Kylmän sodan pahimpina päivinä tuli USA:n presidentiltä käsky, että CIA:n on pudotettava ehdottomasti parhaiten venäjää osaava kaveri vakoilemaan Neuvostoliittoon. No käsky oli käsky, vaikka jotkut sitä vähän ihmettelivät. Niinpä kaveri varusteltiin asianmukaisesti ja rahdattiin pienkoneella tundran yläpuolelle.
Laskuvarjo avautui asianmukaisesti ja agentti saapui hetken taivalluksen jälkeen kolhoosin vanhimman taloon. Juotiin teetä ja juteltiin niitä näitä, kunnes vanhin äkkiä kysyi:
- Miten teillä jenkeissä nykyisin menee?
- Kiitos, ihan mukavasti. Mistäs muuten arvasit?
- Jos näillä tienoilla nekruja näkyy, se on takuulla jenkkiagentti!
Vuosia sitten kokoomukselaisella pääministerillä oli papukaija, joka oli poliittisesti valveutunut ja sen mielilauseita olivat:
- Alas Venäjä! Alas Venäjä! Hyvä USA! Hyvä USA!
Neuvostoliiton pääministeri Kosygin poikkesi kerran yllätysvierailulle, ja hätäisesti papukaija ehdittiin piilottaa viereiseen pakastimeen. Vierailu sujui välikohtauksitta ja kaija otettiin kylmästä piilopaikastaan. Kylmä oli kangistanut paikat, mutta vähitellen silmät alkoivat avautua ja siivet liikkua. Tunnin lämmittelyn jälkeen kaija oli taas tutulla paikallaan, mutta yyt oli kaijalla toinen ääni kellossa:
- Hyvä Venäjä! Hyvä Venäjä! Alas USA! Alas USA!
- Mikäs kaijan pään noin on kääntänyt?
- Kyllä Siperia opettaa!
Kolme miestä joutui vankilaan ja laitettiin samaan selliin. Yksi ehdotti, että kun tässä nyt yhdessä asutaan, niin kerrotaan heti alkuun, miksi kukin on tuomittu. "Itse olen täällä siksi, että myöhästyin joka aamu töistä viisi minuuttia. Sain seitsemän vuotta."
"Minä taas tulin joka aamu viisi minuuttia liian aikaisin töihin. Minut tuomittiin seitsemäksi vuodeksi teollisuusvakoilusta," kertoi toinen.
Ja kolmas sanoi: "Minä tulin joka aamu minuutilleen oikeaan aikaan töihin. Lopulta huomattiin, että minulla on lännestä salakuljetettu kello ja sain seitsemän vuotta..."
Stalin oli kuollut.
Neuvostokansa päätti päästä hänestä kerta kaikkiaan eroon ja haudata hänet jonnekin oman maan rajojen ulkopuolelle. Perustettiin komissio pohtimaan asiaa. Komissio kysyi Englannista, löytyisikö sieltä paikka Stalinille.
- Well, meillä on täällä jo Karl Marx... Kaksi sellaista suurmiestä samassa maassa olisi hiukan liikaa...
Kysyttiin Saksasta.
- Miksei se muuten kävisi, saksalaiset vastasivat, mutta kun meillä on täällä jo Hitler. Kaksi sellaista hirmuvaltiasta samassa maassa... nein, es geht nicht.
Viimein saapui sähke Tel Avivista:
- Ottaen huomioon, ettei Stalin vastustanut Israelin valtion luomista, olemme valmiit hautaamaan hänet tänne.

Komission toverit kuhistuivat:
- Ei missään tapauksessa! Siellä on jo kerran tapahtunut ylösnousemus!

Luennoitsija puhui neuvostokansan erinomaisesta ja jatkuvasti parantuvasta elintasosta.
Salin perällä Rabinovits kohotti kätensä.
- Toveri luennoitsija, kaikki kertomanne on oikein mielenkiintoista, mutta missä on kaikki se liha, josta puhutte. Kaupoissa sitä ei ole.

Seuraavana päivänä sama luennoitsija puhui jälleen neuvostokansan elintasosta.
Salin perällä Haimovits kohotti kätensä.
- Toveri luennoitsija, pois se minusta, että hiiskuisin sanaakaan lihasta, mutta missä mahtaakaan olla ystäväni Rabinovits?

Naapurivaltiossa kysyttiin koulussa:
- Mitä tiedätte kertoa tämän vuoden sadosta?
Pikku-Pjotr vastasi:
- Me saatiin perunoitakin niin paljon, että jos ne pantaisiin samaan kasaan, kasa ulottuisi Jumalan jalkojen juureen.
Opettaja sanoi: - Mutta Pjotr! Eihän meillä ole Jumalaa!
Pjotr vastasi: - Ei meillä ole perunoitakaan!
Venäjän presidentti Boris Jeltsin sai puhelun.
- Täällä puhuu Itä-Karjalan autonomisen tasavallan johtaja. Kuule Boris, me haluaisimme itsenäiseksi valtioksi. Kävisikö se päinsä?
- Ei missään tapauksessa! Jeltsin sanoi ankarasti. - Jos yritätte jotain sellaista, teille käy kuin tshetsheeneille!
- Emmekö me voisi edes kokeilla itsenäisyyttä? Mitä jos saisimme olla itsenäisiä vain yhden kuukauden? Itä-Karjalan johtaja ehdotti.
- Ei tule kysymykseenkään!
- No yhden viikon?
- Ei käy!
- Yhden tunnin edes? Jos saamme olla itsenäinen valtio yhden tunnin, sekin riittäisi meille. Lupaan, että sen jälkeen emme enää ota koko asiaa puheeksi.
- Olkoon menneeksi, Jeltsin taipui. - Saatte olla itsenäisiä yhden tunnin, ja sen jälkeen tästä asiasta ei enää puhuta.

Kului viitisentoista minuuttia. Sitten Jeltsinin puhelin soi uudestaan.
- Täällä itsenäisen Itä-Karjalan presidentti. Soitin vain kertoakseni, että olemme julistaneet sodan Suomelle.
- Vai niin. Heh heh, yrittäkäähän pärjätä!

Jälleen kului varttitunti, kunnes Venäjän presidentin puhelin jälleen pirahti soimaan.
- Minä täällä taas. Nyt me antauduimme.

Amerikkalainen John matkusti Moskovaan ja sai siellä yksityisen oppaan, joka kysyi, mitä John haluaisi Moskovassa nähdä ja tehdä. John vastasi:
- Minulla on kaksi toivetta. Olen kuullut, että turkit ovat Moskovassa halpoja ja haluaisinkin ostaa yhden turkin. Ja sitten haluaisin nähdä Leninin mausoleumissaan.

Opas vastasi:
- Valitettavasti tällä hetkellä Moskovassa ei ole saatavissa turkkeja - ne ovat kaikista liikkeistä loppuneet. Ja olen erittäin pahoillani, mutta mausoleumissa tehdään parhaillaan remonttia, joten sinne ei pääse.

Niin opas esitteli Johnille Moskovan nähtävyyksiä kolme päivää. Neljäntenä päivänä John ilmoitti lounaan jälkeen haluavansa levätä. Opas tietysti ilahtui vapaasta iltapäivästä - ja John lähti omin päin kaupungille ja suunnisti lähimpään turkisliikkeeseen ja sanoi myyjälle:
- Tahtoisin ostaa kaksi turkkia.
Myyjä ilmoitti, että koko Moskovasta ovat turkit loppuneet ja kysäisi:
- Miksi Te muuten haluatte ostaa kaksi turkkia?
- No, toisen ostan tietysti itselleni ja toisen lahjoitan Teille!
Ja hetken kuluttua John käveli ulos liikkestä uusi turkki yllään.

John jatkoi matkaansa valuuttamyymälään ja osti runsaasti kaviaaria, juustoa, makkaraa, kinkkua, votkaa... ja poikkesi vielä leipäkauppaankin. Sitten hän suunnisti Punaiselle Torille ja kattoi kaikki herkut nurmelle Mausoleumin viereen ja kutsui remonttimiehet aterialle. Siinä yhdessä juteltiin ja syötiin ja juotiin ja lopulta yksi työmiehistä kysyi, miten Johnin matka Moskovassa on sujunut ja John vastasi:
- Muuten olen kyllä ollut tyytyväinen matkaani, mutta olisin kovin mielelläni käynyt katsomassa Leniniä - mutta sehän ei nyt käy...
Työmiehet vilkaisivat toisiaan ja sitten yksi kysyi:
- Tuletko tuonne sisään katsomaan vai haetaanko me se tänne?

Lenin piti kerran puhetta ja hänellä oli puhujanpöntön vieressä votkapullo. Puheen loputtua venäläisen tavan mukaan pieni pioneeri tuli ojentamaan Leninille kukkia - mutta tämä pieni pioneeri potkaisi vahingossa (?) pullon alas puhujankorokkeelta ja pullo särkyi. Lenin otti kukat vastaan ja yritti hymyillä ystävällisesti ja kysi pienen pioneerin nimeä. Pioneeri vastasi:
- Toveri Lenin, nimeni on Mihail Gorbatshov.
Pjotr asui Leningradissa ja oli työssä tehtaalla. Pjotr oli oikein hyvä ja ahkera työntekijä ja hänestä tuli työnsankari ja hän sai palkinnoksi ahkeruudestaan matkustaa ulkomaille, Itäblokkiin tietenkin. Matkan lähestyessä työtoverit pyysivät Pjotria lähettämään kortteja matkaltaan ja Pjotr lupasi.

Viikon kuluttua työtoverit saivatkin kortin. Siinä luki: Terveisiä vapaasta Puolasta! Iloinen Pjotr.

Kului muutama päivä ja saapui seuraava kortti: Terveisiä vapaasta Tsekkoslovakiasta! Iloinen Pjotr.

Jälleen kului muutama päivä. Kortti noudatteli tuttua kaavaa: Terveisiä vapaasta Unkarista! Iloinen Pjotr.

Kului taas viikko ja jälleen työtoverit saivat kortin. Siinä luki: Terveisiä iloisesta Pariisista! Vapaa Pjotr.

Takaisin Liisan huumorisivulle

Liisa Hämäläinen ([email protected])
Hosted by www.Geocities.ws

1