|
|

Pikkupelmann -kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan 4-vuotiaat suomenhevoset, joilla on ennätys - vaikka vain koelähdöstä, sillä ei ole väliä, kunhan ennätys on. Karsintoja järjestetään kaksi, joiden kilpailumatka on 2100 metriä ja ne ajetaan ryhmäajona. Kummankin karsintalähdön kuusi parasta pääsee loppukilpailuun eli finaaliin, jonka kilpailumatka on myös 2100 metrin ryhmäajo autolähtönä.
Jos osallistujia on karsinnoissa yhteensä 12 tai vähemmän, pääsevät kaikki karsinnassa mukana olleet hevoset loppukilpailuun.
Kuten osa tietää, Pikkupelmannin vastine oikeassa maailmassa on Kaustisella juostava Pikkupelimanni, jonka finaali ajetaan heinäkuussa Festivaaliravien yhteydessä. Pikkupelimanni kuuluu ikäluokka -lähtöihin, joista siis täytyy maksaa etukäteen, jotta hevonen pääsisi mukaan. Kerystonin Kartanon Pikkupelmannia varten ei kuitenkaan tarvitse maksaa mitään.
Pikkupelmannissa palkitaan kunniapalkinnolla ohjastaja, omistaja ja hoitaja.
Pikkupelmann ajettiin ensimmäisen kerran 2006, jolloin voittajana oli Calvaron Tähti-Vauhti. Tällöin ei karsintalähtöjä juostu, vaan kisa ajettiin suoraan finaalina. Pikkupelmannin kunniataulukko:
Miten päästä mukaan?
Pikkupelmann -lähtöön osallistutaan mukaan ihan samalla maililla millä muutkin hevoset ilmoitetaan raveihin. Karsintojen jälkeen finaalipaikan lunastaneiden hevosten omistajille tulee ilmoitus maililla hevosen pääsystä finaaliin. Samassa mailissa kysytään, haluaako omistaja hevosensa osallistuvan finaaliin. Mailiin tulee vastata vapaamuotoisesti joko myöntyvästi tai kieltävästi.
Jos omistaja ei halua hevosensa osallistuvan finaaliin, on seuraavaksi karsinnoissa seitsemänneksi tullut, nopeimman ajan saanut hevonen etuasemassa päästä finaaliin. Tällöin kyseisen hevosen omistajalta kysytään, haluaako hän hevosensa osallistuvan finaaliin.
Kysymyksiä Pikkupelmannia koskien voi lähettää mailiin keryston_k@luukku.com.
|