Tallivahdit
Eläinrakkaana
ihmisenä olen ottanut talliini toki muitakin eläimiä.
Niitä nyt vain kuuluu olla. :)
Minipossu kuljeskelee tallissa ja
kesäisin myös ulkona. Tuskin se kauas jaksaa lyllertää,
mutta jos tulee tiellä vastaan, niin tuokaa takaisin. :)
Ryysiksen
Mahakas Möhnö-Röhnö
Emakko. Syntynyt vuonna 2005.
Ryysiksen Möhö-Röhnöttäjä x Ryysiksen Ellinoora Von Mahakas
Mökö on syntynyt tallillani ja jäi sitten tänne asumaan. Sen isä oli "löytöpossu" jonka otin
kaveriksi Mökön Elli-emälle ja ne saivat muutamat pahnueet. Sittemmin vanhemmat ovat menehtyneet
vanhuuteen.
Mökö on tullut emäänsä ja sen eteen ei kannata mennä tahallaan seisomaan, sillä se
saattaa purra, jos satut seisomaan juuri siinä mistä hän oli menossa.
Mutta kaverin Mököstä saa varmasti parilla leivänpalalla ja rapsuttamisella.
Mököllä on tallin perällä oma paikka, jonne ei ulkopuolisia hyväksytä ja tallin ovessa oleva "Täällä vartioin minä"
-kyltti Mökön kuvalla varustettuna ei ole mikään vitsi!
Kissat asustelevat tallissa ja pitävät hiirikannan kurissa.
Ryysiksen
Miliisi
Leikattu uros. Syntynyt vuonna 2002.
Mili on syntynyt tallillani, sen vanhemmat ovat kylläkin jo
nukkuneet pois. :(
Milin löytää joko hiiriä pyydystämästä tai nukkumasta
valjashuoneen loimikasasta.
Rakastaa paijattavana olemista ja siskonsa kiusaamista.
Ryysiksen
Rämäpää
Narttu. Syntynyt vuonna 2002.
Samasta poikueesta, kuin Mili. Rita vain on se sekopäisempi
tapaus. Milloin se killuu jonkun puun latvassa
tai juoksee uhkarohkeasti Villen tarhan läpi, vaikka hyvin
tietää, että Ville inhoaa kissoja.
Läheltäpitietteikattipäässythengestään-tapauksia on tämän
kanssa ollut lukuisia. Toivon että kun se
vanhenee, se myös viisastuu...
Koira hankitaan kun sopiva löytyy. :)
Tausta Ritva´s Gallery
Kuvat © Monika
Kopiointi kielletty!