plastic passion
visuaalisesti vaimea - tekstisisällöltään toimiva
verkkopopjulkaisu
www.geocities.com/muovimagazine

Provinssirock 2001 oli kolmipäiväinen festivaali, joka houkutteli päätoimittajan paikalle sunnuntaiksi. Lauantaiosallistumista suunnittelin, kunnes Muse vaihtui My Vitrioliksi ja päätin lyhentää retkeni yksipäiväiseksi. My Vitriolin varmistuttua kollega houkutteli kovasti aikaistamaan lähtöä, mutta pysyin myöhemmässä päätöksessäni ja korjasin kesämökillä saunan kattoa. Jossain vaiheessa saimme kuulla, että My Vitriolkin oli peruuttanut ja korvaajaksi oli löydetty Kemopetrol, joka on kovasti hieno bändi, mutta ei kuitenkaan sellainen, jonka takia nukutaan teltassa ja kirotaan täyteenbuukattuja hotelleja.

Sunnuntaina saavuin festivaalialueelle juuri parahiksi katsomaan Soundtrack of Our Livesin keikkaa ja todistamaan ruotsalaisyhtyeen erittäin asiallista 70's retro -meininkiä. Hienoja biisejä ja viileännäkö inen basisti. Vokalisti Ebbot Lundgrenillakin oli ilmeisesti viileää, sillä tavaramerkiksi muodostuneen tunikan lisukkeena herralla oli talvikaulahuivi.
Soundtrackien lisäksi tuli tutustutta Zion Trainin dubhuumekonetanssi-reggaeseen, Ismo Alanko Säätiön hittikeikkaan (yhtye oli napannut settiinsä 'uusia' biisejä kuten Tiskirätti, Peltirumpu ja Meidän isä) ja Flaming Sideburnsin tiikerirokkiin. Kivaa oli koko ajan, mutta ajatuksissani odottelin jatkuvasti Manic Street Preachersia.

Kello 17.32 eli kaksi minuuttia aikataulusta myöhässä Manic Street Preachers käveli lavalle ilman ennakkokuulutusta. Tummansiniseen lyhythihaiseen kauluspaitaan ja farkkuhiin sonnustautunut James Dean Bradfield esitteli bändin Manic Street Preachersiksi ja ensimmäisen biisin Found That Souliksi. Yleisö oli ensimmäisistä sekunneista alkaen rajusti mukana setissä ja erityisesti suurimpien MTV-hittien aikana lähes eturiviin itsensä tunkenutta pää toimittajaa pelotti oikein kunnolla. Vaikka edessä olikin kivaa, niin välillä ihmetytti kuinka lähes kolmekymppisenä survoo itsensä lähelle lavaa yhdessä kyntensä lakanneiden teinipoikien ja muovikruunupäisten tyttöjen kanssa. Olisi kaiketi pitänyt viiltää vasempaan käsivarteen '4 real', jotta kymmenen vuotta nuoremmat kanssakuuntelijat olisivat uskoneet, että en minä ilkeyttäni eturiviin pyrkinyt.
Manic Street Preachersin keikoilla ei perinteisesti tapahdu visuaalisesti mitään ihmeellistä, mutta jo pelkästään basisti Nicky Wiren puketumisen takia kannattaa pyrkiä lähelle todistamaan vaatekaapin persoonallisia löytöjä. Tällä kertaa Nickyllä oli päällään lähes mekkomaisen pitkä valkoinen kauluspaita, valkoiset puuvillahousut, joiden molempiin lahkeisiin oli tehty vetoketjuilla neljä pystyraitaa sekä vaaleansinen kravatti, jonka Nicky tosin jo riisui Motorcycle Emptinessin jälkeen. Solmion kirjoituksesta en saanut selvää, mutta sen sijaan näin, että sähkönsinistä/turkoosia luomiväriä Nicky ei ollut sää stellyt. Glamouriansa lisätäkseen Nicky oli verhouttanut mikkitelineensä puuhkalla ja poliittisena kannanottona Nicky oli päällystänyt toisen bassokaappinsa Kuuban lipulla. Toinen kaappi oli perinteisesti koristeltu Walesin lipulla.
Rumpali Sean Moore vähäisine pituuksineen oli melko tarkasti piilossa rumpujensa takana, eikä miehen pukeutumisesta jäänyt mieleen muuta kuin värittömän vaaleat vaatteet ja lippalakki. Ties vaikka Seanilla olisi ollut lippikseensä painettuna mäyräkoiransa kuva; en tiedä, sillä sinne asti eivät silmäni nähneet enää tarkasti.
Biisimateriaali oli poimittu suhteellisen arvattavasti. Uudelta Know Your Enemy -albumilta sekä vuoden 1998 This Is My Truth... -levyltä kuultiin molemmilta viisi biisiä. Everything Must Go'lta kuultiin neljä biisiä, The Holy Biblelta yksi, debyytiltä kaksi ja lisäksi bändi soitti pari irrallista sinkkubiisiä. Loistavalta Gold Against the Soul -levyltä ei kuultu yhtään biisiä, vaikka minä olisin niin kovasti halunnut kuulla Roses in a Hospitalin.
Hieman ennen keikkaa keskustelin muutamien Manics-fanien kanssa ja yhteisvoimin harmittelimme yhtyeen päätöstä poistaa Everlasting keikkojensa biisilistoiltaan, joten oli varsin suuri yllätys James Deanin kuuluttaessa biisin. Perinteisenä bändivetona 'kind of wedding reception song' Everlastingia ei kuultu, vaan James Dean esitti laulun yksin osana kaksibiisistä 'mies ja kitara'-väliosaa. Toisen akustisen palan eli Baby Elianin jälkeen James Dean heitti kitaransa yleisölle. Ei mitenkään agressiivisena kurinpalautuksena, vaan ystävällisenä lahjoituksena. Valitettavasti kitara heitettiin väärään suuntaan, joten minä en päässyt osaksi 'tähtitavaraa sataa taivaalta'-tappeluun.
Mitäs muuta kannattaa mainita setin biiseistä? Ready for the Drowningissa hallitsevat urut kuuluivat aivan liian hiljaa (triolla oli The Crash -henkisesti apurinaan live-kosketinsoittaja), Ocean Sprayssa James Deanin Gibson Les Paul kuulosti hämm ästyttävästi metallikieliseltä akustiselta kitaralta, Everything Must Go oli omistettu hienosti Walesia vastaan taistelleelle Suomen jalkapallomaajoukkueelle, Motown Junkin alussa kuultiin Sweet Child o' Minea ja Baby lovea ja So Why, So Sad -biisin Beach Boys -tyyliset taustalaulut oli kivasti sämplätty syntikkaan ja kosketinsoittaja soitti ääniä reaaliaikaisesti sen sijaan, että yhtye olisi turvautunut biisiä ohjaaviin konetaustoihin.
Kivaa oli, vaikka välillä yleisön kollektiivinen hyppiminen kauhistutti. Yleisöä yritettiin rauhoitella keikan aikana vesisuihkuilla, mutta siitä ei tainnut olla apua; erityisesti viimeisen biisin aikana ei enää ole hyötyä kastella kuulijoita. Niin, viimeisenä biisinä kuultiin hieno versio hienosta aiheesta If You Tolerate This... ja perinteidensä mukaisesti yhtye ei tietenkään palannut encorea soittamaan.

Manicsien biisilista Provinssirockissa:
Found that soul
You Stole the Sun from My Heart
Everything Must Go
Motorcycle Emptiness
Ocean Spray
Faster
Ready for Drowning
Let Robeson Sing
Motown Junk
Kevin Carter
Masses Against the Classes
A Design for a Life
Everlasting
Baby Elian
Australia
Tsunami
So Why, So Sad
You Love Us
If You Tolerate This, Your Children Will Be Next

Aku-Tuomas Mattila

www.provinssirock.fi

paluu plastic-starttiin
paluu live-arvioihin

kommentoi tai kysy: [email protected]