plastic passion
visuaalisesti vaimea - tekstisisällöltään toimiva
verkkopopjulkaisu
www.geocities.com/muovimagazine

Muistan vuodet 1981 - 1985 kuin eilisen päivän. Duran Duran oli yksi suurimmista suosikeistani ja Suomessa sekä Suosikki että OK toimivat yhtyeen epävirallisina pää-äänenkannattajina. Lehdissä kerrottiin, että yhtye oli käynyt Aasiassa kuvausmatkoilla ja kitaristi Andy Taylor sairastui eksoottiseen kuumeeseen. Saimme myös lukea kuinka vokalisti Simon Le Bon joutui mallityttöystävänsä kanssa veneonnettomuuteen ja kuvaraportista näimme kosketinsoittaja Nick Rhodesin vaaleanpunaisen hääpuvun. Koska olen valitettavasti heittänyt aidot aikalaislähteet roskikseen, en muista mitään erityistä mainittavaa rytmiryhmän Tayloreista, Johnista ja Rogerista. Muistan toki Johnin upean ulkomuodon sekä kuvan, jossa basisti poseerasi niittyvyö lanteillaan ja minä pelästyin, että John saattaakin olla hewari.
Lehdissä kerrottiin toki myös yhtyeen albumeista, mutta singleistä piti etsiä tiedot Turun levyliikkeistä ja aina silloin tällöin tuli vastaan yllätys, että tämäkin biisi on julkaistu sinkkuna. Is There Something I Should Know meni jotenkin kokonaan ohi ja levyt myytiin Turussa loppuun jopa Stockmannilta, joten biisiä b-puolineen piti kuunnella kasetilta, jonka minulle nauhoitti NYX-vokalisti Mari. Nynnyt ostivat seiskatuumaisia, sillä Duran Duranin tapauksessa piti nimenomaan kuunnella 12"-maxeja, joilla kuultiin lyhyempien versioiden lisäksi maxi-versioita. Seiskatuumaisena kelpasi ainoastaan Bond-tunnari A View to a Kill, jota ei edes julkaistu maxina. Minulla oli onneksi kaveripiirin ainoa avattaviin Bond-kansiin pakattu valkoinen vinyyli, jonka ostin ensimmäsellä kielikurssillani Worthingissa ennen kuin edes Tapani Ripatti oli kuullut koko biisiä.

Duran Duran tekee paluuta tunnetuimmassa kokoonpanossaan ja kaiketi comebackia pohjustaakseen EMI on julkaissut legendaarisen miehist\ön kaikki kolmetoista sinkkua (12 x 12" + 1 x 7") CD-näköispainoksina, jotka on pakattu kivaan boxiin. Vaikka olen säänn\öllisesti kaivanut vinyylihyllystäni Duran Durania ja silloin tällöin CD-kokoelman, niin harvoin tulee ajatelleeksi, että aikamoisen hittisuoran Duranit tarjosivat 13 ensimmäsellä sinkullaan: Planet Earth, Careless Memories, Girls on Film, My Own Way, Hungry Like the Wolf, Save a Prayer, Rio, Is There Something..., Union of the Snake , New Moon on Monday, The Reflex, The Wild Boys ja A View to a Kill.

Duran Duran oli yksi ensimmäsistä bändeistä, jotka harrastivat säännöllisesti 7"-sinkkujen lisäksi 12"-maxeja. Peruskäytäntönä oli, että ison vinyylin a-puolelle kaiverrettiin pikkulevyn molemmat biisit ja b-puoli varattiin nimibiisin pitkälle versiolle, joka yleensä nimettiin Night Versioniksi aitoon yökerhohenkeen. Night Versionit eivät olleet miksauksia, vaan studiossa nauhoittuja pidempiä versioita, joissa annettiin enemmän tilaa John Taylorin peukalobassoille, Roger Taylorin ylimääräsille sähkörumpufilleille, Andy Taylorin funkahtavalle riffittelylle ja Nick Rhodesin nappuloiden vääntelylle.
Ensimmäsen albuminsa aikoihin Duran Duran oli kovasti sähköistetty pop-yhtye, joka yhdisteli melodisiin biiseihinsä soundimaailmaa, joka oli velkaa Kraftwerkille ja David Bowien Berliini-kaudelle. Kakkoslevy Rion myötä tulivat isommat soundit ja lainaukset 70-luvun newyorkilaisesta discosta. Parhaimpana esimerkkinä tästä ovat My Own Wayn Night Versionin disco-viulut. Rion aikoihin alkoi yleistyä myös remiksaaminen eli Night Versionit alkoivat korvautua miksausvaiheessa venytetyillä versioilla, joissa soundeilla alettiin korostamaan tanssittavuutta. Ä-ä-ä-ä-ä-änkytys tuli kuvaan sitten hieman myöhemmin ja pääsi parhaiten esille The Reflexin legendaarisissa re-re-ref-ref-ref-ref-ref-lex- ja wha-wha-wha-why-ay-ay-ay-kohdissa.
Pikkupoikana vannoin pitkien versioiden nimeen, mutta aikuistuttua alkaa huomaamaan, että Duran Duranin tapauksessa alkuperänen 4 minuutin pop-laulu on useasti parempi kuin 6 - 7 -minuuttinen venytyspaketti.

Pelkästään hittejä miksauksineen ei sinkuilta löydy, vaan onneksi Duraneilla oli tapana laittaa b-puolille mainoita ei-albumiraitoja, jotka eivät olisi pitkäsoitoillakaan kuulostaneet täytebiiseiltä ja vaikkapa Planet Earthin b-puoli Late Bar olisi kelvannut mainiosti Kajagoogoon sinkkubiisiksi. Ainoa cover-biisi koko paketissa on Careless Memoriesilla kuultava Bowien Fame ja muutamalla sinkulla kuullaan b-puolina live-versioita omista biiseistä. Bond-sinkulla kuullaan jousisovitusinstrumentaali A View to a Kill'istä alaotsikolla That Fatal Kiss, joka elokuvassa taisi taustoittaa Roger Mooren ja Grace Jonesin kutujuhlaa. Hienoimman b-puolen tittelin nappasi jo syksyllä 1983 Union of the Snaken b-puoli Secret Oktober, joka pitää edelleen arvonimensä. Syntikoilla ja rumpukoneella toteutettu alle kolmeminuuttinen laulu puolustaa paikkaansa sinkkuraitana myös poikkeuksellinsen koneellisen sovituksensakin takia.

Aku-Tuomas Mattila

paluu plastic-starttiin
paluu levyarvioihin

kommentoi tai kysy: [email protected]