MAHNO

Läpi metsien, yli kukkuloiden

ja joen vartta myöten vaunuissa

siellä loputtomin jonoin

kulkee nää maalaiset

Joukon kärjessä tuima Mahno ratsastaa

se on tän taistelun innoittaja

ja sen kutsuhuuto pyyhkii

kapinallisten rivejä

"Nouskaa kaikki nälkäänäkevät

ja tuhotkaa pahat kadetit

jotka haluaa ottaa vapauden

pois työläisjoukoilta

"Me kannatetaan tasa-arvoa ja veljeyttä,

vapautta ja sovjeteja.

Me ollaan kodittomia ja nälkäsiä

me taistellaan porvareita vastaan.

"Lopussa me tullaan voittamaan

meidän voima on kansa

meidän aate on oikeus,

eteenpäin kaikki työläiset!

("Mahnolaisten Laulu", Ivan Kartachov)

PULIUKON MAAILMANVALLOITUSUNELMAT

Vuosina 1925-34 Pariisin työläiskortteleissa asui hyvin pienikokoinen köyhä ja rampa ynnä ilmeisen alkoholisoitunut mies. Hän ei osannut ranskaa, vaikka oli tehnyt hätkähdyttävän omaperäisen yrityksen oppia kieli aloittamalla opettelu sanakirjan alusta ja merkitsemällä merkki jokaisen opetellun sanan kohdalle. Hankaluutena vain tapasi olla se, että jo beehen saavuttaessa oli suuri osa aata unohtunut. Tämä rampa ja keuhkotaudin runtelema miesparka oli yrittänyt olla töissä tehtaassa, mutta tästä ei tullut mitään. Sielläkin olisi tarvittu kielitaitoa. Jotkut ystävälliset ihmiset elättivät tätä mitättömän tuntuista pikkumiestä ja moni tälle miehelle entuudestaan täysin tuntematonkin ihminen halusi jostain täysin käsittämättömän merkillisestä syystä tavata tämän.

Sattuipa kerran niin, että tämä pikkumies kertoi käheällä ja murtuneella äänellä eräälle ystävälleen nähneensä yöllä unta. Unessa hän oli ollut tavallinen talonpoika jossain Ukrainan rannattomalla arolla, naimisissa tavallisen maalaisnaisen kanssa ja usean lapsen isä. Kevät oli tullut Ukrainaan ja mies oli valjastanut kaksi kaunista hevosta rattaiden eteen ja ajanut hitaasti tietä myöten. Hän oli aina pitänyt hevosista. Tälle lempeälle ja helläluonteiselle miehelle eläimet olivat sydäntä lähellä. Se hevonen, se se vasta on viisas eläin! Kevään aurinko oli herättänyt aron kukkimaan ja viljapellot olivat oraalla. Unessa hän oli uskonut olleensa hereillä ja heränneensä painajaisunesta, jossa ihmiset olivat silponeet toisiaan. Uni oli ollut ajatuksia herättävä. Ehkä asiat olisivat voineet mennä toisin kuin mitä ne elävässä elämässä menivät.Kumpa elämä oliskin vaan uni josta sitte kualemassa herää!

Käheällä äänellä puhuvan laihan miehen ruumis oli täynnä mitä hirveimpiä arpia ja tarkkasilmäinen huomasi heti pari arpea kasvoissa. Yksi luoti oli itse asiassa mennyt pään läpi mutta tästäkin hemmo oli vielä selvinnyt hengissä. Keuhkotauti oli tekemässä loppua runnellusta ruumiista, jonka sisällä elämä vielä hiljaa hiipuen kyti. Halpa viini toi hieman lohtua ja helpotusta tähän pirullisella lailla kidutettuun ja runneltuun ihmisraunioon.

Kerran pikkumies istui ystäviensä kanssa nuhjuisessa ravintolassa kun viereiseen pöytään istuutui aivan tietty seurue. Tilanne oli kiusallinen. Porukoitten johtohahmot eivät ollet koskaan tavanneet, mutta näiden kumppanit kuiskailivat vaivihkaa johtohahmojensa korviin asioita. Kerran maailmassa oli ollut aika, jolloin nyt mitättöminä maanpakolaisina surkeaa elämää viettävät kaksi köyhää alkoholistia olivat johtaneet kansojen kohtaloita, toistensa vihollisina, mutta myös pakon edessä liittolaisina. Nyt ei kumpikaan keksinyt mitään sanomista. Kumpikin tuijotti viinilasiin nolona. Mitä pirua yleensä voisi sanoa! Se on ohi nyt! Hävittiin mitä hävittiin! Pian jälkimmäinen seurue poistui.

Seuraavana päivänä jälkimmäisen seurueen johtomies ammuttiin. Poliisi pidätti epäiltynä miehen , joka oli istunut toisessa pöydässä tarinamme päähahmon vierellä. Kuultuaan vangitsemisesta tämä oli todennut ystävilleen elämää kokeneen miehen väsyneellä mutta viisaalla äänellä että teko oli ollut täysin turha. Tämä lempeäluonteinen ja järkevä mies ei antanut arvoa kiihkomielisille iskulauseille ja lapsellisille terroriteoille. Tyrmistyttävän viileää tilannetajua ja rationaalista harkintaa osoittaen hän suunnitteli päivästä toiseen järkevää ja realistista ajatusta, nimittäin armeijan kokoamista ja koko maailman valloittamista. Kaikenlaiset turhanaikaiset caesarit ja aleksanterisuuretkin olivat tehneet sellaista, niin sanomatta selvää oli se, että maailman valloittaminen oli kiinni vain yksilön omasta sisusta ja tahdonvoimasta. Useimmat ihmiset vaan rupee turhaan ruikuttaan! Kunhan rampa pikkumies vain pääsisi hevosen selässä kotiseudulleen, niin armeijan nyt kokoaisi parissa viikossa! Ukraina ja Venäjä olisivat pelkkiä suupaloja, ja tällä kertaa voisi ottaa myös muutaman muun maan, tai ehkä koko niinsanotun Vanhan Mantereen. Tätä varten kannattaisi opetella ulkoa se ranskankielen sanakirjakin! Ja ehkä pari muuta sanakirjaa!

Kuuntelijoita kauhistutti tälläinen luonnoton usko itseensä. Mies ei pitänyt itseään hävinneenä koska viininjuonti Pariisissa oli vain välivaihe ja kohta piti sodan taas alkaman. Parempi onni ensi kerralla! Vieläkin kummempaa oli se, että hemmon luona ramppasi kavereita joilla oli samoja aikeita, esimerkiksi joku sellanen Durruti-niminen työläisjuntti. Erityisesti moni espanjalainen oli sitä mieltä, että kunnon koitos alkaa nopeammin kuin moni arvaakaan. Olivatko nämä ihmiset kaikki oppimattomuutensa ja sivistymättömyytensä vankeja vai oliko jotain vastaavasti jäänyt oppineilta ja viisailta huomaamatta?

UKRAINAN RANNATON ARO

Noin kaksituhatta vuotta ennen Kristusta keksittiin Ukrainan rannattomilla aroilla käyttää hevosta sodankäynnin välineenä. Pian hevosia käyttävät raakalaisheimot valtasivat koko Euraasian, ja perustivat tilalle aivan uudenlaisia yhteiskuntia. Hevosia voi käyttää ratsuna ja sotavaunujen vetäjänä, mutta sen tärkein merkitys on ollut sen käyttö armeijan huollossa. Ratsuväki voi laajalta alueelta ryöstää ruokaa ja kuljettaa sitä tarvittaessa jalkaväelle!

Aikaisemmin kaikenlaista rosvoilua ja ryöstelyä oli haitannut muonavarojen puute. Hevosen keksimisen jälkeen kaikenlainen alistaminen ja sortaminen lisääntyikin vallan tavattomasti. Uudessa yhteiskuntamallissa ylempien yhteiskuntien miesten piti yleensä olla hevosten käyttöön harjaantuneita ammattisotilaita. Usein suuret johtajat kuvataan hevosen selässä.

Ukrainan raaoista ratsastajakansoista voi mainita vaikkapa kimmerialaiset, skyytit, kasaarit ja bulgaarit. Kimmerialaisista ei tiedetä juuri mitään, mutta Conan Barbaari on oletettavasti kimmerialainen. Hunnit ja mongolit ovat ratsastaneet Ukrainan arojen halki maailmanvalloitusretkillään. Ruotsi-Suomen armeija taisteli aikoinaan Poltavan luona Kaarle XII johdolla ja kasakkajohtaja Mazeppan avustamana Pietari Suuren armeijaa vastaan, mutta hävisi surkeasti, vaikka parhaansa yrittivät myös suomalaiset ratsumiehet, raakuudestaan ja pelottavasta viinanhimostaan tunnetut "hakkapeliitat".

Jollain lailla pikanttia on se yksityiskohta, että kun viimeisen kerran hevosta käytettiin sodankäyntivälineenä laajassa mitassa niin se tapahtui juuri näillä samoilla aroilla 1917-1921. Ja tarkoitus oli kumota neljätuhatta vuotta kestänyt yhteiskuntamalli!

Ukraina on lähes kokonaan aroa. Metsiä on äärimmäisen vähän, ja vain harva joki halkoo sitä. Se on ennen neuvostovaltaa ollut Venäjän vilja- aitta ja on kesäisin kaunis ja rehevä maa. Toisaalta tavallista ankarampi tuuli kääntyy helposti pölymyrskyksi, tai lumimyrskyksi. Ukrainan kieli on tolkuttoman lähellä venäjän kieltä mutta poliittisista syistä kyseessä on "kaksi eri kieltä". Ukrainalaiset pitävät helposti itseään hieman venäläisiä parempina kun taas venäläinen on helposti taipuvainen ajattelemaan olevansa kuitenkin sentään jossain määrin vähän reteempi hemmo kuin joku saatanan vitun ukrainalainen!

AROJEN POJAT OVAT VILLEJÄ JA TUNTEELLISIA

Vanhoissa suomalaisissa filmeissä venäläiset esitetään halventavassa valossa. Kaikkein epäilyttävin piirre on se, että venäläiset tapaavat LAULAA ILMAN MITÄÄN SYYTÄ. Myös suhtautuminen alkoholiin ja sen käyttöön on slaaveilla oletettavasti ehkä jonkin verran suvaitsevaisempaa kuin suomalaisilla.

Slaavien ja suomalaisten tärkein ero on kuitenkin ollut suora demokratia ja sen kohtalo historian juoksussa. Suomessa on aina korostettu slaavien olleen "orjia", kun taas suomalaiset muka ovat olleet "vapaita talonpoikia". Asian voi nähdä toisinkin.

Kuten kaikkialla maailmassa myös Suomessa aikonaan kyläkunnat kerääntyivät äänestämään ja hoitamaan asioitaan sillä samalla yksinkertaisella tavalla kuin esimerkiksi slaavilaiset maaorjat. Tällä tavalla valittiin Suomessa aikoinaan asioita hoitamaan luottamusmiehiä kuten esimerkiksi nimismiehet. Nuijasodan syttyessä kapinaa johti vaaleilla valittu nimismies Jaakko Ilkka. Tämä johti siihen että suora demokratia kiellettiin 1600-luvun alussa. Jaakko Ilkka on sittemmin ollut idolina niin amerikansuomalaisille anarkosyndikalisteille kuin suomalaisille äärioikeistolaisille. Venäläiset pääsivät suoran demokratian kieltämisessä tähän nimenomaiseen historialliseen vaiheeseen vasta Stalinin suorittamilla valtavilla joukkomurhilla. Historioitsijat eivät yleensä ole tajunneet sitä, että näillä teurastuksilla oli aivan sinänsä järkevä historiallinen merkitys. Niin kauan kuin kansa kokoontuu kyläkunnittain johonkin kokouksiin on myös kansankapina lähellä.

Aiemmin slaavikylän asioita hoiti kyläkokous jonka nimi oli SHOD. Tämän muodostivat täysikäiset miehet eli naisia ei mukaan huolittu. Shod valitsi vuosittain "kylänvanhimman" jonka nimi oli STAROSTA. Kylät olivat kommuuneja, joiden nimi on MIR. Stalinin suorittamista pakkokollektivisoinnit mielletään "ihmisten pakottamiseksi kommuuneihin". Itse asiassa "pakkokollektivisoidut" talonpojat asuivat ennen pakkokollektivisointia kommuuneissa- valkoisen tsaarin vaihtuminen punaiseen tsaariin ei muuttanut mitään. Slaavien vanhassa kyläkommuunissa maa omistetaan yhteisesti ja kyläkokous jakaa maat aina uudestaan ja uudestaan. Stalinin touhuissa on kyse aivan jostain muusta. Maaorjina ollessaankin ihmiset olivat saaneet hoitaa omia asioitaan niin kauan kun vain verot maksettiin ajallaan. Vallanpitäjät pitivät itsestään selvänä sitä, että asioita piti jossain määrin hoitaa vaaleilla valittujen edustajien kanssa.

Kun Stalin alkoi yhtäkkiä joukkoteurastaa talonpoikia oli kyse prosessista , joka nälänhädän takia oli ollut pakko lopettaa 1921 suurimmaksi osaksi. Syy "Stalinin joukkomurhiin" selviääkin tässä kirjoituksessa. Nämä joukkomurhat aloitti talonpoikaiskapinoita kukistava Lenin, jonka oli ne pakko osin myös lopettaa NEP-politiikan aikana.

Mahnon mukaan "sovjet" ja "shod" olivat samoja asioita - tai ainakin olisi pitänyt olla! Maalaisjuntit käsittivät että "kaikki valta sovjeteille" tarkoitti yksinkertaisesti "kaikki valta traditionaalisille kyläkokouksille". Valitettavasti sivistyksen ja edistyksen juggernautinvaunut olivat juuri murskaamassa primitiivistä luontaistaloutta.

Intian imperialistisesti valloittaneet englantilaiset paheksuivat moralistisesti juhlapäivää, jolloin Krishnan kunniaksi työnnettiin valtavia vaunuja niin, että köyhät ja surkeat ihmiset yrittivät ostaa itselleen paremman jälleensyntymän heittäytymällä harekrishnaa kirkuen vaunun pyörien alle, ja murskautuen sinne ylempiin kasteihin syntyneiden ihmisten hihitellessä hilpeästi!

"Sivistyksen" tuhotessa ikivanhat talonpoikaiskulttuurit vastarinta oli niin kovaa, että siitä kouluhistoria ei uskalla kertoa! Kovimmat taistelut käytiin maassa, jossa tiettyä saksalaista ideologiaa palvova aatelinen lakimies yritti "sivistää" kymmenet miljoonat villi-ihmiset.

Täällä valtavat kansanarmeijat nousivat puoltamaan köyhien ihmisten oikeuksia. Erityisesti mieleen on jäänyt köyhä pieni mies, joka kävelee koko historian juggernautinvaunujen kulkutielle ja toteaa uhkaavasti:"vaunut seis saatana"!

PIENIEN POIKIEN JA MIEHISTEN MIESTEN SANKARIHAHMOT LÄNSIMAISESSA KULTTUURISSA.

Meidän länsimaisessa kulttuurissamme pojat aivopestään jo pienestä pitäen uskomaan aivan tietynlaiseen miehiseen sankarihahmoon. Poikakirjojen sankari on iloinen ja reipas, osoittaa johtajaominaisuuksia ja selviää loistavasti väkivaltatilanteissa. Hieman isompana kasvava poika huomaa televisiosta se tosiseikan, että sankari nauttii runsaasti alkoholipitoisia juomia ja löytää väkivaltatilanteiden lomassakin jollain merkillisellä tavalla aikaa tehdä tuttavuutta hameväen kanssa. Oletettavasti sankari ei kuitenkaan pelkästään tyydy pitämään naisia kädestä ja keskustelemaan metafysiikasta ja tuntuu mahdottomalta uskoa, että alkoholinkäyttö joka päivä jää vain parin tuplaviskin tasolle.

Neuvostoliiton tuhouduttua on yllättäen James Bond saavuttanut yllättävää suosiota Venäjänmaalla. Onpa Leningradin sinfoniaorkesteri jopa levyttänyt filmimusiikkia Bond-filmeistä. Kun Neuvostoliiton poliittinen poliisi surmasi Neuvostoliiton historian aikana miljoonia ihmisiä on venäläisten hauska samastua sankariin joka ansaitsee elantonsa ampumalla Neuvostoliiton agentteja kuoliaaksi.

Neuvostoliiton maaperällä on kuitenkin aikoinaan seikkaillut hemmo, jonka rinnalla filmien Bondhahmo on elänyt haukotuttavan tylsää elämää. Tämä mies mm. ampui kuoliaaksi useampia kommunistiagentteja kuin Bond kaikissa filmeissään, joi pullon vodkaa siinä kuin anglosaksien sankarit tuplaviskin tai martinin ja saavutti pahennusta ja kateutta runsailla naissuhteilla. Luonteeltaan iloluonteisena arojen villien ja tunteellisten poikien suuri sankari myös kirjoitti runoja ja tapasi kännipäin laulaa, tanssia ja soittaa hanuria luonnonmenetelmällä, jotta elämään saataisiin myös huvia ja turhanaikainen synkkämielisyys kaikkoaisi.

Neuvostoliiton kouluissa opetettiin vuosikaudet pienille pilteille mitä pirullisinta propagandaa ja alkeellisin mahdollinen aivopesu alkoi avoimesti selittämällä kuinka Lenin-lapsi söi aina puuronsa kiltisti ja nuoli nöyrästi lautasensa. Opetus on tepsinyt niin hyvin, että venäläiset eivät enää suostu syömään puuroa, vaan vaativat puuron sijasta LEIPÄÄ. Toisaalta moni äiti sanoo lapselleen: "Jos et ole kiltisti niin MAHNO tulee ja syö sut". Isommaksi kasvaessa poika oppii että Leninin kaltaisella kiltillä piltillä ja kunnollisella pojalla oli kilpailijana Pirullisen Paha Poika, joka ei käynyt kouluja, juopotteli ja juoksi hameväen perässä. Leninin ja Mahnon ajoilta ainoa varsinaisesti muuttunut asia on lähinnä ollut televisioitten yleisyys. Televisioista tulee usein vallankumouksen ajoista kertovia elokuvia jossa rannattomilla aroilla toikkaroivat sankarit törmäävät hevosilla liikkuvaan mustia pääkallolippuja käyttävään ratsuväkiarmeijaan jota komentaa Tarinan Roisto Joka Ei Nuollut Puurolautastaan.

Seurauksena tästä propagandasta on se, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta neukut pitivätkin Leniniä täysin mitättömänä tyyppinä- Mahno taas on aina tuntunut monesta naisesta melko kauhealta ja raakamaiselta, mutta nuoret miehet ovat aina hämärästi pitäneet Mahnoa melko reteenä hemmona! Jos kerran joku ei muuta tee kun tappelee ryyppää ja nussii niin ei sellainen sentään ole mikään VITUN LENIN !

WORKING CLASS HEROES

Sanat "työväenliike" ja "sosialismi" kuullostavat Suomessa suurinpiirtein yhtä tylsiltä kuin "kirkko" tai "kristinusko". Molemmat aatteet onkin tänne enemmän tai vähemmän plagioitu Saksasta, maasta, jonka kansa ei ole tunnettu ainakaan suuresta huumorintajustaan. Kuivakka avuttomuus ja huumorintajuton pökeltäminen, elamänkielteinen dogmatismi ja hedelmätön moralismi ovat leimanneet suomalaista työväenliikettä ja tehneet siitä jonkinlaista poliittista kristinuskoa. Suurelta osin syy on se, että sisällissodassa koettu tappio on ollut suomalaiselle työväenluokalle samanlainen masennuksenaihe kuin vastaava tappio työväenluokalle Venäjän Sisällissodassa. Ero on tietysti se, että keskitysleirit piti täällä lopettaa, koska puutavarakaupan kauppakumppani Britannia niitä paheksui.

Ennen ns. Kylmää Sotaa sanat "työväenliike" ja "sosialismi" assosioituivat kuitenkin suurimmassa osassa maailmaa täysin eri lailla. Seksuaalinen vapautuminen, taide, huumori - melkein kaikki tämä kuului sosialismin puolelle kun taas taantumuksella oli aikoinaan tarjottavanaan vain jäyhää jökötystä ja kuivakkaa sanasaivartelua.

Kun työläiset kerta kaikkiaan aikoinaan muodostivat valtavia armeijoita ympäri koko maailman taistellakseen vapaudenhenkisen sosialismin puolesta oli selvää. että armeijoiden johtoon valittiin vaaleilla miehiä, jotka eivät olleet mitään kirjasivistyksen kuivattamia kääpiä vaan kaikin puolin värikkäitä hemmoja. Kuuluisimpia anarkistikenraaleja on kolme: Zapata, Mahno ja Durruti.

Tässä on mahdotonta yksityiskohtaisesti vertailla näitten sankarien merkillisiä ihmetekoja. Mainittakoon kuitenkin se, että Durruti oli espanjalaisille anarkisteille tyypillisellä tavalla tavattoman vakavamielinen ihminen, eräänlainen anarkistipyhimys, jonka täydellinen omistautuminen aatteelle ei sallinut huikentelevaa ryyppäämistä tai holtittomia naissuhteita. Durrutin sydämen täyttänyt jalo aate ilmeni tavattoman vakavamielisinä ja ylevinä asioina kuten terroritekoina. pankkiryöstöinä ja anarkistiarmeijan johtamisena Espanjan sisällissodassa ja " Durruti itki kuin Kristus nähdessään jonkun surullisena kun taas ihmisten onni sai hänet nauramaan kuin pieni lapsi."

Zapata ja Mahno johtivat isompia armeijoita kuin Durruti. Kritiikkiä on kuitenkin tullut liiallisesta tavasta propagandoida seksuaalista vapautumista luonnonmenetelmällä joka erheellisesti samastetaan taipumuksena moniavioisuuteen. Hemmojen puolustukseksi mainittakoon se, että heidän aikansa kuuluisin anarkistinainen Emma Goldman oli kuuluisa miessuhteistaan. Mahnon vaimo itse asiassa pyysikin aikoinaan Emmaa aviomiehensä johtaman armeijan matkaan opettamaan vallankumouksellisille työläisnaisille esimerkiksi ehkäisyvälineiden käyttöä mutta Goldman katsoi olevansa hyödyllisempi muualla. Ylimalkaan ehkäisyvälineistä ei noina aikoina paljon tiedetty. Emma Goldmanin propagandoima kortonkien ja pessaarien käyttö olisi kuitenkin varmasti ollut tarpeessa Zapatalle - tämä oli joutunut tunnustamaan KAHDENTOISTA NAISEN SYNNYTTÄMÄT LAPSET OMAKSEEN.

Meksikossa on vielä elossa Zapatan armeijan everstejä. Nämä ovat kansallissankareita, jotka saavat valtiolta pientä eläkettä. Kaikki ovat kuulemma yhtä mieltä siitä. että Zapataa ei saatu hengiltä. Zapata on käynyt usein moikkaamassa everstejään, ja kertonut tulevansa alas vuorilta kunhan kapina taas alkaa. Kertomuksen todenperäisyyttä tarkasteltaessa on muistettava , että meksikolaisten seniliksien polttamat savukkeet eivät aivan välttämättä sisällä pelkkää nikotiinia ja että meskaliinikaktus kasvaa villinä ja vapaana vähän joka puolella.

Vuonna 1938 Suomessa ilmestynyt kirja "Propaganda" esittää bolshevikkien propagandakuvan Mahnosta. Hirvittävän rumiluksen suu on vääntynyt irvokkaaseen hymyyn. Syy iloon saattaa olla viereisen hemmon vetelemä HANURI. Musiikki elähdyttää ja virvoittaa! Sitten katsoja huomaa huomattavasti konkreettisemman syyn suun auki oloon.Mahnon kädessä on jo puoliksi juotu pullo HAPANTA, jota usein iloliemeksi kutsutaan. Tarkkasilmäinen huomaa kuitenkin Mahnon takana kaikkein syvällisimmän ja aidoimman syyn iloon, jota juhlistetaan slaavien tapaan vodkalla ja hanurilla. Taustalla roikkuu puun oksilla JOUKKO HIRTETTYJÄ BOLSHEVIKKEJA. Hyi! Tuhma!

Tälläisen mustamaalauksen tarkoitus on ollut kääntää kansa Mahnoa vastaan. Loppujen lopuksi pilkka on vain osunut omaan nilkkaan, ja Mahnon suosio niin Venäjällä kuin Ukrainassa kasvaa päivä päivältä. Sillä miähellä oli oikee meininki! Mutta mikä on totuus Mahnosta?

Mahno kuoli Pariisissa 1934 ja ehti jättää jälkeensä alkupuolen muistelmistaan. Jotkut kirjeet ja kirjoitukset kuvastelevat kaverin luonteen melkomoista yksitotisuutta ja suoraviivaisuutta. Mahnon taistelutoveri Ptjor Arshinov kirjotti melko puhtaan propagandakirjan ja ukrainalaista sukujuurta oleva Palij kirjoitti USA'ssa paksun ja huolellisen historiallisen teoksen nationalistisesta vinkkelistä. Myös muita kirjoja Mahnosta on julkaistu, joskin vain yksi on täysimittainen romaani. Neuvostoliiton virallinen historiankirjoitus on aina joutunut tunnustamaan Mahnon niinsanotuksi sotilaalliseksi neroksi ja myöntämään kaverin kansansuosion olleen valtava. Hemmon armeijassa taistelleita on länsimailla haastateltu, yhtä jopa televisio-ohjelmassa. Mahno on itse asiassa noussut koko Venäjän Vallankumouksen ja sisällissodan kaikkein tärkeimmäksi ja vaikuttavimmaksi hahmoksi. Tämä sivistymätön työläismies on kuin koko Venäjän Vallankumouksen eläneen köyhälistön henkilöitymä.

POJAT LEIKKIVÄT VALLANKUMOUSLEIKKIÄ

Vuonna 1889 syntyi kolme hemmoa, joista kaikista kasvoi pieniä ja laihoja viiksiniekkoja. Joka jätkästä tuli maailmankuulu. Syntyperä ja kotikasvatus vaikuttivat kuitenkin niin, että jokaisesta tuli juuri oman ympäristönsä ja kotikasvatuksensa aito tuote. Kaksi hemmoa oli köyhiä orpopoikia. Nämä tuumivat murrosiässä asioita, ja olivat sitä mieltä, että aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu itsestään ja toisista. Kolmannella oli isänä julma keskiluokan mörköhahmo, valtion virkamies, joka hakkasi omaa lastaaan hirvennahkaruoskalla. Kahdesta ensimmäisestä hemmosta tuli jaloja anarkisteja, kun taas kolmannesta tuli julma natsi.

Chaplin, Mahno ja Hitler olivat siis osoituksia siitä, että ympäristö määrää ihmisen elämänkulun runollisen kohtalonomaisella tavalla. Toisaalta näissä kaikissa kolmessa oli paljon yhteisiä piirteitä. Kaikki olivat julmia. Luonteeltaan raukkamaisena yksi antoi teloitusmääräyksiä. Toinen surmasi henkilökohtaisesti tolkuttoman määrän ihmisiä ja kiusasi julmasti ystäviään lukemalla runojaan, soittamalla hanuria, laulamalla ja tanssimalla. Kolmannelle oli ominaista ns. "henkinen julmuus" josta sivistymättömät työläistollot käyttävät kansankielistä nimeä "vittuilu". Chaplin julmasti matki Hitleriä miettimättä sitä, että herkkä ja henkistynyt Adolf-parka voisi siitä masentua! Chaplinin vaimo myös syytti tätä oikeudessa "henkisestä julmuudesta" koska mies oli kuulemma pyytänyt vaimoaan imemään sukuelintään sanoen: "kaikki tekee näin".

Kun mykkäfilmin aikoina tehtiin maailman ensimmäinen filmi Jeesuksesta oli pääosan esittäjäksi varattu aikansa suuri supertähti. Sattuneesta syystä Hollywood luisti tähtivalinnastaan. KAIKKI eivät välttämättä olisi olleet pitämättä vittuiluna, jos Jeesusta olisi esittänyt Chaplin! Toisaalta Chaplinin ihailijat pitivät hemmoa kristuksena - ja sama on aina pitänyt paikkansa Hitlerin ja Mahnon ihailijoihin.

Kaikissa kolmessa hemmossa ilmeni myös helläsydämisyyttä. Hitler piti pienistä lapsista ja koirista joka osoittaa helläsydämisyyttä vaikka toisaalta W.C. Fields on sanonut:"Kukaan sellainen ihminen joka vihaa pieniä lapsia ja koiria ei voi olla täysin paha!"

Myös Mahnossa oli paljon herkkää joskin hemmon veli sanoi kerran:" Kyllä mäkin tota Nestoria vähän pelkään, vaikka se onkin mun veli". Ulkoisesti Mahnon ei silti pitänyt ensisilmäyksellä näyttää peloittavalta. Hän oli tavattoman pieni ja tavallisen näköinen ja silminnäkijöiden lausunnon mukaan "melkein kääpiö". Hemmon oikea olkapää oli vasenta ylempi, tukka tumma ja pitkä, nenä pyöreä ja poskipäät slaavilaisen korkeat. Mahnon silmissä paloi kuitenkin sellainen synkkä lieska, että kukaan, jota Mahno oli edes vilkaissut ei tätä leimuavaa katsetta voinut ikinä unohtaa. Mahnon hullunkiiltoiset silmät ilmaantuvat jopa uniin! Näin silminnäkijät ovat väittäneet!

Nestor Ivanovitsh Mihnenko eli Mahno syntyi kahdeskymmenesseitsemäs lokakuuta 1889 kaupungissa nimeltä Huliai-pole (äännetään suurinpiirtein huuljaipoolje), jonka asukasluku oli noin kolmekymmentätuhatta. Kaupunki sijaitsi Aleksandrovskin (Zaporazen) läänissä Ekaterinoslavin (Dnepropetrovskin) osavaltiossa. Kaupungissa oli kaksi kirkkoa, synagooga, kolme koulua, sairaala, postitoimisto, kaksi höyrymyllyä, useita tuulimyllyjä, kaksi maatalousvälineitä valmistavaa pientä tehdasta, monia käsityöläisten pienyrityksiä, useita kauppoja ja markkinapaikkoja ja "useita tislaamoita".

Mahnon isä oli maaorjana syntynyt työläinen, jonka ammatti oli ensin tallipoika ja sitten kuorma-ajuri. Tämän ammatin nykyaikainen vastine on ilmeisesti rekkakuski mutta aikoinaan kuormia ajettiin hevosilla. Mahnon nimi oli oikeasti Mihnenko, mutta jo isää nimitettiin Mahnoksi. Mahno oli nuorin poika viidestä tai neljästä. Siskoista sovinistisikojen kirjoittamat historiat eivät vaivaudu mainitsemaan.

Isäukko kuoli Mahnon ollessa yksitoista kuukautta vanha ja mamma joutui pitämään huolta lapsilaumasta. Poikien piti mennä töihin niin nuorena kuin mahdollista. Seitsenvuotiaana Mahno pantiin paimentamaan lampaita ja lehmiä, myöhemmällä iällä hemmo sai läheisesti tutustua ilmiöön nimeltä "Eläinten Vallankumous". Tässä pääosaa näyttelivät SIAT joita entinen paimenpoika joutui pistämään kuriin ja nuhteeseen. Kahdeksanvuotiaasta kaksitoistavuotiaaseen Mahno kävi kansakoulua, tämän jälkeen hemmo oli maatyöläinen ja jossain vaiheessa kaveri sai töitä maalarina maatalouskoneita valmistavassa pienessä tehtaassa.Moniko olisi arvannut, että pensseli vaihtuu lopuksi sapeliin ja maalaaminen tapahtuu verellä!

1905 Mahnon kotikylässä ei tapahtunut erityistä kapinointia. Silti paikalle lähetettiin ratsupoliiseja , jotka huvikseen löivät ruoskilla kaduilla kävelleitä ihmisiä. Kotoaan vangitut raahattiin kadulle ja mankeloitiin kiväärinperillä. Tälläinen käyttäytyminen ei suinkaan hillinnyt mitään kumouksellisuutta, vaan käännytti köyhien kotien nuoret pojat kannattamaan asioita, joista he olivat kuulleet vain hämäriä huhuja. Pjor Arshinov väittää Mahnon olleen kotikylän anarkistien johtaja. Tämä propagandaväite ei ehkä pidä paikkaansa. Eräs Mahnon kotikylään syntynyt Kanadaan emigroitunut hemmo oli varma siitä, että Mahnoa ei anarkistien salaseuran sisäpiiriin edes hyväksytty koska oli Mahno oli "kooltaan pieni ja saattoi humalassa ruveta puheliaaksi". Murkkuiässä olevalle Mahnolle jäi ehkä ainoaksi vaihtoehdoksi tyytyminen suunsoittoon. Toisaalta kaveri on valokuvassa, jota väitetään paikallisten anarkistien ryhmäkuvaksi.

Kotikylän anarkistit tekivät venäläisille ja ukrainalaisille anarkisteille tyypillisellä lailla melko lapsellisia laittomia hommia. Hankittiin aseita ja laittomia kirjoja ja pommien valmistuksesta on varmaan puhuttu useammin kuin kerran. Anarkismin aate tuli erään hemmon mukana Katerinoslavista 1905 levottomuuksien yhteydessä. Sen toi Mahnon kotikylään hemmo nimeltä Valdemar Antoni. Hemmo oli tsekki, joka eli enonsa kanssa Hulijai-Poljessa. Eno omisti ravintolan ja poika kävi koulun kylässä siirtyen sitten väljemmille vesille Ekaterinoslaviin. Täällä kundi liittyi paikalliseen anarkistiryhmään ja saapui pian kotikylään perustamaan vastaavaa paikallisosastoa.

Kotikylän hädin tuskin lukutaitoiset pojat tavailivat Aku-Ankan ja Mikki Hiiren sijasta kiihtyneinä Bakuninin ja Kropotkinin anarkistipamfletteja. Kuvia ei ollut mutta mielikuvitus pelasi kuin Hessu Hopolla ikään. Herkässä iässä olevat pojat päättivät innoissaan perustaa anarkistiryhmän kokeakseen kaikenlaisia mahdollisia jännittäviä seikkailuja ja ollakseen muita ikätovereita reteempiä. Porukan sisäpiiriin ei ilmeisesti niin vaan kaikkia otettu.

Antoni itse asiassa emigroitui USA`han 1911. Muun porukan vaiheet ovatkin sitten niin vauhdikkaita, että niitä on puitu niin kirjoissa kuin elokuvissa.

Mahno totesi jälkeenpäin: "Meidän ryhmässä ei ollu yhtään koulutettua anarkistiteoreetikkoa. Me kaikki oltiin talonpoikia ja työläisiä. Me käytiin vaan kansakoulu. Anarkistikouluja ei ollu. Suurin osa meidän tiedosta vallankumouksellisesta anarkismista tuli lukemalla monen vuoden ajan anarkistista kirjallisuutta ja keskustelemalla meidän porukassa ja talonpoikien kanssa koska näiden kanssa me keskusteltiin kaikesta mitä me luettiin ja mitä me ymmärrettiin Kropotkinin ja Bakuninin teoksissa. Tästä me ollaan kiitollisia toveri Valdemar Antonille (se oli Zarathustra)."

Antonin apuna oli hemmo nimeltä Semeniuta joka oli karannut armeijasta ja piileskeli poliisia. Anarkistiryhmän ajatus oli laatia "julistuksia" ja toimia kuin Robin Hood eli ryöstää rikkailta ja antaa köyhille - kaikki anarkistit olivatkin sopivasti köyhiä! Synkän tarinan mukaan tämä rosvohomma muuttui leikistä liian todeksi kun yksi hemmo meni hölisemään vastoin sovittua ryöstöpuuhista ympäri kylää. Näistä touhuista saattoi saada kovan tuomion ja kauhistuneet pojat äänestivät anarkistikokouksessa, että vasikka on pakko tappaa.

Vasikan kuolemasta huolimatta kuusitoistahenkinen anarkistiryhmä oli nyt poliisin varma maali. 1908 Heinäkuun 28. vasikoiden informoima poliisi yritti vangita anarkistit. Syntyneessä tulituksessa poliisien pomo kuoli ja anarkistit pakenivat paukutellen revolvereitaan kuin Villissä Lännessä ikään. Seuraavana päivänä ratsupoliisi sai kiinni taistelussa haavoittuneen hemmon eli Semeniutan veljen mutta venäläisille anarkisteille tyypillisellä tavalla hemmo ampui itsensä. Ekaterinoslaviin (Dnepropetrovskiin) paenneet hemmot vangittiin kaksi viikkoa myöhemmin. Vapaaksi jäänyt Semeniuta ampui kostoksi käskysuhteissa seuraavaksi ylimmän poliisiupseerin 1909. Semeniuta joutui 1911 poliisin ansaan ja ampui itsensä.

Mahno vangittiin ensi kertaa 1906, sitten vuotta myöhemmin, mutta mitään todisteita ei löytynyt. Mahno ei ilmeisesti ollut kaikissa hommissa aivan täysin mukana, mutta vangittiin pelkästä suunsoitosta. Hemmo ei ehkä päässyt edes kaikkein salaisimman sisäpiirin jäseneksi , mutta sai kuolemantuomion. Psykologi puhuisi alemmuudentunnon kompensoinnista - mutta psykologiahan on roskaa. Elokuussa 1908 Mahno vangittiin ilmiannon perusteella.Yksi anarkistiryhmän jäsen oli kuulemma poliisin vasikka ja paremman puutteessa tämä antoi ilmi nuoren Mahnon. Hemmo pistettin vankilaan Aleksandrovskiin (Zaporazeen).

Maaliskuussa 1910 Mahno ja kolmetoista muuta sai Ekaterinoslavissa kuolemantuomion. Näistä anarkisteista vain yksi oli tyttö eli leikit olivat olleet "poikien leikkejä". Mahnon köyhö äitiparka ruikutti armoa pojalleen ja viidenkymmenenkahden päivän päästä hemmon tuomio muutettiin elinkautiseksi. Syy oli kuitenkin se , että tämä oli alaikäinen.

POLIITTISENA VANKINA

Butirka Moskovassa on Venäjän kuuluisin vankila. Pirullisen ankara kuri teki elämän helvetiksi ja sadistiset vartijat mankeloivat vallankumouksellisia, jotka tietysti olivat osin vihoissa toistensa kanssa. Mahno vietti yhdeksästä vankivuodestaan kahdeksan Butirkassa. Vankila-aika toi esiin Mahnolle tyypillisen raakamaisuuden, joka myöhemmin kehittyi maailmankuuluksi. Vaikka vartijat yrittivät lannistaa Mahnoa kiduttamalla kidutti Mahno vuorostaan vankitovereitaan kirjottamalla tolkuttoman määrän poliittisia julistuksia ja RUNOJA, joita kärsivät vankiparat joutuivat kuuntelemaan aamusta iltaan. Vankitoveri Arshinov onnistuu jälkeenpäin pelastamaan edes jotain toteamalla että: "Mahno onnistui paremmin runoudessa kuin proosassa". Kuulemma "hänen mielestään koko maailmassa ei ollut mitään kauniimpaa tai subliiminpaa kuin saada olla kutsuttu anarkistiksi". Ollakseen vankilan kovin kundi Mahno tahallaan ja täysin tietoisesti vittuili vartijoille tai rikkoi sääntöjä josta seurasi välittömästi tietty aika yksittäissellissä tahi hakkaaminen tai muu kidutus. Mahnoa myös pidettiin raudoissa kuin jotain vaarallista eläintä- toisaalta onko muka joku petoeläin ikinä ollut niin vaarallinen kuin Mahno!

Kidutusten välillä Mahno opiskeli vankilan kirjaston kirjojen avulla "venäjän kielioppia, kirjallisuutta, historiaa, maantiedettä, matematiikkaa, ja poliittista taloustiedettä". Opinnot innoittivat sekoboltsin taas kirjoittamaan runoja, joiden kuuntelulta muut vankiparat eivät sattuneesta syystä uskaltautuneet kieltäytyä.

Punatiilisessä Butirkassa on myös niinsanottu "Pugatshevin Torni" jossa samannimistä hemmoa mankeloitiin v.1775. Pugatshev oli Donin kasakka joka sodittuaan vuosikausi karkasi armeijasta osin invalidina. Hemmo vaelteli rannattomilla aroilla ja kyseli asioita ns. vanhauskoisilta, joista osa toteutti vielä gnostilaisuuden ikivanhoja oppeja. Näiden oppien mukaan ihmisen piti vapautua jälleensyntymästä tulemalla kristukseksi. Synkempi puoli opeissa oli se, että osa aatteen kannattajista vauhditti kehitystä tekemällä rituaali-itsemurhan tai leikkaamalla munansa pois. Tultuaan sivistyksen pariin Pugatshev vangittiin karkurina , mutta hän karkasi ja nostatti köyhälistön kapinaan, tosin kieroin menetelmin, eli väittämällä olevansa kadoksiin joutunut Pietari III. Pugatshev saatiin kiinni, mankeloitiin Jeesusta pahemmin, pidettiin tornissa, ja lopuksi silvottiin kuoliaaksi. Juuri ennen silpomisen aloittamista kaveri oli todennut uhkaavalla äänellä: "Mä kuolen, mutta mun jälkeeni tulee mies, joka on kymmenen kertaa hullumpi kuin mä"! Mistä ihmeestä se sen tiesi!

Kun Mahnoa pidettiin usein yksityissellissä, niin on selvää, että Nestor mietti syvällisesti ja filosofisesti Pugatshevin kohtaloa. Nykysin noi saatanan raukat ei eres uskalla SILPOA! Pugatshev on tiätysti ollu melko kova jätkä! Mutta miksi vitussa se sano olevansa Pietarv III? Ja kuka on sitte se, joka on KYMMENEN KERTAA HULLUMPI KUIN PUGATSHEV?

MAHNO PÄÄSI EREHDYKSESSÄ VAPAAKSI

Maaliskuun toinen päivä 1917 Mahno vapautettiin poliittisten vankien yleisen armahduksen yhteydessä. Mahnon kaltaista kaveria ei tietysti olisi pitänyt päästää vapaaksi koska ainoa hyvä mahno on kuollut mahno! Kostonhimoinen mutta hämmentynyt Mahno vietti kolme viikkoa moskovalaisten anarkistien luona ja matkusti sitten kotikylään. Hemmo puhui välittömästi paikallisille anarkisteille ja näiden kavereille yli yön. Anarkistit olivat "levittäneet propagandaa". Luonteeltaan raakamaisena ja suoraviivaisena Mahno kutsui yksinkertaisesti ja tehokkaasta seuraavana päivänä koko kylän väen torille. Kotikylään oli sijoitettu Serbian Armeijan Kahdeksas Rykmentti ja komppania venäläisiä. Mahnon käsityksen mukaan näiden joukkojen upseerit ja paikallinen herrasväki omasivat varsinaisen vaikutusvallan kylässä. Kokous oli menestys. Maaliskuun 29. kyläläiset äänestivät: maalaisten ammattiliitto- Mahno puheenjohtajaksi. Mahnosta tuli myös puu-ja metallityöläisten liitton ja lääkintäalan liiton puheenjohtaja ynnä "Julkisen Komitean" varapuheenjohtaja.

Valta oli jo puoliksi otettu kansalle perustamalla tarvittavat liitot joille hankittiin jumalaton jäsenmäärä. Mahno kavereineen luihulla ja laskelmoivalla lailla levitti liittojen valtaa ja odotti sopivaa provokaatiota julistaakseen omat aatteet voimaan. Kun kenraali Kornilov rupesi kapinoimaan Kerenskin hallitusta vastaan oli seuraus se, että Mahno kannattajineen "kielsi poliisilta oikeuden pidättää", keräsi kaikkea mahdollista omaisuutta koskevat viralliset asiakirjat ja alkoi kunnon kommunistisesti jakaa omaisuutta anarkistisen kommunismin periaatteiden pohjalla.

Mahno sai kaksikin sähkettä Pietarista joissa kehotettiin "organisoimaan puolustus" - ikäänkuin Mahnoa nyt olisi pitänyt kehottaa! Perustettiin "Komitea Vallankumouksen Puolustamiseksi". Komitea päätti kerätä aseet pois varakkailta ihmisiltä. Ensimmäiset anarkistiset kommuunit perustettiin samaan aikaan ja Mahnosta tuli " jäsen Kommuuniin Numero Yksi".

Vallankumouksen alkuvaihe ei ollut kovin raaka. Todisteet eivät kerro kovin monista teloituksista ja Mahno itsekin näyttää käyttäytyneen pakkoluovutusreissuilla suorastaan ystävällisesti rikkaita maanomistajia kohtaan.

Mahno ilmeisesti kuitenkin sai jo melkein täysin kehittyneelle raakamaisuudelleen ja pahuudelleen lisää yllykettä peloittavalta naisanarkistilta nimeltä Maria Nikiforova. Tämä kinkku oli jotenkin sekaantunut pommitouhuihin v. 1905-1906, ja tästä tuli kuolemantuomio. Tämä muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeudeksi. Tipu kärsi puolesta aatteen ensin Pietari-Paavalin linnoituksessa Pietarissa ja siirrettiin sitten 1910 Siperiaan.

Täältä täti karkasi ensin Japaniin ja sitten Yhdysvaltoihin. Kesällä 1917 kinkku palasi Aleksandrovskiin jossa alkoi vauhdikas touhu. Tämä anarkistitäti johti MIEHISTÄ koostuvaa anarkistiyksikköä, joka herätti pelkoa ja kauhua taantumuksellisissa ja iloa ja innostusta työläisissä ja talonpojissa.

Tantta oli upseerina niin etevä, että yksikkö laajennettiin "rykmentiksi" jolla oli synkkä nimi "Musta Kaarti". Yksikkö taisteli niin saksalaisia kuin Denikinin joukkoja vastaan. Elokuussa 1917 tämä anarkistiosasto yhdessä Mahnon osaston kanssa tuhosi käytännöllisesti katsoen kokonaan Orkhiviin majoitetun pataljoonan.

LOKAKUUN VALLANKUMOUS

Jonkinlaisia huhuja jostain Pietarissa tapahtuneesta kumouksesta saapui Mahnon kotiseudulle. Monen ihmisen mielestä oli hyvä asia, että siellä Pietarissakin on lopulta tajuttu seurata Huliai-Poljen esimerkkiä ja tehdä vallankumous. Asuiat alkoivat koskettaa Huljai-Poljea vasta kun Bolsevikit hyökkäsivät Ukrainaan.

Kun entisestä Tsaarin armeijasta löytyi Leninille uskollisia miehiä Neuvostoliiton virallisenkin historiankirjoituksen mukaan kokonaista 30 000 miestä niin jonnekin piti hyökätä. Lenin antoi siis Suomelle itsenäisyyden koska täällä oli jo kaksikin isoa armeijaa ja hyökkäsi Ukrainaan. Ukraina oli lisäksi Venäjän vilja-aitta ja oli hävyttömästi julistautunut sosialistiseksi kun taas Venäjä oli vielä kapitalistinen. Petosta! Kostoa!

Sovjetin kokouksessa Huliai-Poljessa päätettiin liittyä "Bolshevikkeihin ja Vasemmistososialistivallankumouksellisiin" "Sosialistivallankumouksellisia ja Sosiaalidemokraatteja vastaan koska jälkimmäiset Ukrainan hallituksessa " Tukahduttavat kaikki merkit Yhteiskunnallisesta Vallankumouksesta". Anarkistiryhmä organisoi useita satoja miehiä käsittävän taisteluyksikön jossa useimmat olivat anarkisteja. Johtajiksi tuli Nestor Mahno ja hemmon velipoika Sava Mahno.

Bolshevikkien ja anarkistien yhteiset joukot valloittivat Oleksandrivskin 15. Tammikuuta 1918. Joukkojen johtaja oli väittämän mukaan - Maria Nikiforova. Pian etelästä saapui 18 joukkojunaa täynnä kasakoita. Polsut Mahnon ja Nikiforovan joukkojen kanssa järjestivät vastaanottokomitean Dnjeprin rautatiesillalle. Kasakat yrittivät ensin voimalla läpi, mutta tekivät pian sopimuksen siitä, että heidät päästetään joen yli Donille kunhan aseet luovutetaan. Bolshevikit rikkoivat myöhemmin sopimuksen ja lähettivät porukan Harkovaan. Mahno paheksui tätä vaikka oli itse miehineen heittänyt muutamia upseereita sillalta Djepriin.

Tässä tulee esille Mahnon luonteen outo piirre. Tyrmistyttävään raakuuteen liittyi eräänlainen tolkuton rehellisyys. Mahnon mielestä lupaukset kerta kaikkiaan pidetään. Bolshevikit taas "jesuiittojen tavoin sanovat toista ja tekevät toista." Mahnon mielestä sopimuksessa ei puhuttu mitään uimakoulusta. Ja ison miähen pitää pikkuhiljaa ruveta oppiin uimaan!

Mahno päätyikin jo alussa siihen tulokseen että "yhteistyö bolsevikkien kanssa on mahdotonta". Mahnoa ärsytti ennen kaikkea se että vankeja Oleksandrivskissa ei vapautettu ja Bolshevikit aina vain vangitsivat lisää ihmisiä. Hemmo palasikin yksiköineen kotikyläänsä.

Kotikylän Sovjet lähetti edustajia ammattiliittojen luokse kaupunkeihin sopimaan kaupankäynnistä. Kaksi ammattiyhdistysmiestä Moskovasta saapui ja pian vartioitu viljalasti lähti Moskovaa kohti. Vastaava Moskovasta tullut lasti teollisuustuotteita kuitenkin takavarikoitiin bolshevikkien toimesta Oleksandrivskiin. Maalaiset alkoivat yleisesti puhua aseellisesta hyökkäyksestä Oleksandrivskiin ja pian kaameita huhuja kuulleet bolshevikit antoivat periksi. Käytäntö oli teorian edellä niin kauan kun joukkoja oli vain vähän.

Seuraavaksi Mahno ja Nikiforovna onnistuivat riisumaan aseista ukrainalaisen pataljoonan joka oli kuullut vertahyytäviä kauhujuttuja pelottavasta naisanarkistijohtajasta.

BREST-LITOVSKIN RAUHA

Brest-Litovskin rauha solmittiin helmikuun 9. 1918 ja Rada (Ukrainan hallitus) kutsui avukseen Saksan ja Itävallan joukot. Kotikylässä Sosialistivallankumouksellisten johtaja Pavlo Semeniuta (aikaisempi upseeri) julkisesti ilmoitti tukevansa tätä kutsua. Mahno anarkisteineen kävi teloittamassa tämän, ja muodosti tuhannen seitsemänsadan miehen taisteluyksikön. Bolshevikit yksinkertaisesti luikkivat karkuun, mutta antoivat Mahnolle kuusi tykkiä, tuhansia kivääreitä ja yksitoista vaunullista ammuksia.

Vastarintaa organisoinut Mahno kuuli Saksan ja Ukrainan joukkojen vallanneen kotikylän ja ampuneen velipojan Omelianin, joka oli sotainvalidi. Raivostunut ja verikostoa uhoava Mahno perääntyi Tanganrogiin Ukrainan ja Venäjän rajalle. Täällä vastassa oli mitä hauskin ja asioiden tilaa näppärästi kuvaavin ongelma. Bolshevikit vangitsivat Nikiforovnan "rosvona". Oikeudessa tuli moneen kertaan ilmi, että useatkin anarkistiosastot olivat valmiit puolustamaan suurta idoliaan asein. Anarkisteilla oli ilmeisesti myös PANSSARIJUNA. Nikiforovna vapautettiin.

Valitettavasti anarkistityttö ei päässyt yhtä pitkälle armeijansa kanssa kuin miespuolinen kilpailija Mahno. Syksyllä 1919 Maria vangittiin kenraali Slashkovin toimesta Simferopilissä ja tasa-arvoa luonnonmenetelmällä puolustanut hurjapää sai hirttoköyden kauniin kaulansa ympärille.

Anarkistikokouksessa päätettiin että Mahno ja eräät muut tekisivät matkan Venäjälle. Matka tehtiin joukkojunassa. Pian Mahno ja yksi kumppani vangittiin leivän pakko-otosta junan tarpeeseen. Hemmojen olisi pitänyt kerjätä leipää bolshevikeilta! Mahno pelastui näyttämällä dokumentin, jonka mukaan hän on kotikylän vallankumouskomitean johtaja.

Volgogradissa polsut pistivät kaikki yksiköt väkisin punakaarteihin. Petrenko- niminen kansanjohtaja ammuttiin ja hemmon yksikkö otettiin pakolla bolshevikkien alaisuuteen. Mahno pakeni Saratoviin. Täällä bolsevikit tekivät saman anarkistiyksikölle jolla oli ylevä nimi Odessan Terroristit. Taistelut poliittisten poliisien ja Odessan Terroristien välillä olivat täydessä vauhdissa kun Mahno taas joutui pakenemaan tällä kertaa Astrakhaniin. Täällä Mahno toimi hetken aikaa paikallisen Sovjetin propagandayksikössä, mutta pakeni epäluuloisena Moskovaan.

Kesäkuun alussa Mahno Moskovassa kävi läpi paikalliset anarkistikontaktit ja osallistui eri poliittisten ryhmien ja ammattiliittojen molotuksiin. Mahno tapasi myös Kropotkinin jonka kanssa puhuttiin pitkään. Mahnon kysyessä pitäisikö mennä takaisin kotikylään anarkismin suuri teoreetikko antoi jalon aatteen mukaisen syvällisen vastauksen "pirustakos mä sitä osaan sanoa". Kropotkin sanoi lopuksi "Täytyy muistaa rakas toveri että meidän kamppailumme ei tunne sentimentaalisuutta. Epäitsekkyys ja luja sydän ja tahto tiellä kohti tyypin valitsemaa päämäärää tulee voittamaan kaiken."

Mahno tapasi myös Sverdlovin ja kupan vaivaaman tyranni Leninin, ovelasti tekosyyn nojalla nähdäkseen mitä hemmot ovat miehiään. Sverdlov oli mielenvikainen ja hölisi ensimmäisenä että "enemmistö Ukrainan talonpojista on kulakkeja" ja nämä on "myrkyttänyt ukrainalainen sovinismi". Hemmo ei nähnyt vähääkään isovenäläistä sovinismia omassa repliikissään. Seuraavana päivänä kello yksi oli vuorossa itse Lenin. Hemmo urkki kaikkine jäljellä olevine aivosoluineen kaikenlaista Mahnolta ja kysyi myös mitä talonpojat ajattelevat tunnuslauseesta "kaikki valta neuvostoille". Mahnon mukaan he" ottavat tunnuslauseen kirjaimellisesti ja haluavat kaikki vallan neuvostoille". Leninin mukaan "Tällöin talonpojat ovat anarkismin tartuttamia ". Lenin ylipäätään haukkui maajusseja jolloin Mahno yritti valistaa kupan kärsimiä aivoja sanomalla "johtaja ei saa olla pessimistinen tai skeptinen". Leninin hölinät olivat ylipäätään yhtä tylsämielisiä kuin miehen kirjoittamat lukukelvottomat kirjat. Mahnon mukaan olisi vaikeaa löytää kenessäkään muussa poliitikossa "suurempaa vilpillisyyttä ja tekopyhyyttä"!

Eräänlaihen luihu sopimus tehtiin kuitenkin. Bolshevikit antoivat Mahnolle väärennetyn passin, jossa hemmo oli opettaja ja reservin upseeri. Kesäkuun 29. salainen agentti Mahno salaisille agenteille tyypillisellä tavalla lähti salaa junalla tuntematonta kohtaloa kohti.

Junan puksuttaessa arojen yli ajatteli Mahno taatusti syvällisiä asioita. Kukaan ei ollut osannut neuvoa hänelle yhtään mitään, ei edes suuri anarkistiteoreetikko Kropotkin. Kukaan ei ollut tiennyt mitään tulevaisuudesta. Samaan aikaan miljoonat köyhät elivät samaa elämää kuin Pugatshevin aikana. PERKELE! Eikö se Pugatshev sanonut, että tulee hemmo, joka on kymmenen kertaa hullumpi kuin Pugatshev! Toisaalta Pugatshevkin oli huijari, koska se väitti olevansa Pietari III! Ja entäs sitten joku Lenin! Mikähän sekin jätkä oikein luulee olevansa!

Näillä aroilla ihmiset olivat silponeet itseään tullakseen kristuksiksi ja toisiaan saadakseen sadistiselle kostonhimolleen kunnon tyydytyksen. Ihmiset olivat polttaneet itsensä roviolla saavuttaakseen valaistuksen ja polttaneet toisia poliittisen tarkoituksenmukaisuuden tähden. Ainoa ajan hammasta uhmannut asia oli legendat. Mazeppa ja Pugatshev johtamassa ratsuväkeä sapeli kädessä! Stenka Razin nussimassa innokasta ruhtinatarta! Mutta kun miehet kitisivät Stenka Razin paiskasi ruhtinattaren jorpakkoon! Sekin oli niin komee nainen, ettei ollu toista! Se oli persialainen ruhtinatar! Mutta hemmo vaan paiskasi sen jorpakkoon ja sano että...että...laulu raikumaan, pelit soimahan, viina virtaamaan!

Varmaa on, että osa junan matkustajista katseli kauhuissaan pikkumiestä, jonka palavat tummat silmät tuijottivat rävähtämättä kaukaisuuteen hengen lennon irrottua kaikista maallisista kahleista. Onko toi vanhauskonen! Sehän rupee kohta oleen täysi ristus! Herra kiesus kun hävettää!

SALAISESTA AGENTISTA KENRAALIKSI ELI KUINKA MAHNOSTA TULI MAHNO

Neljäs päivä heinäkuuta Ukrainan rannattomilla aroilla aroilla alettiin levittää lentolehtistä, jossa vaadittiin aseellista kapinaa. Ystävät varoittivat Mahnoa menemästä kotikylään, jossa oli Itävalta- Unkarin joukkojen varuskunta. Varoitukset panivat Mahnon nauramaan niin, että meni keskeltä linkkuun. Kuolemaa halveksien Mahno paineli yöllä kahden aseistetun hemmon kanssa kotikylään ja yöaikaan kiihotti ystäviään kapinaan. Hemmoista tehtiin "kolmesta viiteen miestä käsittäviä" ryhmiä.

Arshinovin tarinan mukaan Itävalta-Unkarin armeija itse asiassa sai Mahnon kiinni laukku täynnä anarkistista kirjallisuutta, mutta "rikas juutalainen Huliai-Poljesta oli jo pitkään tuntenut Mahnon henkilökohtaisesti ja onnistui pelastamaan tämän maksamalla huomattavan summan rahaa tämän vapauttamisesta". Ehkä tämä osaltaan on vaikuttanut Mahnon ytimekkääseen tapaan selittää antisemiiteille näiden erehdys - mutta siitä myöhemmin!

Naapurikylässä oli luettu kansakoulupohjaisen Mahnon töhertämä kömpelö lentolehtinen ja välittömästi rupusakki muodosti "Mahnoyksikön", joka hyökkäsi saksalaisen "rangaistusyksikön" kimppuun surmaten sen komentajan ja useita sotilaita. Tutkinnassa selvisi Mahnon oleilu alueella ja talosta taloon jatkuneet etsinnät pakottivat Mahnon viisikymmentä mailia karkuun enon luo paikkaan nimeltä Ternivka. Mahno oli niin luihu ja salaperäinen olento, että paikalliset vallankumoukselliset päättivät teloittaa hemmon taantumuksen agenttina.

Mahno piti silmänräpäyksessä puolustuksekseen sellaisen vallankumouspuheen, että epäilyt katosivat yleiseen kiihtymykseen!

Salaisena agenttina "outo opettaja" palloili nyt ympäri seutua tutkistellen mitä aseita ja mitä ryhmiä seudulta löytyi. Raakamainen Mahno ehdotti täysin poikkeuksetta joka ryhmälle jotain järkevää ja toteutettavissa olevaa hyökkäystä ja useita pieniä iskuja tehtiinkin Mahnon johdolla.

Dnjeprin saarella oli kolmesataa miestä Ensimmäisestä Vapaaehtoisesta Kasakkadivisioonasta joka oli muodostettu sotavangeista Saksassa. Tämä demobilisoitiin saksalaisten toimesta Radan hajoamisen jälkeen. mutta jotkut aseineen karkasivat . Välittämättä siitä että kasakoitten pitäisi olla äärioikeistolaisia Mahno paineli suin päin näitten keskelle ja kiihotti kasakoita kuin Mazeppa tai Pugatshev aikoinaan! Kasakoitten pitää sotia eikä ruikuttaa! Kasakat kuitenkin pysyivät uskollisina taantumukselle, kuitenkin Mahnoa vahingoittamatta! Vain muutama lähti innoissaan Mahnon matkaan pitäen Mahnoa uutena Mazeppana.

Taistelu jatkui paljastaen sekä Mahnon julmuuden että kierouden. Yhdessä taistelussa Mahno houkutteli noin kaksikymmentäviisi miestä käsittävän osan Ukrainalais-Saksalais-Itävaltalaista poliisia seuraamaan anarkistiyksikköä. Nopea kääntyminen ja itsensä identifioiminen "miliisiksi" päästi umpikierot anarkistit ehjin nahoin muutaman metrin etäisyydelle ja tämä tuotti voiton. Vankien joukossa oli kaksi Galitsian ukrainalaista jotka lähetettiin takaisin osastoonsa mukanaan seuraava viesti: "Älkää totelko upseereita. Älkää murhatko Ukrainan vallankumouksellisia, maalaisia ja työläisiä. Älkää olko vallankumouksellisen vapautustyön hirttäjiä. Ampukaa upseerit jotka toi teidät Ukrainaan ja teki teistä raatajien parhaimpien poikien murhaajia. Palatkaa isänmaahanne ja alottakaa vallankumous siellä ja vapauttakaa sorretut veljet ja siskot".

Seuraavaksi Mahno hyökkäsi kotikylään neljälläsadalla miehellä. Kaksi Itävalta-Unkarin komppaniaa ja noin kahdeksankymmentä ukrainalaista poliisia tuhottiin suurimmaksi osaksi. Kaksi junaa täynnä joukkoja saapui ja Mahno vetäytyi 35 virstaa paikkaan nimeltä Dibrivka.

Läheisessä metsässä oli kuusikymmentä miestä johtajanaan Fedir Shchus, maalaispoika ja merimies Mustan-Meren miinanraivaajalta. Shchus oli jo saanut mainetta ja kuuluisuutta henkilökohtaisella rohkeudella ja omaperäisellä poliittisella teoriallaan. Shchusin mukaan laki oli ollut voimassa keisarin takia, ja ilman keisaria ei ole myöskään lakia! Jokainen tehköön mitä huvittaa! Voimat yhdistettiin ja reilu sata miestä käveli kylään johon kuitenkin hyökkäsi ylivoimainen vihollinen. Partisaanit vetäytyivät yöhön konekivääritulensa suojassa.

Partisaanien johtajat väittelivät taktiikasta. Shchus halusi välttää taistelua mutta Mahno halusi vastahyökkäystä. Vihollinen käsitti viisisataa itävaltalaista, sata poliisia ja noin kahdeksankymmentä miestä jonkinlaista valkokaartia. Mahnon ratkaiseva tyrmistyttävän analyyttinen argumentti tässä väittelyssä oli että "on parempi kualla epätasasessa mutta päättäväisessä taistelussa pyäveleitä vastaan niiren raatajien silmien eressä joita ne on vainonneet ... kun istua mettässä ja orottaa kunnes porvarien pojat tulee ammattimestaajien kanssa tuhoamaan meirät"!!!

Äänestyksessä lopulta myös Shchus tuli Mahnon puolelle. Legendan mukaan hemmot antoivat juuri tällöin Mahnolle nimen "isänen" "batko" joka äännetään melkein kuin Batchka.

Mahno suunnitteli itsemurhahyökkäyksen taktiikan. Shchus hyökkäsi pienemmän joukon kanssa takaapäin kun taas Mahno isomman joukon kanssa hiippaili pikkuhiljaa pieninä joukkoina sitä toria kohti, jossa vihollinen majaili. Mahnon johtamat miehet kiipesivät aitojen yli vallaten lopulta myös torin laidan talot ilman hälytystä. Tuli avattiin yhtä aikaa alle sadan metrin etäisyydeltä ja useilla konetuliaseilla.

Vangeista upseerit, poliisit ja valkokaartilaiset teloitettiin. Muut vapautettiin ja Mahno piti pateettisen puheen jossa asevelvollisia pyydettiin vallankumouksen asialle. Tästä julmasta rituaalista tuli myöhemmin sääntö. Arshinovin väittämän mukaan Mahno jakoi vapautetuille "kirjallisuutta ja joskus myös rahaa". Näyttää pahasti siltä, että "kirjallisuus" on lähinnä tarkoittanut MAHNON ITSENSÄ TÖHERTÄMIÄ HENGENTUOTTEITA. Tuskin kuitenkaan runoja. Mahnon mielestä ihmisten pitää kehittää ja sivistää itseään. Siis niiden jotka jätetään henkiin!

Pian vihollinen hyökkäsi suurin voimin Dibrivkaan. Kylä ammuttiin tykistöllä tuleen ja tykistön tuella hyökättiin myös metsään, jossa partisaanit majailivat. Sekä Mahno että Shchus haavoittuivat. Partisaanien oli pakko peräytyä.

Dibrivkan lähellä vietettynä aikana Mahno teki joitain kaikkein legendaarisimpia temppujaan naamioituneina POLIISIN UNIVORMUIHIN. Eräs legenda kertoo rikkaan maanomistaja saaneen vieraaksi poliiseja, jotka kutsuttiin pöytään syömään ja juomaan. Poliisien päällikkö on psykopaatin näköinen kääpiö ja tämä tenttaa syömisen ja juomisen lomassa talon isäntää Mahnosta ja kapinoivista talonpojista. Isännän mielestä kapinoivat talonpojat pitää tappaa mutta sitä pirullista Mahnoa pitää kunnolla mankeloida ennen tappamista! Poliisit syövät ja juovat rauhassa ja pöydän ollessa tyhjä sieppaa poliisikomentaja revolverin esiin ja toteaa käheällä äänellä:" ei me olla mitään poliiseja. Mä olen Mahno".

Loppu on lukijan arvattavissa.

Dibrivkan taistelu joka tapauksessa teki Mahnosta lopullisesti elävän legendan. Useita pieniä varuskuntia tuhottiin heti sen perään ja partisaaniryhmää nimitettiin nimellä "Pikkuisä Mahnon Partisaaniyksiköt".

RYHMÄSTÄ ARMEIJAKSI

Pikkuisä Mahnon joukot kulkivat ratsain ja rattain kylästä kylään. Joka kylässä suoritettiin aseiden rahojen ja muun tarpeellisen pakkoluovutus rikkailta. Pian yksikkö ajoi pakosalle poliisiyksiköllä vahvistetun itävaltalaisen pataljoonan. Seuraavana yönä tuli vastaisku vahvalta unkarilaiselta yksiköltä joka ajoi partisaanit sekavaan pakoon. Muun muuassa Mahno, Shchus ja Kartenik haavoittuivat.

Kaikesta huolimatta Mahnon röyhkeys vain lisääntyi. Hemmo sähkötti Oleksandrivskin vankilaan vaatien vapauttamaan vangitut anarkistit. Vastauskin tuli. Raukkamaisella lailla vankilan johto lupasi olla tekemättä mitään pahaa näille.

Tässä yhteydessä pitää kertoa kesän 1918 hurjin tarina. Sotilasyksikön vartiomiehet katselevat hölmöinä kaksikymmenhenkistä "hääseuruetta" joka "musiikin" säestyksellä lähestyy vaunuissa ajaen. Miehet ja naiset laulavat, vaan porukan johtaja soittaa hanuria "luonnonmenetelmällä" eli sanalla sanoen täysin nuotin vierestä. Päästyään muutaman metrin päähän miehet joista osa on pukeutunut naisiksi työntävät yhtäkkiä konekiväärit vaunujen reunan yli ja slaavien musiikillisesta mausta keskustellut avuton saksalaisjoukko lakkaa olemasta olemassa sotilaallisena yksikkönä.

Mahnon maine oli nyt niin hurja että erilliset partisaaniyksiköt tulivat yksi toisensa jälkeen anarkistikenraalin alaisuuteen. Mahnon vihollinen kenraali Kapustianski totesi: " Miehellä oli vahva tahto, luontainen viisaus, päättäväisyys, henkilökohtainen rohkeus johon liittyi intohimo valtaan ja hyvä taju inhimillisestä psykologiasta. Edelleen Mahnolla oli organisatorisia kykyjä ja loppujen lopuksi hänellä oli järkeä vaaran hetkellä liittoutua sen vihollisryhmän kanssa joka sillä hetkellä näytti enemmän voimaa ja vahvuutta." Tämäntapaisen mielipiteen esitti moni kenraali myöhemmin.

Äskeinen kenraali ja kaikki muut olivat kuitenkin varmoja, että Mahno on kuolemalla uhkaamalla pakottanut yhden tai useampia ammattiupseereita johtamaan armeijansa liikkeitä. Eihän kukaan voi tehdä tuollaista ilman sotakorkeakoulua!

Mahnolla oli apunaan useita maailmansodassa taistelleita aliupseereita mutta ainoan armeijaansa punkeneen ammattiupseerin Mahno väittämän mukaan ampui "petturina". Kyseessä oli tykistöeversti Martinenko joka toi mukanaan kuusitoista kenttätykkiä. (1918)

Toukokuussa 1919 Mahnon armeijassa oli 20 000 miestä jalkaväkeä, 2000 miestä ratsuväkeä ja seitsemän tykkiä.

MAHNON ARMEIJA

Mahnon armeijassa oli enimmillään yhdellä kertaa 40 000 miestä. Se jakaantui ratsuväkeen, jalkaväkeen ja tykistöön. mutta panssarivoimat ja ilmavoimat olivat valitettavan pienet. Jalkaväki oli jalkaväkeä vain nimeltä, koska koko poppoo kulki aina vaunulla. Koko oli näin pieni nimenomaan aseiden puutteen takia ja Mahno puhui jälkeenpäin "sadastatuhannesta valmiiksi organisoidusta miehestä". Vähintään satatuhatta miestä ottikin osaa taisteluihin armeijan riveissä, muttei yhtäaikaa.

Tykistöä oli vaikea kuljettaa mukana ja sama piti tietysti paikkaansa panssarijunien ja panssariautojen suhteen lentokoneista puhumattakaan.

Kuri oli kova ja erityisen kiellettyä oli "olla humalassa sotatilanteessa" josta piti seuraaman "teloitus ilman oikeudenkäyntiä". Miesten taas piti totteleman upseereita "sikäli kun nämä ovat selvin päin".

Mahno yleensä johti oman ratsuväkensä henkilökohtaisesti teräasehyökkäykseen sapeli kädessä, paitsi silloin kun oli liian pahasti haavoittunut. Mahno itse oli "ensimmäinen hyökätessä ja viimeinen perääntyessä". Silminnäkijälausunnon mukaan hemmon armeijan vetäytyessä Ekaterinoslavista (Dnepropetrovskista) marraskuussa 1919 Mahno ratsasti kiikarilla asioiden tilaa tiirailtuaan YKSINÄÄN viimeisenä pois "kymmenen minuuttia" ennen ensimmäisten vihollisjoukkojen saapumista. Kylmäpäinen hemmo!

Kaikkein kuvaavin tarina kertoo taistelun viimeisestä vaiheesta, jossa anarkistiarmeija taisteli bolshevikkeja vastaan. Bolshevikit uskovat saaneensa Mahnon armeijoineen saarrettua. Pian taivaanrannasta lähestyykin Puna-Armeijan osasto, joka on ilmeisesti jo voittanut Mahnon armeijoineen, koska punaliput liehuvat ja porukka veisaa iloisesti Internationaalia. Laulava divisioona saapuu muutaman metrin päähän ja kertosäkeen viimeisten sanojen jälkeen kajahtaa yhtäkkiä huuto: "vapaus tai kuolema". Tämän jälkeen tulee nopeasti selväksi, että kansat eivät vielä ole veljet keskenään!

Sotasaaliiksi otetut punaliput paiskataan vittuun ja mustat pääkalloliput liehuen Puna-armeijaa parodioinut Mahnon armeija hyökkää teräasehyökkäykseen eläimellisesti kirkuen.