plastic passion |
| sisältö: startti artikkelit haastattelut live-arviot levyarviot höpöhöpö pääkirjoitus |
Kokonaisuuksia
ja päivän sää - Nina Lampela pohtii yhteensopivuuksia Kolmenkympin kriisi on lastenleikkiä verrattuna kriisiin, joka minulle tulee kun ihmiset eivät ymmärrä rakastamaani musiikkia. En tiedä miten tästä selviää... "On siinä pari hyvää biisiä", totesi työtoverini levystä, jonka mahtavuutta olin hehkuttanut hänelle. Tyrmistyin. Yritin selittää, että levyhän on vallan täynnänsä oivallisia biisejä ja vielä kaiken lisäksi hyvä kokonaisuus. Yritin selittää, taisin epäonnistua surkeasti. Jälkikäteen armoitettu kollegani vielä totesi, että "sinä oletkin sellainen kokonaisuuksien ihminen". Häh? Pari päivää myöhemmin tuli puhetta siitä samaisesta levystä. Yritin uudelleen saada ystävääni ymmärtämään mielipidettäni. Sain kiristettyä häneltä lupauksen, että hän kuuntelee levyn kokonaan "seuraavan kerran kun sataa". Mielestäni kyseinen levy nimittäin sopii parhaiten juuri sadepäivän musiikiksi. Kaveri katsoi minua hiukan vinoon, mutta lupasi kuitenkin. Tämä sai minut ajattelemaan musiikkia ja säätä. Olenkohan ainoa ihminen maailmassa, jonka musiikkimakuun ja kuuntelutottumuksiin sää vaikuttaa hirvittävän paljon? On olemassa levyjä, jotka saavat jopa vuodenajat vaihtumaan. Esimerkiksi Kentin Verkligen on minulle kesälevy. Vaikka ulkona olisi 20 astetta pakkasta, tunnen minä suunnatonta riemua vallitsevasta kesästä heti levyn ensi tahdeista alkaen. Vastaavasti on olemassa kellonaikalevyjä. Tulee välittömästi yö, jos laittaa soimaan Pausin ainukaisen pitkäsoiton. Mutta palataan tuohon alussa mainitsemaani kriisiin. On huvittavaa ja samalla niin helvetin pateettista, että koen musiikin niin henkilökohtaiseksi asiaksi. Joku voi heittää huumorilla kommenttia tyyliin "en tajua miten voit kuunnella tuollaista paskaa". Ja minä olen loukkaantunut! Kyllä! Minuun sattuu! Minut on häpäisty! Minua ylenkatsotaan ja aliarvioidaan! Ihmisarvoni on asetettu kyseenalaiseksi! Makuasioista voi (ja pitää) joskus kiistellä, mutta musiikkiin liittyvissä makuasioissa minä olen aivan avuton. En osaa selittää koskaan, miksi joku tietty levy tai bändi kolahtaa. En osaa ja olen siis helppo maali kaikille, jotka ovat eri mieltä kanssani. Kummallisinta tässä on se, että olen missä tahansa muussa asiassa varsinainen verbaaliakrobaatti ja velho, joka ei jää koskaan sanattomaksi. Nyt pyydänkin: älä tule selittämään minulle miksi joku rakastamani levy, biisi tai bändi on huono. Haavoitat minua syvemmin kuin osaat kuvitellakaan. Tätä kirjoittaessani ulkona paistaa aurinko ja on
myöhäinen iltapäivä. Kuuntelen ajankohtaan ja
säähän erittäin hyvin sopivaa levyä, josta
pitäminen on suuri salaisuuteni. Tiedän nimittäin,
ettei laajassa kaveripiirissäni ole yhtään henkilöä,
joka jättäisi siitä vittuilematta. Nina Lampela paluu plastic-starttiin kommentoi tai kysy: [email protected] |