Kohti kestävää taloutta

Nykyinen uusliberalistinen talouden globalisaatio lisää maailmanlaajuista epätasa-arvoa ja taloudellista epävakautta ja kiihdyttää luonnonvarojen riistoa. Se jakaa maailman maat ’rikkaaseen pohjoiseen’ ja ’köyhään etelään’ ja kannustaa lyhytnäköiseen voitontavoitteluun. Uusliberalistisen talouspolitiikan teoria on kehitetty ennen kansainvälisen liikkuvan pääoman aikaa ja sitä luotaessa ei vielä osattu ottaa huomioon maailman luonnonvarojen rajallisuutta, joten se perustuu kasvavalle ja kestämättömälle voimavarojen käytölle.

Kestävässä taloudessa keskitytään taloudellisen toiminnan laatuun enemmän kuin talouskasvuun. Kestävä talous nojaa talouden monimuotoisuuteen, talouden läheisyysperiaatteeseen (enemmän valtaa paikallistalouksille) ja varovaisuusperiaatteeseen (epävarmoilta ympäristö- ja terveysvaikutuksilta suojautuminen). Tavoitteina ovat:
- köyhyyden poistaminen,
- sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys, - sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo
Näiden päämäärien saavuttamiseksi tarvitaan nykyistä kehittyneempää kansallista ja kansainvälistä politiikkaa.

Uuden taloudellisen järjestelmän kehittämiseksi tarvitaan uudet hyvinvointia kuvaavat mittarit. Nykyisellään BKT ei mittaa elämänlaatua, sosiaalista kehitystä, köyhyyden vähenemistä, inhimillistä kehitystä tai ympäristön laatua. Kestävässä yhteiskunnassa tärkeää on työn oikeuden mukainen arvioiminen (palkaton työ, vapaaehtoistyö, omavaraisviljely) ja todellisten sosiaalisten ja ympäristövaikutusten lisääminen kuljetusten polttoainekustannuksiin ja kuluttajahintoihin.

Nykyään kansainväliset kauppa- ja rahoituslaitokset rohkaisevat köyhiä maita vientivetoiseen kehityspolitiikkaan, mikä johtaa niiden luonnonvarojen riistoon ja siirtää tehokkaasti resursseja köyhiltä mailta rikkaille. Pohjoisen kulutusta tulee vähentää ja Etelän mailla tulee olla oikeus rajoittaa voimavarojensa käyttöä ja myyntiä, jotta ne voisivat tyydyttää omat perustarpeensa.

Uusliberalistinen talouden globalisaatio ja investointien siirtyminen maasta toiseen edesauttavat taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöllisiä kriisejä. Keskitytään liiaksi kansainväliseen kauppaan, kun terve ja kestävä paikallistalous turvaa parhaiten ihmisten perustarpeet ja on ympäristönäkökohdista katsoen edullisempaa. Kauppa tulisi pyrkiä tasapainottamaan suosimalla paikallisia ja kotimaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja kasvattaa paikallista omavaraisuutta.

Yhtiöille on viime vuosikymmeninä annettu vapaat kädet. Kansainvälistä kilpailua ei tule enää pitää päätöksentekijöiden tärkeimpinä päämääränä. Tiukan kilpailun tuloksena fuusiot ja yritysostot lisääntyvät kiihtyvää vauhtia vähentäen työpaikkoja, tappaen pieniä paikallisia yrityksiä ja keskittäen valtaa yhä pienemmälle joukolle.

Alueellisesti ja kansainvälisesti tasapainotettu kauppa tarvitsee todellisen ja tehokkaan monenkeskisen kaupan sääntö- ja sopimusjärjestelmän, joka perustuu uusiin taloudellisiin päämääriin, talouden monimuotoisuuteen ja läheisyysperiaatteeseen. Kansainvälisten ja alueellisten kauppa- ja rahoituslaitosten politiikan on muututtava kestäviä talouksia tukevaksi. Nyt ne suojelevat enemmän ylikansallista pääomaa kuin maailman ihmisten enemmistöä ja ympäristöä. Uudet taloudelliset päämäärät, talouden läheisyysperiaate ja kaupan tasapainottuminen siirtäisivät päätöksentekoa alueelliselle ja kansalliselle tasolle. Hallituksilla tulee olla oikeus ja niitä on rohkaistava kansainväliseen yhteistyöhön kehityksen edistämiseksi ja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Kansainvälisten ympäristöä, kehitystä, terveyttä, työtä ja ihmisoikeuksia koskevien sopimusten on oltava kauppaa tärkeämpiä. Globaalin kaupankäynnin sääntöjen tulee mukautua niihin.

Lähde: Kohti kestävää taloutta –vihkonen, Kansainvälinen Maan ystävät