Tahitille laskeuduttiin illalla ja piti soittaa guesthousen gubbe hakemaan. Eipa ollut kolikko- puhelimia lentokentalla ja myivat minulle epahuomiossa 15e puhelinkortin yhta puhelua varten. Kallis paikka. Guesthouse oli pari kilometria Papeetesta sisamaassa oleva mesta, josta laksin varovasti tutustumaan Papeeten lauantain yoelamaan; eipa ollut kummoista, mutta eipa ollut puhtiakaan kovin. Kohokohta oli autokojusta ostettu taivaallinen Chow Mein - parasta kinkkiruokaa koskaan. Seuraavana paivana paatin lahtea tutustumaan Tahitin saareen julkisilla kulkuvalineilla. Kuulemma moista virkaa palveli Le Truck, jonka kanssa oli vain pieni ongelma, ettei minulla ollut hajuakaan, milta Le Truck nayttaa. Lopulta trukki tuli ja vei minut ainoalle rannalle Papeeten lahella. Paistattelin vahan ja kavin ihmettelemassa menoa paikallisessa Inter Continentalissa, jossa yo bungalowissa maksaa 600e. Tahiti oli ehka vahan boring ja kunnon rantojen ja laguunien puute ajoi siirtymaan nopeasti Moorealle, joka olikin sitten lahimpana paratiisisaarta, mita ikina olen ehka Seychilleja lukuunottamatta nahnyt: saarta kiertaa yksi iso laguunibiitsi, jota suojaa verraten kaukana oleva riutta; likimain rannasta nousee lukuisia teravahuippuisia vuoria, joten maisemat olivat kohdallaan joka suuntaan. Loysin majoituksen saaren kauimmaisesta kolkasta Camping Chez Nelson- leirintapaikasta, jossa jaoin huoneen jonkun ameriikkalaisen perusmiehen kanssa. Vastine 12e hinnalle oli loistava, silla rantaan oli matkaa 30m. Auringonlasku laguuniin oli kaunein koskaan nakemani. Buukkasin sukelluksen, paistattelin ja snorklailin pari paivaa, kunnes tuli aika lahtea eteenpain. Aika rauhallinen mesta. Paasiaissaari olikin sitten vahan eri maata: pilvista ja ennenkaikkea tuulista. Saarella asuu muutama tuhat tyyppia ja meno oli sen mukaista. Ekan paivan nukuin, mutta tokana ryhdistaydyin ja vuokrasin nelipyoraisen monkijan, jolla ajoin kaikkialle, mihin vain saarella paasi. Aivan loistavaa hupia. Patsasosasto oli pienehko pettymys: olisin odottanut vahan enemman. Taman jalkeen homma meni aika rutiiniksi: brekkari leipomosta, pieni kavelylenkki, sukellus, suihku, paivallinen ja kalja. Sunnuntaina alkoi tulemaan jo aika kova kutina, etta taalta on paastava, mutta onneksi ma oli hyvat kelit ja meno kivampaa. Nyt olen valvotun lentokenttayon jalkeen siirtynyt Calaman kautta San Pedro de Atacamaan ihmettelemaan Atacaman autiomaata ja sun muita geysireita.
