Kaksi hiljaist kulkijaa kulkee kohti maailmaa
Vaikka maailma on vaaroja pullollaan
kulkijat jatkaa kulkuaan
Eräänä päivänä vaaran kohtasivat
ja urheasti vastaan taistelivat,
mutta pian voimat loppuivat ja maahan molemmat kaatuivat.
Siihen jäivät,
maahan rauhaisaan ikusiksi ajoiksi nukkumaan.
Siihen loppui kulkijoiden matka vaarallinen.
Se matka jonka loppu oli surullinen.
Vuoden päästä heidät löydettiin ja kirkkomaalle haudattiin.
Muistomerkki haudalle laitettiin.
Kaksi hiljaista kulkijaa kulkee kohti maailmaa,
koska maailma on vaaroja pullollaan
kulkijat eivät jatkaneet kulkuaan.
*'*'*
"Mustat enkelit:"
Ne syntyvät kivusta
ne syntyvät vihasta
Jokaisesta kerrasta
kun kiusattu lapsi itkee
tai luottamus petetään.
Ne kulkevat joukossamme,
halliten ja taivuttaen,
saaden meidät palvelemaan
niiden tarkoitusperiä.
Ja ne hymyilevät synkkinä
aina kun kateus ja viha
saavat meidät uhraamaan
paloja sielustamme
aniiden alttareille.
Korkealla ne istuvat,
kivinä maailman valtiaiden
kultaisissa kruunuissa,
katsoen ja nauraen meitä,
jotka suljemme silmämme
ja olemme kuin niitä ei olisi.
*'*'*
"Mustat Enkelit:"
Mustat huulet janoavat suudelmia.
Valkoiset kädet haluavat satuttaa.
Kalpeassa ihossa on punaisia arpia.
He satuttavat minua, he kiduttavat minua.
He sitovat minut mustaan pilveen, eivät päästä pois.
He repivät ihoni verille, myrkyttävät sieluni.
Vain yhden takia.
Vain rakkauden takia.
*'*'*
"Arpi:"
Viillä syvältä
Ja viillä hyvin
Niin että muistan sen
Ikuisesti yli huomisen
Käännä veistä haavassa
Kaada sinne suolaa
Niin että arpi muistuttaa
Valanrikkojaa
*'*'*
"Hän seisoi sumussa
murheittensa harmaudessa,
suruinen katseensa alas luotuna.
Se oli hänen elämäänsä.
Hän tunsi melankoliaa,
se oli juuttunut häneen.
Monet olivat yrittäneet häntä piristää
-turhaan.
Ulkoisesti hän saattoi iloita,
muttei syvällä sisimmässään.
Sisäisesti hän oli syksyyn ja sateeseen jäänyt."
*'*'*
"Haluaisin kuolla:"
Voi kuinka haluaisinkaan kuolla
Olisin multaa, kasvoni itään.
En enää tuntisi yhtään mitään.
Rikkaruoho olisi mun viljaa.
Joku naapurihaudalla kävisi hiljaa.
Levon tyynen saisin haudassa rauhan.
Siellä olisin yksin ah niin kauan.
Joka aamu mä näkisin auringon kullan,
vaikka mieleni onkin varjossa mullan.
Kukaan muistaisi ei kai minua silloin,
ei kävisi kylässä aamuin ei illoin.
Saisin rauhassa katsoa syksyn ruskaa.
Enkä ikinä enää tuntisi tuskaa.
Voi kuinka haluaisinkaan kuolla.
*'*'*