Pelkästään metsämaiseman katselun on todettu alentavan sydämen sykettä ja laskevan verenpainetta. Syy voi olla biologinen:
vehreys ja vesi ovat lajin säilymiselle tärkeitä, ja siksi ne herättävät ihmisessä positiivisia tunteita.
(Trendi '04)
Nykyisin ollaan siitä huolissaan, että lapset kasvavat kokonaan ilman mitään kosketusta luontoon. Betonilähiöissä
on vain pieniä pirstaleita luontoa, tai voiko noita tarkkaan hoidettuja ruohomattoja istutettuine kasveineen kutsua luonnoksi?
Kuitenkin ihminen on osa luontoa, niin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Minä olin pienenä onnekas: lapsuudenkotian vastapäätä
oli oikea metsä. Siellä rakennettiin majaa ja leikittiin milloin mitäkin. Vuodenaikojen vaihtelun näki parhaiten juuri tuosta metsästä.
Keväisin koivuihin tuli hennonvihreät silmut, alkukesästä huumaava tuomien tuoksu täytty ilman. Kesän keskellä metsä
kukoisti vihreydellään, tuuli humisi lehvistössä. Syksyllä oli hauska kävellä lehtien rahistessa kenkien alla. Talvisin
metsä sai valkoisen lumipeitteen.
Minun käy sääliksi nykylapsia, eivät netit ja playstationit korvaa oikeaa luontoa, eivät ne anna niitä muistoja, joita
luonto ammentaa. Sen sijaan, että on tapana lähteä viikonloppuisin supermarketteihin ja ties minne pikaruokapaikkoihin, ihmisten pitäisi suunnata
luontoon. Kulutushysteria ei ole luonnon korvike! Menemällä luontoon ihminen menee samalla tutkimusmatkalle omaan
itseensä. Toivoisin, että tuo minun lapsuuteni metsä toimisi muistojen aarrearkkuna vielä monille jälkipolville!
Kirjoittanut: Anna-Maria Abe