Metsinkäinen
(Leprechaun, tunnetaan myös harvinaisemmalla nimellä lauris)
TM-luokitus: XXX, eli pätevä velho voi pärjätä tämän kanssa
Metsinkäinen on keijua älykkäämpi, muttei yhtä häijy kuin esim. tihulainen, ilkiö ja hutsu, mutta pahankurinen sekin on. Tätä otusta tavataan vain ja ainoastaan Irlannissa, se voi kasvaa kuuden tuuman mittaiseksi ja se on väritykseltään vihreä. Se osaa valmistaa kömpelöitä vaatekappaleita puiden lehdistä. Metsinkäiset osaavat puhua, toisin kuin muut pienet ihmisen kaltaiset olennot. Metsinkäinen synnyttää eläviä poikasia ja asustaa enimmäkseen metsissä ja metsiköissä, siitä ehkä nimikin tulee. Se myös herättää mieluusti jästien huomiota ja esiintyykin jästien lastenkirjallisuudessa paikoin lähes yhtä runsaasti kuin keiju. Ne osaavat valmistaa todentuntuista kultamaista ainetta, joka metsinkäisten suureksi riemuksi katoaa muutamassa tunnissa. Metsinkäiset syövät lehtiä. Niillä on kepposten tekijän maine, mutta ne eivät tiettävästi ole onneksi milloinkaan aiheuttaneet ihmiselle minkäänlaista pysyvää vahinkoa.