HAUSKAA JUHANNUSTA KAIKILLE!
--------------------------------------------------
29.6 Käväistiin Katan kanssa Halkiassa. Kata näki oikein lehmiäkin, eikä ollut niistä juuri moksiskaan. Lähinnä katsoi, että onpas isoja elikoita, eikä edes yrittänyt kommunikoida niiden kanssa. Lehmät sensijaan kyttäsivät, eivät minua vaan Kataa silmä kovana. Kun 5 tai 6 lehmää alkoi lähestyä aidan reunaa, sanoin Katalle että mennäänpäs takaisin, ettei tule paniikkia kenellekään. Mummu sanoi, että koiran kanssa kun siitä ohi kävelee, ovat lehmät kuin apinalauma kyyläämässä.On Kata nähnyt hevosiakin, eikä se niillekään mitään jutellut. Se varmaan ajattelee, että tuo on jo niin iso, ettei sille kannata isotella.
Maanantaina tulin kotiin töistä niin, että olin kävellyt kotiovelle kun kello oli 16.35. Arvatkaapa oliko Kata kytiksellä tänään?? Se seisoskeli olohuoneen ikkunan edessä niin että korvat vain näkyivät, kun menin vielä ensin hakemaan postin. Ihmettelin vain, että voiko se tosiaan yhden päivän perusteella osata jo odottaa kotiin _oikeaan aikaan_??
Pohjavilla on irronnut lavoista, kyljistä ja selästä. Kaula on vielä aivan "villassa". Villat olen ainakin yrittänyt kerätä pussiin, josko niistä sitten lankaa tekisi..?
--------------------------------------------------
30.6 Keskiviikkona töistä kotiin tullessani minua "odotti" "iloinen" "yllätys". :/ Ensimmäisenä silmiin osui oksennus, siinä ne olivat eteisen matolla. Sulamattomat kasvikset. Olinhan minä tiennyt, että ne tulisi soseuttaa ensin, jotta imeytyvät. Opinpa tästä kerrasta. Ja oksennuksen seassa oli kyllä myös aika paljon karvaa. Katalta irtoaa nyt pohjavillat ja kaipa se niitä on jonkin verran nuoleskellut.Mika tuli meille samalla ovenavauksella. Hetken päästä Mika meni käymään pesuhuoneessa ja huuteli sieltä sitten, että "mikäs täällä haisee?" Menin sinne ja sanoin että aivan kuin p*ska. Niinhän tuo luontaisesti siisti otus oli käynyt vääntämässä tortut saunaan, lauteiden alle. Miten osasikin sontia sinne, sieltähän ne on älyttömän helppo putsata!! Hyvä tyttö! Mitähän siellä seuraavaksi on...?
--------------------------------------------------
Takaisin päiväkirjaan tästä