1. Askel: Henkilön käsiin on saatava järjestön kirja tai lehti. Joka sellaisen ostaa tai ottaa vastaan, merkitään heidän kirjoihinsa kiinnostuneeksi, ja hänen luokseen mennään pian uudelleen.
2. Askel: Tällaisen henkilön luokse suoritetaan jälkikäynti, jonka avulla häntä koetetaan saada kiinnostumaan kirjan tai lehtisen tutkimiseen. Hänen asennoitumisestaan tehdään merkintä kortistoon.
3. Askel: Kirjan ostaja tai lehtisen saaja koetetaan saada tutkimaan sitä kerran viikossa jonkun "valtakunnan julistajan" kanssa. Tätä nimitetään "Raamatun tutkisteluksi", mutta todellisuudessa siinä tutkitaan jotakin Jehovan todistajien kirjaa. Hänet koetetaan saada tilaamaan Vartiotorni- ja Herätkää-lehdet ja tutkimaan niitä.
4. Askel: Henkilö pyritään saamaan mukaan alueelliseen kirjatutkisteluun, jonka kuluessa Raamatun totuudet korvataan yhä perusteellisemmin Jehovan todistajain opeilla ja ajatustavoilla. Heihin istutetaan käsitys, että Harmageddonin taistelu ja nykyisen ihmiskunnan tuho on lähellä, ja että heidän ainoa pelastusmahdollisuutensa on liittyä Jehovan todistajiin.
5. Askel: Opiskelijat johdatetaan perusteellisempaan Jehovan todistajain opin tuntemiseen, että he tulisivat kykeneviksi julistamaan "tietämättömille" "evankeliumin totuutta" eli Vartiotornin oppia. Raamatullisesta pelastustiestä eli siitä, miten syntisen on tehtävä parannus, saatava syntinsä anteeksi, tultava uskon kautta Jeesukseen Jumalan lapseksi jne. he jäävät tietämättömiksi. Heihin iskostetaan ajatus, että he ovat Jumalan pelastusarkissa, kun ovat Jehovan todistajain järjestössä ja tekevät sen työtä.
6. Askel: Näin opetettavina olevat "hyvän tahdon ihmiset" saavat opetusta siitä, miten heidän on käytävä kodeissa, todistettava, saatava ihmiset ostamaan kirjoja, johdatettava kodeissa kirjatutkisteluja, saatava ihmisiltä rahalahjoituksia, jne.
7. Askel: Uskollisiksi "valtakunnan todistajiksi" osoittautuneet johdatetaan kasteella, jossa he virallisesti liittyvät "Jumalan organisaatioon", käyvät sisälle "turvakaupunkiin". Heidät valtuutetaan nyt järjestön "palvelijoiksi", jotka käyttävät tässä kuvattua seitsemän askelen menetelmää ihmisten johtamiseksi siihen ja antavat työstään säännölliset raportit. Heihin on iskostettu usko, että he ovat nyt "turvakaupungissa", jossa he pelastuvat Harmageddonin taistelun läpi Jehovan "uuden maailman yhteiskuntaan".
kertaa 1.5.2000 alkaen.