Pelaaja: Anne Lehtonen
�Tulemme satamaan noin vartin kuluttua.�
Kadetti Ferrelin sanat kuulostivat taivaallisilta korvissani. Voi, kuinka odotinkaan p��sev�ni eroon paksuista, pitkist� hameistani, joiden kanssa laivan kansilla liikkuminen oli jotakuinkin yht� helppoa kuin laivan ohjaaminen ilman per�sint�. Sit� paitsi Ferrelin ylti�p�isen j�ykk�, muodollinen ja etiketinmukainen k�yt�s sai minut voimaan pahoin. Tuolla menolla h�n ei tulisi koskaan saamaan naista. Jos olisin joutunut pit�m��n yll� t�t� sovinnaisen porvarisnaisen roolia viel� p�iv�nkin, olisin taatusti sanonut tai tehnyt jotain, mik� olisi paljastanut minut ja Annan. Vaikka k�yt�nn�ss� koko HMS Resoluten miehist� olikin j�tetty matkan aikana maihin kommodori Harriganin kanssa ja loput makasivat sairaina kannen alla, niin silti min� ja Anna olisimme todenn�k�isesti alakynness� niin kauan kuin olisimme laivaston laivalla.
No, t�m� koettelemus olisi pian onneksi takana p�in. Ei sill� ettenk� olisi my�s nauttinut matkasta, t�llainen kuninkaan miesten t�ydellinen huijaaminen oli hauskinta, mit� olin pitkiin aikoihin tehnyt! Anna oli nero keksiess��n t�m�n suunnitelman:
Pari viikkoa sitten kapteenimme William Tyrone oli p��tt�nyt ottaa vastaan kuningas Yrj�n armahduksen, jonka nojalla jokainen merirosvo, joka antautuisi ennen syyskuun kuudetta p�iv��, saisi rikoksensa anteeksi. Niinp� koko Storm Crow�n miehist� oli j��nyt toimettomaksi. Min� ja Anna olimme harhailleet ymp�ri Ceyennen kaupunkia, johon Tyronen miehist� j�i, viikon verran tiet�m�tt�, mit� tekisimme. Anna oli ollut huijari l�hes koko ik�ns� eik� h�nell� juuri ollut kokemusta mist��n kunniallisesta ty�st�. Min� olin varastelun lis�ksi tienannut elantoni tanssimalla, mutta kun vuosia sitten otin itselleni uuden nimen ja j�tin mustalaisen el�m�n taakseni yst�vieni jouduttua maksamaan hengell��n minun synnist�ni, p��tin, etten en�� koskaan tanssisi. Mit�p� min� ja Anna siis olisimme voineet tehd�? Viikon kuluttua v�h�iset rahavaramme olivat miltei lopussa. Silloin tulimme ajatelleeksi aarretta, josta olimme kuulleet palvellessamme pahamaineisen merirosvokapteeni Rojodoradon laivalla nelisen vuotta sitten. Emme tienneet, mik� tuo aarre oli, mutta jotain hyvin arvokasta sen varmasti t�ytyi olla. Jos l�yt�isimme sen, voisimme hyvinkin el�� sen turvin ja lopettaa merirosvoilun kokonaan. Tiesimme, ett� se on k�tketty Port Antonioon Jamaikalle, Sailor�s Rest �nimisen majatalon ymp�rist��n. P��timme yritt�� saada k�siimme tuon aarteen. Ainoa ongelma oli Port Antonioon p��syss�. Parilla shillingill� ei saisi ostetuksi kahta laivamatkaa Ceyennest� Port Antonioon asti. Onneksi Anna sai ajatuksen: Ceyennen satamasta oli piakkoin l�hd�ss� kohti Port Antoniota laivaston alus, HMS Resolute, jota kipparoi kuulu kommodori James Harrigan. Ilmeisesti h�nen tarkoituksenaan oli menn� tekem��n Port Antonion merirosvoille selv�ksi, mik� heit� odottaisi kuudennen p�iv�n j�lkeen, mik�li he eiv�t antautuisi. Varastimme itsellemme naisten vaatteet ja esitt�ydyimme kommodorille rouva Annabel Rochesterin� ja h�nen sisarenaan. Kerroimme, ett� Annabelin aviomies, jalokivikauppias George Rochester, oli kuollut hiljattain sairaskohtaukseen ja min�, Annabelin sisar, olin tullut noutamaan Annabelia takaisin perheemme luo Jamaikalle. Tarvitsisimme luotettavan kyydin takaisin Jamaikalle, meret kun tuntuivat n�in� aikoina olevan t�ynn� pahoin aikein seilaavia laivoja. Ja eih�n kuninkaan mies voinut j�tt�� kahta avutonta naisihmist� pulaan!
Emme olleet varmasti koskaan tehneet mit��n hullumpaa, paitsi ehk� silloin, kun liityimme ensimm�isen kerran merirosvolaivan miehist��n laivapojiksi pukeutuneina. Kaikki sujui kuitenkin loistavasti, eik� kukaan Resolutella ollut ep�ilyt mit��n koko matkan aikana.
Katselin tyytyv�isen� pienen kukkulan rinteeseen rakennettua Sailor�s Resti� l�hestyess�mme rantaa. Laiturille ker��ntyi v�ke� ihmettelem��n laivaston alusta. Heti ensi silm�yksell� saattoi n�hd�, ett� tavernassa oli t�n� iltana sangen monenkirjava joukko asiakkaita. Ehk�p� joukossa olisi my�s merirosvokapteeni, joka tarvitsisi t�ydennyst� miehist��ns� silt� varalta, ett� aarteen l�ytyminen j�isi haaveeksi.
�Onpa h�ijyn n�k�ist� v�ke�, Anna henk�isi ja onnistui kuulostamaan ihailtavan huolestuneelta ja p�yristyneelt�. �Saatattehan meid�t sis�lle asti, herra Ferrel?�
Ferrel vakuutteli tavallisen rehvakkaaseen tapaansa pit�v�ns� meist� huolta t�ss� paheiden pes�paikassa. Min� en kuitenkaan en�� t�ss� vaiheessa jaksanut kiinnitt�� lainkaan huomiota h�neen. Koko huomioni oli jo kiinnittynyt kotoisan oloiseen pikku majataloon ja sen asiakkaisiin, joista monet kohottelivat kolpakoita huulilleen ihmetelless��n ankkuroituvaa alusta. Saatoin jo tuntea nen�ss�ni kauan kaivatun rommin tuoksun ja mieless�ni v�ikkyi Rojodoradon aarre, joka oli jo aivan l�hell�.
Kun laivan reuna oli lopultakin tukevasti laiturissa kiinni, Annankin k�rsiv�llisyys antoi lopulta my�ten, ja h�n totesi, ettemme tarvinneet arvon herra Ferreli� en�� mihink��n. Niinp� hypp�simme muitta mutkitta laiturille (mik� sekin tuntui eritt�in ep�varmalta n�iss� kirotuissa hameissa) ja suuntasimme majataloa kohti halki v�kijoukon, joka ei oikein tuntunut tiet�v�n, kuinka meihin tulisi suhtautua. En k��ntynyt kertaakaan katsomaan taakseni n�hd�kseni, miten Ferrel suhtautui n�in eriskummalliseen k�yt�kseen, mutta h�n varmasti kuuli Annan ��nekk��n, rempse�n puheen t�m�n haaveillessa rommituopista. Huomasin kaivanneeni tuota Annan tuttua puhetapaa kuluneen viikon aikana.
Majatalon ovella t�rm�simme vanhaan yst�v��mme, Ferminaan, johon olimme tutustuneet Rojodoradon laivalla. Emme olleet kuulleet h�nest� mit��n aikoihin, sill� Rojodorado oli j�tt�nyt h�net t�nne Port Antonioon muka riidan seurauksena joitakin vuosia sitten seilatessamme viel� Rojodoradon laivalla. Kuultuamme Rojodoradon aarteesta, min� olin kyll� alkanut aavistella, ett� aarteella ja Ferminan j�tt�misell� t�nne saattaisi olla jotain tekemist� toistensa kanssa. Ehk� se selvi�isi illan aikana. Juuri nyt olin vain iloinen n�hdess�ni Ferminan hyv�ss� kunnossa. H�n ei ollut tunnistaa meit�, joten ilmeisesti olimme onnistuneet itsemme naamioinnissa erityisen hyvin. Fermina ei n�ytt�nyt uskovan korviaan kertoessamme h�nelle saapuneemme laivaston laivalla. T�ss� ulko-ovella ei ollut kuitenkaan oikea paikka koko tarinan kertomiseen, joten pyysimme Ferminalta huonetta, jossa voisimme vaihtaa vaatteet.
Majatalossa oli t�ytt�, eik� yht��n huonetta ollut vapaana. Fermina johdatti meid�t kuitenkin majatalon yl�kertaan omaan huoneeseensa, jonka h�n jakoi Sailor�s Restin toisen palvelijan, Alicen, kanssa. Kaivoin kassistani mukavammat vaatteet itselleni ja Annalle. Pukeutuessamme kerroimme Ferminalle viimeaikaisista seikkailuistamme ja utelimme h�nen kuulumisiaan. Fermina oli ilmeisesti voinut suhteellisen hyvin, mist� olin vilpitt�m�n iloinen. Tosin h�nt� vaivasi kovasti majatalossa vieraileva kuulu merirosvokapteeni Samuel Hawkins, joka tunnettiin paremmin nimell� Silent Sam. Kapteeni k�ytti nimitt�in Rojodoradon kuuluisaa hattua, jota koristi suuri tumma sulka. Fermina pelk�si, ett� Rojodoradolle oli tapahtunut jotain, sill� t�m� oli aina hyvin tarkka hatustaan. Ilmeisesti Fermina oli todellakin rakastanut Rojodoradoa, eik� tunne ollut tainnut kaikota minnek��n maissa vietettyjen vuosien aikana. Lupasimme Ferminalle, ett� yritt�isimme selvitt��, mist� Silent Sam oli tuon hatun saanut. Jutustelumme keskeytyi, kun Alice k�vi ilmoittamassa, ett� kaikkien pit�isi kokoontua majatalon alasaliin, kadetti Ferrelill� oli ilmeisesti jotain ilmoitettavaa koko v�elle. Kiskoimme nopeasti loput vaatteet p��llemme ja nappasimme viel� muutaman aseen turvaksemme, ihan vain kaiken varalta, ja suuntasimme alakertaan Fermina seuranamme.
L�hestulkoon kaikki muut olivat jo paikalla meid�n eh�tt�ess�mme saliin. Yhden jos toisenkin naama ven�hti meid�n astuessamme sis��n, enk� voinut olla virnist�m�tt� leve�sti. Ferrel seisoi salin keskell� paperik��r� kourassaan, selin meihin. Muiden asiakkaiden hyv�ksyv�t ja ihmettelev�t huudahdukset kuullessaan h�n py�r�hti ymp�ri katsomaan meit�. H�nen ilmeens� painui varmasti l�htem�tt�m�sti mieleeni! Ensin h�n ei n�ytt�nyt oikein ymm�rt�v�n, mist� oli kysymys, mutta asian oikea laita alkoi nopeasti selvit� h�nelle. H�n n�ytti silt� kuin olisi halunnut hy�k�t� kurkkuumme kiinni siin� samassa, mutta laivaston edustajan tyyneydell� h�n vain veti syv��n henke� jo kohotti ylpe�sti leukaansa minun taputtaessani h�nt� olalle, kun k�velin Annan kanssa ohi. Kuningas sai olla ylpe� tuollaisista viilipytyist�. Istuuduimme alas odottamaan, mit� Ferrelill� olisi sanottavanaan. Poika ei n�ytt�nyt en�� lainkaan niin rehvakkaalta ja itsevarmalta kuin t�nne tullessamme. H�n kokosi itsens� kuitenkin ihailtavan nopeasti ja alkoi lukea Kuningas Yrj�n julistusta. Virneeni hyytyi hitaasti kuunnellessani Ferreli�. Vaikka tiesinkin jo, mist� julistuksessa oli kyse, vasta sen kuuleminen todella avasi silm�ni ja sai minut k�sitt�m��n, kuinka suuressa vaarassa olimme. En halunnut p��ty� hirteen.
Ferrelin saatua asiansa sanotuksi p��tin kuitenkin unohtaa kokonaan typer�n kuninkaan typerine julistuksineen. Vatsani huusi ruokaa, joten k�vimme Annan kanssa aterioimaan. Pyysimme Ferreli� liittym��n seuraamme, mutta t�m� vain mulkoili meit� pahansuovasti. Tarkkailimme majatalon muita asukkaita samalla kun s�imme. Fermina kertoi meille sen mink� tiesi heist�. Vakavakasvoinen Silent Sam miehineen pysytteli hiukan et��mm�ll� muista. Fermina kertoi Silent Samin ilmeisesti etsiv�n uusia j�seni� miehist��ns�, ja ajattelin, ett� siin� voisi olla pelastuksemme, jos aarteenetsint�mme ei tuottaisi tulosta. Taikauskoisilla merimiehill� oli kyll� yleens� paljon ennakkoluuloja naispuolisia merimiehi� kohtaan, mutta toivoin, ett� minun ja Annan maine puhuisi puolestamme.
Kaappareitakin paikalla oli. He ryypiskeliv�t kesken��n ja nauroivat ��nekk��sti. Hyv�h�n heill� oli, ei tarvinnut pel�t� laivaston miesten vihaa niin kuin meid�n muiden. Minulla ei sin�ns� olisi mit��n kaappariksi ryhtymist� vastaan, sill� samaa hommaahan se oikeastaan oli kuin t�h�nkin asti tekem�ni, saaliista vain menisi osa veroina kruunulle.
Paikalla oli my�s hienostolaisia, tymp��ntyneen n�k�inen, prameasti pukeutunut nainen, hiljaisen oloinen mies ja nuorempi tytt�. Kolmas nainenkin heid�n mukanaan oli, palvelija kuulemma. Vai sellaista porukkaa. Mit�h�n he t�llaisessa paikassa oikein tekiv�t.
Sy�ty�mme min� ja Anna p��timme aloittaa Rojodoradon aarteen etsimisen Ferminan ja toisen palvelijan, Alicen, huoneesta. Omatuntoni kolkutti hieman menness�mme Ferminan yst�vyyden varjolla penkomaan huonetta. Olimme kuitenkin Annan kanssa p��tt�neet, ettemme puhuisi viel� mit��n vanhalle yst�v�llemme, siit� kun oli vuosia, kun olimme viimeksi tavanneet. Kuka tiesi, mit� sill� v�lin oli tapahtunut ja oliko Fermina en�� se sama ihminen kuin aiemmin? Sit� paitsi, jos Rojodorado oli ep�ilyksieni mukaan j�tt�nyt Ferminan aarteensa vartijaksi, t�m� tuskin olisi valmis kertomaan siit� meille yht��n mit��n.
Huoneen tutkiminen oli vaivalloista, koska sek� Fermina ett� Alice py�r�htiv�t siell� v�h�n v�li� hakemassa lis�� juomaa asiakkaille. Alice ei h�mm�styksekseni tuntunut ihmettelev�n lainkaan, vaikka Anna ja min� seisoimme heid�n huoneessaan kaksistaan toimettomana. Min� olin varma, ett� teenn�inen viattomuus paistoi kasvoiltamme kymmenien merimailien p��h�n. Pikainen huoneen penkominen ei tuottanut tulosta. Mutta l�ysimme me sent��n jotain: toisen tarjoilijan vuoteen peitteiden alta paljastui mielenkiintoinen pieni puurasia, jonka kantta peittiv�t kauniit koristeleikkaukset. Vaikka se ainakin toivoakseni oli aivan liian pieni Rojodoradon legendaarisen valtavan aarteen k�tk�ksi, se kiinnitti kuitenkin huomioni ja k�vin kiireesti k�siksi tuohon pikku rasiaan. Sen kausi aukesikin helposti, ja pikkuruinen avain putosi rasian k�tk�ist� vuoteelle. Ravistelin h�lmistyneen� rasiaa, mutta se oli nyt tyhj�. Nostin avaimen vuoteelta ja tarkastelin sit�. Se n�ytti aivan k�siss�ni pit�m�ni rasian avaimelta. No, ei sit� koskaan tiennyt, joten parasta korjata talteen, ajattelin ja tungin avaimen taskuuni.
Koska emme l�yt�neet aarretta tarjoilijoiden huoneesta, p��timme mietti� jatkoa hyvin ansaitun ja kauan kaivatun rommituopposen ��rell�. Majatalosta etsiminen olisi hankalaa, sill� joka paikassa kuhisi ihmisi�. Emme onnistuisi mitenk��n penkomaan paikkoja salassa. P��timmekin l�hte� tuoppimme tyhjennetty�mme ulos.
K�veleksimme majatalon l�hiymp�rist�ss� ja mietimme p��mme puhki, mihin aarre olisi voitu k�tke�. Mieleni alkoi synkisty�, sill� meille alkoi pikku hiljaa valjeta, ett� n�inkin laajalta alueelta meid�n olisi mahdotonta l�yt�� aarretta t�m�n illan aikana ilman apua. Se olisi ollut vaikeaa, vaikka olisimme saaneet etsi� rauhassa, ja nyt paikka viel� kuhisi muita ihmisi�. Lis�ksi aloimme ep�ill�, ettemme olleet ainoat, jotka tiesiv�t jotain Rojodoradon rikkauksista, sill� majatalon vieress� aukeavilla vesottuneilla kallioilla kohtasimme er��n kalliisiin vaatteisiin puetun majatalon asiakkaan, joka selv�stikin etsi jotain risukoista. Pys�hdyimme kallioiden reunalle katselemaan merta. Voisimme toki pakottaa tuon miekkosen kertomaan, tiesik� jotain aarteesta, mutta se tekisi aikeemme turhan selv�ksi. Pit�isi keksi� jotain muuta. Juuri silloin Anna p��tti kertoa, ett� Silent Samin per�mies, Scott McShore, oli h�nen vanha tuttunsa. Ensin mieless�ni k�v�isi ajatus, ett� se oli vain hyv� asia, ehk� kyseinen herra voisi edesauttaa t�iden hankintaamme. Samassa Annan ilme ja olemus kertoivatkin minulle, ett� asia taisi olla juuri p�invastainen, joten tiedustelin varovasti, mill� tavalla tuttu. En oikeastaan olisi halunnut tiet�� vastausta. Vanhoina aikoina, kun Anna oli viel� hankkinut elantonsa ammattimaisena huijarina, h�n oli ly�tt�ytynyt yksiin McShoren kanssa, ja he olivat k��rineet sievoiset voitot. Anna tietenk��n ei ollut voinut tyyty� siihen, vaan my�s McShore oli joutunut huijatuksi. T�m� oli menett�nyt omaisuutensa ja samassa ryt�k�ss� viel� rakastettunsa. Vedin syv��n henke� ja yritin rauhoittua. Jos McShore tunnistaisi Annan, meille tulisi totisesti tukalat oltavat. Toistaiseksi h�n ei ilmeisesti ollut tunnistanut Annaa, ja me olimme sit� paitsi k�ytt�neet salanimi�mme. Oli kuitenkin aivan varmaa, ett� ainakin jotkut paikalla olijoista olivat taatusti tunnistaneet meid�t, ja McShorekin saisi varmasti jossain vaiheessa selville totuuden. T�ytyi vain yritt�� v�ltell� h�nt� ja pit�� huoli, ettemme j��neet minnek��n yksin h�nen seurassaan. Min� olisin valmis tappamaan tuon miekkosen silm�� r�p�ytt�m�tt�, jos h�n olisi uhka yst�v�lleni, mutta se ei totta vie auttaisi asioita Silent Samin kanssa. Anna n�ytti hieman lammasmaiselta odottaessaan reaktiotani, mutta vakuutin h�nelle, ettei asiasta kannattanut kantaa murhetta, vaikka oikeastaan minua kyll� kiehtoi ajatus t�n�ist� Anna kalliolta alas. Oppisipahan olemaan niin ahne. No, omassa menneisyydess�nikin oli pahoja virheit�, joten ei ollut minun asiani tuomita Annan tekoja. Seurausten kanssa t�ytyi vain el��.
Palasimme sis��n ja etsimme k�siimme Silent Samin. Olisi parasta tiedustella ty�tarjouksia nyt, kun per�mies ei viel� ollut Annan kurkussa kiinni. Samalla voisimme yritt�� tiedustella Rojodoradon kohtaloa. Fermina oli koko illan ajan laittanut Samin koville saadakseen Rojodoradon hatun itselleen. Melkein s��lin Silent Samia. Keskustelumme h�nen kanssaan viittasi siihen, ett� meill� voisi todellakin olla hyv�t mahdollisuudet saada pesti h�nen laivaltaan, mik�li miehist� p��tt�isi hyl�t� kuninkaan armahduksen ja jatkaa merirosvoilua. Annan paljastus per�miehest� oli tosin saanut minut hieman kyyniseksi n�iden toiveiden suhteen.
Koska keskustelu Samin kanssa ei valaissut mitenk��n Rojodoradon kohtaloa, hy�kk�simme yhden h�nen miehens� kimppuun. Augusto-niminen miekkonen vaikutti olevan sopivasti pieness� laitamy�t�isess�, joten tarjosimme hieman vastahakoiselle seilorille tuopillisen ja lypsimme h�nest� samalla tietoja Ferminan siipasta. Asia oli niin kuin olimme v�h�n pel�nneetkin: Silent Sam oli pist�nyt miehen kylm�ksi. Henkil�kohtaisesti en surrut vanhaa kapteeniani lainkaan, h�n oli totisesti ansainnut kaiken, mutta Ferminaa k�vi s��liksi. Tiesin, millaista oli menett�� rakastettunsa niin julmalla tavalla.
Katsoimme ik�v�ksi velvollisuudeksemme kertoa Ferminalle, mit� olimme saaneet selville. H�n otti tiedon hyvin raskaasti. Ilmeisesti h�n oli aina t�h�n p�iv��n asti odottanut, ett� Rojodorado palaisi noutamaan h�net. Fermina sanoi, ett� h�nen olisi p��st�v� pois t��lt�, ettei h�n voisi j��d� t�h�n kaupunkiin en�� hetkeksik��n n�iden muistojen keskelle. Ymm�rsin h�nt� eritt�in hyvin ja halusin vilpitt�m�sti auttaa h�nt� p��sem��n jonnekin, miss� h�n voisi aloittaa uuden el�m�n.
P��timme, ett� nyt meid�n olisi pakko puhua Ferminalle aarteesta ja kerroimme tiet�v�mme sen olemassaolosta. Aluksi Fermina esitti tiet�m�t�nt�, mutta Annan puhuttua h�nen kanssaan hetken h�n paljasti, ett� Rojodorado oli todellakin j�tt�nyt aarteen Ferminalle. Se oli kuulemma niin iso, ett� voisimme kaikki kolme el�� sen turvin mukavasti. Niinp� sovimme, ett� min� ja Anna etsimme meille kyydin pois t��lt� ja jaamme aarteen. Min� en kuitenkaan voinut en�� luottaa sokeasti Ferminaan ja pyysinkin h�nt� n�ytt�m��n aarteen meille ensin. Toivoin, ett� h�n ymm�rt�isi olla ottamatta sit� henkil�kohtaisesti vaan ymm�rt�isi, ett� vuodet olivat opettaneet minut niin varovaiseksi. Anna oli ainoa, johon luotin t�ysin.
Fermina ei ottanut asiaa hyvin. H�n raivostui silmitt�m�sti ja uhkasi etsi� toisen seuralaisen itselleen. Pyytelin kovasti anteeksi ja totesin itsekseni, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin luottaa h�neen.
Kyydin saaminen osoittautui vaikeammaksi kuin olisimme osanneet arvatakaan. Pienest� satamasta ei ollut l�hd�ss� montaakaan laivaa ainakaan ennen huomista, ja huomenna maa alkaisi polttaa minun ja Annan jalkojen alla, jos roikkuisimme viel� silloin t��ll�. Kokeilimme jopa kaapparialusta, mutta siell� oltiin eritt�in kovasti purjehtivia naisia vastaan. Min� ja Anna saimme niskaamme melkoisen ivailun ry�pyn. Annan temperamentti oli jo pett��, mutta sain estetty� h�nt� k�ym�st� suurisuisten miesten kimppuun. Tappeluihin meill� ei ollut nyt aikaa.
Juuri silloin McShore saavutti meid�t. H�n halusi kuulemma tiedustella meilt� muuatta asiaa. Tunsin kylm�n hien nousevan otsalleni ja laskin jo k�teni tikarini kahvalle. T�ss� menisi todenn�k�isesti viimeinen mahdollisuutemme p��st� Silent Samin laivalle. McShore tiedusteli viel� nimi�mme ja vastasimme salanimill�mme yritt�en pysy� mahdollisimman tyynen oloisina. Mies n�ytti miettiv�n hetken ankarasti ja katseli meit� hieman ep�luuloisena, mutta totesi sitten vain, ett� h�n halusi tiet��, mit� t�it� olimme laivoilla hoitaneet, h�nen kapteeninsa kun tuntui harkitsevan meid�n palkkaamistamme. Vastasimme h�mmentynein�, ja per�mies poistui. Hetken aikaa seisoimme aloillamme t�ysin ymm�ll�mme. Ilmeisesti olimme viel� ainakin toistaiseksi turvassa.
Kyselty�mme mahdollista laivakyyti� viel� muutamalta henkil�lt� tuloksetta, min� aloin pikku hiljaa vaipua toden teolla synkkyyteen. En min� ollut tullut t�nne vain j��d�kseni laivaston kynsiin. Pit�isik� meid�n ottaa vastaan kuninkaan armahdus? Min� olin ryhtynyt merirosvoksi olosuhteiden pakosta enk� nauttinut meriel�m�st� niin paljoa, etten olisi mielell�ni j�tt�nyt sit� taakseni. Ehdotinkin varovaisesti Annalle maihin j��mist� ja kunniallisiksi kansalaisiksi ryhtymist�, mutta h�n ei suuremmin innostunut. Huolimatta Ferminan vakuutteluista emme voineet olla varmoja, ett� aarre olisi niin suuri, ett� voisimme el�� sen turvin, ja kun varamme loppuisivat, mit� sitten? Mit� ty�t� me muka voisimme ja osaisimme tehd�? Ei minuakaan toden puhuakseni suuremmin kiehtonut ajatus ty�skennell� tarjoilijana koko loppuel�m��ni. Sit� paitsi minusta tuntui, ett� meriel�m� oli saanut Annan niin pauloihinsa, ettei h�n edes halunnut kovaa, vakaata maata jalkojensa alle. H�n tunsi arvaamattoman aallokon ja keikkuvan laivan kannen t�ysin kodikseen. Ny�kk�sin hiljaa, alistuneena. Jos Anna oli p��tt�nyt jatkaa purjehtimista, min� menisin h�nen kanssaan. Anna oli perheeni, kaikki mit� minulla oli, ja min� pysyisin h�nen rinnallaan, meni syteen tai saveen.
Pohtiessamme mahdollisuuksiamme huomasimme varsin synke�n n�k�isen Silent Samin l�hist�ll�. Lieneek� kuninkaan julistus saanut jopa sellaisen kokeneen, legendaarisen merikarhun noin huolestuneeksi? N�m� ajat eiv�t totisesti olleet merten veljeskunnan parhaimpia. Huomatessaan meid�n tarkkailevan itse��n Silent Sam tuli puhumaan kanssamme. H�n ilmoitti, ett� oli todellakin kiinnostunut tarjoamaan meille pesti�. H�n kuulemma joutuisi ehk� erottamaan muutaman miehen miehist�st��n ja tarvitsisi uusia miehi�. Se kuulosti minusta pahaenteiselt�. Jo aiemmin illalla oli vaikuttanut v�h�n silt�, ett� miehist�n kesken oli jotain k�rh�m�inti�, ja t�m� vahvisti sellaiset olettamukset. Sam aikoi kuulemma selvitt�� viel� muutaman asian ennen kuin kertoisi meille lopullisen p��t�ksens� meid�n suhteemme.
Olimme nyt melkoisen varmistuneita siit�, ett� p��sisimme Silent Samin laivalle. Mutta emme olleet edelleenk��n lunastaneet Ferminalle antamaamme lupausta. Lopulta tulin ajatelleeksi herra Ferreli�. Kai h�n nyt auttaisi Ferminaa, t�m�h�n oli aivan kunniallinen nainen, mit� nyt merirosvon entinen heila, mutta eih�n sek��n ollut alun perin h�nen oman tahtonsa mukaista, ja muuta Ferrelin ei t�ytyisik��n tiet��. Jos Ferrel lupaisi huolehtia h�nest� ja vied� h�net t��lt� Englantiin, niin Ferminan pit�isi periaatteessa antaa meille osamme aarteesta niin kuin oli luvannut. Jos jokin viel� menisi vikaan Samin kanssa, voisimme h�t�tilassa vaikka ottaa vastaan armahduksen ja el�� jonkin aikaa Rojodoradon rahoilla. Mik� est�isi meit� ryhtym�st� my�hemmin uudestaan merirosvoiksi, jos Anna sit� v�ltt�m�tt� haluaisi emmek� muuta keksisi? Niinp� etsimme Ferrelin k�siimme ja pyysimme saada puhua h�nen kanssaan. Ferrel vaikutti melko h�mm�styneelt� ollessamme n�in asiallisia ja kohteliaita. Ylpeyteni kielt�m�tt� k�rsi pahan kolauksen joutuessani melkein anomaan h�nt� auttamaan yst�v��mme, olinhan koko alkuillan ivannut h�nt�. Vakuuttelimme h�nelle, ett� Fermina ei ollut mill��n muotoa samanlainen kuin min� ja Anna ja ett� olisi oikein auttaa h�nt� jatkamaankin el�m��ns� kunniallisesti. Ferrel totesikin, ett� oli todellakin h�nen velvollisuutensa auttaa Ferminaa, ja poistuimme Ferrelin luota helpottuneina ja melko vakuuttuneina siit�, ett� Ferminan asiat olisivat nyt n�ilt� osin selvill� ja h�n olisi eitt�m�tt� hyviss� k�siss�. Oli pakko my�nt��, ett� Ferrel oli tosiaan kunniakas mies ty�nt�ess��n vihansa meit� kohtaan syrj��n. Poistuessamme Ferrel viel� kysyi, olimmeko pohtineet omaa tulevaisuuttamme. R�yhkeyteni nosti taas p��t��n ja totesin virnist�en, ettei h�nen pit�nyt kiirehti�, meill�h�n oli viel� muutama tunti aikaa.
Olimme juuri menossa ulos, kun pari nuorukaista pys�ytti meid�t, halusivat kuulemma tiedustella meilt� er�st� asiaa. Olimme kyll� n�hneet heid�t usein illan aikana, mutta emme olleet suuremmin kiinnitt�neet heihin huomiota. Ei meill� ollut edes mit��n aavistusta siit�, mit� he olivat miehi��n. Kai he merill� olivat olleet vaatetuksesta p��tellen. Heid�n asiansa sen sijaan oli eritt�in mielenkiintoinen. He nimitt�in tiedustelivat meilt�, olimmeko mahdollisesti n�hneet jonkinlaista pient� avainta. En uskaltanut vilkaista Annaa, mutta olin varma, ett� h�nenkin ajatuksensa olivat sinkoutuneet pikkuruiseen, mystiseen avaimeen, jonka olin antanut h�nen s�ilytett�v�kseen aiemmin illalla. Yritimme varovasti tiedustella, millaisesta avaimesta oli kyse ja mihin se k�visi, mutta nuoret herrat pysyiv�t melko vaitonaisina sen suhteen. Emme paljastaneet suoraan, ett� avain oli meill�, mutta vihjasimme, ett� ehk� meill� olisi keinot auttaa avaimen l�yt�misess�. Asia j�i sill� kertaa siihen.
Menimme ulos aikomuksenamme mietti�, mit� tekisimme avaimen suhteen, sill� kumpikin halusi tietenkin saada siit� mahdollisimman suuren hy�dyn, jos se kerran oli jollain tapaa merkitt�v�. Siksi kumpikaan ei ollut suoralta k�delt� paljastanut, ett� olimme jo l�yt�neet sen. Ehk� voisimme yritt�� jotenkin selvitt��, oliko nuorilla merimiehill� se esine, jonka avaamiseen t�m� avain oli tarkoitettu, ja saada se itsellemme. Vai pit�isik� yritt�� pohtia, miten saisimme avaimesta mahdollisen suuren hy�dyn muulla tavoin? Silloin Silent Sam kutsui koko miehist�ns� koolle mukaan lukien meid�t. Olimme melko h�mm�styneit� kutsusta, ja samaten ilmeisesti muukin miehist�. Monet kyseliv�t kuuluimmeko me muka miehist��n, ja vaikka Sam sanoikin viel� harkitsevansa asiaa, min� olin melko vakuuttunut siit�, ett� kuuluimme. Miksi meid�t olisi muuten kutsuttu kuulemaan asioita, jotka osoittautuivat melko vakaviksi? Usean miehen suusta kuului vastalause meid�n mukaan ottamisellemme, typer� taikausko vainosi joidenkin mieli� ja jotkut eiv�t vain uskoneet naisista olevan mihink��n laivojen kansilla. Onneksi meill� oli kuitenkin maineemme turvanamme, ja sit� paitsi meid�n asiamme j�i pian taka-alalle Samin ottaessa esille miehist�n sis�iset ongelmat, joista min� ja Annakin olimme jo n�hneet vihjeit�: Samilta oli ilmeisesti varastettu arvoesineit� ja oli oletettavaa, ett� varas piili miehist�n keskuudessa. Min� ja Anna pysyttelimme hiljaa taka-alalla ja odotimme, miten tilanne etenisi. Siin� vaiheessa, kun syytt�v� sormi kohdistui McShoreen, mielemme kirkastui. Jos miekkonen joutuisi pois laivalta, ei meill� olisi en�� h�t�p�iv��. Ilmeisesti mies oli muutenkin hieman ep�suosiossa sill� hetkell�, mutta todisteiden puuttuessa h�net j�tettiin ainakin toistaiseksi rauhaan, ja Sam otti esille toisen vakavan aiheen, nimitt�in mit� miehist� tekisi huomisesta eteenp�in. Maihin j��minen ei ilmeisesti ollut vaihtoehtona miehist�n mieless�, mutta Sam tarjosi merirosvoilun vaihtoehdoksi kaappariksi ryhtymist�. Se olisi huomattavasti turvallisempi vaihtoehto kuin merirosvoilu, eih�n meid�n silloin tarvitsisi pel�t� kuninkaan miehi�. Sit� paitsi Sam paljasti, ett� er�s majatalossa oleileva miekkonen oli kaupitellut h�nelle aivan uskomatonta kaapparikirjaa: saaliista menisi ainoastaan yksi vaivainen prosentti kruunulle, ja lis�ksi kirjaa ei ollut osoitettu nimenomaisesti kenellek��n tietylle kapteenille! Millainen onnenpotku sellainen kaapparikirja olisikaan! Sen turvin purjehtivien ei tarvitsisi huolehtia kiinnij��misest�, mutta voisivat kuitenkin toimia k�yt�nn�ss� katsoen tavallisina merirosvoina, sill� sadasosan vero ei merkitsisi mit��n. Ainoa ongelma oli raha: sellainen kaapparikirja maksoi melkoisesti ja Samilta uupui viel� iso osa summasta. Vaikka koko miehist�n rahavarat olisi laitettu yhteen, paperi olisi silti j��nyt saamatta. Sam kysyikin, kuinka moni olisi valmis ryhtym��n kaappariksi, jos h�nen onnistuisi saada tarvittavat rahat kokoon. Ilmeisesti h�n havitteli Rojodoradon aarretta, ja min� vilkuilin merkitsev�sti Annaa. Miehist� oli l�hestulkoon yksimielinen kaappareiksi ryhtymisen puolesta, min� ja Anna mukaan lukien.
Miehist�n hajaantuessa min� totesin vakavana Annalle, ett� meill� oli tarvittavat rahat. Voisimme pyyt�� Ferminalta osuuttamme, ja jos h�n ei sit� antaisi, voisimme ottaa sen v�kisin. Anna oli selv�sti j�rkyttynyt ehdotuksestani, ja inhosin itsekin itse�ni pelk�n ajatuksen t�hden, mutta se vaikutti ainoalta vaihtoehdolta. Vaakakupeissa oli nyt uskollisuutemme Ferminaa kohtaan sek� oma henkemme. Niin raa�alta kuin se tuntuikin, minun oma valintani kallistui meid�n henkemme puolelle. Olin hieman surullinen huomatessani t�m�n. Milloin minusta oli tullut t�llainen? Miss� vaiheessa myrsky�v� meri oli pyyhk�issyt mukanaan inhimillisyyteni ja j�tt�nyt j�lkeens� n�in h�ik�ilem�tt�m�n pedon? Kenties min� todellakin olin merirosvo.
Anna ep�r�i yh�, mutta vakuuttelin h�nelle, ja my�s itselleni, ett� rahat kuuluivat meille, emmek� n�in ollen tehneet mit��n v��r��. Meh�n olimme etsineet Ferminalle kyydin pois t��lt�, ja sopimuksemme mukaan h�nen kuului antaa meille osuus aarteesta. Mit� v�li� sill� oli, l�hdimmek� h�nen mukaansa vai jatkaisimmeko merirosvoilua? Sit� paitsi en ollut ollenkaan varma, oliko Fermina itse en�� niin ehdottoman uskollinen meille kuin vuosia sitten.
Emme ehtineet panna inhottavaa suunnitelmaamme t�yt�nt��n, kun nuo kaksi nuorta merimiest� j�lleen l�hestyiv�t meit�. T�ll� kertaa he tiedustelivat suoraan, oliko avain meill�. Kierrelty�mme aikamme my�nsin lopulta, ett� avain oli hallussamme. Aikamme alkoi k�yd� v�hiin punaisen auringon laskiessa horisontin taa, emme ehtisi en�� selvitt�� asiaa muuten. Kysyimme siis puolestamme, oliko heill� rasia, jonka avain avaisi. Olihan se. He eiv�t kuulemma tienneet, mit� rasia sis�lsi. Neuvottelimme hyv�n tovin, miten ratkaisisimme asian. Lopulta sovimme, ett� mit� tahansa rasia sis�lsi, jakaisimme sis�ll�n. Seuraavaksi ongelmaksi muodostui avain: ei tullut kuuloonkaan, ett� min� ja Anna olisimme luovuttaneet avaimen miehille. Niinp� l�hdimme yhdess� kohti paikkaa, johon he olivat rasian k�tkeneet. Anna veti veitsens� esiin ja min� kohotin aseeni, sill� emme tunteneet oloamme lainkaan turvalliseksi heid�n johdattaessa meid�t mets�n laitaan kauas muun v�kijoukon silmist�. P��stess�mme l�helle aarteen k�tk�paikkaa he kuitenkin sanoivat, ett� kaikkien pit�isi j�tt�� aseensa siihen. Ilmeisesti he luottivat meihin aivan yht� v�h�n kuin me heihin. Min� en suostunut j�rjestelyyn, sill� tottahan kaksi miest� nyt voittaisi meid�t kamppailussa ilman aseita. K�yty�mme aikamme k�denv��nt�� asiasta Anna ja miehet j�ttiv�t lopulta aseensa minulle ja l�htiv�t etsim��n rasian minun j��dess�ni turvaamaan minua ja Annaa aseiden kanssa kauemmas silt� varalta, ett� miehet p��tt�isiv�t k�yd� h�ijyiksi. Tilanne oli s�hk�inen ja pureksin yl�huultani hermostuneena. N�in kuinka kolmikko py�ritteli pient� rasiaa k�siss��n vuoron per��n saamatta sit� auki. Lopulta he huusivat minutkin paikalle ja pudotettuani aseeni juoksin heid�n luokseen. Pidin kuitenkin yhden vuosia sitten kuolleen rakastettuni, Alecin, lahjoittamista ter�vist� tikareistani vy�ll�ni, ihan kaiken varalta. Lopulta rasia aukesi pient� v�kivaltaa k�ytetty�mme. Tyrmistyimme sis�lt��: rasiassa oli yksi ainut rullalle k��ritty paperi. K��rimme sen auki ja tarkastelimme sit� toistemme olkien yli. Siihen oli kirjoitettu lyhyk�inen tekstip�tk� siistill� k�sialalla, ja paperin alalaitaan oli painettu virallisen n�k�inen sinetti. Koska Anna oli meist� ainoa lukutaitoinen, ty�nsimme paperin h�nelle. Annan silm�t levisiv�t ja h�nen suunsa loksahti auki h�nen silm�illess��n paperia, ja min� patistin h�nt� k�rsim�tt�m�n� kertomaan, mit� siin� luki. Anna alkoi hitaasti lukea ��neen paperia:
�Yrj� Ensimm�inen
Jumalan armosta Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas on my�nt�nyt kapteeni��
�Kapteenia ei ole nimetty�, Anna huomautti v�liin j�nnittyneell� ��nell� ja jatkoi:
��sek� t�m�n miehist�lle luvan toimia virallisena kruunun kaapparina. Samalla kapteeni velvoitetaan saattamaan kruunun haltuun 1/100 saaliistaan. T�m�n vahvistukseksi olemme antanut liitt�� t�h�n asiakirjaan Englannin valtiosinetin.
Kahdeskymmenes kes�kuuta 1718�
Annan lopetettua vilkuilimme toinen toistamme sanattomina. T�m� oli kaapparikirja. Kaapparikirja, jota ei ollut osoitettu kellek��n tietylle kapteenille, kaapparikirja, joka velvoitti ainoastaan yhden prosentin kruununveroon. T�llaisesta onnenpotkusta emme olisi osanneet uneksiakaan. �Juuri t�t� Silent Sam etsi�, henk�isin Annalle. Tulevaisuus n�ytti yll�tt�en aivan selv�lt�. Mutta mit� tekisimme noille kahdelle nuorukaiselle? Pit�isik� meid�n kuitenkin sotkea aseemme heid�n vereens�, sill� miten muka t�llaisen aarteen voisi jakaa kahtia? Yll�tyin kuitenkin toden teolla heid�n puhjetessaan yht�kki� puhumaan. He rukoilivat meit� ottamaan heid�t mukaansa Samin laivalle. Min� ja Anna tuijotimme heit� h�mmentynein�. Mit� he tarkoittivat, heill�h�n oli yht�l�inen osuus kaapparikirjaan kuin meill�kin. Tartuimme kuitenkin tilaisuuteen ja totesimme vain, ett� toki olimme sen palveluksen heille velkaa. Ei ollut tarvetta alkaa kinastella asiasta, jos he eiv�t kerran ymm�rt�neet omia oikeuksiaan. K�vin Annan kanssa hyvin pikaisen neuvonpidon, jonka seurauksena p��timme, ett� veisimme kaapparikirjan Silent Samille niill� ehdoin, ett� me p��sisimme korkeisiin asemiin miehist�ss�, n�m� kaksi nuorukaista otettaisiin my�s miehist��n ja Scott McShore saisi l�ht�passit. T�ll� paperilla ja kokemuksellamme meill� olisi ehk� ollut mahdollisuuksia my�s omaan laivaankin, mutta koska aika oli niin v�hiss�, saisimme tyyty� t�h�n ratkaisuun.
L�hdimme juoksemaan majataloa ja Silent Samia kohti p�� kolmantena jalkana. Rojodoradon aarteen menetys ei vaivannut meit� en�� ollenkaan, sill� mielemme v�ikkyiv�t jo niiss� monissa, Rojodoradon aarrettakin arvokkaammissa rikkauksissa, jotka odottivat ottajaansa, meit�, Karibianmeren smaragdinvihreill� aalloilla.