Puku ja aseistus

Puvustuksen kannalta pelaajien ei ole pakko noudattaa viimeist� nappia my�ten historiallisesti dokumentoitua linjaa, inspiraatiota saa ja kannattaakin hakea perinteisist� romantisoiduista maalauksista ja jopa elokuvista. Liian moderniksi ei kuitenkaan kannata ryhty� � tasaisenrepaleiset kirkkaanv�riset raitapaidat ja p��kallokuvin koristellut muotiosastolta hankitut huivit eiv�t luo tavoiteltua tunnelmaa. Asu ja yksityiskohdat kannattaa mietti� juuri oman hahmon ja t�m�n mieltymyksien ja tarpeiden - ei vain ajan yleisen muodin � mukaan, niin kokonaisuudesta tulee aidon tuntuinen. Hyv�ll� maulla toteutettu yksinkertainenkin asu miellytt�� niin omaa kuin vastapelaajankin silm��.

John Mathewsin kirjoittama
Merirosvokirja kertoo merirosvojen (eiv�tk� muut merenkulkijat heist� v�ltt�m�tt� poikenneet!) pukeutumisesta seuraavin sanoin:

�Merirosvojen pukineiden piti olla lujia ja k�yt�nn�llisi�, joten he k�yttiv�t samanlaisia vaatteita kuin merimiehill� oli tapana 1600-luvun lopulta 1700-luvun alkupuolelle. Niihin kuuluivat lyhyet, vahvasta kankaasta tehdyt takit, palttinapaidat, nilkkojen yl�puolelle ulottuvat purjekankaiset housut, villasukat ja joko p��h�n solmittu huivi, kolmikolkkahattu tai villamyssy. Kenki� k�ytettiin harvoin, sill� ne eiv�t pit�neet hyvin liukkailla kansilla. Jopa tavallisilla merimiehill� oli silti rantalomia ja satamak�yntej� varten oma vaatekerta, kun taas monet piraattikapteenit pukeutuivat mahtipontisesti ry�v��milt��n laivoilta saamiinsa ylellisiin takkeihin, hattuihin ja silkkisukkiin. Aikalaisen kuvaus Bartholomew Robertsista (Musta Bart) kertoi, ett� h�n k�ytti �hienoja karmiininpunaisia damastiliivej� ja polvihousuja, ja h�nen hatussaan oli punainen sulka sek� kaulassaan kultaketju, josta riippui timanttiristi�.�

Eli k�yt�nn�llisyys - mutta toisaalta my�s keikarointi � kuuluivat kuvaan. Maissa moni merimies varmasti halusi n�ytt�� komeimman puolensa, merell� kun siihen ei liiemm�lti tilaisuuksia ollut.  L�hes kaikkien hahmojen asut tietysti kieliv�t hahmon varallisuudesta, suinkaan jokaisella ei ole varaa uuden uutukaisiin, kirkkaan v�risiin asusteisiin edes satamassa pidett�viksi. Koruja varmasti k�ytettiin maun ja tyylitajun mukaan, merirosvoksi leimautuminen ei kuitenkaan kaikkialla ollut toivottavaa, mik� saattoi hillit� kultasaaliin esittely�. Alkuasukkaiden tekem�t villit tatuoinnit olivat my�s suosittuja kaikenkarvaisten merimiesten parissa. Muiden kuin merimieshahmojen pukeutuminen noudattelee my�s 1700-luvun alun linjoja, toki t�ss�kin pelaajan oman viitseli�isyyden ja ompelijantaitojen kautta suodatettuna.

Mik�li pelaaja haluaa ja hahmolle sopii voi toki itselleen ehostaa erilaisia arpia ym. muistoja ankarasta meriel�m�st� � kohtuus kuitenkin kaikessa. Ja tuota perinteist� silm�lappua harkitessa kannattaa muistaa (siis sen lis�ksi, ettei kuminauhaa k�ytetty), ett� syvyysn�k�ns� menett�neen silm�puolen pelaaminen saattaa olla haastavaa� Mik�li hahmolleen jotain aivan mullistavaa suunnittelee, kannattaa ensin ottaa yhteys pelinjohtoon.

Naishahmoja pelaavien toivotaan pukeutuvan jonkinlaiseen hameeseen � n�in naishahmot erottaa parhaiten mahdollisista naispelaajien pelaamista mieshahmoista. Mik�li t�m� vaikuttaa t�ysin sopimattomalta, kannattaa ottaa yhteys pelinjohtoon � poikkeuksien tekeminen ei liene mahdotonta.

K�yt�nn�ss� my�s pelipaikka rajoittaa pukeutumista. Meripaviljongin puurakenteinen vintti on oikeasti tunnelmallisen r�nsistynyt, ja nurkista l�ytyy ihka oikeaa p�ly� � kaikkein herkimpi� juhlavaatteitaan ei siis kannata peliin valita. Lis�ksi ainakaan kaikkia tiloja ei l�mmitet�, ja Suomen toukokuiset s��t voivat olla oikukkaita; hanskat, kaulaliina, villasukat ja pipo � ehk�p� l�mmin villapaitakin � kannattaa siis ottaa mukaan. Ja monella hahmolla on my�s asiaa raittiiseen ulkoilmaan�

Alla muutamia linkkej�, joista saattaa olla hy�ty�:

http://www.history.org/history/clothing/intro/introcover.cfm

- Esittelee pukeutumista 1700-luvun Amerikassa

http://commons.wikimedia.org/wiki/Category:Howard_Pyle
- Howard Pylen romanttisiin merirosvoaiheisiin maalauksiin kannattaa ehdottomasti tutustua muuallakin, Internetist� niit� l�ytyy v�h�ll� vaivalla melkoinen kokoelma, ja lis�ksi teoksia on k�ytetty lukuisten merirosvokirjojen kuvituksena.

http://www.dresslikeapirate.com/scart/index.php
- T�m� nettikauppa tarjoaa monipuolisia vinkkej� kliseiseen merirosvopukeutumiseen!


Mit�
aseisiin tulee, noudatamme peliss� �n�ytt�v�� mutta vaaratonta� linjaa (kts. tarkemmin S��nn�t). My�s aseita hankkiessa kannattaa mietti� niiden ik�� ja k�ytt�astetta - uutuuttaan kiiltelev�t muovimiekat saa paljon vakuuttavamman n�k�isiksi hiekkapaperia ja askartelumaaleja k�ytt�en.

Lyhyet, yksiter�iset miekat ja kaarevammat sapelit olivat suosittuja l�hitaisteluissa. My�s kevyit� kirveit� k�ytettiin � ne sopivat niin ty�kaluiksi laivan arkip�iv��n kuin tuhoa tuoviksi aseiksi hy�kk�yksess�. Samoin my�s pienemm�t veitset ja tikarit kuuluivat jokaisen merimiehen varustukseen. Monia erityyppisi� tuliaseita oli laajassa k�yt�ss�, mutta ne eiv�t useinkaan olleet kovin tarkkoja, ja niiden lataamiseen meni paljon aikaa. Peliteknisist� syist� rajoittaudumme �yhden kuulan aseisiin�, eli ep�m��r�isi� hauliparvia syyt�vi� v�kipyssyj� tai r�j�htelevi� kranaatteja ei peliss� tulla n�kem��n. Erilaiset pistoolit olivat hyvin yleisi�, ja taisteluun valmistautuvalla merirosvolla saattoi olla monta valmiiksi ladattua pistoolia vy�ss��n. Suurempi musketti oli my�s suosittu � ja usein tarkempi � vaihtoehto.

Er�s muuten t�ysin peliimme liittym�t�n sivusto tarjoaa hyv�� tietoa aikakauden aseista asiasta kiinnostuneille:

ter�aseet:
http://pirates.palmen3d.com/document.php?folder=116
ampuma-aseet:
http://pirates.palmen3d.com/document.php?folder=102
Hosted by www.Geocities.ws

1