Paasiaissaarelta matka jatkui kohti Calamaa ja San Pedroa. Lahtoselvitystiskilta bongasin hollantilaispariskunnan, joilla oli sama osoite. Neuvoteltiin siina sitten, etta mennako taksilla Santiagoon yoksi ja aamulla viidelta takaisin vai jaadakko kentalle. Kun lentokenttahotellia ei jarjestynyt alle 90 taalan paatimme jaada kentalle yoksi. Kenttahenkilokunnan vastustuksesta huolimatta perustimme leirin lahtoselvitysaulaan (koska kotimaan puoli on kiinni yon emmeka voineet selvittaa kamoja). Kuinka ollakaan juuri sina yona asennettiin poralla ja vasaralla joulukoristeita, joten youni jai puoleen tuntiin. Nukahdin koneessa juuri ennen laskua ja sapsahdin hereille pyorien osuessa maahan. Ikkunasta nakyi pelkastaan soraa. Kentalta otimme minivanin San Pedroon - koko matkan aikana ikkunasta nakyi vaihtelevasti joko hiekkaa tai soraa. Muutamia yksittaisia tuskaisen nakoisia puskia nakyi toisinaan. San Pedro oli kuin suoraan italowesternista; ainoastaan puuttui kolmikymppinen Clint Eastwood hevosella. Buukkasin hostellin ja nukuin paivallistaukoa ja turistikierrosten buukkaamista lukuunottamatta seuraavaan aamuun. Aamulla olikin sitten vuorossa 1. turistikierros Atacaman Suola- aavikolle ja tulivuorijarville. Atacaman Suola-aavikko oli vielakin vihamielisempi paikka kuin muu ymparisto: suolaa 120km*80km. Suola on hammentavissa kiderakenteissa eika siis sellaisessa sirotellussa muodossa. Suola-aavikon keskella on pari pienta suolalammikkoa, joissa elaa joku katkaravun pieni sukulainen ja sita syovia flamingoja. Tulivuori- jarvet olivat 3200m korkeudessa, joten kevytkin ylamaki pisti puuskuttamaan. Oikein kaunista oli: turkooseja jarvia hiekkaisten tulivuorten ymparoimina. Paivan numero kaksi turismikierros alkoi onneksi vasta iltapaivalla: suuntana Kuolleiden laakso, jossa ei ela kuin turistit; suolakanjoni ja Kuulaakso, joka nayttaa kuulta. Paivan kohokohta oli hiekkadyynin laskeutuminen paljain jaloin ja andit auringonlaskussa. Itse Valle de la Luna oli ehka kevyt pettymys. 100% turisti- kierroksen kruunasi lahto kolmantena aamuna kello 4.00 katsastamaan paikallisia geysireja El Tatioon 4500m korkeuteen. Ilma oli pari astetta pakkasella ja matkaa aivan helvetin huonoa tieta pari tuntia. Geysiritkin olivat Rotoruan jalkeen alkuun kevyt pettymys, mutta kiehuvat lammikot sun muut alkoivat auringon nousun jalkeen kiinostamaan. Kaikenkaikkiaan aikamoinen turistireissu oli Atacamaan, mutta taysin poristyttava paikkahan se oli ja olen pirun tyytyvainen, etta kavin. Vikalta turismokierrokselta lennettiin hollantilaisten kanssa suoraan Santiagoon, illalla hostelliin ja aamulla takaisin kentalle ja Punta Arenasiin Chilen patagoniaan. PA oli ehka vahan tylsa paikka, mutta kenties koko tahanastisen reissun kohokohta oli vierailu paikalliselle pikkusaarella, Isla de Magdalenalle, jossa pesi 60000 pingviinia. Meno oli kuin Manhattanilla, mutta pingviineilla. Yksi kaveri oli joko stressaantunut, leikkisa ja/tai suuruudenhullu ja kavi paalle. Pingviinin hoyhenpeite tuntuu kalan suomuilta. Faija ja Johanna laskeutuivat PA:han, mista jatkettiin Ushuaiaan Argentiinan Tulimaahan. Samalla keskimaaraisen majoitusyon hinta nousi viidesta sataan taalaan. Hotellihuoneessa ollut televisio oli kertakaikkisen ihmeellinen vehje: sielta tuli aanta ja liikkuvaa kuvaa. Ushuaia oli kovin kaunis ja kiva paikka vuorineen, luonnonpuistoineen, jaatikkoine, pingviineine ja merileijonine paivineen. Syotiin hyvin ja vietettiin perhejoulua. Visio Antarktiksen valloituksesta herasi uudelleen, kun satamassa trokattiin standby-paikkaa 2500 dollarilla eli puoleen hintaan. Samalla rahalla olisi paassyt Antarktiksen lisaksi Falklandille ja South Shetland saarille 14 paivan risteilylle. Pelasin kuitenkin liikaa odottaessani hinnan viela putoavan ja reissu meni ohi. Eipa siina mitaan: jos olisin mennyt niin olisipahan ollut taas lisaa lovia revolverinperassa, mutta toisaalta olisi jaanyt Santiagon ymparisto ja Torres del Paine nakematta. Ushuaiasta takaisin PA:han ja suoraan lentokentalta bussilla Puerto Natalekseen, missa majoituksen loytaminen oli yhta tuskaa. Lopulta sain buukattua majoituksen ja paivareissun Torres del Painen luonnonpuistoon. TdP:ssa oli jylhin koskaan nakemani vuorizydeemi, jaatikoita ja jaatikkojarvia, joissa kellui jaavuoria. Aika kontrasti Atacamaan. Uusi vuosi vietettiin Santiagossa, joka oli ensimmainen suurkaupunki sitten Aucklandin ja ensimmaiseni Etela Amerikassa: metelia, pirusti liikennetta ja tolkuttomasti ihmisia. Uuden vuoden plani olikin haastavampi, koska maan tapa olikin panna kaikki ravintolat kiinni. Turismi-infokeskuksen noin 100-vuotiaalla mummelilla oli kuitenkin jyva hallussa ja piirsi karttaan pari aukiota mista kannatti etsia ravintolaa ja toimintaa. Kavin taksilla skauttaamassa mestat ja taksikuskin kanssa kaytiin espanjaksi dialogia siita, miten uutta vuotta pitaa viettaa. Lopulta syotiin hyva dinneri mestassa, jossa oli ainoastaan paikallisia ja paadyttiin juuri kahdeksitoista paakadun puistoon, jossa yhtakkia autiokaupunki muuttui ihmismereksi. Oli hieno tulitus, pahaa skumppaa, hyva meininki ja kivoja ihmisia. Uuden vuoden jalkeen jatkoin itsekseni Valparaisoon, joka on Santiagon satamakaupunki ja hiukka hiomattomampikulmainen mesta. Kaupunki oli paskainen, hieman vaarallisen tuntuinen (ainakin kirjasta luettuna), mutta omalla tavallaan kukkuloille rakennettuine taloineen kovin kaunis. Vi�a del Mar oli seuraava kohde ja sehan olikin rantaresortti, mika sopi mainiosti: rantahommaahan ei Tahitin jalkeen ollut ollut. Istuskelin rannan jalkeen itsekseni kaljalla kun pari suomalaista kundia kaveli ohi, huusin perkeletta ja jumalautaa, kaverit istuivat alas ja juotiin 36 tuntia. Oppikirjan mukainen suoritus. Vi�asta matka jatkui La Serenaan, joka oli oikein kiva kaupunki. Kavin vierailulla paikallisessa pontikkatehtaassa (juoma on pisco ja sita tehdaan Valle del Elquissa) - hirvittavaa myrkkya. Maasto oli taas kuivempaa ja kaktuksia oli joka lahtoon. Kavin myos paikallisessa luonnonpuistosaaressa, jossa bongailimme taas uuden tyyppisia pingviineja, merileijonia, delfiineja ja merinorsuja. Samalla saarella on kaktuksia ja pingviineja - kaikkea sita nakeekin. La Serenasta oli edessa bussisiirtyminen Santiagoon ja aamulla edelleen Cuscoon Peruun, missa kirjoitan tata. Titicaca on jo nahty ja Inka Trail, eli 4 paivan trekki Machu Picchuun starttaa tiistaina. Jonkinmoinen matkavasymys iski Peruun tultua: Chile oli yllattavan sivistynyt, rikas ja toimiva maa kun taas Peru on taynnaan koyhyytta, kurjuutta ja paskasakkia. Chillaiset olivat lisaksi hammastyttavan mukavia ja lamminsydamisia ihmisia; valitettavasti vain lyhyita, rumia ja lihavia. Kaunistahan taallakin on ja paljon nahtavaa, mutta jotenkin on vahan virta vahissa juuri nyt. Matkavasymys oireili jo Valparaisoon mennessa, mutta siita tulikin vastoin odotuksia mita mukavin viikko. Toisaalta, virtaa tulee kummasti lisaa, kun istuu alas ja katsoo ymparilleen ja miettii missa on.
