 |
 |
 |
| 1. Into the Autumnsphere 2. Deference, Diminuend * 3. Platinum * 4. I Feathe to the Juniper 5. Machina Mimesis (In the Corner Cafe) * 6. Lectured by the Demons of Dreams 7. Wonder Clouds Rain * 8. Effloresce Black & White * 9. In Morning Mood a Utopia- Revelation 10. Bleak Picture, August * |
| Kappaleet: |
| Laulu: T.Tuominen Kitara: M.Rostedt Kitara, basso, koskettimet: J.H�nninen Koskettimet: P.Hannuniemi Rummut: M.Hyyti� |
| Fall of the Leafe: August Wernicke |
| Julkaistu 2000 (Icarus) |
| T�ss�p� tuleekin juuri t�h�n vuodenaikaan sopiva arvostelu. Fall of the Leafe tulee Turusta ja t�m� August Wernicke on b�ndin toinen pitk� teos. B�ndi ei ole viel� saanut ansaitsemaansa arvostusta, en tiennyt itsek��n viel� vuosi sitten (arvostelu kirjoitettu syyskuussa 2002) koko orkesterista mit��n. Mielest�ni Fall of the Leafe kuuluu kyll� kotimaisen metallin eliittiin ja nyt aion kertoa, miksi. August Wernicke on eritt�in tiivis paketti melodista deathmetallia, jossa on todella paljon tunnelmaa. Musiikki on eritt�in monimuotoista ja kappaleet rakentuvat lukuisista eri kohdista. Kun levyn ly� py�rim��n ensimm�ist� kertaa, saattaa vanha Amorphis tulla ensimm�isen� mieleen, sill� muutamat kitaramelodiat muistuttavat hieman juuri joitakin Amorphiksen vanhoja soitantoja. Kun levy� kuuntelee kunnolla, huomaa, ett� Fall of the Leafe tarjoaa vahvasti omantyylist� menoa, jota ei voi rinnastaa mihink��n muuhun b�ndiin. Vastaavanlaista fiilist� ei ole mik��n muu levy saanut minussa aikaan. Ajan kulku tuntuu jotenkin hidastuvan ja nuppi alkaa kelata koko el�m�n tapahtumia. Aika erikoinen juttu. Toinen, mik� ensimm�isell� kerralla saattaa jopa h�irit�, on T.Tuomisen eritt�in k�he� laulu��ni. Vastaavanlaista k�hin�� saa hakea, mutta nopeasti siihen kuitenkin tottuu. Loppujenlopuksi laulu sopii levylle aika hyvin. Levyll� on my�s puhdasta laulua, jonka k�sitt��kseni laulaa sama mies, sill� muitakaan vokalisteja ei levyss� mainita. Ei vain oikein mill��n uskoisi, nimitt�in t�m� puhdas ��ni on hieman poikamainen ja puhdas vokalisointi kuulostaa v�lill� ik��nkuin puheelta eri s�velkorkeuksilla pienin venytyksin. T�m�kin laulu kuulostaa alkuun oudolta, mutta my�s t�m�n huomaa ennenpitk�� istuvan levylle kuin nakutettu. H�ik�isevin tekij� levyll� on kuitenkin eritt�in runsas arsenaali erilaisia kitarakuvioita ja -riffej�, jotka ovat toinen toistaan parempia. Jokaiseen biisiin mahtuu yleens� useampi kuin yksi aivan helvetin hyv� kitaramelodia, joka j�� soimaan p��h�n. Keyboard el�v�itt�� mukavasti levyn ��nimaailmaa, mutta ei ole kitaroiden kaltaisessa roolissa. Deathvaikutteet ilmenev�t b�ndin innostuessa tulittamaan vauhdilla toisinaan j� n�m�kin osuudet sopivat usein hyvin biiseihin. Itse kuitenkin odottelen aina eniten niit� melodisempia kohtia. Muutaman sanasen voisi sanoa my�s levyn lyriikoista. Itse Tuomisen k�hin�st� ei juuri selv�� saa ja kansilehdess�kin olevat tekstit ovat hieman vaikeaselkoisia, joskin silti mielenkiintoisia. N�iden biiseihin liittyvien tekstinp�tkien ideaa en meinannut ensin mill��n tajuta. Jokaiseen biisiin liittyen on nimitt�in jonkinlainen pieni kertomus. Osa t�st� saattaa olla my�s kappaleen lyriikkaa, mutta ei v�ltt�m�tt� kaikki ja sekin kai on mahdollista, ett� mit��n tuosta tekstist� ei lauleta. Omaper�inen hieno idea. Perehdyt��np� sitten itse kappaletarjontaan. Levyn avaavan Into the Autumnspheren yhtye on tehnyt jo alkuaikoinaan. Biisi on lyhyehk� ja oikeastaan vain l�mmittely� tulevalle. Ihan mukavaa kitarointia t�m� kaksi ja puoliminuuttinen p�tk�kin jo tarjoaa. Sitten homma l�htee kunnolla k�yntiin Deference, Diminuend -biisill�. Biisi tarjoaa alussa rajuhkoa tykityst�, mutta paljastuukin upean monimuotoiseksi, monia hienoja kitararalleja sis�lt�v�ksi teokseksi. Omasta mielest�ni t�m�n yli kuusiminuuttisen biisin parhaat melodiat sijoittuvat sen keskivaiheille. Jos on Deference, Diminuend hieno, on Platinum viel�kin hienompi. Biisiss� on aivan mahtavaa kitarointia ja upeaa koskettimien luomaa tunnelmaa. Alun ja lopun hienojen melodisten kohtien v�liin on pistetty monipuolisuutta lis��v� jyr��v�mpi osuus. I Feathe to the Juniperin alussa ja lopussa tuleva melodia tuo sitten eniten mieleen sen vanhan Amorphiksen. Itse biisi on eritt�in vauhdikas ja tunnelmallinenkin, mutta ei yll� aivan levyn parhaimmistoon, koska sis�lt�� hieman tylsempi�kin osuuksia. Akustisella kitaralla starttaava Machina Mimesis sinne kyll� sitten taas jo ylt��kin. Hieman rauhallisempi ja paljon puhdasta laulua tarjoava kappale sis�lt�� tukun hienoja kitarariffej�. Eritt�in hienon s�v�yksen tekee etenkin biisin keskivaiheilla esiin p�ll�ht�v�, aivan uudenlainen riffittely. Lectured by the Demons of Dreams tarjoilee sitten ehk� enemm�n t�t� yhtyeen deathpuolta, tosin lukuisin melodioin varustettu on t�m�kin biisi. J�lleen m�tt�v�mm�n alun j�lkeen tarjotaan kuitenkin my�s upeaa melodista kitaraosuutta tuplabasarien nakuttaessa. Varsin monijakoinen biisi t�m�kin siis. Upean tunnelmallinen meno jatkuu Wonder Clouds Rain -biisiss� ja kitarointi on h�ik�isev��. Sitten pamahtaa j�lleen vauhtia masiinaan Effloresce Black & Whiten saadessa vuoron. Biisin upeimmat kitaramelodiat tulevat sen keskivaiheilla mukavan vauhdikkaasti. In Morning Mood a Utopia-Revelation tuo peliin viel� hieman uudenlaisia ��nimaisemia, mutta ei oikein muuten jaksa hirve�sti en�� s�v�ytt��. Loppuun j�tetty Bleak Picture, August on mielest�ni hieno lopetus. Alkupuolisko biisist� on upean tunnelman sis�lt�v� kosketinsoittimen puronsolinatunnelmointi. Tuleepa mieleen syyskes�inen puro tottatosiaan. Loppupuolella biisi� sitten innostutaan viel� v�h�n muutenkin soittelemaan. August Wernicke sis�lt�� suorastaan uskomattoman m��r�n upeita kitaramelodioita ja todella vahvan nipun eritt�in monipuolisia biisej�. Ainoastaan toisinaan hieman turhat melodiattomat hakkauskohdat v�h�n h�iritsev�t. Ehk� ep�puhdas laulukin voisi olla hieman parempaa, mutta itse olen kuitenkin tottunut hyvin T.Tuomisen k�he��n �rin��n. Parasta t�ss� levyss� on se, ett� se paranee vain, mit� enemm�n sit� kuuntelee. |