TULEEKO IHMISYYS KOSKAAN NÄKYMÄÄN MEDIAN OTTEISSA

6.3.2003
kirjoittaja: Deborah B. Pryor
Suomennos (translated by): Mikko Vesterinen (in 2003)

Jos dokumentti nimeltä "Living With Michael Jackson" on osoitus siitä millaiseksi journalismi on tullut, olemme pahassa pulassa. Ihmettelenpä vain, missä kulkee median pakkomielteisen Michael Jacksonin maineen tahraamisen raja. Martin Bashirin tapauksessa se kulki selvästi rahan ja maineen kohdalla. Mutta, suoraan sanoen, suuren yleisön tulisi myös tietää, ettei jokainen journalisti ole tästä asiasta samaa mieltä; ja jos ei muuten kuin tasapainottamisen takia, tarinoidemme tulisi myös tulla julki. Me journalistit näytämme unohtaneen jotakin: "otsikkomme" ei tulisi ottaa "lajimme" paikkaa. Olemme kuitenkin ihmisiä, mutta toimimmeko aina työssämme sen mukaisesti? Saatamme varmastikin huomata jonkun Michael Jacksonin kaltaisen ihmisen omituisuuden ja jopa naiiviuden, mutta nehän eivät ole rikos. Meidän tulisi varoa olettamasta hänen olevan omituisuuksiensa mukainen henkilö, tai käyttämästä hänen omituisuuttaan tekosyynä hänen pitkän viihdealan ja hyväntekijän uransa halveksimiseen. Jos journalismi todella olisi puolueetonta, sellainen ei kävisi laatuun.

Martin Bashirin dokumentti "Living With Michael Jackson" ei kertonut asioita rehellisesti. Omasta mielestäni se tulisi muistaa vain esimerkkinä siitä, kuinka voittaa toisen ihmisen luottamus, sitten käyttää sitä saadakseen hänet kertomaan tarinan, joka on kirjoitettu kauan ennen kyseisen henkilön tapaamista tai hänen kotonaan vierailemista. Ilmeisesti enää ei ole tarvetta journalistin ammattitaidolle; jäljelle jää vain kaksi ehtoa sille, saako tarinansa julkaistua: kuinka pitkälle on valmis menemään, ja kuinka paljon siitä ollaan valmiita maksamaan.

Bashir toteutti ensimmäisen ehdon selkeästi; ja TV-kanavat ABC ja VH1 toisen, näyttämällä Bashirin dokumentin useita kertoja televisiossa. Voin hyvällä syyllä sanoa, että yritykset tuhota Michael Jackson työllistävät monia ihmisiä.

Surullista on, että tämä juorulehtityyppinen dokumentti on tullut yhä enemmän tunnetuksi vuosien saatossa. Entisiin aikoihin verraten on vaikeaa käsittää, että 20/20, vakavasti otettu uutisohjelma, levittäisi punaisen maton sellaiselle.

Jackson on kiistämättä ollut ainoa kuuluisuus, joka on jatkuvasti ollut median höykytyksen kohteena. On häpeällistä, että media poimii hänen värikkään ja pitkän uransa varrelta vain plastiikkakirurgiset operaatiot ja perättömät syytteet lapseen sekaantumisesta. Juuri tämän tyyppinen selvä pakkomielle ja puolueellisen uutismateriaalin jauhaminen antaa lisäpontta epäinhimillistämiselle. Se on käyttäytymismalli, joka on tulossa koko ajan yhä hyväksytymmäksi, ja kuuluisuudet (Jackson eritoten) nähdään objekteina, ei ihmisinä. Jopa niinkutsutut "vakavat" journalistit ovat vajonneet uudelle tasolle; kysymään häpeämättömiä kysymyksiä, kuten Diane Sawyer muutama vuosi sitten haastattelussaan Jacksonin ja tämän ex-vaimo Lisa Marie Presleyn kanssa: "Suurimman osan elämästäni olen ollut 'vakava' toimittaja, mutta, harrastatteko te seksiä keskenänne?" Että mitä? Tällainen kysely on enemmän kuin tungettelevaa, siinä ei ole hiventäkään hienotunteisuutta! Siltikin tällaisia naurettavia kysymyksiä esitetään Jacksonille. Kenenkään toisen kuuluisuuden arvokkuutta ei olla testattu tällä tavoin. Bashirin dokumentissa esiintyneen asioiden toistamisen kaltainen uutisointi on vaikuttanut suuren yleisön mielikuvaan mediasta "kasvavana vitsinä". Jos joskus oli luottamusta, se lentelee nyt pikavauhtia taivaan tuuliin. Joskus aikoinaan pystyi aukaisemaan television tai ryhtyä lukemaan sanomalehteä, ja selvästi erottaa vakavat uutiset juoruista. Aikoinaan juoruista varoitettiin; tai ne olivat sanomalehden erillisessä osiossa. Nykyisin faktan eroittaminen juoruista on tullut yhä vaikeammaksi.

Michael Jacksonin yksityiselämää ei voi mitenkään verrata valtiomme käymään sotaan Irakia vastaan. Meidän pitää viettää kaksi tuntia katsoen dokumenttia hänen elämästään, mutta miksi vatvoa samaa asiaa uudelleen ja uudelleen? Bashirilla oli ainutlaatuinen tilaisuus: eikö hän olisi voinut käyttää sen hieman älykkäämmin? Kun median valta ja maamme nykyinen kriisi otetaan huomioon, olisi Bashir ehkäpä voinut keskittyä Jacksonin matkoihin ympäri maailmaa kahdeksan kuukauden ajalta; tapaamisiin arvohenkilöiden kanssa, joita Jacson olisi sopinut yrittäessään saada maailmanrauhaa aikaiseksi. Nykypäivänä kuuluisuudet tekevät paljon tärkeitä asioita oman alansa lisäksi. Muistelkaapa vaikka U2:n Bonoa, näyttelijä Chris Tuckeria, tai Jermaine Jacksonia. Eikö Bashir olisi voinut tutkia, kuinka tämä viihdealan ikoni käyttää kuuluisuuttaan ja omaisuuttaan muuttaakseen maailmaa? Suuren yleisön on jo aika saada kuulla sellaisista asioista.

Uuden vuosituhannen alkaessa, kun yhteiskuntamme on kiistämättömässä henkisen heräämisen tilassa, alamme oppia olemaan tuomitsematta. On loukkaavaa, että arvostelukyky on median jatkuvasti käyttämä ase ennakkoluulojen luomiseen; tässä tapauksessa, Jacksonia kohtaan. Koska juuri häntä koskevissa uutisissa on suuri epätasapaino, se on huomattavampaa tarkoille silmille. Bashir käytti sanaa "häiritsevä" useita kertoja liittyen Jacksonin suhteeseen lapsiin. Haluaisin muuttaa käsikirjoitusta, ja esittää muutamia omia, häiritseviä näkemyksiäni. Liittyen Jacksonin nuoren ystävän Gavinin journalistiseen riistoon, ajattelikohan Bashir lainkaan sitä, että Gavinin piti palata kouluun seuraavana päivänä ja kohdata luokkatoverinsa ja ystävänsä sen jälkeen, kun häntä oli käytetty dokumentissa esittämään teini-ikäisen ystävyyttä Jacksonin kanssa.

Äitinä ja isoäitinä, tiedän elämän olevan jo tarpeeksi rankkaa miehuuteen kasvaville nuorille pojille ilman sitä, että heidän kasvonsa näytetään televisiossa ja loukataan heidän sairauttaan - kuten Bashir teki - seksuaaliseen ahdisteluun liittyvillä vihjauksilla varustettuna. Olen Gavini perheen ystävä, ja olen tietoinen siitä vaikutuksesta, joka Jacksonin jatkuvalla tuella ja myötätunnolla on ollut heihin heidän Gavinin sairautensa kanssa käymän taistelun ajan. Bashirin päätös esittää heidän suhteensa minä tahansa muuna kuin tavallisena saa minut voimaan pahoin.

En ole Michael Jacksonin palkkalistoilla; ja journalistina, en pelkää olla eri mieltä yleisen mielipiteen kanssa. Kiinnostukseni tähän asiaan, rehellisesti sanoen, perustuu siihen, että olen nähnyt tätä draamaa pyöriteltävän monen monta kertaa. Mediassa, aivan kuten yhteiskunnassakin, työskentelemme luodaksemme näitä elämää suurempia hahmoja ja sitten näytämme nauttivan näiden omien luomustemme tuhoamisesta. Se on hyvin sairasta. Jos ihmisyys koskaan tulee näkymään median otteissa, toivon sen harkitsevan pidempää visiittiä. Toivon sen istuvan konttorituoliin ja aloittamaan keskustelun siitä, kuinka voisimme toteuttaa sitä omassa työssämme ilman sitä pelkoa, että tarinoissamme olisi yhtään vähempää aineistoa. Toivon sen näyttävän meille kuinka saada takaisin kunnioitus mediaa kohtaan; niin, että voimme luottaa tarpeeksi suuren yleisöön siinä, että he tekevät itse omat johtopäätöksensä puolueettoman uutismateriaalin pohjalta. Jos ihmisyys koskaan tulee näkymään mediassa, toivon sillä olevan mahdollisuus kahden tunnin haastatteluun... televisiossa... parhaaseen katseluaikaan.