Petri viskasi pienen kiven yrittäen osua sillä säähavaintopalloa, joka leijaili hiljaa koulun ohi. Eipä Petri osunut, vaikka katolla olikin.
Mutta kävi se kivi kadulla kävelevää Kaita kalloon.
- Mitä helvettiä? Kai parkaisi.
- Anteeksi, Petri huusi ylhäältä. Kai katsoi ylös.
- Mitä sinä, Petri, siellä teet?
- Öö... Nakkelen juttuja kivillä, Petri vastasi ja heitti kivellä ohi lentävää nakkelia.
- Osutko?
- Aina välillä. Kai piteli päätään.
- Heitit minua kivellä päähän, Kai sanoi.
- Ei ollu tarkotus, Petri ähkäisi heittäessään uuden kiven ohiajavan teiniauton tuulilasiin.
- Ai... No, ei se haittaa, Kai sanoi.
- Ei niin...
- Minun pitää nyt lähteä Jokijärvelle, Kai sanoi eläimellisen apaattisesti.
- Peace, mään, sanoi Petri.
Kai meni lääkäriin.

Palattuaan sairaalasta Kai meni kauppaan.
- Onko teillä banaanihilloa? kysyi Kai kassaneidiltä.
- Tuolla vasemmalla, vinkkasi kyseinen neiti.
Kai meni vasemmalle ja löysi hillon - ja Pekan. Myös Pekka oli hankkimassa banaanihilloa. Abstinenssiinsa.
- Terve, Pekka, Kai tervehti. - Mitä hilloa suosittelet?
- Terve. Tuota tuossa. Se on hyvää ja halpaa, vastasi Pekka.
- Onko se kuinka kallista?
- Helevetin kallista!
He molemmat kaappasivat poveensa purkin Tuota ja häipyivät pikimmiten kaupasta.

Kun he pääsivät ulos kaupasta, heidän tiensä erosivat. Pekka lähti vasemmalle ja Kai oikealle. Matkallaan vasemmalle Pekka tapasi Petrin.
- Terve! Petri tervehti.
- Terve.
- Minne matka?
- Abstinenssia tekemään.
- Aijaa... Onko sinulla banaanihilloa?
- On.
- Mitä merkkiä?
- Tuota.
- Minulla on epäilykseni... Sehän on helevetin kallista.
- Jep. Minä varastin sen.
- Aijaa... No moi.
- Moi.
Pekka ja Petri jatkoivat matkojaan omiin suuntiinsa.

Omalla matkallaan Kai näki leikkienkelin, joka lenteli puiden latvustoissa keräten muurahaiskäpyjä. Kai ei voinut edes pahallaan sietää moista käytöstä. Hän alkoi lukea jotakin loitsua.
- FIREBALL!!!
Ja isokokoinen FIREBALL!!!^tm singahti Kain käsistä kohti leikkienkeliä.
Tulipallo tavoitti muurahaiskävystäjän hyvinvoivan männyn latvasta. Kuului leikkienkeli parkaisevan tuskaisesti ja sitten se syöksyi alas savuten mustaa, paksua savua. Kai näki leikkienkelin tipahtavan ojan tiheään pajukkoon.
- Nouse ylös sieltä! Kai karjahti.
Enkeli nosti pahoin palaneen päänsä ja pudisteli hiiltyneitä siipiään.
- Mitä ihmettä tapahtui? tämä uteli kummastuneena.
- Taisit lyödä pääsi, Kai valehteli. - Sädekehäsi on vinossa ja vääntynyt.
Enkeli korjasi kehäänsä.
- Hei, voisitko kertoa minulle kuka minä olen? enkeli tiedusteli.
- Olet pajunkissa, mikä muukaan, Kai sanoi puoliksi nauraen.
- Pajunkissa?
- Jep!
Enkeli vilkuili pusikkoa ympärillään.
- Niin kai sitten.
- Mitä? Kai kysyi.
- Ei mitään.
- Hei! Sattuisiko sinulla olemaan siellä, puskassa, muurahaiskäpyjä?
- Onhan täällä. Haluatko?
- Annatko?
- Tottakai.
- Lopeta nimeni toisteleminen! Kai suuttui.
- Ok! En millään viitsisi tapella asiasta. Ota nämä pirun kävyt ja häivy silmistäni! enkeli karjui ja heitti muurahaiskävyt Kain vetisille silmille. Kai keräsi kävyt ja tunki ne povariinsa Tuon kanssa.
- Kiitos, perkele, Kai tuhahti.
Pajunkissa kyykistyi pusikkoon eikä hänestä kuulunut, saati sitten näkynyt mitään. Kai kumarsi syvään, naurahti ja poistui.

Juteltuaan Pekan kanssa lähti Petri taivaltamaan tuskaisin askelin kohti koulua. Perillä Petri kiipesi katolle ja alkoi jälleen heitellä kiviä.
Kaiken epätodennäköisyyden vastaisesti koulun ohitse leijaili jälleen säähavaintopallo, joka kiinnitti Petrin huomion itseensä. Petri nosti katolta jälleen kiven ja heitti sen.
Historia pääsi toistamaan itseään, eikä kivi osunut palloon, vaan lensi ohi ja osui vialliseen ohikulkijaan. Ohikulkija parkaisi ja Petri koki déjà vun. Pelastaakseen itsensä itseään toistavalta historialta hän hyppäsi katolta ja kimposi pyöräkatoksen peltikatteesta suureen mäntyyn, joka ei katkennut. Petri valui maahan männyn runkoa pitkin raapien ihostaan suurimman osan karkeaan kaarnan. Petri jäi maahan makaamaan ja vuodattamaan runsaasti vertaan asfaltille, joka pihaa peitti.
Viallinen ohikulkija, jota Petri oli tahtomattaan kivellä heittänyt havaitsi Petrin ja soitti paikalle ambulanssin, koska hänen mielestään Petrin veltto ruumis pilasi maisemaa.
Sattui paikalle kuitenkin ennen ambulanssia Pudasjärveläinen poliisipartio, joka oli tulossa partioimaan Taivalkosken pitkälle kriminalisoituneeseen iltaan. Virkaintoinen kaksikko pysäytti auton, loikkasi siitä ulos ja pidätti Petrin roskaamisesta. Poliisit heittivät velton Petrin auton takatilaan ja lähtivät kohti keskustaa aikeinaan juoda kuppi tai pari kahvia.
Paikalle hälytetty ambulanssikuski saapui paikalle vain nähdäkseen, ettei pihalla ollut kuin veriroiskeita ja mänty. Ambulanssikuski poltti männyn.

Kain banaanihillo oli ehtinyt kotimatkan aikana karamellisoitua. Tähän vaikuttivat osaltaan sekä auringonpaiste, että Kain musta Gestapo-nahkatakki.
- Voi perkele, tuumasi Kai.
Tuumasta toiseen:
- Se on karamellisoitunut.
Kai otti jättikaramellin ja pisti sen suoraa päätä kattilaan kiehumaan. "Pakko saada karamellihilloa - tavalla tai toisella", ajatteli Kai.
Kun karamellisoitunut banaanihillo oli muuttunut päärynälimonadin kaltaiseksi, nestemäiseksi aineeksi, Kai veti sen piikkiin ja iski saman tien suoneen. Samassa outo, joskin Kaille jo tuttu, tunne valtasi hänen mielensä. Yläaivoissaan hän tunsi jotain kummallista "hötyä". Vetistynein silmin Kai tajusi tajuntansa laajentuneen - tosin hän ei olisi tajunnut tajuntansa laajenneen, ellei hänen tajuntansa olisi laajennut; oli kuin koko ympäröivä maailma olisi ahtautunut hänen päässä sijaitsevaan mieleensä.
Kai yritti parhaan kykynsä mukaan päästä tasoihin ajatuksiensa kanssa: hän yritti sovittaa tajunnassaan kokemansa yliaistilliset asiat todelliseen, eli materian rajaamaan, häntä itseään ympäröivään avaruuteen.
Tästä seurasi voimakkaita hallusinaatioita.

Pekka oli saanut itselleen outoja päähänpistoja, eikä rei'itetyllä päällään oikein ollut kykenevä ajattelemaan selvästi, mikäli sitten oli koskaan ollutkaan. Hänellä oli pienessä mielessään vain banaanihillo, jonka hankkiminen oli ollut suuren Työn & Tuskan takana.
Yllättävän parapsykologisen häiriön vuoksi alkoivat maailmanlaajuisesti erilaiset abstraktiot materialisoitua. Niin teki myös Pekan ajatuksissa ollut banaanihillo: se materialisoitui ja läikkyi hänen mieleensä aiheuttaen ihmeellisiä tapahtumia, joihin lukeutui monen muun muassa se, että 73.2 % hänen aivomassastaan muuttui salamiksi. Samalla otti ylinopeuksinen degeneraatio vallan hänen ruumiissaan ja yllättäen Pekka näki edessään oranssin hiiren.
- Terve! Pekka tervehti hiirtä, mutta hiiri ei vastannut.
Pekka harmistui.
Pian hän kuitenkin tajusi syyn hiiren vaitonaisuuteen: hän ei osannut puhua hiirtä! Ilahtuneena omatoimisesta havainnostaan hän hyvästeli hiiren ja asteli kohti tuntematonta.

Kai asteli rennon oloisesti Taivalkosken kesäisessä keskustassa. Hänestä kaikki näytti hyytelömäisesti vellovan edestakaisin. Hän alkoi horjua ja kaatui lopulta Riekin pukimon nurkalle.
Yrittäessään nousta ylös hän tunsi, kuinka banaanivirta alkoi jähmettyä hänen suonistossaan. Kankeasti Kai tempoi itsensä pystyyn ja alkoi ylittää tietä.
Sillä samalla hetkellä pudasjärveläinen poliisiauto ajoi kohti paikkaa, jossa Kai ylitti tietä. Kuskina toimineen poliisin hitaiden reaktioiden vuoksi auto töytäisi jähmeästi etenevän Kain tien pintaan vatsalleen. Kaksi viriiliä poliisimiestä hyppäsi ulos äkkipysähtyneestä autosta.
- Mitä pirua!? huudahti poliisi #1.
Kai yritti nousta ylös, mutta sai hädin tuskin niskana irti tiestä.
- Nouse ylös! komensi poliisi #0 Kaita.
- Ärrältä ässäarpoja, vastasi Kai pahasti sammaltaen.
- Oletko ottanut huumeita? kysyi vanhempi poliiseista.
- Tietysti on! Nostetaan autoon! hihkui poliiseista nuorempi ja virkaintoisempi.
Yhdessä poliisit nostivat kopottuneen pojan autoon, jossa myös Petri makasi vereslihalle raapiutuneena. Ennen ovien sulkemista poliisit vielä pitelivät Kaita pahoin.
Ensi järkytyksestä toivuttuaan Kai huomasi huonokuntoisen ystävänsä, joka näytti kasvavan kummallisia avaruussarvia.
- Tämä poika on loukkaantunut, Kai sanoi poliiseille.
Poliisit lupasivat kuljettaa Petrin terveyskeskukseen. Kai tunsi olonsa heti pienen verran helpottuneemmaksi.
Matkalla poliisit pysähtyivät linja-autoasemalle - juomaan kahvia ja juoruilemaan metsän jättiläisestä sekä jostain palaneesta männystä.

Pekka joutui outojen tapahtumien ketjuun ja hän alkoi jakaantua. Ruumis jakautui ensin kahdeksi ja sitten neljäksi, joita tosin kaksi jälkimmäistä hajosi suuremmin ääntelemättä alkulimaksi.
Jäljelle jääneistä kahdesta tuli toisesta pasifistinen nauris ja toisesta fanaattinen banaanikärpänen. Pasifistinen nauris ei tehnyt paljon mitään, mutta fanaattinen banaanikärpänen löysi pariutumiskumppanin ja loi suuren sukukunnan.

Metsän jättiläinen tuli pois Taivalvaaran rinteitä peittävistä metsistä aikeenaan syödä pari taivalkoskelaista. Suuremmin huomiota herättämättä jättiläinen saapui palaneen männyn luo, järkyttyi, ja lähti Kuusamoon. Matkan varrella hän söi tiellä lojuneen pasifistisen nauriin.

Kai oli vieläkin pilvessä, kun hän Petrin kanssa murtautui ulos poliisiautosta. Auton peltirunko avautui helposti rälläkällä, jonka poliisit olivat aikaisemmin samana päivänä pidättäneet ammattioppilaitoksen metalliosastolta. Koska nämä samaiset poliisit olivat sammuneet linja-autoaseman kahvioon, pääsivät Kai ja Petri pääsivät huomaamatta livahtamaan paikalta.
Kain mukaan määriteltynä rankan juoksuspurtin jälkeen pakenijat pysähtyivät koskea reunustavalle nurmikolle. Petri lysähti happosateen kellastamalle nurmikolle. Kain juoksu ei ollut sujunut kovin hyvin, joten hän alkoi tiuskia.
- Tule nyt, piru vie! Sinut pitää saada hoitoon ja äkkiä!
- Ota rennosti mies! Petri kehotti kierähtäen selälleen. Hän otti heinänkorren suuhunsa ja alkoi loikoilla nurmikolla kädet niskan takana.
- Katso itseäsi! Sinä olet aivan verillä! Poliisit ovat piesseet sinut aika huonoon kuntoon.
Mutta Petri oli päättänyt jäädä siihen nurmikolle, vaikka se sattuikin enemmän kuin aivolisäkkeeseen sieraimen kautta tökätty sukkapuikko.
- Ihan miten vaan, mies, hän haukotteli.
- Hyvä on! Minä menen sitten yksin! Kai tokaisi.
Ja niin hän menikin. Jähmeästi Kai alkoi kontata jonnekin sairaalan suuntaan.
Petri makasi siinä nurmella keksiskellen uskomattoman hauskoja hauskuutteluja vieressä kohisevasta koskesta.
Mutta pitkään ei hän siinä rauhassa saanut lojua, sillä paikalle osui kehonrakennuskurssilta palaamassa ollut voimakaksikko. Ei tiedetä, sekoittiko liika miehisyys heidän päänsä, mutta välittömästi Petrin nähtyään he alkoivat talloa ja potkia tämän verestävää ruhoa, jauhaen kaikki lihat luiden välistä pitkin patoa ja pientareita.
Sen tehtyään voimakaksikko lähti pesemään autoaan.

Neljännen sukupolven banaanikärpäset olivat jatkuvan sisäsiittoisuuden vuoksi jo vakavasti degeneroituneet - mikä vaikutti olevan jatkuvasti Pekan ongelmana, muodosta välittämättä. Itsetuhoinen kärpäsparvi sai kuitenkin sen verran organisoitua itseään, että kaikki kärpäset lähtivät kamikazeiskuun läheistä hyönteismyrkkytehdasta vastaan. Kärpäset eivät oikein onnistuneet suunnitelmassaan.

Metsän jättiläisen matkanteko ei ollut kovinkaan sujuvaa, sillä hän kärsi huonosti sulavan pasifistisen nauriin aiheuttamasta ummetuksesta.
Saadakseen vatsansa jälleen toimimaan, ryhtyi jättiläinen meditoimaan. Täydellisen mielenrauhan saavutettuaan jättiläisen vatsalaukku ja muu suolisto purkautui räjähdysmäisellä voimalla jättiläisen housuihin. Jättiläinen vapautui transsista ja alkoi puristella ulkoilevan sisäelimistönsä sisältämää ravintojätettä ulos.
Saatuaan työnsä päätökseen jättiläinen tunki suolistonsa peräaukon kautta takaisin sinne, mistä se oli tullutkin, ja lähti tyytyväisenä kohti Kuusamoa, jonne hän oli ollut matkalla jo ennen, kuin oli ummetuksesta alkanut kärsiä.

Jättiläisen ulostekasasta alkoi hohtaa kirkasta valoa ja se värähteli kosmisen rytmin tahdissa. Jatkettuaan liian pitkän ajan tätä liikahteluaan ulostekasa jähmettyi ja D-luokan sci-fikirjailijalle ominaiset efektit täyttyivät lähiympäristön. Ulostekasa alkoi saada uutta muotoa ja sen rakenne alkoi muuttua. Sitten valtava valoilmiö muutti paikan valohelvetiksi, jonka kirkkaus olisi sokaissut ties missä asti, jos vaan olisi sinne jonnekin asti näkynyt.
Hiljalleen kirkkaus palautui takaisin koillismaalaisen auringonpaisteen silmiähiveleväksi valoisuudeksi ja ulostekasan paikalla seisoi Pekka silmissään sisäinen tuli ja kädessään tyhjäksi käynyt Tuota-banaanihillopurkki.
Nyt Pekka tiesi mitä hänen oli tehtävä, ja miksi.
- Voi olla enintään yksi, hän sanoi ja lähti alastomana juoksemaan kohti Taivalkoskea, missä hänellä oli tehtävä.

Inhimillisen mittapuun mukaan Petri oli melko huonossa kunnossa voimakaksikon pahoinpitelyn jäljiltä, mutta ei kuitenkaan kuollut - ei aivan. Kuluneet rustot ja jänteet pitivät vielä hänen luitaan ja harvoja lihariekaleita paikoillaan parhaan taitonsa mukaan. Petrin tajunta oli useiden pään alueelle osuneiden iskujen voimallisesta vaikutuksesta levinnyt, ja nyt vain hänen väkivahva egonsa piti ruumiin jäänteitä yhdessä muodossa.
Luisella kädellään Petri nosti kosken töyräältä sinapinvärisen poplarin sekä kostean villapipon, jonka ylimaailmallisen tumma sinisävy oli joessa kelluttujen vuosien aikana ehtinyt hieman vaaleta, ja peitti niillä kovin luisen olemuksensa, sillä voimakaksikon höykytyksessä olivat hänen omat grungeasusteensa muuttuneet tilkkutäkin raaka-aineiksi.
Kengät olivat sentään jääneet ehjiksi, joten Petri astui liian suuriin kenkiinsä ja harmistui. Ylimääräisen tilan hän täytti ruoholla, ja heti oli parempi olla.
Katseltuaan hetken kovin punasävyiseksi värjäytynyttä maisemaa Petri suuntasi kulkunsa kohti terveyskeskusta.

Terveyskeskuksen ensiapuhuoneessa, hoitopöydän luona, oli tungosta: yksi lääkäri, kaksi naispuolista hoitajaa sekä kolme työharjoittelijaa, jotka kaikki touhusivat leikellen ja liimaten, paikaten ja ommellen.
Heidän keskellään hoitopöydällä makasi tajuttomana Kai, joka hetkeä aikaisemmin oli hoiperrellut vastaanottoaulaan. Hänelle oli tehty rasvaimu sekä väärin suoritettu frontaalilobotomia. Alahuuleensa, jonka hän oli tuskissaan purrut riekaleiksi, Kai sai 67 sinistä tikkiä. Tuska sai Kain menettämään vähäisenkin tajuntansa.
Siinä henkilökunnan ja hyödyllisyydeltään kovasti näennäisten laitteiden ympäröimänä Kai alkoi pikkuhiljaa palata tajuihinsa. Hänen kurkkunsa alkoi vastoin aivojen komentoa korista epäinhimillisesti ja työharjoittelijat säntäsivät kauhuissaan pakoon.

Siihen samaan huoneeseen raahattiin myös Petri. Hän oli pahalla päällä polteltuaan tulomatkalla ruohon kengistään. Pahantuulisuus ei johtunut ruohosta, vaan siitä, ettei hänellä ollut menestyksekkääseen pilvenpoltteluun tarvittavia elimiä. Olihan hän vain pelkkä luinen tukiranka.
- Hui kauhistus! huudahti Kai nähdessään sisään kuljetetun luurangon.
- Rauhoitu mies! Se olen minä, Petri, sanoi luuranko.
Kai alkoi nauraa kovaäänisesti.
- Olisihan se pitänyt arvata! hihkui Kai. - Niin sinun tyylistäsi.
Petrin leuka oli sijoiltaan saaden hänet näyttämään naureskelevan, mutta oikeasti hän oli kyllin pahalla päällä lahdatakseen koko Taivalkosken. Hän oli hiljaa.
- Mistä olet saanut nuo vaatteet? Ja mihin elimistösi on kadonnut? Olet kuin uusi mies. Hei kuule! Sinulle pitää keksiä uusi nimi, Kai raikui pelottaen jo hoitajatkin pois korisevalla äänellään.
- Petri yritti pidätellä raivoaan. Hän hakkasi päätään hoitopöytään.
- Miten olisi Luuranko-Pete? Kai kysyi. Lääkäri purskahti nauruun. Petrin hoitopöytä alkoi täristä.
- Tai Kirppari-Kalle? Kai nauroi.
Petri ei kestänyt enempää vaan syöksyi muristen Kain kurkkuun. Alkoi tappelu.

Pekalla ei ollut ollut onnea tähänkään mennessä ja sama tyyli jatkui matkalla Taivalkoskelle. Tasaisin väliajoin Pekan fyysinen olemus päätti jakautua ilman kehon omistajan suostumusta ja aina silloin tällöin oli siis hakattava tämä kopio hengiltä, sillä saattoi olla enintään yksi. Tähän oli syynä elinvoiman riittävyys enintään yhdelle olemukselle kerrallaan. Urakkaa helpotti sentään kopioiden huomattava älyllinen alemmuus.
Jälleen kerran oli Pekka hakkaamassa kopionsa tyhmää päätä asfalttiin, kun poliisiauto, jonka toisessa kyljessä oli rosoreunainen reikä, pysähtyi hänen kohdalleen.
- Tuo mieshän tappaa itseään! huudahti poliisi #1.
- ÅHÅ! huudahti poliisi #0 ihan vaan sanoakseen jotain, tajuamatta tilannetta sen kummemmin.
- Olisikohan meidän tehtävä jotain?
- Katsotaan ohjekirjasta...
Poliisi #1 kaivoi poliisiauton hansikaslokerosta esiin Poliisin ABC-kirjasen pistoolien ja käsikranaattien alta ja ryhtyi tutkimaan kirjasta vaivautunut ilme kasvoillaan. Yllättävän nopeasti hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui.
- Täällä kerrotaan, mitä tuo mies tekee!
- No mitä?
- Hän yrittää itsemurhaa!
- Mitä meidän on tehtävä?
- No jos hän ei ehdi tappaa itseään, niin hän pääsee terapiaan...
Samassa auton ulkopuolelta kuului iljettävähkö rusahdus, kun kopio-Pekan kallon rakenteet pettivät ja harmaata massaa levisi ennestään jo hieman punertavalle kestopäällysteelle.
Poliisit olivat tiukan paikan edessä, sillä joku oli repinyt ohjekirjan seuraavan sivun joskus akatemian aikoihin sätkäpaperiksi, eikä ollut enää mahdollisuutta seurata kirjan ohjeita.
- Ööh... Mitäs nyt?
- No me voisimme vaikka toimittaa tuon itsemurhaajan terapiaan...
Poliisit tiesivät nyt mitä tehdä ja astuivat ulos autosta. Järkytys oli arvattavasti suuri heidän havaitessaan itsemurhaajan juoksevan jo kaukana horisontissa, ja heillä oli ainoastaan kylmenevä ruumis tiellä.
- Mitä se nyt tekee? kysyi poliisi #0.
- Se pakenee rikospaikalta! Se on pysäytettävä heti!
- Åkej.
Poliisi #0 otti hansikaslokerosta esiin lievästi ylitehoisen virka-aseensa ja ampui nopean sarjan kohti pakenijaa.
Pekan kopioituminen oli jälleen alkanut ja hän tunsi, kuinka hänen ruumiinsa valmistautui jakautumaan. Kuten jo niin harmittavan monta kertaa aiemminkin, hänen päänsä jakautui ensimmäisenä ja muu ruumis olisi pian seurannut perässä, mutta tällä kertaa poliisin luoti lävisti hänen takaraivonsa pysähtyen luuhun ja polttaen muutamia kymmeniä suhteellisen tärkeitä kytkentöjä aivokuoren pinnalta. Molempine päineen Pekka kaatui asfaltille ja jäi siihen makaamaan. Poliisit olivat vähällä peruuttaa Pekan tajuttoman ruumiin ylitse, mutta poliisi #1 ehti lähes viimeisellä hetkellä kiskaista käsijarrua ja auto pysähtyi kiltisti. Ronskeina miehinä poliisit nakkasivat Pekan hervottoman ruumiin auton peräosaan ja lähtivät ajelemaan kohti Taivalkosken kuntakeskusta.

"Kaksi taivalkoskelaista poliisia pidätti varhain tänä aamuna heitä paenneen ambulanssikuskin. Miestä epäillään laittomien korvalappustereoiden salakuljetuksesta. Epäilty pakeni poliisia ambulanssilla peruutettuaan ensin posiolaisen maanviljelijän päälle. Hurjan takaa-ajon päätteeksi ambulanssi törmäsi yllättäen tielle ilmestyneeseen lantakasaan. Poliisien raportin mukaan pakoilija oli pidätyksen tapahtuessa 'erittäin huonossa kunnossa -- luultavasti pahoinpidelty'. Pidätyksen jälkeen ambulanssikuski kuljetettiin itärajalle. Poliisi tutkii, onko tapauksella yhteyttä palaneeseen mäntyyn."

Koillissanomat Tiistai, 10.6. EY*
*Ennen Ydintuhoa

Petri oli ehtinyt iskeä skalpellin Kain vasempaan silmään ennen kuin tämä sai paiskattua Petrin lattiaan ja katkaitua tältä reisiluun.
Lääkärikin hyppäsi mukaan tappeluun, vaikka jäikin heti alakynteen. Kain silmä vuoti valtavasti ja Petrillä oli kädessään oma jalkansa. Jalalla Petri hakkasi Kaita pitkin kasvoja, kun taas Kai löi Petriä hoitopöydästä irrottamallaan teräsputkella.
Pian kumppanukset väsyivät taistelemiseen ja pyysivät paikalle hoitajia vammoihinsa. Petrin jalka kiinnitettiin ruuveilla ja pienellä metallilevyllä, Kai sai lasisilmän, mustan silmälapun ja 6 kiloa käytöstä poistettuja laihdutuslääkkeitä. Hänen päänsä ajeltiin kaljuksi.
Kain trippi oli ehtinyt kaiken toiminnan ja jännityksen keskellä ehtinyt kadota kokonaan, eikä liikkuminenkaan ollut enää ongelma. Petrinkin olo parantui kummasti pikku nujakan jälkeen. Lääkäri kuoli pian hoitajien saavuttua saamiinsa vammoihin.
Yhdessä Petri ja Kai poistuivat sairaalasta. Pihalla kova tuulenpuuska tarttui Petrin poplariin ja niin poika singahti taivaan tuuliin. Kai katsoi, kuinka loittoneva hahmo kutistui pieneksi pisteeksi ja lopulta katosi jossakin idän taivaalla.
Tämän nähdessään Kai masentui. Hänen aivoistaan poistetut tuiki tärkeät osat ilmoittivat poissaolostaan. Kyynel vierähti Kain turvonneelle poskelle.
Ja jossakin lännessä tuuli yltyi varistaen puista lehtiä.

Kaksine päineen Pekka heräsi lääkenarkoosista, johon hänet oli vaivutettu, jottei hän olisi herännyt kesken luodinpoistoleikkauksen. Havaittuaan toisenkin päänsä olevan vielä paikoillaan Pekka harmistui syvästi, jonka johdosta peiliseinän takana piilotellut patologi laittoi hampurilaisen, jota oli syömässä, viereiselle pöydälle ja aikoi määrätä tämän valmisteltavaksi obduktioon. Pekka ei kuitenkaan aikonut pysyä kauaa pienessä huoneessa, vaan otti valkoisen sairaalapyjaman laskoksista patologia suuresti hämmästyttäen Tuota-banaanihillopurkin, jonka sisältö oli tosin ehtinyt läikkyä hänen mieleensä, ja heitti sen suurella voimalla peiliseinän läpi. Patologi ei ehtinyt lausua Ave Mariaa, hän oli nimittäin katolinen, ennen kuin lasinsirut silpoivat hänen kasvonsa ja hillopurkki teki työnsä hänen takaraivonsa sisäpinnan uudelleenmuotoilussa kasvojen puolelta.
Pekka loikkasi peilinjäännösten läpi ja söi hampurilaisen, jota patologi ei enää tarvinnut. Porilaista hän ei syönyt, vaan riisui sairaalapukunsa havaiten käyneensä läpi myöskin sukupuolenvaihdosleikkauksen.
- Perkele! hän kirosi soinnukkaalla altollaan ja ryntäsi alastomana käytävään.

Petri iskeytyi maahan jollakin hiekka-aavikolla, joka näytti jatkuvan ainakin ikuisuuksiin riippumatta siitä, mihin katsoi. Tuuli oli kuljettanut hänet ties minne, mutta ei se mitään, ei hän ollut muutenkaan ollut menossa minnekään.
Kyllästyttyään varsin pian katselemaan hiekka-aavikon taivaanrantaa Petri laski katseensa jalkoihinsa. Katseltuaan hetken hiekkaa varpaidensa luiden välistä hän kiskaisi maasta heinätupon ja alkoi pureksia hulluruohoa, josta ei kuitenkaan tiettyjen ruumiinrakenteellisten seikkojen vuoksi tullut yhtään mitään. Petri muisteli kansan keskuudessa suosittuja kirosanoja, jotka eivät kuuluneet ryhmään 'uskonto sekä sukupuoli- ja ruoansulatuselimet ja niiden johdannaiset'.
Pian hän turhautui ja muistamatta yhtään sanaa ja tunki hulluruohoa kallonsa reikiin, joissa kerran olivat olleet sieraimet. Lainattuaan mungolaumalta itselleen keuhkonkorvikkeet ja suhteellisen toimivat äänijänteet, hän alkoi kävellä kohti kaukaista taivaanrantaa.
Jonkin ajan kuluttua hän päätteli hulluruohon alkaneen vaikuttaa, sillä hän näki palaneen männyn.

Metsän jättiläinen oli päässyt Rukalle ja kiivennyt suurmäen huipulle. Kiivastuneet kuusamolaiset kuitenkin saivat närästystä mäkihyppääjiä syövästä jättiläisestä ja päästäkseen siitä eroon he sytyttivät mäkihyppytornin tuleen, kuten kuuluu tehdäkin, mikäli noudattaa kuusamolaista järjenjuoksua, joka ei ole hidasta, vaan vieläkin verkkaisempaa.
Saatuaan runsaasti neljännen asteen palovammoja aloitti jättiläinen varsin kivuliaan kotimatkansa.

Kuuden tonnin teräsoven takaa kuului äänekäs itkunpillitys. Nähtyään kaverinsa katoavan taivaan sineen, oli Kai sulkeutunut salaiseen säteilyturvakeskukseensa: bunkkeriin, jonka sijaintia ei hän itsekään varmuudella pystynyt tietämään.
Nyt Kai tuhersi itkua jossakin maan uumenissa ja yritti pärjätä rapakuntoisen kehonsa kanssa, vittuuntuneena masennukseensa hän veti sisäänsä lääkäriltä saamansa kuuden kilon fenmetraliinipomminsa.
Kuten muutkin amfetamiinin sukuiset aineet, fenmetraliinikin kiihdytti keskushermostoa, mutta kun kyseessä oli kuuden kilon annos, oli stimulaatiokin varsin voimakas. Hetken kuluttua Kain elimistössä alkoi tapahtua.
Kai kuuli sydämensä paukahtavan kovaäänisesti ja samassa hänen rintakehänsä räjähti singoten sisälmykset ympäri huonetta. Samalla Kain kylkiluut pirstoutuivat repien loputkin ruumiinosat seulaksi. Räjähdys oli niin voimakas, että sen aiheuttama paine nosti panssarioven saranoiltaan ja sinkosi sen valtavalla voimalla bunkkeriin johtavaan kilometrien pituiseen, maan alla kiemurtelevaan tunneliin, jonka suuaukko sijaitsi Taivalvaaran beach volley -stadionin kupeessa.
Suunnattomalla vauhdilla ja voimalla jättikokoinen teräsovi syöksyi tunnelista raahaten perässään kasaa Kain käyttökelvottomiksi käyneitä sisäelimiä. Pari rantalentopallon pelaajaa joutui oven imuun ja katosi sen mukana taivaalle. Katsojat selvisivät pelkällä säikähdyksellä.
Bunkkerin muhkuraisella lattialla Kai yritti pysytellä hengissä, mutta luumurska ja elintärkeiden elimien puute olivat viemässä häneltä tajun - ja hengen siinä sivussa. Toiseksi viimeisillä voimillaan Kai katsoi käytävään. Hän kuuli sieltä ääntä ja kirkas valo kajasti jossakin tunnelissa. Kai ei saanut äänestä selvää. Oliko puhuja mies vai nainen? Viimeisillä voimillaan Kai kuuli jonkun puhuttelevan häntä: - Kai, kulje kohti valoa.

Luuranko-Petri meni palaneen männyn luo.
- Anteeksi, missä minä olen? hän kysyi.
Mänty käänsi kylkeään, eikä Petri ollut aivan varma miten päin se nyt oli. Pete kallisti päätään kuin yrittäen tajuta männyn vaikea asennon - tai sitten hän odotti vastausta. Luurangoista kun ei koskaan oikein tiedä.
- Hallusinoitko sinä? kysyi mänty. Se puhui matalalla ja käheällä äänellä, aivan kuin sillä olisi ollut karstaa keuhkoissa. - Taidatpa tehdä. Muuten sinä ihmettelisit, mitä mänty tekee keskellä kuivaa hiekka-aavikkoa.
Pete yritti selvittää ajatuksiaan.
- Missä sinä olet itsesi noin polttanut? kysyi Pete yrittäen peittää kehnon ajattelumallinsa ja näyttää uteliaalta.
- Tiedäthän sinä yötäpäivää paistavan auringon... Etpä taida tietääkään.
- Paistaako aurinko täällä yötä päivää?
- Ei, vaan yötäpäivää!
- Mikä se on ja kerro missä olen!! Petri vimmastui.
- Rauhoitu, hyvä mies! lepytteli hiiltynyt männynrunko. - Mutta rauhoituthan sinä... Sinuna en koskisi siihen.
- Mihin?! tiuskaisi Luuranko-Petri nyrjäyttäen leukansa. Hän näytti nauravan.
- Toloacheen.. hulluruohoon! Datura Stramonium, kuuluu koisokasvien sukuun. Sisältää myrkyllisiä alkaloideja, kuten hyoskyamiinia, sko.. skop.. skoplo... Mikä se nyt onkaan? No, aivan sama. On sanottu: "Joka käyttää 3/20 unssia juurta tulee tutustumaan paholaiseen; kaksinkertainen annos tuottaa hallusinaatioita; kolminkertainen tekee lopullisesti hulluksi ja nelinkertainen tappaa".
Pete mietti raapien etusormensa jäänteillä irvileukaansa.
- Toloache.. olenko Meksikossa?
- En minä tiedä. Sen minä vain tiedän, että sinäkin kuolet tänne, kuten kaikki muutkin luurangot.
- Onko täällä muitakin?
Mänty osoitti auringon suuntaan, Petrin selän taakse. Siellä näkyi halkeillut pääkallo, jonka vieressä sojotti kitaran kaula ylös keltaisesta hiekasta. Luuranko-Petrin ei auttanut muuta kuin haukkoa henkeään.
- Entä tuo kitara? ähkäisi Petri.
- Se tuli tuolta, kompastui kalloon, eikä enää noussut ylös, huokaisi mänty osoittaen auringon suuntaan, joka oli nyt aivan toisella suunnalla.
Masentuneena Petri istahti männylle ja mietti. Mikä on yötäpäivää? Miten päästä pois? Miksi aurinko kujeilee?
- Paljonko on yksi unssi? hän lopulta kysyi.
- 4.2 grammaa.

Ainoa hyönteismyrkkytehdasta kohtaan suunnatusta itsemurhaiskusta selvinnyt banaanikärpänen oli saanut yliannostuksen tuhoisia kemikaaleja, jotka olivat tehneet pahaa jälkeä sen geeneissä.
Eipä kulunut aikaakaan, kun mutaatiot olivat runnelleet hennon olemuksen kuolaavaksi silmien kauhistukseksi, jota ei älyllinen olento voinut katsoa. Hirviö hönkäili kymmenmetrisiä metaanisuihkuja, jotka leimahtivat liekkeihin koskiessaan johonkin, joka oli ilmaa tiheämpää. Peto taivalsi kohti Taivalkosken keskustaa.
Oli tullut sen aika. Ja oli vain yksi, jolla oli voima pysäyttää se. Eikä hänellä ollut tietoa Pedosta. Mutta Pedolla oli.

Pete ei ollut selvillä entisiin sieraimiinsa tunkemansa hulluruohon määrästä. Osittain harmistuneena hän tuumaili, ettei sitä kuitenkaan ollut tarpeeksi, koska hän ei ollut kokenut mitään outoa, ellei nyt sekavia näkyjä laskettu mukaan. Ja niitähän ei laskettu, sillä olihan hän nyt Meksikossa. Tai niin hän ainakin uskoi.
Ratkaistakseen annostusteknillisen ongelman Petri kiskaisi maasta kourallisen hulluruohoa ja tunki korret entisten silmiensä jättämiin koloihin. Sattuivatpa heinät pistämään reikiä aivokuoreen ja hän näki selvästi ylipainoisen naisen, joka vaikutti suunnittelevan Petrin raiskaamista. Kauhistuneena sairaasta hallusinaatiostaan alkoi Petri hakata päätään palaneeseen mäntyyn. Mänty alkoi levitoimaan. Petri yritti samaa, tosin onnistumatta.

- Nyt minä menen, virkkoi mänty.
- Odota! Älä jätä minua! vaikeroi Petri yrittäessään saada otetta puun juurista, jotka olivat juuri ja juuri hänen ulottumattomissaan.
- En voi, mänty vastasi. - En vaikka kuinka haluaisin. Se ei ole sinun kohtalosi.
Paniikissa Petri keräsi viimeisetkin voimansa ja loikkasi korkealle ilmaan saaden raudanlujan otteen männyn juuresta. Hän tiesi, ettei se ote irtoaisi vasten hänen tahtoaan. Ylipainoinen nainen kuitenkin epätoivoisella vimmalla tarrautui Petrin poplariin, joka oli tehty niinä wanhoina hyvinä aikoina, eikä se repeytynyt, vaikka ainakin 170-kiloinen hirviö roikkui sen liepeestä, aiheuttaen Petrin välittömän putoamisen maahan; Petri joutui shokkiin, mutta toipui siitä liian nopeasti.
Vaikka Petrin ote oli ollut luja, ei se häntä pelastanut, sillä erämaan kuivuus oli haurastuttanut hänen luunsa. Siitä seurasi, ettei hänen kätensä kestänyt valtavaa rasitusta, vaan se katkesi kyynärvarren puolivälistä.
Petri tunsi, kuinka naisen eritteet valuivat suurina putouksina hänen kädentynkäänsä pitkin, imeytyen vähän kerrallaan luuytimeen. Häneltä oli putouksen vaikutuksesta mennyt aivolisäke epäkuntoon, eikä hän voinut tehdä muuta kuin tuntea inhoa ja kaihoa: luonnollista inhoa tunteesta, jonka hän sai katsellessaan hulluruohon sumentamilla silmillään irvokkaita asentoja, joita ylipainoinen nainen harrasti asetellessaan katkenneen käden jäänteitä sisäänsä; kaihoa menettämänsä käden perään, se kun oli palvellut häntä niin kovin hyvin.
Petri olisi turvautunut mihin vaan päästäkseen eroon naisesta, joka käytti hänen kättään sairaiden perversioidensa täyttämiseen. Valitettavasti mitään ei ollut tehtävissä, eikä nainen näyttänyt lainkaan lopettamisen merkkejä. Petri olisi huokaissut syvään jos vain olisi voinut. Nainen alkoi huohottaa ja valittaa huonontaen Petrin oloa entisestään.

Metsän jättiläinen nilkutti Taivalvaaralle ja valtasi beach volley -kentän. Jättiläinen söi panssarioven ilmestymisen jäljeltä jääneet pelaajat. Turnausta seuraamassa olleet ihmiset ymmärsivät hiljalleen, ettei finaaliottelua tultaisi pelaamaan peliä vaivaavan akuutin pelaajapulan takia, ja poistuivat nuristen paikalta.
Jättiläinen röyhtäisi tukevan aterian päätteeksi ja ihasteli hetken palleansa toimintaa. Varsin pian hän kyllästyi siihen ja paneutui kentälle nukkuma-asentoon. Pian hän nukahti ja sikeästi nukkuikin. Unia hän ei kuitenkaan nähnyt.
Sillä välin Peto liekitti entisen Erkin puodin, joka vielä vähän ennen sitä hetkeä toimitti kierrätyskeskuksen virkaa, mutta siitä eteenpäin siitä ei ollut muuhun kuin paikalliselle VPK:n nuorisojaostolle grillijuhlien hiillokseksi. Grillijuhlissa kului ennätysmäärä makkaraa sekä mietoja alkoholijuomia, mikä teki läheisen eineskaupan omistajasta erittäin surullisen, sillä VPK oli tehnyt sopimuksen tukkumyyjän kanssa.

Pekka oli eksynyt harhaillessaan Taivalkosken terveyskeskuksen suurilta osin tuntemattomissa katakombeissa, joista liikkui monenlaisia huhuja - joista useimmat tosia - jotka voivat saada kokeneenkin harhailijan kiroamaan paikan olemassaoloa. Pekka oli kuitenkin varma, ettei tulisi vaeltamaan kosteissa ja homeisissa käytävissä loppuikäänsä, vaan pääsisi sieltä tarvittaessa pois.
Sattuipa Pekka lyömään päänsä katosta törröttäneeseen jättiläiskalmarin saalistuslonkeroon ja kirkaisi soinnukkaalla altollaan. Hän ihmetteli hetken ja toisenkin ruumiiseensa pumpattujen hormonien vaikutusta, mutta sen pidempään hän ei ehtinyt ajatella, sillä lonkero heräsi eloon ja maailma muuttui punaiseksi.
Tovin kuluttua Pekka pakottautui palaamaan elävien kirjoihin, sillä kuolemanjälkeisen elämän odotushuoneessa nonstoppina soinut Onnenpyörän tunnusmusiikki oli liikaa hänelle. Hän vilkuili ympärilleen ja näki saalistuslonkeron olevan poissa - kuten hänen alaruumiinsakin. Todellisuuden saavutettua ymmärtämisen raja-alue iski kipu läpi hänen jäljellä olleen ruumiinsa, mutta urhoollisesti Pekka raahautui eteenpäin käsiään apuna käyttäen pitkin limaista maapohjaa.
Taivalkosken silloinen kunnanjohtaja oli jo kauan suunnitellut katakombien tuhoamista ja esitettyään asian sekä vedeltyään hieman oikeista naruista hän saikin luvan poistaa käytäväverkosto hallitulla ydintuholla. Sen ei ollut tarkoitus tehdä vahinkoa, ainoastaan tuhota kohde. Mutta pieni lipsahdus kuitenkin pääsi sattumaan ja ydintuho pyyhkäisi pois koko lähiön. Kunnanjohtaja oli silti onnellinen, sillä katakombit oli saatu tuhottua. Eikä viikon kuluttua tapahtuneesta kukaan enää muistanut alueella asutusta olleenkaan.
Pekka ei kyennyt enää etenemään, sillä rotat olivat vieneet hänen kätensä. Hän uskoi kuitenkin päässeensä päämääräänsä, sillä valtavan voimakas valo lähestyi paikkaa, jossa hän makasi liikuntakyvyttömänä. Hyvässä uskossa hän koki sublimoitumisensa.

Vietyään Pekan terveyskeskukseen olivat poliisit menneet korjauttamaan pakettimallista virka-autoaan, johon oli materialisoitunut lautasantenni. Pikaisesti poliisit virittivät kannettavan televisionsa kanavalle, jolta he saattoivat katsella amerikkalaista jalkapalloa.
Sattuipa korjaamolle kuitenkin samaan aikaan Peto, joka järjestelmällisesti tuhosi ympäröivää maailmaa. Se havaitsi poliisiauton ja käräytti lautasantennin kokaiinin käytöstä. Rangaistukseksi Peto poltti sen.
Autossaan amerikkalaista jalkapalloa seuranneet poliisit tuskastuivat käräytetyn ja poltetun lautasantennin varsin heikkoon toimivuuteen.
- Antenni ei näytä oikein toimivan, totesi poliisi #1 monotonisella äänellään ja omasta mielestään varsin älykkäästi toverilleen.
- Ei, ei, eipä ei, myhäili #0 yrittäen samalla rummuttaa käsillään jotain ruotsalaista poppikappaletta polviinsa. Se osoittautui hänelle aivan liian vaativaksi.
- Jonkun olisi mentävä korjaamaan se. Menetkö sinä?
- Åkej.
Poliisi #0 astui ulos autosta ja havaitsi lautasantennin muuttaneen olemustaan. Hän kynsi hetken päätään, ravisteli sitten irtonaisen hilseen pois kynsiensä alta ja pidätti huoltamon omistajan, jonka epäili ilkivaltaa lautasantennille tehneen.
- Tules tänne! hän huusi kumppanilleen ylpeilläkseen pidätyksellään. Poliisi #1 astui autosta ulos juuri sillä hetkellä kun Peto liekitti koko kulkuneuvon, joka aivan ymmärrettävästi räjähti. #1 lennähti seinälle, johon hän upposi hieman. Kyseisen räjähdyksen aikaansaama paineaalto lennätti auton vasemman tuulilasinpyyhkijän pidätetyn otsaluun läpi. Huoltamon omistaja kuoli varsin nopeasti.
Poliisi #0 harmistui ja ryhtyi pidättämään Petoa murhasta. Tämä ei kuitenkaan aikonut jäädä paikalle, vaan alkoi piiskata ilmaa suurilla siivillään. Pidätysaikeissa ollut poliisi tunnisti pakoyrityksen ja ampui saappaanvarteen sijoittamallaan virka-aseella pakenijaa kohti räjähtävän ammuksen, joka ei ollut suutari. Peto leimahti ilmiliekkeihin sen keuhkoissa kehittyneen metaanin syttyessä palamaan ja tuottaessa varsin suuren ylipaineen. Räjähtävällä luodilla saattoi olla vaikutusta tapahtuneeseen, mutta sitä ei koskaan saatu näytettyä toteen.
Kun tapahtunutta myöhemmin tutkittiin, ei Pedosta löydetty mitään muita jäänteitä kuin jättimäinen verkkosilmä, joka oli hieman kärventynyt reunoiltaan. Poliisi #0 sai pitää sen muistona tapahtuneesta.

Petri kuuli laukauksen ja näki, kuinka raiskaajanaisen pää levisi ilmaan jääden hetkeksi leijumaan punaharmaana mössönä paikalleen. Pian se kuitenkin, Petrin suureksi helpotukseksi, putosi maahan ja imeytyi varsin pian kuivaan hiekkaan. Hän helpottui kuitenkin vielä enemmän, kun meksikolaishattuinen mies kampesi jäykistyvän ruumiin pois kädentyngän päältä.
- Terve! Minä olen Pedro Juan Miquel de la Canita ý Perez ý Mencho, sanoi mies, katseli hetken liikkumatonta luurankoa ja totesi: - Sinulla taitaa olla aivolisäke epäkunnossa.
Mies otti maasta kitaran ja iski sillä neljästi Petriä pään alueelle ja tämä tunsi jonkin naksahtavan.
Petri kohottautui istualleen ja olisi kiittänyt miestä, mutta keuhkopussit eivät oikein olleet toimiakseen. Mies ymmärsi jälleen, mistä oli kyse, ja tarjosi 200 litran vetoista mustaa jätesäkkiä korvikkeeksi. Jätesäkki toimi hyvin.
- Kiitti, Petri kiitti.
- Mitäs tuosta. Harva se päivä tuo el Paso yrittää käyttää hyväkseen tänne putoilevia luurankoja.
- Aijaa...
Petri vaikeni hetkeksi, mutta pian taivaalta putosi kaksi beach volleyn pelaajaa ja panssariovi, joka murskasi Pedron. Hän olisi ihmetellyt tapahtunutta ellei hän olisi - tai ainakaan luullut olevansa - ollut Meksikossa. Petri tunki hulluruohoa pelaajien korviin ja ehti jo hetken suunnitella Pedron kaivamista panssarioven alta, muttei ehtinyt asiassa sitä pidemmälle, kun Suuri Tuuli kaappasi hänet jälleen matkaansa kohti itää. Petri alkoi epäillä, oliko tämä kaikki sittenkään hallusinaatiota.
Ja jossakin lännessä talonmies kiroili yltyvän tuulen varistaessa lehtiä vastalakaistulle piha-alueelle.

Noin kuukausi bunkkerissa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen Kai heräsi mielestään hyvässä, mutta yleisen mittapuun mukaan enintään siedettävässä kunnossa. Silmäiltyään ympärilleen hän tajusi olevansa Maan kiertorataa kiertävällä C-luokan avaruusasemalla. Hän makasi korkealla operointipöydällä valkoisessa leikkaussalia muistuttavassa huoneessa, jossa oli yksi ikkuna, josta saattoi nähdä Telluksen lempeästi hymyilevine kasvoineen. Kai näki tähtiä.
- Ahaa! Olet siis hereillä, sanoi pehmeä miehen ääni pöydän vierellä olleesta kaiuttimesta. Samassa kaksi valkeapartaista, täsmälleen samannäköistä miestä käveli sisään ovesta.
Kai olisi sanonut ihan mitä vaan, mutta miesten yhdennäköisyys hämmensi hänet siinä niin määrin, että ainoa mitä hän saattoi - tahtomattaankin - oli pieraista äänekkäästi. Tästä johtuva valtava häpeän tunne ja punastuminen tiputtivat hänet pöydältä. Kain vasen ranne murtui kohtaamisessa lattian kanssa. Ilmeisesti miehet ovat kaksosia, hän ajatteli.
Välittämättä Kain kaasupäästöstä miehet nostivat Kain lattialta ja alkoivat raahata häntä ulos huoneesta.
Käytävässä Kai aloitti näyttävän esityksen, jonka osina olivat rimpuileminen ja täyttä kurkkua kirkuminen, mutta kaksoset olivat vahvoja, eikä Kain auttanut enää riuhtoa, vaan hän kyllästyi koko touhuun.
- Keitä te olette ja mihin te minua viette? Ja miksi minä en ole kuollut tai ainakin lihaton? Kai kysyi naama happamena.
- Menettämäsi kudos on korvattu altaassa kasvatetulla, ns. synteettisellä lihalla, sanoi toinen miehistä.
- Meidän oli tarkoitus tehdä sinusta mandroidi, mutta määrärahat on kaikki loppu, ja pelkän määrärahan turvin on vaikea tehdä yhtään mitään. Meidän on kai vaan pakko pistää sinut menemään, jatkoi oikeanpuoleinen.
- Pistää menemään?! Mitä te tarkoitatte! Kai huusi ja alkoi jälleen rimpuilla, vaikkakin aivan turhaan.
- Pudotamme sinut vapaasti ilmakehään. Se voi olla vaarallista, mutta tulisi liian kalliiksi viedä sinut aluksella maanpinnalle, sanoi mies oikealla. - Tosiasiassa me ammumme sinut torpedoputkella ilmakehään.
- Torpedoputk.. apua!! Minähän kuolen. Ette te voi tehdä tällaista! Keitä te edes olette? Kai huusi ja kiljui.
Miehet olivat jo mahduttaneet Kain pää edellä putkeen.
- Ole jo hiljaa! Meillä meni muutama miljoona sinun paikkaamiseen ja vielä joku hunsvotti kivitti meidän säähavaintopalloksi naamioidun vakoiluvälineen. Ei mene hyvin meilläkään. Eikä mandroidikaan valmistu ennen kuin määräraha luvataan uudestaan! vimmastui toinen miehistä.
- Mikä se mandroidi edes on? kysyi Kai.
- Tiedätkö mikä on androidi?
- Tiedän.
- No hyvä, naurahti mies ja löi putken kiinni jättäen Kain pihisemään sen sisään.
Kain huuto tukahtui, kun miehet laukaisivat putken sisällön matkaan kohti ilmakehän ylimpiä kerroksia. Tämä oli ainoa käyttötarkoitus avaruusaluksissa oleville torpedoputkille. Koska torpedojen käyttö ulkoavaruudessa on kovin kyseenalaista, putkia käytetään pelkästään turhan lastin tyhjentämiseen.
Kun Kai syöksyi ilmakehään, hänen G-voimien venyttämät kasvonsa alkoivat voimakkaasti punoittaa. Pian ne olivat jo ilmiliekeissä. Eikä aikaakaan, kun Kai kokonaisuudessaan oli punaisissa liekeissä jättäen peräänsä pitkän, tulisen pyrstön. Ennen lopullista tuhoutumistaan Kai päästi valtavan pamauksen, jonka seurauksena yhteensä 100.000 keskieurooppalaista menetti pysyvästi kuulonsa.
Lukuun ottamatta 4 gramman tuhkakasaa paloi Kai totaalisesti loppuun. Jäljelle jääneet tuhkat varisivat Välimereen.

10. heinäkuuta, ennen ydintuhoa, hiekkalaatikolla leikkineet Matti ja Liisa kolauttivat hiekkakakkuja tehdessään muovilapionsa hiekasta esiin pistäneeseen pääkalloon.
Jatkokaivauksissa paljastui kyseessä olevan kokonaisen luurangon, joka oli puettu sinapinväriseen poplariin sekä siniseen villapipoon. Lisäksi siltä puuttui oikea käsi, jonka Matti ja Liisa arvelivat maatuneen.
Koska luuranko ei suostunut puhumaan, saatikka sitten maistamaan hiekkakakkua, kiikuttivat lapset sen Matin isän nähtäväksi. Tämä sanoi, ettei siihen saanut koskea, sillä siitä saattoi saada taudin. Matti ja Liisa säikähtivät ja karkasivat kahdestaan metsään.
Matin isä vei luurangon poliiseille ja poliisit taas sairaalaan, jos sen voisi vaikka tunnistaa. Sairaalan henkilökunnan mukaan se ei ollut mahdollista, mutta eräs vanha mies sanoi, että kyseessä oli Petrin luuranko; vaatteista ei kuuleman mukaan voinut erehtyä.
Sairaalasta Petrin tukiranka kuljetettiin ruumishuoneelle, josta se kahden päivän kaapissaolon jälkeen jauhettiin ja haudattiin jollekin hautausmaalle.
Koska kukaan ei suostunut kustantamaan hautakiveä, ei paikkaa pistetty muistiin, eikä siitä saanut puhua.

"Maan kiertorataa kiertävälle C-luokan avaruusasemalle myönnettiin eilen määräraha mandroidin valmistukseen. Mandroidi oli tarkoitus valmistaa palaneesta männystä, jonka juuristossa kasvaa näennäisen itsenäisenä organismina luinen käsi. Palaneesta männystä, joka sopii tämän kyseisen puun kuvaukseen, on saatu lukuisia yhteydenottoja, joiden todenperäisyyttä ei ole varmistettu. Kesken mandroidin valmistusprosessin avaruusasemalle iski tuntemattomasta syystä muurahaiskäpyjen invaasio, jonka tuottamat vauriot aseman ohjauslaitteissa ja rakenteissa aiheuttivat tämän tuhoutumisen. Aseman lähettänyt sivilisaatio on antanut sodanjulistuksen YK:n puheenjohtajalle.
Samaan aikaan Taivalkoskella etsitään kahta nuorta, miespuolista henkilöä. Heitä syytetään kahden Tuota-merkkisen banaanihillopurkin varastamisesta. Etsintöjä johtavan poliisikonstaapelin mukaan 'ei varkailla ole toivoakaan paosta, sillä mukaan etsintöihin on kutsuttu kaksi pudasjärveläistä poliisia, jotka aiemmin pelastivat Taivalkosken keskustan terroristipedolta'. Toistaiseksi etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Varkaista on luvattu löytöpalkkio."

Koillissanomat Perjantai, 1.8. JY*
*Jälkeen Ydintuhon