Vesipisarat osuvat maahan kukin vuorollaan. Jokainen lammikkoon osuva p��st�� pienen tip ���nen ja saa osan vedest� ponnahtamaan yl�sp�in. J�rven pinta n�ytt�� satojen keijujen tanssilta taivaalta satavien pisaroiden loiskiessa vett�. Sateen ropina kuulostaa kauniilta, kuin nauru. Jonkun hyvin kauniin ja iloisen nauru.
Maahan osuvat pisarat levi�v�t, imeytyv�t maan syvyyksiin ja kastavat maan pinnan. Maan pinta ei nouse tai l�isky, se vain kastuu ja pehmenee. Se pehmenee niin paljon, ett� pienen ponin kavio uppoaa mutaan. Se uppoaa hyv�n matkaa ja noustessaan p��st�� maiskahtavan ��nen, mudan antaessa periksi. Osa mudasta j�� kavioon kuin salamatkustaja.
Kaviot kuljettavat mudan aina kaupungin kivetetylle tielle asti vaikka turkin suojista tippuvat vesipisarat koittavat vaikeuttaa mudan matkaa. Pisarat hiipiv�t ovelasti karheiden karvojen seassa p��tyen lopulta mudan kimppuun. Siell� pisara painii mudan kanssa ja tipahtaa lopulta osittain voittajana, osittain h�vi�j�n�. Pisara saa kuitenkin osan mudasta mukaansa.
Kun muta viimein tippuu pisaroiden seurana katukivetyksen v�liin, se asettuu sinne asumaan. Siell� se hymyilee itsekseen niin kauan, ett� sade lakkaa ja joku pieni lapsi tulee ty�nt�m��n tikkunsa kivetyksen v�liin. Se kaivaa kuivuneen mudan pois kolostaan ja j�tt�� mutaisen tikkunsa tielle. Ylitse kulkevat k�rryt katkaisevat kepin ja muta tarttuu k�rryn py�r��n.
Py�r�n kautta muta levi�� pitkin kaupunkia ja jossain vaiheessa se p��tyy ponin kengitt�j�n pajan lattialle, kuuluuhan k�rry kengitt�j�lle. Siell� kengitt�j� putsaa mudan py�rist�. Lattialla muta katselee ymp�rilleen ja huomaa tutut kaviot. Ne l�hestyv�t, melkein tallaavat mudan p��lle ennen kuin pys�htyv�t. Kengitt�j� ottaa koukun ja putsaa kaviot. Lika kavioista tippuu lattialle ja muta huomaa, kuinka kyseess� on samalta maalta l�htenyt mutakimpale.
Kavioiden poistuttua kengitt�j� harjaa lattiansa. Roskat h�n heitt�� takapihalleen. Ulkona sataa taas. Jossain l�hell� on j�rvi ja pisarat loiskauttelevat j�rven pintavett� sukeltaessaan. Kaikki tuntuu niin tutulta. Kengitt�j�n keng�t l�hestyv�t, ne uppoavat hieman jo pehmenneess� maassa ja nopein askelin kuljettavat saappaisiin takertunutta mutaa kauemmas pihasta. Vierell� k�y suuri hevonen, jota mies taluttaa kohti aitausta. Aitaus on aivan j�rven vierell�.
Sade yltyy ja muta j�� hevosen seuraksi aitaukseen. Se painuu pehme�ss� maassa syvemm�lle ja syvemm�lle. Pian se ei kuule en�� naurua, jonka sade synnytt�� j�rven pinnalla. Ohi ry�mii kastemato ja muta j�� sen pintaan kiinni. Se ei tied� meneek� se l�hemm�s vai kauemmas maan pinnasta, mutta se ei v�lit�.
Maa t�m�ht�� kerran ja uudestaan. Pian auringon valo l�mmitt�� madon kyljess� matkustavaa mutaa ja kuivattaa sit� kastemadon pintaan. Sade on hellitt�nyt. Joku tai jokin tarttuu matoon, nostaa sen ylemm�s ja tipauttaa lasiseen astiaan. Lasi taittaa auringon s�dett� sopivasti ja muta kuivuu nopeasti k�rsiv�n madon p��lle.
Mato otetaan purkista, muta pelk�� rapistuvansa maahan, tosin ei tied� olisiko se niin paha asia loppujen lopuksi. Koukku ty�nnet��n madon l�pi ja veri tahraa mudan. Seuraavaksi muta jo toivoo, ett� olisi rapistunut ja tippunut maahan. Mato koukkuineen loiskahtaa veteen ja muta on jo varma liukenevansa pois, h�vi�v�ns� luonnon kiertokulusta kun tapahtuu jotain odottamatonta.
Kala puree matoa. Se kiskoo sinnikk��sti, kunnes saa ujutettua madon pois koukusta ja nielaisee sen. Muta on h�mmentynyt, se on kalan vatsassa. Se on yksin pime�ss� vatsassa, keskell� merta. Vatsahapot eiv�t tee mudalle mit��n, matoa ne sulattavat, muta tuntee sen, mutta mudalle ne eiv�t mahda mit��n, mudassa ei ole mit��n sulatettavaa.
Muta on varma, ett� jotain tapahtuu. Se ei tied� mit�, mutta sill� on kummallinen tunne. Aivan kuin ikuinen uimisliike olisi muuttunut jotenkin, liikerata on erilainen. Muta ei tied�, se on sekaisin. Eih�n muta tied� mit��n luonnon kiertokulusta tai esineiden liikeradoista, se on vain ep�orgaaninen yhdiste. Mutta kaikesta huolimatta sill� on kummallinen tunne.
Mudalla ei my�sk��n ole ajantajua, joten se ei osaisi kertoa kauanko se on pime�ss�. Pimeys tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Mutta joskus se kuitenkin p��see takaisin valoon. Se tippuu ja matka tuntuu hyvin pitk�lt�. Tippuminen vain jatkuu ja jatkuu. Lopulta muta kohtaa maan. Se vain makaa paikallaan ja katsoo yl�sp�in. Pilvet ker��ntyv�t taivaalle. Taitaa sataa kohta.
Ensimm�isten pisaroiden osuttua maahan, muta kuulee sen taas. Tutun naurun, joka syntyy pisaroiden tipahtaessa j�rven pintaan. Se luo turvallisuuden tunteen ja muta katselee ymp�rilleen. Kaikki vaikuttaa niin tutulta, kaikki tuntuu niin koetulta. Muta voisi vannoa n�hneens� nuo kuusen latvat ennenkin.
Ja kest�� vuosia, ennen kuin muta ymm�rt�� palanneensa kotiin. Eih�n muta ajattele, seh�n on vain ep�orgaaninen yhdiste.