 |
 |
 |
| 1. Embers Fire * 2. Remembrance * 3. Forging Sympathy 4. Joys of the Emptiness 5. Dying Freedom 6. Widow * 7. Colossal Rains 8. Weeping Words 9. Poison * 10. True Belief * 11. Shallow Seasons * 12. Christendom 13. Deus Misereatur |
| Kappaleet: |
| Laulu: Nick Holmes Kitarat: Gregor MacKintosh Kitarat: Aaron Aedy Basso: Stephen Edmondson Rummut: Matthew Archer |
| Paradise Lost: Icon |
| Julkaistu 1993 (Music for Nations) |
| Paradise Lostin Icon -levy ilmestyi vuonna 1993 ja on j�rjestyksess��n nelj�s albumi yhtyeelt�. Levy sylk�istiin ulos vain reilu vuosi edelt�j�st��n Shades of Godista, mutta t�ss�kin ajassa oli ehtinyt tapahtua roimaa kehityst� yhtyeen musiikissa. Shades of God oli sis�lt�nyt jo pari hittibiisi�, mm. ikimuistoisen As I Dien, mutta kokonaisuudessaan levyll� heijastui viel� paljolti Paradise Lostin alkuaikojen Doom -jyr�ys. T�st� kuitenkin b�ndi hankkiutuu Iconilla eroon, soittaen melodisempaa, v�rikk��mp�� ja v�hemm�n puuduttavaa metallia, s�ilytt�en edelleen karskin otteen ja omaper�isyyden. Icon on pitk�lti jonkinmoista melankolista goottimetallia, jossa pieni� Death -vivahteita on siell� t��ll�. Soitannassa Iconilla on my�s havaittavissa kehityst�. Ehk�p� juuri t�m� kehitys on avannut b�ndille ovia parempiin ja monipuolisempiin melodioihin. Kokoonpano on sama, kuin alunperinkin, eli homma koostuu siis kitaroista, bassosta, rummuista ja laulusta. Nick Holmesilla on laulussaan edelleen aggressiivinen ote, vaikka hieman mies aikaisempiin levyihin verrattuna hellitt��kin, eik� en�� varsinaisesti �rise. Iconin vahvuutena on suhteellisen suoraviivaisella soitannalla saatu yll�tt�v�nkin hyv�, melankolinen tunnelma. Kitarariffit ovat toisinaan hivenen junnaavia, mutta sopivat hienosti juuri t�llaiseen musiikkiin. Montaa kappaletta v�ritt�� hyvin onnistunut kertos�e ja hyv�t kitarasoolot. Heikkoutena on se, ett� pari, kolme biisi� on varsin onnettomia, eik� loistaviakaan lopulta l�ydy kuin pari, kolme. Muut ovat sitten sellaista hyv��, kuunneltavaa tasoa. Ensimm�iset kaksi kappaletta on kuitenkin heti laskettava niihin loistaviin. Avausraita Embers Fire on hieman hitaahko, mutta eteenp�in menev� biisi, jota ryyditt�� hyv� kitarointi, eik� soolossakaan kitaraa s��stell�. Remembrance ei h�vi� kyll� yht��n, vaan tarjoilee my�s nautinnollista kitarointia ja hyv�n soolon, ollen temmoltaan v�h�n avausraitaa vauhdikkaampi. Forging Sympathy on sellainen keskitasoinen biisi ja Joys of the Emptiness on hidas, eik� kovin kummoinen, mutta kertos�e on upea synkkine tunnelmineen. Sitten tulee kaksi hyv��, v�h�n nopeampaa biisi�, joista kuudes Widow on uskomattoman hyv� sellaiseksi suhteellisen simppeliksi jyr�ykseksi. Colossal Rains ja Weeping Words ovat levyn heikoimpiin kuuluvia kappaleita, varsinkaan Weeping Wordsista en pysty l�yt�m��n oikein mit��n hyv��, vaikka kuinka yrit�n. Yhdeks�s Poison onkin taas hyv�, mutta kymmenes True Belief aivan loistava ja yksi yhtyeen kautta aikain suurimmista hiteist�. Jumputtavat kitarariffit s�keess� saavat t�ydennyst� loistavasta kertos�keest�, eik� biisi k�y kuitenkaan miss��n vaiheessa tyls�ksi. J�lleen yksinkertaiseksi biisiksi kerrassaan loistava veto. Shallow Seasons on my�s hyv� kappale, Christendom sitten v�h�n erikoisempi, enk� min� pid� oikein koko biisist�. Jotkut ovat kyll� sit�kin kehuneet. Koko levyn p��tt�� hieno pianorimputtelu Deus Misereatur, jonka hoitaa levyll� vieraileva keyboardisti. Icon on suhteellisen suoraviivaista ja toisinaan yksinkertaistakin, mutta hyv�� ja karskia metallia, joka ei miss��n vaiheessa kuitenkaan ala puuduttaa ja kest�� v�h�n pidemp��kin kuuntelua. |