Luonnetesti yllätti suuntaan ja toiseen
Pehmopojastakin löytyi taistelija
Ilmoitin vanhemman koiramme, suurijapaninkoira Saken luonnetestiin, joka pidettiin Saken ollessa viikkoa yli 2 vuotta vanha.
Olemme käyneet Saken kanssa näyttelyissä hakemassa tuomareilta arviointia sen ulkonäöstä, joten oli itsestään selvää, että halusin saada myös tietoa koirani luonteesta luonnetestistä. Koiran luonne on mielestäni monin verroin ulkonäköä tärkeämpi, sillä vaikka koira olisi joka viikonloppu näyttelyssä, on se silti vielä yli 300 päivää vuodessa kotikoira.
Luonnetestissä tuomarina olivat Sami Kiiveri ja Pasi Halme. Testi pidettiin 16.11.2002 Tampereella Sulkavuoren raunioradalla.
Mutta annetaan Saken itsensä kertoa reissustamme!
”Ihmettelin kun lauantaiaamuna piti herätä aikaisin. Luulin että lähdimme näyttelyyn, mutta minusta Jeni oli kyllä hirveän likainen, eikä minuakaan oltu pesty aikoihin. Ihmetykseni kasvoi, kun Jeni jätettiin papan luo hoitoon eikä se tullutkaan mukaan.
Jenin sijasta mummu lähti mukaamme. Aikamme ajeltuamme sain todeta, ettemme tosiaan tulleet koiranäyttelyyn! Olimme paikassa jossa oli romua ja roinaa ja välissä puikkelehti ihmisiä, jotka olivat kilttejä ja halusivat kutkuttaa minua.
Pääsin tutkimaan paikkoja, mutta sitten minun piti mennä autoon odottamaan vuoroani. Katselin ulkona liikkuvia ihmisiä, näin muutaman koirankin. Pian emäntä tuli hakemaan minut, mummu lähti mukaan videokameran kanssa ja Tuula antoi kameran tädille, jota hän sanoi Taruksi.
Mieleeni juolahti, että jotain tärkeää tämä on, kun minua kuvataan!
Kun testi alkoi, emännän luokse tuli tuomari joka kyseli kaikkea minusta. Tuula kertoi, että olen kotona kiltti poika, aika laiskakin. Pian setä huomasi minut ja halusi leikkiä kanssani! Ihmettelin, sillä olen tottunut leikkimään vetoleikkiä vain Jenin kanssa, mutta setä innosti minua ja vaihtoi tyhmän kepin aluspaidan retaleeseen. Silloin minäkin innostuin ja taistelimme paidasta kunnolla! Minulla oli hauskaa, en olisi halunnut lopettaa sitä leikkiä!
Seuraavaksi romukasasta lähti liikkeelle kelkka, joka kolisi ja oli muutenkin outo! Se tuli kohti ja minä hoksasin, että tämä on samaa leikkiä kuin äsken, mutta vähän erilaisena! Taistelin siis hiukan kelkkaakin vastaan, mutta ei se kelkka ollut hauska, kun se ei ollut elävä. Kun kelkka pysähtyi menin katsomaan sitä ja ajattelin nostaa koipeani, mutta Tuula kielsi. Tuula oli iloinen kun en pelännyt kelkkaa. Miksi sitä olisi pitänyt pelätä?
Oudot tapahtumat jatkuivat. Yhtäkkiä toinen tuomari huusi ja lähti meitä kohti keppiä heilutellen. Tämä oli hauskempaa kuin kelkka, tämäkin setä halusi taistella kanssani! Vai mitä hän oikein halusi…? En ihan päässyt selville sedän ajatuksista, mutta pian hän onneksi lopetti ja sain tervehtiä. Sitten lähdimme yhdessä kävelemään. Ihan kiva setä, miksiköhän hän aluksi huitoi minua ja Tuulaa kohti kepillä?
Palasin takaisin Tuulan luo ja lähdimme kävelemään talon taakse. Ennen kuin pääsimme nurkalle säikähdin niin että hyppäsin! Vaan taisi emäntäkin säikähtää, kun hän heti kääntyi ja lähdimme takaisin sinne mistä olimme tulleetkin. Jostain syystä emäntä päätti taas kääntyä ja meni kohti vaarallista paikkaa kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. No, ei kai se siis mitään ollut, mutta parempi oli päästää Tuula menemään edellä. Teputimme siis kulman ohi ja kohta koliseva tynnyri vieri peräämme!
Juoksin minkä kintuistani pääsin karkuun, mutta sitten hihnassa loppui matka ja päästin palata katsomaan tynnyriä. Outo juttu, se oli ihan tavallinen tynnyri. Miksi se jahtasi meitä? Ja miksi Tuula oli taas iloinen, kun tutkin sitä pelkäämättä?
Pian emäntä vei minut tuomarille ja meni itse sisälle luhistuneeseen taloon. Pian tuomari vei minutkin sinne. Siellä oli ihan pimeää ja hiljaista. Miksi Tuula tänne meni?
Odottelin hiljaisuudessa ja kuulin, kun Tuula kutsui minua. Otin pari askelta pimeään, tunsin tassuni alla kylmän metallin ja sen ikävän kolahduksen. Päätin, että tuonne en mene. Jos emäntä haluaa olla tuolla niin olkoon. Kyllä hän ennemmin tai myöhemmin tulee minua etsimään.
Ja niin siinä kävi. Emäntä huuteli ihan kuin silloin, kun jahtaan peuroja metsässä enkä kuuntele yhtään. No, lopulta emäntä tajusi missä olen. Näin hänen hahmonsa lähelläni, joten käännyin ulko-ovea kohti kysyen, joko voidaan lähteä?
Koko juttu alkoi siinä vaiheessa tympäistä ja ärsytti, kun ulkona Tuula laittoi minulle paksun kaulapannan ja kiinni lyhyeen kettinkiin talon seinään! Pistin hanttiin, päätin että pelleily saa riittää, mutta hän kiinnitti minut väkisin paikoilleni!
Pian se kiva tuomari, jonka kanssa olin leikkinyt, lähestyi minua kepin kanssa huitoen! Mikä kumma niitä tyyppejä vaivasi? Hetken vain katselin ja sitten päätin häipyä, ei tottavie enää kiinnosta! Mutta enhän minä päässyt kun olin kiinni. Onneksi setä lopetti ja tuli hellimään.
Tuulakin tuli takaisin, irrotti minut ja kuului kova ääni ja perään toinen. Joku ampui? Onko täällä pupuja?
Äänien jälkeen Tuula kutitti minua ja kehui, sanoi että testi on nyt ohi.
Hetken päästä sedät tulivat meidän luokse ja se taistelija-setä kysyi emännältä, miten testi oli hänen mielestään mennyt. Tuula sanoi yllättyneensä taisteluhalustani ja siitä, etten etsinyt häntä pimeästä. Miksi se yllätti? Kuvitteliko emäntä tosissaan, että tykkäisin siitä leikistä?
Tuomari muistutti, että luonnetesti ei ole kilpailu ja alkoi kertoa, millainen poika minä olen. Vähän ihmettelin, miten hän tiesi minusta niin monenlaisia asioita, vaikka olimme tunteneet vain vähän aikaa? Tuomari sanoi minua vahvaksi jässikäksi, mutta totesi etten ole mikään varsinainen Salama-Santeri!
Tuomari kertoi, että toimintakyvystä sain pisteitä –1, vaikka kelkkakoe meni todella hyvin. Silti pimeässäkin olisi pitänyt toimia, jotta pisteet olisivat plussalla.
Terävyydestä sain +1 ja puolustushalusta –1, koska en puolustanut vaan jatkoin taisteluleikkiä. Hyvä oli, että en ollut vihainen testin jälkeen.
Taisteluhalusta sain +2 pistettä ja emäntä oli kauhean ylpeä! Tuomari sanoi, että koulutuksessani pitäisi käyttää hyväkseen taisteluhaluani, sen avulla motivoinnin ei pitäisi olla vaikeaa.
Hermorakenteesta sain +1, olin hieman rauhaton. Temperamentista sain +2, olin ollut kokeessa kohtuullisen vilkas . Kovuudesta sain +1, sillä muistan kokemani asiat helposti, mutta pikkujuttuja en muistele. Minun kurittamiseeni riittää nipistys korvalehdestä, ymmärrän viestin vähällä.
Luoksepäästävyydestä sain +3 pistettä, koska olin avoin ja halusin syventää tuttavuutta. Laukauspelottomuudesta tulokseksi tuli laukauskokematon, mikä olikin ihan totta. Ei meillä kotona ammuskella.
Loppupisteissä plussaa oli 139 pistettä ja miinusta 16, eli yhteensä 123. Tämän kuullessaan emäntä taputteli ja rutisteli minua niin että sattui, oli kauhean ylpeä minusta. Mitähän se odotti?
Oikeastaan minäkin olin taas lopussa aika iloinen, kun kaikki taputtivat käsiään ja minua kehuttiin.
Pian pääsin autoon ja aloin nukkua univelkaani. Kun heräsin olimme kotona ja kun näin Jenin, niin näytin sille mitä olin oppinut!
Kotona kaikki katselevat uudestaan ja uudestaan mummun meistä kuvaamaa videota. Ja aina kun se loppuu, kaikki kehuvat minua. Kyllä kannatti käydä luonnetestissä!”