Amo_Tales

Amorphis iskee p�yt��n toisen kokopitk�n albuminsa nimelt��n Tales from the Thousand Lakes. Teos on iskeytynyt lujasti pohjolan kansan syd�miin, pohjautuvathan sen lyriikatkin kansalliseepos Kalevalaan.

Sittemmin Amorphis on noussut yhdeksi tunnetuimmista suomalaisista heavy-yhtyeist� maailmalla ja taitaapa orkesteri olla yksi tunnetuimpia heavy-yhtyeit� my�s kotimaassa. Tales from the Thousand Lakes on yhtyeen ensimm�inen varsinaisesti mainetta niitt�nyt levy. Albumilla yhtyeen tyyli on varmasti l�hinn� melodista death-metallia, doomiksin joku voisi t�t� kutsua. Laulanta on p��osin Tomi Koivusaaren mahtipontista �rin��, joka istuu levylle mainiosti. Suomalaista kansantarustoa tuodaan esiin sopivan jylh�ll� ja karulla otteella, mutta kuitenkin luoden melodisuudella hienoa tunnelmaa. Osa melodioista pohjautuu my�s Kalevalaan liittyv�n runonlaulun melodioista, joten tunne on kovin kotimainen levy� kuunnellessa. Ei siis ihme, ett� monien mielest� levyst� on muodostunut yksi suomalaisen metallin tukipilareista.

Luodaan l�hempi katsaus levyn musiikilliseen antiin ja soitantaan. Suurinta roolia levyll� vet�v�t kitarat, kosketinsoittimia kuullaan kyll� siell� t��ll�, mutta eiv�t koskettimet miss��n vaiheessa mit��n suurta roolia ota, kunhan s�est�v�t sopivasti kitaroita. Kitarariffit ovat suhteellisen yksinkertaisia, mutta kuitenkin mukavan melodisia ja levyn tunnelmaan sopivia. My�s kappaleiden tempo vaihtelee hitaammista nopeampiin, joten mit��n kovin puuduttavaa oloa ei p��se temmon suhteen syntym��n. Mielest�ni levy ei kuitenkaan kovin montaa huippukappaletta tarjoa. Muutaman hienon kappaleen j�lkeen loput biisit tuppaavat taipumaan suhteellisen tyls�hk�ksi junnaukseksi. Pari biisi� varsinkin ovat siin� m��rin tyls�hk�j�, ettei niit� jaksa kuunnella. Suurimmat heikkoudet albumilla ovatkin ehk� heikohko kokonaisuus ja se, ett� osa hyvist�kin kappaleista hieman joko hiipuu loppua kohti tai sitten j�� py�ritt�m��n samaa kaavaa, eik� t�ten tarjoa en�� mit��n pirist�vi� yll�tyksi�.

Sitten kerron kappaleista viel� erikseen. Ensimm�isen� tulee Thousand Lakes -pianointro, joka valmistelee sopivaan tunnelmaan, ennen varsinaisia kappaleita. Into Hiding onkin sitten jo heti yksi levyn parhaimpia kappaleita l�htien liikkeelle suhteellisen pitk��nkin jatkuvalla kaavamaisella ja toistuvalla kitarakuviolla. Mutta vauhtiin p��stess��n kappale tarjoaa hyv�ll� riffill� maustettua sopivan nopeatempoista menoa. Seassa vilahtaa puhdasta lauluakin. Kappaleen loppu on sitten v�h�n hitaampaa ja hieman homma mielest�ni loppua kohti hyytyy. Hyv� kappale kuitenkin. The Castaway on hieman samankaltainen kuin Into Hiding - j�lleen alun toistuva kitararimputtelu, jonka j�lkeen kappale varsinaisesti vauhtiin ja lopussa sitten taas jarrutellaan v�h�n hitaampiin tunnelmiin. T�ss� kappaleessa kuitenkin muuta kappaletta hitaampi loppu on erinomainen. First Doom onkin sitten kokonaisuudessaan hieman hitaampi, v�h�n laahaava ja v�ritt�m�mpi biisi, mutta ihan kuunneltava kuitenkin. Black Winter Day lienee levyn tunnetuin raita. Hitaat, mutta hyv�t ja kovin suomalaisentuntuiset kitaramelodiat ryyditt�v�t kappaletta eteenp�in ja v�lill� koskettimet luovat kumman lumoavaa tunnelmaa. Hieno kappale, joskin hivenen junnaava, ainakin omasta mielest�ni.
Drowned Maid alkaakin sitten kovalla vauhdilla ja intensiteetill�. Upean alun j�lkeen hidastetaan tempo keskinopeaksi ja v��nnell��n suhteellisen yksinkertaista kitarariffi�, jota seuraa hyv� kertos�e. Erinomainen kappale. In the Beginningkin on ihan mukavan kuuloinen kappale, tosin ei ihan levyn parhaimmistoa. To Fathers Cabin -biisin alku lupaa hyv��, mutta ik�v� kyll� biisiss� ei ole juuri muuta hyv��, kuin alku. On tullut usein mietitty�, miksi kappaleen pit��kin niin totaalisesti l�ss�ht��. Magic nad Mayhemissa kuullaan sitten perisuomalaisia sointuja s�hk�kitaroin esitettyin�. Ei nyt minua niin erityisesti kuitenkaan s�v�yt�.

Tales from the Thousand Lakesin esittely onkin sitten jotakuinkin paketissa. Ei ehk� mik��n huippuloistava kokonaisuus, eik� varmaan jaksa levysoittimessa kovin pitki� aikoja yht�jaksoisesti monellakaan soida, mutta eitt�m�tt� suomalaiselle metallin kuuntelijalle, ainakin minulle, klassikko.