Tulokset Suomenhevosraveista
23.2.2003

Ravit onnistuivat aivan kohtalaisesti, vaikkakin osallistujia oli vähänlaisesti.
(Lämpöiset taitavat myös virt.maailmassa olla suositumpia. <:(...)
Keli oli mainio, pakkanen oli aamusta laskenut nollaan ja aurinko paisteli pilvien lomasta.
Tuultakaan ei juuri ollut ja rata oli taas lanattu hyvään kuntoon.
Lähdön 9 osallistujat siirrettiin lähtöön 7, koska molemmissa oli vain kaksi osallistujaa.
Pistin ne sitten kaikki tuolle lyhyemmälle matkalle.
Kaikkein mukavinta oli kuitenkin se, että opetuslähtöön tuli jopa kolme hevosta,
minä kun en odottanut yhtään. Kesää odottelen, vois hyvällä omallatunnolla jakaa parempia aikoja...

Ensi kuussa sitten Juhlaravit, silloin myös lähdöt erikoisemmille roduille, tervetuloa. :)

Selitykset
hml = hylätty maalilaukka
hpl = hylätty pitkä laukka
hll = hylätty liiat laukat
hel = hylätty edistävä laukka
hrp = hylätty radalta poistumisen takia
x = laukannut kerran
xx = laukannut kaksi kertaa
ep = hevonen on mennyt epäpuhdasta ravia, mutta ei hylätty sen takia

Se että "tulosnumero" on tummennettu, tarkoittaa sitä, että hevonen on voittanut
rahaa lähdöstään, tämä selvennyksen vuoksi. :)

Opetuslähtö 2-3 vuotiaat suomenhevoset, Tasoitusajona 2100 m (3/16)
Jokaiselle hyväksytyn juoksun tehneelle 40 ve.
1. 2-v o Ama`s Aleksis / Iida (AmRa) Hyväksytty! - 2.02,2
2. 2v-o Ryysyrannan Hakkapeliitta / Monika (SalaSeura) Hyväksytty! - 2.03,1x
3. 3v-t Kuujärven Kuutamo-Keiju / Cora (SBT) Hyväksytty! - 2.03,6

Koelähtö, Tasoitusajo 2100 m (4/16)
Jokaiselle hyväksytyn juoksun tehneelle porkkanasäkki ja voittajalle lisäksi kukkapuska.
( jonka voi sitten kesällä istuttaa kotipihaan... x)

1. 6v t Ruiskukan Lentävä Peikko - Marjo U. (HeU) Läpi! - 1.56,7xx
2. 3v-t Villen Tyttö / Niina (DuLa) Läpi! - 1.57,2
3. 3-v t Ryysyrannan Sarjamurhaaja / Monika (SalaSeura) Läpi! - 1.57,7x
4. 6v-t Dido / Noora (KeRa) Läpi! - 1.57,9

Lähtö 1, Ryhmäajo 1600 m (5/12)
P: 300 - 250 - 200 - 150 - (50) ve

1. 5v-o N.I.N. Tulisielu A.S.H / Tartsi (Team Agave) Onnea! - 1.32,3a
2. 11-v t P.P Sikuri / Heli (AmRa) - 1.32,8aep
3. 6v-t Sprintti Camilla / Pekka (DuLa) - 1.33,2a
4. 4v-o Ryysyrannan Kopiomurhaaja / Paula (KeRa) - 1.33,5a
5. 3v-t Dt Pikku Delica / Niina (DuLa) - 1.33,9ax

Lähtö 2, Tasoitusajo 2100 m, suomenhevosruunille (4/16)
P: 400 - 300 - 200 - 100 - (50) ve + voittajalle loimi

1. 16v-r E.L-Kapu / Noora K. (FNR) Onnea! - 1.38,1
2. 14-v r Tinkku / Heli (AmRa) - 1.38,5
3. 9v-r Nasse / Johanna - 1.38,8
4. 13v-r Lokkeri / Paula (KeRa) - 1.39,2x

Lähtö 3, Tasoitusajo 2100 m, suomenhevostammoille (9/16)
P: 400 - 300 - 200 - 100 - (50) ve

1. 3v-t Majestic's Ilo-Pilleri / Paula (KeRa) Onnea! 1.35,6x
2. 13-v t Helin-Tyttö / Heli (AmRa) - 1.35,9
3. 9v t Ruiskukan Velho-Peikko - Marjo U. (HeU) - 1.36,3
4. 5v-t N.I.N.Timjami / Marko J (Team Ninitra) - 1.36,5
5. 6-v t Iida`s Lumis / Iida (AmRa) - 1.36,9
6. 6-v t Tupla-Heli / Essi (AmRa) - 1.37,5
7. 6v-t AW Humeeti / Heli K (Team Ninitra) 1.37,8
8. 6v-t Laukan Liito / nasu (Unet) 1.38,0
HPL: 3v-t Sandin Tuikku / Noora K. (FNR)

Lähtö 4, Tasoitusajo 2100 m, monté (7/16)
P: 380 - 250 - 190 - 100 - (80) ve

1. 12-v o Turonen / Iida (AmRa) Onnea! - 1.38,3m
2. 6v-o Myrskytuuli / nasu (Unet) - 1.38,8m
3. 12v-t Taikatuulen Lohdutar / Mira R. (KJR) - 1.39,2m
4. 13-v o Saska / Heli (AmRa) - 1.39,6m
5. 9v-o Villen Voima / Niina (DuLa) - 1.39,9m
6. 7v-o Taru Keijun Veijari / Sanna (LFt) - 1.40,1m
HLL: 9v-o Pikku-Poika / Noora (KeRa)

Lähtö 5, Ryhmäajo 2100 m, suomenhevosoreille (12/12)
P: 500 - 400 - 300 - 200 - (100) ve
1. 9v-o Jamores / Paula (KeRa) Onnea! - 1.28,3a
2.
4v-o Dasari / Raimo (FGr) - 1.28,9a
3.
8v-o N.I.N.Orjantappura / Marko J (Team Ninitra) - 1.29,4a
4.
5v-o Ryysyrannan Nasta Lautaan / Essi S. (WooPi) - 1.29,7a
5.
5v-o N.I.N. Pedon poika TuliSydän A.S.H / Tartsi (Team Agave) - 1.30,2axx
6.
8-v o Berrito / Essi (AmRa) - 1.30,6ax
7.
13v-o N.I.N.Lootuspoika / Heli K (Team Ninitra) - 1.31,3a
8.
5-v o Vauhdin-Kiri / Iida (AmRa) - 1.31,8a
9.
4v-o Dixien Uudenvuoden Ihme / Noora K. (FNR) - 1.32,1a
10.
7v-o Poimutti / Niina (DuLa) - 1.32,5a
11.
4v-o Tulipatsaan Oppipoika / Juha (LFt) - 1.32,6a
HML (2):
9v-o Viritys / Susanna (Unet)

Lähtö 6, Ryhmäajo 3100 m, ennätys oltava vähintään 1.26,0 (6/12)
P: 600 - 500 - 400 - 300 - (200) ve + voittajalle loimi ja pokaali

1. 13v-r Eros / Paula (KeRa) - 1.22,7 Onnea! - 1.27,6a
2. 12v-o Varjoton Varjo / Riikka (LFt) - 1.23,1akp - 1.27,9axx
3. 7v-t Virina / nallepuh (Unet) - 1.23,3 - 1.28,3a
4. 8v-o KMT Varjon-Vauhti / Mira R. (KJR) - 1.22,9 - 1.28,6a
5. 6v o Ruiskukan Velhon Uni - Marjo U. (HeU) - 1.25,5 - 1.29,2a
6. 7v-t Lagoonin Sydän / Noora K. (FNR) - 1.24,4 - 1.29,7ax

Lähtö 7, Tasoitusajo 1609 m (4/16)
P: 300 - 200 - 100 - 50 - (40) ve

1. 9v-o Peto Menninkäinen / Tartsi (Team Agave) Onnea! - 1.31,0
2. 3v-o Viesker / nallepuh (Unet) - 1.33,6x
3. 5v-t Shannon / Paula (KeRa) - 1.33,9
4. 5-v t Ama`s Herba / Heli (AmRa) - 1.34,5

Lähtö 8, Tasoitusajo 2100 m, 3-5 vuotiaat suomenhevoset (11/16)
P: 450 - 300 - 200 - 100 - (50) ve

1. 3v-o Kasparin Unelma / Paula (KeRa) Onnea! - 1.39,3
2. 3v-t Ryysyrannan Sadekuuro / nallepuh (Unet) - 1.39,8
3. 5v-o N.I.N.Kultainen Peto / Heli K (Team Ninitra) - 1.39,9
4. 5-v o Ama`s Harris / Heli (AmRa) - 1.40,3
5. 4-v t Ama`s Peppe / Essi (AmRa) - 1.40,8xx
6. 3v-t Ryysyrannan Priima Balleriina / nasu (Unet) - 1.41,4
7. 5v-t. Tuohimäen Ilo-Pilleri / Noora (OrRa) - 1.41,8
8. 4-v t Ama`s Perra / Iida (AmRa) - 1.42,4
9. 5v-t L.L Lootuskukka / Kata (LC) - 1.42,6x
10. 5v-o Taru Keijun Vaeltaja / Raimo (FGr) - 1.42,8
HEL: 4v-t Soinnin Kuva / Niina (DuLa)

Lähtö 9, Tasoitusajo 2100 m PERUTTU
P: 400 - 350 - 300 - 250 - (100) ve

Ei ajettu. Osallistujat siirrettiin lähtöön 7.

 

Hosted by www.Geocities.ws

1