Mua vilkuiltiin. Se on �lytt�m�n �rsytt�v� tunne kun tiet��, ett� joku katsoo, muttei voi olla varma kuka. Sen takia en tykk�� olla monen ihmisen kanssa samassa paikassa, kun koko ajan joku vilkuilee.
Laitoin lehden p�yd�lle, taas sen lukeminen j�is kesken. Mut mun hermot ei riitt�ny pidemp��n. Nostin laukun olalle ja tein l�ht��. Olis ollut viel� tunti aikaa.
Kirjasto oli ihan ok paikka, kun siell� ei ollut muita. Sillon siell� sai olla rauhassa. Koskaan en mit��n lainannu, ei tarvinnu. Joko luin paikanp��ll� tai j�tin kesken. Ei sill� ollut v�li�, ehtii niit� lukea my�hemminkin.
Kotiin ei huvittanut menn�. Siell� oli vaan sekasin oleva �iti odottamassa. Se sekotti mut aina isoveljeeni. Mun veli kuoli auto-onnettomuudessa joku viis vuotta sit. Sillon �iti sekos, se itki ja huus ja nyky��n haukkuu mua. Kysyy aina et mihin pikkunen on j��nyt ja valittaa et olisin vastuuton veli.
Aluks viel� jaksoin reagoida siihen, rauhottelin ja selitin et olen sen pikkunen. Se ei tainnu ymm�rt��, katsoi vaan kummaksuen, mut hiljeni.
K�velin ulos kirjaston ovista. Ne oli korkeet ja kapeet. Mun veli olis pit�ny niit� ahdistavina, musta ne oli l�hinn� suunniteltu huonosti. Ne ei ollut mitenk��n esteettisesti kauniit.
Mietin mihin suunnata, aikaa oli viel� runsaasti, eik� mua huvittanut menn� ajoissa kotiin. Jos mulla ois ollu rahaa, olisin vieny �idin jo aikoja sitten hoitoon. Kotona se vaan sekos lis��.
Koulun olin j�tt�nyt kesken ja siirtyny huonopalkkasiin hanttihommiin. Jonkun oli pakko, eik� �idist� ollut t�ihin. Is�st� en tienny mit��n. Tiesk�h�n sek��n, et se edes on is�. Ep�ilin sit� vahvasti.
K�velin kaduilla ristiin ja rastiin. Oli tulossa talvi, eik� mulla ollut tarpeeksi vaatetta. Ensimm�iset lumihiutaleet leijailivat hitaasti alasp�in. Rikkin�iset valokyltit hehkuivat kauppojen seinill� tai katoilla. Katulamput oli ep�kunnossa.
Alkoi tulla pime��. Vilkasin kelloa, kymmenen minsan p��st� l�htis viimeinen bussi. L�hdin kohti asemaa, ei huvittanut k�vell� kotiin, oli niin kylm�kin.
Kuulin askeleita ja yht�kki� se kirjastossa vallinnut tunne valtas mun mielen. Raivostuttavaa. Vilkaisin ymp�rilleni. En n�hnyt ket��n, jotkut varjot oli jo niin syvi�, ettei mun silm�ni sielt� kuitenkaan mit��n ois erottanu.
K�velin nopeammin ja olin varma, ett� joku seuras mua. Olin jo l�hd�ss� juoksemaan, kun tajusin, etten p��sisi kuitenkaan mihink��n piiloon. V�sytt�isin vain itseni.
Kompastuin johonkin ja kaaduin maahan. Silloin kuulin l�hestyvi� juoksuaskelia ja koitin nousta. Joku oli siis tullut per�ss�ni. Sen sijaan, ett� minut olisi autettu yl�s, minua potkaistiin kylkeen. Voisin melkein v�itt��, ett� keng�ss� oli rautak�rki, vahvike, vai miksi sit� sanotaankin.
Tulija kumartui ja aikoi kai tutkia taskut. Pistin vastaan, huusin ja yritin pit�� huolta omaisuudestani. Palkkioksi sain kaksi iskua kasvoihin. Tunsin nen�st�ni valuvan veren ja luovutin. Annoin vied� laukkuni ja tutkia taskuni. En noussut tai l�htenyt per��n. J�in vain makaamaan.
Kuulin pillien vinkunan jostain. Hym�hdin, oli aika ironista soittaa paikalle apua.