Luutaurheilu sai alkunsa melkein heti kun luudanvarret olivat kehittyneet niin, että niillä lentäessä saattoi kääntyillä ja vaihtaa nopeutta ja lentokorkeutta. Velhomaailman varhaiset kirjoitukset ja maalaukset antavat meille jonkinlaisen aavistuksen esi-isiemme peleistä. Osaa ei enää pelaa kukaan, jotkut ovat jääneet eloon tai kehittyneet meille nykyään tutuksi urheilulajeiksi.
Ruotsin kuuluisa vuotuinen luutalentokisa sai alkunsa 99-luvulla. Lentäjät kisaavat Kopparbergista Arjeplogiin eli hiukan yli sadan mailin matkan.Reitti kulkee suoraan lohikäärmeiden rauhoitusalueen yli, ja valtava hopeapokaali on ruotsalaisen ruttukuonon muotoinen. Nykyään tapahtuma on kansainvälinen. Eri maiden velhot kokoontuvat Kopparbergiin kannustamaan lähtijöitä ja ilmiintyvät sitten onnittelemaan perille päässeitä.
Skotlannissa on syntynyt luutapeleistä ehkä vaarallisin - creaothceann. Peli esiintyy murheellisessa gaelinkielisessä runossa, jonka ensimmäinen säkeistö kuuluu käännettynä:
"Oli tusina pelaajaa riuskaa ja raavasta,
jo kattilat päässä ja lähdössä lentoon.
Kun törähti torvi, he ilmoille nousi,
mut' kymmenen heistä liis' suin päin kuoloon"
Creaothceannin pelaajilla oli noidankattila pään päällä. Kun torvi törähti tai rumpu pärähti, jopa sata lumottua kiveä ja isompaa murikkaa lähti mutoamaan kohti maata sadan jalan korkeudesta, missä ne olivat leijuneet odottamassa. Creaothceannin pelaajan sinkoilivat ympäriinsä ja yrittivät pyydystää mahdollisimman monta kiveä noidankattilaansa. Moni skottivelho arvosti creaothceannia ylimpänä miehuus- ja rohkeuskokeena, ja peli oli keskiajalla sangen suosittu, vaikka vaikka sen tuoksinassa sattui valtava määrä kohtalokkaita onnettomuuksia. Peli kiellettiin lailla vuonna 1962, ja vaikka Magnus "Kolhupää" Macdonald 1960-luvulla johti härkäpäistä kampanjaa lajin uuden tulemisen puolesta, taikaministeriö ei suostunut poistamaan kieltoa.
Poiskolaus[Shuntbumps] oli suosittu laji Devonissa, Englannissa. Se oli hienostumatonta turnailua, jossa ei ollut muita tavoitteita kuin mahdollisimman monen muun pelaajan tyrkkääminen luudalta pois. Voittaja oli se, joka jäi viimeiseksi luudalleen.