Kotitontut


Kotitontut ovat taikaolentoja, joiden teht�v� on palvella noitia ja velhoja. Ne esimerkiksi pit�v�t kodin kunnossa laittamalla ruokaa, siivoten ja tehden kaikkia muitakin kotit�it�, tai mit� niiden is�nt�perhe sattuu keksim��n. Kotitonttuja on yleens� vain rikkailla velhoperheill� ja suvuilla. Kun perheeseen otetaan kotitonttu, t�m� palvelee perhett�ns� kuolemaan asti. Saman kotitontun j�lkel�iset sitoutuvat my�s palvelemaan is�nt�perhett��n.

Kotitontun voi vapauttaa is�nt�perheens� palveluksesta ainoastaan, jos sille antaa jonkin vaatekappaleen. Siksi kotitontuilla ei ole normaalisti kuin eritt�in vaatimaton vaateparsi yll��n, esimerkiksi tyynyliina. Kun kotitonttu on saanut vaatekappaleen is�nn�lt��n, sen ei en�� koskaan tarvitse palvella t�t�, mutta harva kotitonttu tahtoo vapaaksi.

Kotitontut ovat luonteeltaan eritt�in vaatimattomia ja ahkeria. Ne rakastavat ty�t� ja loukkaantuisivat syv�sti, jos joku tarjoutuisi antamaan niille palkkaa taikka lomaa. Ne paiskivat t�it� aamusta iltaan ja tottelevat is�nt��ns� n�yr�sti. Ne my�s rankaisevat itse��n, jos ovat tehneet jotain omasta mielest��n v��rin, esimerkiksi kajauttamalla itse��n vesikannulla p��h�n.

Ulkon��lt��n kotitontut ovat pienikokoisia ja niill� on j�ttim�iset korvat ja eriskummalliset nen�t. Niill� on isot mulkosilm�t ja kime� ��ni. Kotitontuilla on omat vahvat taikansa, ne esimerkiksi pystyv�t ilmiintym��n ja kaikkoontumaan omalla tavallaan. Kotitontut eiv�t koskaan saa h�p�ist� is�nt�perhett��n, tai kertoa heid�n salaisuuksiaan. Joskus vapautetutkin tontut eiv�t uskalla puhua is�nt� perheens� salaisuuksia.

Tylypahkassa on monta sataa kotitonttua. Niit� kohdellaan siell� todella hyvin.Kotitontut valmistavat kaikki Tylypahkan herkulliset ruoat. Ne my�s sytytt�v�t ja hoitavat takkojen tulia, siivoavat ja tekev�t muitakin kotit�it�. Kovinkaan moni ei tied� kotitonttujen ty�skentelev�n Tylypahkassa.


(c) Marie Potter
Ei saa kopioida!!!