plastic passion
visuaalisesti vaimea - tekstisisällöltään toimiva
verkkopopjulkaisu
www.geocities.com/muovimagazine

Hienon Provinssirock-keikkansa jälkeen Sueden rumpali Simon Gilbert ja kitaristi Richard Oakes pitivät avoimen pressitilaisuuden, mikä oli erittäin hieno asia, sillä yleensä pienet lehdet saavat katkerana seurata kuinka isot tähdet puhuvat ainoastaan iltapäivälehdille ja muille tärkeille medioille. Toisaalta avoimissa presseissä on huonotkin puolensa; paikalle tulevat myös pienten paikkakuntien sanomalehdet, joiden toimittajat yleensä kyselevät jokseenkin turhanpäiväisiä asioita ja vievät kyselyaikaa toimittajilta, jotka ovat kiinnostuneita muistakin asioista popparin ajatuksista suomalaista vehreyttä kohtaan. Lässytystä mahtui Suedenkin pressiin ja saimme kuulla kuinka yhtye oli jo kolmatta kertaa Provinssissa ja kuinka tällä kertaa oli ilmakin mukava verrattaessa edellisen kerran sateeseen. Yleisöä kin kehuttiin fantastiseksi ja omaa suoritusta energiseksi, mikä tosin pitikin varsin hyvin paikkansa. Ja syykin löytyi energisyydelle eli alkuvaiheessa oleva kiertue.
Lisäksi yhtye kertoi etukäteistietoa tulevasta Roskilde-matkastaan ja kolmesta setistään sekä mietteitään uudesta Head Music -albumistaan.
Olen kerännyt puolituntisesta juttutuokiosta valikoituja kommentteja, jotka enemmänkin edustavat nice-to-know -tietoutta kuin tarpeellista Suede-faktaa ja osoittavat, että Simon Gilbert ja Richard Oakes ovat varsin leppoisia ihmisiä istuessaan toimittajien edessä. Halpaa journalismia, olkaa hyvä!

Implement Yeah

Soititte kaksi vuotta sitten Provinssi-keikalla yhden uuden biisin. Muistatteko mikä biisi se oli? Oliko se b-puoli tai vastaava?
Richard: Implement Yeah?
Simon: Totta Implement Yeah. Nopea biisi? Todella nopea biisi?
Richard & Simon: Daa da da dada! Daa da da dada!
Richard: Olisikohan voinut olla Implement Yeah?
Simon: Se on biisi, joka on ollut meillä jostain vuodesta 1989. Kyllästyimme soittamaan sitä treeneissä, tai, no emme kyllästyneet. Se on oikeastaan kunnianosoitus The Fallille.
Richard: Biisin nauhoittaminen vei jotain kaksi minuttia ja se on nauhoitettu kokonaan livenä. Se oli ensimmäinen biisi, jota soitimme pitkän harjoittelutauon jälkeen. Todella vapauttava tunne. Implement Yeah on itse asiassa julkaistu Electricity-kasettisinglen b-puolella, mutta kenelläkään tuskin on kasettisinkkua.

Elämää Suedessa

Minkälaista on olla bändissä?
Simon: Siin minkälaista on olla bändissä?
Richard & Simon: Sex and drugs and rock'n'roll
Simon: Osittain noitakin, mutta lähinnä matkustelua, kuluneen 24 tunnin aikanakin olemme olleet jo neljä kertaa lentokoneessa ja se on toisinaan tuskaa. Se ei tosiaankaan ole pelkästään puolitoistatuntisia keikkoja ja puoli vuotta studiossa.
Richard: Matkustelua ja odottelua. Tänäänkin oli oikeastaan tylsä päivä kunnes pääsimme keikalle. Lavalla sitten taas muistaa miksi soittaakaan bändissä.
Matkustatte varmaankin paljon pienessä bussissa, jossa olette lähellä toisia ja vaihdatte vaatteita jne. Oletteko tulleet läheisiksi?
Simon: Täysin päinvastoin! Matkustamme kylläkin pienellä bussilla, mutta vaatteita vaihdamme vasta hotellissa. Olemme niin ujoja.
Richard: Matkustimme juuri pienellä lentokoneella, sellaisella kuusipaikkaisella, jossa WC on yhden penkin alla ja Neilille tuli hätä ja me muut katselimme muualle ja olimme nolostuneita.
Simon: Me olemme outoja brittejä!
Richard: Minä en ole koskaan edes nähnyt kenenkään toisen penistä!
Kaipaatteko jotain ajasta, jolloin ette olleet suosittu bändi?
Simon: Ehdottomasti en. Ei ollut ruokaa ja piti treenailla. Ei ole hauskaa treenata nälissään. Ehdottomasti en kaipaa aikaa.
Mikä on Sueden tulevaisuus?
Richard: Hajoamme ensi viikolla!
Simon: There's no future!

Tykkää / ei tykkää

Suosikkiteelaatunne?
Simon: Ihan tavallinen. En oikeastaan juo teetä, minä juon kahvia.
Richard: Twiningsin Earl Grey. Se on minusta parasta.
Simon: Niin joo, sinähän olet niin elegantistinen.
Richard: Minä olen erittäin elegantistinen.
Mitä pidätte pojista, jotka tykkäävät kissoista? Ovatko he friikkejä?
Richard: Simon on koiramies!
Simon: Minä haluan koiran, mutta Richard tykkää kissoista.
Richard: Minä tarvitsen kissan.
Simon: Mutta minä pidän koirista.

Mietteitä muista bändeistä

Käyttekö toisten bändien keikoilla?
Simon: Kyllä. Olin itse asiassa aikeissa mennä ensi viikolla katsomaan Nick Cavea, mutta valitettavasti olemme tuolloin muualla ja sekös harmittaa. Olen todella kova Nick Cave -fani. Toisaalta inhoan käydä keikoilla, kun yleisö alkaakin katsella minua, 'Ooh Simon'
Richard: Lontoossa on ongelmallista käydä keikoilla. Ihmiset vilkuttelevat ja täytyy huomautella 'Anteeksi, mutta seuraisin keikkaa!'
Oletteko kuulleet suomalaisia bändejä?
Simon: ... um. yeah. Hanoi Rocks, mutta sehän on jo hajonnut.
Richard: Se oli hyvä bändi.
Jos saisitte valita minkä tahansa hajonneen bändin, niin mikä bändi koottaisiin uudelleen?
Simon: The Clash. Me itse asiassa näimme Joe Stummerin äsken. Tulimme tänne ajoissa, jotta näkisimme keikan. Olemme kovia The Clash -faneja. Näimme Strummerin myös eilen Hultsfredissa ja eilinen keikka; se oli vitun hieno. Tämänpäiväinen ei ollut niin hyvä: pienempi lava ja...
Richard: Hän soittaa edelleen samalla kitaralla, jota hän käytti jo vuonna 1977. Minä ja Simon katselimme kitaraa, 'ooh..'
Simon: Richard halusi varastaa kitaran!
Richard: Musiikki voi joskus olla kovinkin tunteisiin vetoavaa.
Simon: Kun kuulin White Man in Hammersmith Palaisin, niin selkäpiitäni karmi.
Richard: Jos musiikki on todella koskettavaa, niin voin jopa itkeä - en tosin julkisesti.
Simon: Voin mainita yhden biisin: Soft Cellin Say Hello Wave Goodbye. Todella surullinen laulu ja saa minut joskus itkemään.

Doc Martens

Ja sitten päätoimittajan kysymykseen, joka tuntui olevan tilaisuuden huisin kysymys sekä Simonin ja Richardin että toimittajajoukon mielestä.
Aku-Tuomas Mattila: Minulla on kysymys Simonille. Brett on sanonut, että sinä et koskaan ota Doc Martensejasi pois jalasta ja jopa nukutkin kengät jalassa.
Richard: Kyllä, Simon jopa nukkuu Doc Martensit jalassa.
Simon: Kyllä. Totta se on.
Aku-Tuomas Mattila: Voisitko ottaa kengät nyt pois?
Simon: En. Hah hah haa...
Richard: Simonilla on voimakas jalkahiki!
Simon: Minulla ei ole jalkahikeä! Älä väitä niin, se ei ole totta! Nyt minulla on tällaiset kevyt Martensit, mutta yleensä käytän jykeviä Doc Martenseja. Erittäin hyvä kysymys!
Oletteko kenkäfetistejä?
Simon: Minä olen Doc Martens -fetisti.
Richard: Minä olen täydellinen vastakohta. Minulla on vain nämä yhdet kengät, jotka ovat huonossa kunnossa vaikka ovatkin vasta kolme kuukautta vanhat. Käytän näitä joka päivä... ja keikoillakin. Matilla on muuten nahkatohvelit!
Simon: Mat on kenkämies. Hän kulkee ympäriinsä etsien uusia kenkiä. Hänellä on muuten huvittavan näköisiä kenkiä!
Richard: Erittäin huvittavia.
Saatteko ilmaisia kenkäpareja?
Simon: Minä saan ilmaisia Doc Martenseja, mutta ne täytyy aina hakea Covent Gardenista. Minulla ei ole aina aikaa, joten on helpompaa ostaa kenkiä.

Ja loppuun vielä paperiversion Provinssirock 1999 -raportista poimittu Suede-osuus:
Suedea odotin etukäteen eniten ja odotusten mukaisesti Sueden keikasta muodostui festivaalin kohokohta. Tehokas keikka vei alusta alkaen mukanaan; soitto rullasi mainiosti ja yhtye paahtoi täysillä, mutta muisti myös välillä tarjota sekä itselleen että yleisölleen levähdystaukoja rauhallisemmilla biiseillään. Koko päivän tuskaa aiheuttaneet hellelukematkaan eivät haitanneet nautintoa, vaan jo aamulla alkanut hikoilu huipentui ahtauden ja pomppimisen myötä paidan täydelliseen kastumiseen (tosin järjestysmiesten vesiletkuillakin oli tehostava vaikutuksensa). Biisillisesti keikka oli hittiläpileikkaus Coming Up - ja Head Music -levyihin höystettynä debyyttialbumin hiteillä Animal Nitrate ja Metal Mickey, mikä on toisaalta täysin ymmärrettävää, sillä onhan Bernard Butlerin aikakausi jotain sellaista, johon bändi ei halua täysipainoisesti nojata. Hieman kyllä ihmettelin nykykokoonpanon levyjen tasavahvuista edustusta, sillä molemmilta levyiltä kuultiin seitsemän biisiä, vaikka Head Music oli keikka-ajankohtana ollut kaupoissa vasta kuukauden.
Myös visuaalisesti keikka oli nautinto. Tyylillisesti Suede on tummissaan hieno yhtye ja Brett Anderson sekä kosketinsoittaja Neil Codling ovat ulkonäöltään sellaisia, että heidän kuviaan voisi mielellään kantaa lompakossaan. Suurin yllätys oli todeta, että kitaristi Richard Oakes on oikeasti todella lyhyt (varsinkin Brettin rinnalla) ja lievästi tanakka.
Lavaliikehdintä oli pääasiassa Brett Andersonin varassa, joka hyppi, pomppi ja juoksenteli pitkin lavaa pyöritellen mikrofonia ilmassa ja paiskoen mikkitelineen kumoon muutamaan otteeseen. Myös yleisökin sai omakseen Brettin omaisuutta, kun mies heitteli katsojien sekaan vesipullonsa, aurinkolasinsa, marakassinsa sekä tamburiininsa. Richard Oakesin liikehdintä oli melkoisen vaisua Brettiin verrattaessa ja basisti Mat Osman seisoskeli tiukasti rumpukorokkeen vieressä jammaten paikallaan, mutta täysin omaa luokkaansa oli Neil Codling, joka istui ilmeettömänä koskettimiensa takana jopa kitaraa soittaessaan. Ainoana poikkeuksena oli encoren kitaravetoiset Starcrazy ja Metal Mickey, joiden aikana Neil seisoi, mutta tukevasti paikallaan.
Komea keikka kaikin puolin ja biisivalinnat olivat loistavia. En yhtään harmittelisi, jos parittomien vuosien perinne jatkuisi ja Suede tulisi Provinssirockiin kesällä 2001.

Suede Provinssirockissa 1999:
Can't Get Enough
Electricity
Trash
She
Everything Will Flow
By the Sea
Beautiful Ones
Animal Nitrate
Elephant Man
Down
Lazy
Savoir Fair
She's in Fashion
------------------------
Starcrazy
Metal Mickey
Saturday Night

Aku-Tuomas Mattila

www.suede.net

paluu plastic-starttiin
paluu haastatteluihin

kommentoi tai kysy: [email protected]