WESTLIFE OFFICIAL MAGAZINE - 4/2001

Oliko kuri kova?
Joukkueenjohtaja sakotti minulta vitosen p�iv�ss�, jos en ollut ajallut partaani. Ja meid�t saatiin yhten� iltana kiinni juomasta ennen matsia ja seuraavana p�iv�n� k�vi huonosti. Mutta opin kuria ja kovaa ty�t� jalkapallon kautta.

Tapasitko ekan joukkueen?
Olin Lee Sharpen ja Gary Kellyn saapaspoika ensin tullessani, sitten he alkoivat suhtautua minuun ammattilaisena ja toinen nuori j�tk� putsasi minun kenk�ni! Gary Kelly todella huolehti minusta; h�n oli irlantilainen, vain kaksi tai kolme vuotta vanhempi. Kun sopimukseni p��ttyi ja l�hdin takaisin Dubliniin, h�n soitti minulle, kysyi miten raha-asiani olivat, halusi auttaa. Olen yh� hyv� kaveri h�nen kanssaan.

Onko sinulla viel� jalkapalloilijoita kavereina?
Jalkapallon parista voi saada hyvi� kavereita, mutta ei usein. L�hinn� ne ovat tuttuja. Olin kaveri Alan Mayburyn ja Damain Lynchin kanssa ennest��n, koska olimme Irlannissa samassa joukkueessa. Loput j�tkist� ovat OK, heid�n kanssaan on hauskaa aina kun tapaan heid�t.

Oliko futisvarusteissasi nimikirjaimesi?
Kyll� oli. Ja numeroni - olin numero 42.

Mik� oli paras jalkkishetkesi?
Paras hetkeni oli kun p��sin ekaan joukkueeseeni. Olin ollut kerhossa vain kaksi kuukautta, ja matkustin joukkuebussilla Southamptoniin kakkosmaalivahtina varalle. Olin mukana ja menestyimme, mutta istuin penkill�, katsomassa. Luulin p��sseeni pitk�lle.

Ja huonoin juttu?
Kun minulle kerrottiin minun olevan liian pienikokoinen, se oli rankkaa. Mutta futis voi olla tosi, tosi julma peli. Siihen menness� olin saanut tarpeekseni ja olin valmis l�htem��n kotiin, aloittamaan jotain uutta. Olin musertunut, mutta tiesin ett� oli aika. Minusta oli ihanaa olla kotona ensimm�iset kolme kuukautta, kun kausi ei ollut meneill��n. Mutta kun kausi alkoi ja min� en ollut mukana, se satutti todella. Mutta sitten aloitin karaokejuttuni, ja jatkoin el�m��ni, ja toimestani perjantai-iltaisin karaokessa tuli maailmankiertueeni.

takaisin Nicky-juttuihin

� 2001 Pami