Örkeillä ei ole koulutusta aivan pienille lapsille. Jos oppivat jotain, niin oppikoon muilta ympärillä häärääviltä. | ||
Ala-aste (Slamskolaann) | 9-13 | Täällä opitaan hengissä selviämisen perusteet. |
Ylä-aste (Granskolaann) | 13-16 | Täällä opetellaan taistelua ja koetellaan paikkailla Slamskolaannissa oppimatta jääneitä asioita. |
Tämän jälkeen örkin koulut ovatkin ohi. Jotkin tosin jatkavat opiskeluaan. Mahdollisia jatkopaikkoja ovat vaikkapa: | ||
Lukija (Läärare) | noin 16-18 | Täällä opitaan lukemaan. Jos opitaan. Sivussa koitetaan oppia muita asioita |
Yliopisto (Ylaskolaann) | 18 ja siitä eteenpäin | Täällä opiskellaan kaikkea mahdollista. Lukutaito, joko Lääraresta tai jostain muualta on lähes pakollinen. Opinnot yhdessä aineessa voi teoriassa suorittaa viidessä vuodessa, mutta monilla menee kauemmin ja jotkin jäävät syystä tai toisesta loppuelämäkseen (tai esim. joidenkin Nekromantian opiskelijoiden tapauksessa loppuolemassaoloajakseen) |
Muut laitokset | 16- | On myös suuri määrä laitoksía ja opistoja joihin voi mennä heti Granskolaannin jälkeen. Näitä ovat muu-laislegioonat, sotilasopistot, seppäopistot, mieli-hoitola-laitokset, navettaopintolat, sponsoriaatit, kalebassit, cembalo-opistot, balalaikka-koulut ja monet muut. |
Gruuba vee Grobag Azarotha dalai fee gurran elek das meer vilik, aran duu vilja kommar tillan Yrchandilai Ylaskolaann! |
Tulinpas minä Janoaja Ylitiedon tänne ja jos en opi niin murskaa pääni, siksihän minä juuri tulin tänne Örkkien Yliopistoon! |
Gruu duu dal. Vil-Mer er Otha! |
Tulin minä tänne. Pää hajalle tai tietoa! Shishin soturiopisto ja muu-laislegioona |
Stsup Stsup Groo Boor : inngel karad. Salas Salas Tree Heel : orrbel marak. Falak Falak Bhii Quur : yrrgal cilik. Hoo Dalak ara, cilik yllmar. Goo Duu ara, cilik villdoc. Cilik. Balak. Ar-Menel! |
Hyvin Hyvin Tiedän Tämän : tullut itse olen. Tahdon Tahdon Korkeaa Oppia : antakaa sitä. Toiselta Toiselle Tieto Siirtyy : kulkekoon viisaus. Opettakaa Te, tieto siirtyy. Minä Opin, tieto säilyy. Tieto. Ikuinen. Olkoon se niin! Groon Yliopisto ja Navettalaitos |
(Bang) Gruu gruu gruu gruu. (Bang) (Bang) Tsis. Tsis. Tsis. (Clap) Tsup. Tsup. Tsup. (Clap) Tsor. Tsor. Tsor. (Clap) Hiiirrr! (Bang) (Bang) (Bang) Werholgollacdolminastirfinro dmeneltarmelgaratthorbardaewarda! |
(Vasaran lyönti alasimeen) Voi voi voi voi. (Vasaran lyönti alasimeen) (Vasaran lyönti alasimeen) Tulin. Tulin. Tulin. (Käsientaputus) Näin. Näin. Näin. (Käsientaputus) Jään. Jään. Jään. (Käsientaputus) Täääääännnnneee! (Vasaran lyönti alasimeen) (Vasaran lyönti alasimeen) (Vasaran lyönti alasimeen) Jaminäsanonettäminäjääntänneja opintäälläkunnesolenopettajieniveroinen!* Opin Ahjo (seppäkoulu) |
* tämän rituaalin aikana tuleva oppilas takoo tulikuumaa rautamöykkyä. Vasaranlyönnit alasimeen tarkoittavat alasimella olevan raudan lyömistä. Kun käsiä taputetaan, lasketaan vasara alas ja taputetaan käsiä raudan päällä. Viimeiset sanat sanotaan - yleensä nopeaan tahtiin - samalla kun nostetaan ylös rautamöykky alasimelta ja pidellään sitä pelkästään (ohuilla)seremoniallisilla rukkasilla ylhäällä. Kun sanat on sanottu, saa möykyn heittää vesipaljuun. |