 |
 |
 |
| 1. Slow Down! 2. Handmadegod 3. Second Skin 4. Abysmo * 5. Flesh 6. Magdalene * 7. Eurotica 8. The Vulture Culture * 9. Mute * 10. Dekadance * 11. Let the Children Cum to Me... 12. The Hanged Man * 13. 13 |
| Kappaleet: |
| Laulu: Fernando Ribeiro Kitarat: Ricardo Amorim Basso: Sergio Crestana Koskettimet: Pedro Paixao Rummut: Mike Gaspar |
| Moonspell: Sin/Pecado |
| Julkaistu 1998 (Century Media Records) |
| Sin/Pecado on portugalilaisen metalliyhtyeen Moonspellin 3. kokopitk� tuotos. Ihan mit��n tusinatavaraa ei hieman erikoisesti nimetty levy tarjoakaan, sill� kuuntelijalle on luvassa todella rautaisa paketti, lieneek� jopa Moonspellin onnistunein. Moonspellilt� on raskausasteeltaan hieman raskaampaakin tavaraa kuultu, mutta Sin/Pecadolla on yhtyeen melodinen abiliteetti todella puhjennut kukkaan, unohtamatta kuitenkaan sit� sopivan mukavaa raskausastetta. Kitaralla luodut tunnelmat ovat varsinkin aivan maagisia, en tied� onko siit� kiitt�minen kitaristi Ricardo Amorimia, vai enemm�nkin laulaja keulahahmo Fernando Ribeiroa, joka lukemani mukaan on my�s eritt�in etev� kitaraveikko. Jokatapauksessa palikat on yhtyeell� kitaraosastolla hallussa ja loistavana kruununa yhtyeen musiikille on se, ett� b�ndin musiikissa kuuluu se, ett� se ei ole t��lt� metallin mekasta Pohjois-Euroopasta, vaan Matadorien mailta. Tarkastellaanpa sitten v�h�n tarkemmin millaista musiikkia Sin/Pecado oikein on. Olen joskus lukenut kanssa-arvostelijoiden sanoneen Moonspellin musiikin muistuttavan hieman esimerkiksi Paradise Lostin musiikkia ja sielt� ehk� levyjen Icon ja Draconian Times antia. Tietty� yht�l�isyytt� niihin ainakin Sin/Pecadolta l�ytyy ja en tied� meneek� paljon pieleen, jos vaikka sanotaan, ett� Sin/Pecado on melodista goottimetallia Moonspellin tapaan. Ei kannata kuitenkaan luulla, ett� t�m� samanlaista Paradise Lostin yll� mainittujen levyjen kanssa olisi, tunnelma on varsin erilainen, samaa on ehk� sitten siin�, ett� molemmilla on hitaampia ja nopeampia biisej� temmoltaan ja toisinaan Sin/Pecadon kappaleiden perusrunkoa saattaa voida jonkunverran verrata Paradise Lostin vastaavanlaisiin biiseihin. Jokatapauksessa kitarointi on Sin/Pecadolla valta-asemassa. Se on sopivan omalaatuista soundiltaan, niin s�hk�, kuin akustinenkin kitarointi kuulostaa hienolta ja paikoitellen tunnelmalliset koskettimet kruunaavat kokonaisuuden. Sin/Pecadon avausraita on Slow Down! -intro, joka virittelee alkuun ensimm�isen varsinaisen kappaleen, Handmadegodin. Se onkin ihan mieleenpainuva biisi hyvine kitarasoundeineen, ei mik��n �lytt�m�n nopea. Samaa voisi sitten sanoa kolmantena tulevasta Second Skinist�, josta yhtyeell� on my�s single, taidokasta kitarointia ja pirte�� menoa. Sitten juhla vasta omien mieltymysteni mukaan kuitenkin alkaakin. Abysmo tarjoaa suoraviivaista ja vauhdikastakin menoa ja loistavat, tunnelmaa luovat kitaravingutukset kovimman ved�tyksen v�liin. Flesh on tunnelmallinen l�mmittely samoissa upeissa tunnelmissa jatkavalle Magdalenelle, en tied� voiko Fleshi� itse��n varsinaiseksi kappaleeksi sanoa. Magdalene on sitten n�it� levyn upeimpia kitaratunnelmabiisej�. Rauhallinen tempo, upea ��nimaailma ja lumoava kitara saavat olon uneliaaksi, mutta upeaksi. Seuraavana tulee ehk� levyn erikoisin biisi, Eurotica, joka sekin tarjoaa ihan mukavia kitaran rimputteluja ja on ihan kuunneltava. Sitten laitetaan lis�� rymin��, kun vuoron saa The Vulture Culture. Se tarjoaa j�lleen upeaa kitarointia ja tunnelmaa v�h�n vauhdikkaammissa raameissa. Kappaleen kruunaa lopussa tuleva vauhdikas ved�tys, loistava tekele. Mute on edelleen loistavaa materiaalia ja levyn surumielisin biisi tunnelmaltaan, joka on j�lleen mahtava, nyt my�s paljolti kosketinsoitinten ansiosta. Ja mahtava meno sen kun vaan jatkuu Dekadancen kajahtaessa kaiuttimista, tunnelman ollessa t�ll� kertaa valoisampi ja iloisempi. Loistavaa kitarointia, vaikka ei nyt niin �lytt�m�n monimutkaistakaan ja biisi on tunnelmaltaan leppoisa poiketen oikeastaan kaikista muista biiseist�. Kunnioitettavaa, kuinka Moonspell pystyy tarjoamaan niin monitunnelmaista loistotavaraa levyll��n. Sitten tulee viel� pari hitaampaa biisi�, joista The Hanged Man on hieno, akustisen kitaroinnin pohjalta rakennettu biisi. Ei Let the Children Cum to Me... -kappalekaan hassumpi ole. Levy p��ttyy paljolti intron kaltaiseen outroon. Sin/Pecado on kokonaisuudessaan Moonspellilt� vahva esitys. Upea kitarointi, hyv� ��nimaailma, Fernando Ribeiron karismaattinen matala laulu��ni ja saman miehen kasaamat omaper�iset lyriikat aikaansaavat kertakaikkiaan upean tunnelman. Omasta mielest�ni levyll� on 5 loistavaa, nelj� hyv�� ja pari kohtalaisen hyv�� biisi�. Mietinkin aika pitk��n olisiko t�m� nelj�n ja puolen vai viiden t�hden arvoinen suoritus. En kuitenkaan mit��n varsinaista valittamistakaan levylt� keksi, joten viisi t�hte�, piste. |