MANTAN TARINA

 

 

Mistä kaikki alkoi?

Mantan iho alkoi oireilla koiran ollessa 1,5 vuotias. Oireet olivat ihottumanäpyt (karstan peittämät) erityisesti kaulalla, reisillä, kyynärpäissä ja vatsan + rintakehän alueella. Lisäksi varvasvälit olivat punoittavat ja "töhnäiset" päältä ja alta.

Koirasta tutkittiin sikaripunkit, sienitartunta ja se piti pestä ulkoloisia hävittävällä pesuaineella. Mitään ei löytynyt. Antibiootti + kortisoni vei oireet hetkeksi, mutta lääkityksen loputtua ne aina palasivat.

Keväällä 1999 otettiin sitten allergiatestit ensisijaisia sisä-ja ulkoallergeenejä tutkien. Ruoka-ainetestit olivat positiiviset lähes kaikelle, mitä koira oli siihen asti syönyt! Ruokavalio muuttui allergiaruoaksi (IVD peura-peruna), mutta oireet eivät pysyneet poissa.

 

Ruokavalion muutos

Helmikuun 12. päivänä 2000 koiran ruokavalio muuttui radikaalisti. Aloitin tanskalaisen eläinlääkäri Finn Smedsin ohjeiden mukaan seuraavan ruokinnan: 1/3 raakaa lihaa, 1/3 porkkanraastetta, 1/3 vanhaa ruisleipää (ei pilaantunutta!!), kylmäpuristettua öljyä. Muut ruokavalioon kuuluvat yrttivalmisteet olivat Suomessa tuntemattomia (Kainuussa siis) ja jouduin korvaamaan ne MUTU:lla= merilevä, oluthiiva ja valkosipuli. Soitin eläinlääkärille ja kysyin kuinka pian koira oirehtii, jos se TODELLA ON ALLERGINEN ja vastaus oli, että tunneissa. Koira ei oireillut, päinvastoin. Mm. kuiva, halkeileva kirsu ja anturat paranivat viikossa!!! Ja silmien punoitus + rähmiminen loppui. Entäs korvat? Korvia sai ennen puhdistaa ruskeasta töhnästä viikottain (myös toiselta ,erirotuiselta koiraltamme), uuden ruoan myötä ehkä kerran-kaksi kuussa.

Iho alkoi parantua ja tilanne muuttui niin, että talvella olimme ilman lääkkeitä, kesällä (varsinkin loppukesästä) näppyjä ilmaantui (vähemmän kuin ennen, mutta tuli kuitenkin) ja my�s koiran ns. "haju" katosi ja koira tuoksui miedosti ja miellyttävälle (sen huomasi tuttavammekin).

 

Ensimmäinen homeopatiakokeilu

Kenties kohtalo sitten johdatti viime syksynä (2001) kirjastossa sormeni homeopatiaa käsittelevän kirjan selkämykselle ja sen luettuani päätin viedä koiran homeopaatille. Oli lokakuu.... Homeopaatti hoiti pääasiassa ihmisiä ja oli ohessa ottanut myös eläinpotilaita. Toimiko homeopatia? NO KYLLÄ! Ainakin reaktio oli HURJA! Ja näin modernin lääketieteen "edustajana" (olen leikkaus-anestesiasairaanhoitaja) usko oli loppua!

Koira oli ilmoitettu Hyvinkäälle päänäyttelyyn ja silloin nahka äityi pahimmilleen. Lycopodium todella puhdisti maksan: eritteitä työntyi mahdollisista ja mahdottomista (vatsapeitteiden läpi!!) paikoista. Ja KARVA LÄHTI!! Tämä oli ns. paranemiskriisi ja siihen on homeopatiaa kokeilevan varauduttava. Ja IHME, tämän kriisin jälkeen koiran iho alkoi parantua! Ilman kortisonia, ilman antibioottia. L��kkeit� piti vielä muuttaa ja vaihdoin myös homeopaatin eläinhomeopaattiin ja koira on nyt terve. JOS iho-oireita voi itse sairaudeksi kutsua.

 

Mantan tunne-elämä

Nyt tajuan (olen aloittanut myös itse eläinten luontaishoitajaopiskelun ja siihen kuuluu osana homeopatia), että iho-ongelmat eivät olleet se ensisijainen sairaus, vaan syy oli tunnetasolla. Jo alussa eläinlääkärin kanssa pohdimme, voiko lapsemme syntymä olla se laukaiseva tekijä? Oireet ilmenivät kuukauden päästä ensimmäisen lapsemme syntymästä. Mantan käytös muuttui kun tulin sairaalasta kotiin. Noin kahden ensimmäisen viikon aikana se oli lenkillä AGGRESSIIVINEN toisille koirille ja ajattelin, että seonnutko se on. Koira rauhoittui ajan oloon ja palautui normaaliksi, lempeäksi Mantaksi.

Nyt tiedän, että tunne-elämän häiriöt ilmenevät koirilla iho-ongelmina. Ja pidän syynä kaikkeen sitä 1,5 viikon eroa Mantasta ja mukanani tuomaa uutta perheenjäsentä. Manta on minuun hyvin kiintynyt ja minä siihen. Se voi odottaa oven takana, kun vien roskat tai pyykin ja haluaa tulla kanssani vessaan. Eräs toko-tuomari onkin joskus sanonut, että se suorastaan palvoo minua. Siksi sen kouluttaminen on ollut mielestäni niin helppoa, koska sen suurin pyrkimys on tehdä minulle mieliksi.

Yhteenvetona voin sanoa, että allergiaa ei sitten ollut. Koira syö niitä ruoka-aineita, mille se todettiin allergiatestien mukaan herkistyneen. Sen olen huomannut, että lisäaineita se ei siedä...hm...onkohan niitä valmisruoissa....??:)

Luonnonmukaisen ruoan valmistus ja antaminen ei ole minusta työlästä. Ja näkee sen koirista, että se ruoka on mieluista! Nappuloita piti eri herkuin ja "soosein" houkutella syömään. OVATKO NE SIIS SOPIVIA KOIRILLE? Kai sen koira tuntee elimistössään ja yrittää meille kertoa ns. nirsoilemalla.

 

Marjut, Manta & Lotta

Mantan omat sivut

Hosted by www.Geocities.ws

1