TARUSANKARIN PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET


Estevalmennus (80 cm) 08.08.2008 Huopatossussa, valmentajana flanelli

'Verryttelyssä Sakke toimi melko hyvin, komea orisi ei vain millään meinannut saada silmiään irti tallin tammoista joka tuotti hieman hankaluuksia verryttelyssä. Kun sait orin huomion itseesi alkoi työskentelynne jo näyttää hyvältä. Ensimmäiset maapuomit ylititte hienosti. Ylitys onnistui kaikissa askellajeissa ongelmitta jonka vuoksi pääsitte pian jo hyppäämään kavaletteja. Kun puomit nousivat maasta alkoi Sakke nuorena poikana hieman hermoilla että mitä nyt pitää tehdä. Ori kuitenkin hyppäsi pienen kavaletin korkealta yli jonka vuoksi nostimme sitä hieman. Muutaman sentin korkeampikin oli orille aivan lastenleikkiä joten päätimme vaihtaa suuntaa. Sama harjoitus toiseen kierrokseen oli myös onnistunut. Kiitit Sakkea hyvin, josta suuret kehut sinulle. Kun Sakke oli päässyt esteiden makuun esteitä nostettiin 50cm korkuisiksi ja nuori orisi suorastaan innostui. Tämähän näytti jo kivalta, tuntui orisi ajattelevan ja saitkin aikalailla pidätellä sitä ennen estettä. Hyppy kulki hyvin joten ohjasin teidät jumppasarjalle, jossa estekorkeus 50cm, 60cm, 70cm ja viimeinen 80cm. Sakke hyppäsi kauniisti ja varmasti. Muistit myös kehua.
Hyvä että uskallat ja muistat kehua Sakkea, jatka sitä samaan malliin. Kotona voisitte harjoitella yksittäisinä suunnilleen 50cm korkeita esteitä, jotta saat pidettyä tuntuman hevoseen. Älä anna Saken lähteä kuljettamaan sinua, sillä hevosesi selvästi tykkää hyppäämisestä, mutta jos annat sille liikaa vapautta, niin se alkaa herkästi kuljettamaan sinua. Katso että pidätteet menevät läpi ennen kuin annat Saken mennä esteelle.'

Kouluvalmennus (Helppo C) 08.08.2008 KK Pelihelvetissä, valmentajana Syntivelka

'Valmennuksen aikana oli tällä kertaa siirtymiset ja suoruus siirtymisissä. Alkutunnista Sakke oli vielä hieman tammojen perään, mutta kun valmennus pidettiin omassa tutussa kotitallissa, oripoika rupesi kuuntelemaan ratsastajaansa melko nopeasti. Jo heti alkukäyntien aikana tehtiin pysähdyksiä istuntaa apujakäyttäen. Liikkeellelähdettäessä Sakke rupesi hieman kiemurtelemaan, pidä pohkeet paremmin tuntumalla, ja pyydä takajalkoja enemmän touhuun mukaan. Samaa touhua tehtiin toiseenkin suuntaan, edelleen löysin ohjin, ja tehtävä alkoikin sujua jo paljon paremmin :) Pian tämän jälkeen koottiin ohjat, ja alettiin treenata ravi-käynti-vaihteluita. Sakke oli niissä todella reipas, ja pahemmin ei ollut huomautettavaakaan. Tikun vaan pitäisi muistaa ajatella istuntaansa aina siirtymässä, sillä ylävartalo horjahti lähes aina. Jälleen samaa tehtävää toistettiin toiseen suuntaan. Muutamaan otteeseen tehtiin myös ravista pysähdyksiä, nämäkin onnistuivat todella hienosti. Tähän väliin otettiin vapaat ohjat, ja keskityttiin lähinnä suoriin linjoihin. Sakella pitää muistaa todella tiiviit pohkeet, jotta suoruus säilyisi. Seuraavana tehtävänä oli laukannosto suoralla linjalla. Kaksi nostoa tehtiin pituushalkaisijalla molempiin suuntiin. Tikun on syytä muistaa, että laukannoston jälkeen ulkopohje siirtyy takaisin eteen, ja sisäpohkeen voi käyttää jopa takana, sillä laukannostossa takana oleva ulkopohje siirtää takajalat hieman sisälle, sisäpohkeella voi korjata ne suoralle linjalle.'

07.08.2008 - Kengitys + maastoretki

Menin jo aikaisen aamusta tallille ruokkimaan hevoset ja viemään niitä tarhoihin. Sakke odotti malttamattomana karsinassaan aamupöperöitä kolustaen karsinanoveaan. Syötyään vein Saken (ja muut hevoset) pihalle ja menin siivoamaan karsinoita. Vähän ajan päästä kengittäjä tuli kengittämään hevosia joten hain pari hevosta sisään (mm. Saken). Kengittäjä kertoi kengittävänsä ekaa kertaa kimoa suomenhevosoria ja ihastelikin Sakkea jonkin aikaa. Hän kehui Sakkea myös upeasta luonteesta ja sanoi tulevansa uudestaan ilomielin. Kengittäjän lähdettyä vein Saken tarhaan odottamaan ratsastuslenkkiä. Myöhemmin illalla hain Saken talliin harjattavaksi. Tarkistin vielä, että kengät pysyvät paikoillaan ja sitten laitoin orille varusteet. Kun Sakella oli varusteet hain itselleni vielä kypärän ja talutin Saken ulos. Kävimme noin tunnin mittaisella kävelyretkellä maastossa. Sakke tuntui nauttivan pitkästä kävelyretkestä ja oli tallille päästäessä ihan nukuksissa. Otin Sakelta varusteet ja harjasin orin vielä huolella kunnes vein sen karsinaan odottamaan iltasapuskaa.


Tarusankari on virtuaalihevonen !
Kuvat © flanelli & Peppi S., kaiken muun © tiku.
Hosted by www.Geocities.ws

1