Uskonto seksuaalisuuden rajoittajana

Uskonnon rooli naisen seksuaalisuuden rajoittajana ansaitsee oman tarkastelunsa, koska uskonnollisia traditioita on pidetty seksuaalisuuden esteinä. Epäilemättä monet naiset ovat tunteneet syyllisyyttä seksuaalisesta nautinnostaan, ja uskonnollinen usko on voinut vahvistaa näitä syyllisyydentuntoja. Uskonnot ovat yleensä miesten hallitsemia, ja johtavat hahmot uskonnollisissa yhteisöissä ovat useimmiten olleet miehiä. Kristinusko, läntisen maailman vallitseva uskonto, on pitkään pitänyt kiinni siitä, että johtoasemat ovat olleet miesten hallussa. Uskontoja voidaan siis pitää miesten vaikutusvallan ilmentyminä. On myös selvää, että kristinuskolla (niin kuin muilla uskonnoilla) on ollut pitkään rajoittava vaikutus seksiin. Kristilliset opit ja seremoniat rohkaisevat seksuaaliseen pidättäytymiseen ja hyveellisyyteen. Tannahill (1980) huomautti, että kun kristinusko ensi kertaa nousi esille, se oli vihamielisempi seksiä kohtaan kuin mikään muu yleinen uskonto siihen aikaan. Se laajensi kieltonsa moniin seksuaalisuuden muotoihin, joita ole suvaittu toisissa uskonnoissa, niin kuin masturbaatioon, homoseksuaalisuuteen ja eläimiin sekaantumiseen. Uudemmat seksuaalisuuden historian tutkimukset ovat jatkaneet uskonnollisten hahmojen käytön havainnoimista tärkeissä rooleissa antiseksuaalisissa kampanjoissa, niin kuin pornografian ja prostituution vastustamisessa (D'Emilio & Freedman, 1997). Lisäaineistot vahvistavat uskonnon vaikutuksen naisten seksuaalisuuden tukahduttamisessa. Uskonnolliset naiset tuntevat enemmän syyllisyyttä kuin muut naiset monista seksuaalisista toiminnoista, ja he toimivat monin tavoin seksuaalisuuden hillitsemiseksi. Esimerkiksi uskonnolliset naiset ovat vähemmän todennäköisiä osallistumaan sellaisiin seksuaalisiin toimiin, kuin suuseksi, anaaliseksi, masturbaatio, ym. (Adams & Turner, 1985; Harrison,Bennett, Globetti, & Alsikafi, 1974; Laumann et al., 1994).

On sen takia houkuttelevaa pitää uskontoa yhtenä ilmiönä, joka tukee mieskontrolliteoriaa. Kuitenkin se näkemys, että miehet käyttävät uskontoa naisten seksuaalisuuden tukahduttamiseen on avoin kysymys, ja tarvitaan lukumääräisesti lisää empiirisiä ja teoreettisia tarkasteluja asian ratkaisemiseksi.

Ensinnäkin ja pääasiana, uskonto näyttää vetoavan naisiin enemmän, kuin miehiin. Kaikki tutkimukset joita tässä katsauksessa on tarkasteltu raportoivat, että naiset osallistuvat kirkonmenoihin useammin kuin miehet, ja ilmaisevat voimakkaampaa uskonnollisuutta kuin miehet eri mittareilla arvioituina. (e.g., Francis & Wilcox, 1998; Levin & Taylor,1993; Walter & Davie, 1998). Ero voi olla jopa suurempi, kuin numerot ilmaisevat, koska useat miehet, jotka käyvät kirkossa tulevat sinne vaimonsa tuomana. Levitt

(1995) raportoi, että ”miesten suhteellisen osuuden aleneminen ilmenee kaikissa kristillisten kirkkojen pääsuuntauksissa, ja hän antaa esimerkin siitä, että Englannin kirkossa puolet enemmän naisia suorittaa konfirmaation, kuin miehistä (p. 530). Hän ei löytänyt suuria sukupuoleen liittyviä eroja pyhäkoululaisten ryhmistä mutta 12-13 vuoden iässä 47 % tytöistä osallistui kirkon toimintoihin säännöllisesti, kun taas pojista vain 5 %. Tytöillä yleensä oli myönteisempi asenne kristillisyyttä kohtaan, suurempi tietämys sen opeista, tulos, joka oli saman suuntainen muiden tutkimusten kanssa (Francis, 1989). 38 perheen otoksessa, ei Levitt havainnut ainoatakaan perhettä, jossa isä osallistuisi useammin kuin perheen äiti tai perheen poika osallistuisi useammin, kuin perheen tytär. Tämä ei ole edes nykyaikaan rajoittuva ilmiö. Cott (1977) kuvasi uskonnon naisistumisen, joka tapahtui Amerikan siirtomaa-aikana 1060-luvulla naiset jatkuvasti olivat enemmistönä Uuden Englannin kirkkojen jumalanpalveluksissa. Muut aineistot viittaavat myös aikaisempaan naisten vetovoimaan kristillisyyttä kohtaan.

Starkin(1996) väestötieteellinen tutkimus kristinuskon noususta Rooman valtakunnassa paljasti, että naiset johtivat kääntymistä kristillisyyteen, ollen enemmistönä varhaisissa kääntymyksissä tuoden aviomiehensä ja miespuoliset sukulaisensa mukanaan uuteen kirkkoon.

Naisten suurempi vetovoima kristinuskoa kohtaan, tekee hankalaksi väittää, että miehet käyttävät kristinuskoa tukahduttaakseen naisten seksuaalisuutta. Näyttää siltä, että kristinuskon seksuaalisuutta rajoittava viesti, jota se on aina ajanut, on vedonnut voimakkaammin naisiin, kuin miehiin. Lisäksi on löydetty aineistoja, vaikkakin vain erillisiä, jotka viittaavat siihen, että kristinusko on tuominnut naisten seksuaalisuuden voimakkaammin, kuin miesten seksuaalisuuden (see Bullough & Brundage, 1982), mikä voi olla sopeutuma miesten suurempaan pahojen tekojen määrään. Kristinuskon ydin ei sisällä mitään kaksinaismoraalia. Se päinvastoin korostaa samoja seksuaalisen puhtauden standardeja sekä miehille, että naisille. Miehille ja naisille ideaali on se, että kummallakaan ei ole seksuaalista halua eikä nautintoja, ja yksilöt, jotka eivät voi elää näiden tavoitteiden mukaisesti, avioseksi lisääntymistarkoituksessa jäi näiden ihmiset vaihtoedoksi( Paavalin ensimmäinen korintolaiskirje Corinthians 7:9: “On parempi naida kuin palaa”)

Nämä havainnot tuovat esille toisen nollahypoteeseista, joiden mukaan naiset ovat olleet seksuaalisesti paljon haavoittuvampia, kuin miehet. Sovellettuna uskontoon, se antaa viitteitä olettamukseen, että naiset ovat viehättyneet viestiin seksuaalisuuden rajoittamisesta ja todella ovat voineet etsiä uskonnosta voimaa, joka kontrolloisi seksuaalisuutta yleensä. Vaikka uskonnolliset auktoriteetit olivat itse miehiä, niin on kiistanalaista, oliko valtaosa miehistä samaa mieltä antiseksuaalisuutta saarnaavien kanssa kuin naiset.

Me voimme sen takia pitää uskontoa yhtenä käytettävissä olevana äänenä, joka kannattaa seksuaalisuuden tukahduttamista. Monet naiset ovat selvästi olleet tämän vaikutuksen alaisena ja ovat sen johdosta rajoittaneet omaa seksuaalisuuttaan.

Siksi täytyykin kysyä, kuka tuo nuoret naiset kirkon vaikutuksen alaisiksi? Levittin (1995) tutkimus osoitti selvästi, että äidit ovat ne toimijat, jotka vaikuttavat tyttäriensä uskonnollisuuden kehittymiseen. Jopa ne naiset, jotka pitivät kristinuskoa tekopyhänä, olivat silti vastenmielisiä identifioitumaan uskottomiin, koska pitivät kirkkoa tärkeänä moraalin lähteenä. Nämä äidit olivat itse olleet vähemmän uskonnollisia ollessaan nuoria ja sinkkuja, mutta olivat lisänneet uskonnollista osallistumistaan, koska halusivat sen moraalisen vaikutuksen jälkeläisilleen. Sheeran, Spears, Abraham, and Abrams (1996) huomasivat, että uskonnollisuus vaikutti naisten muiden naisten tuomitsemiseen enemmän kuin miesten tekemään tuomitsemiseen. Erityisesti tilanteessa, jossa oletettu nainen, joka on vaihtanut seksikumppania useita kertoja vuodessa, nainen arvioitiin vastuuttomaksi, ja uskonnollisuus vaikutti tähän negatiiviseen arvioon. Uskonnollisuus siis ilmenee tässä tutkimuksessa naisten keinona kontrolloida toisten naisten seksuaalisuutta, vaikka sen vaikutukset ovat melko heikkoja.

Joka tapauksessa se seikka, että naiset selvästi suhtautuvat uskonnon seksuaalisuutta rajoittavaan sanomaan miehiä suotuisammin, nostaa epäilyjä siitä, että uskonto olisi miesten vallan väline ja naiset sen passiivisia uhreja. Ainakin se edellyttää miesten epäsuoraa vaikutusta, kun taas uskonnon suora vaikutus naisiin ja tyttöihin välittyy naisten kautta.

Aloitussivulle

Seuraava sivu