Olipa kerran partainen kaveri nimeltä Timo. Timo oli sangen kyllästynyt siihen, että kaverit nimittelivät häntä Timpaksi; Timo halusi olla oranki. Eräänä iltana, kiskaistuaan kunnon yliannostuksen partahormoneja Timo nysväsi hieman ovenkahvan kanssa. Eihän siitä mitään tullut, kahvalla särki päätä ja romantiikka jäi väliin. Itku ruokatorvessa Timo menikin nukkumaan ja näki unta gorilloista, mikä pelotti häntä kovin vähän.
 Seuraavana aamuna Timo heräsi, kasteli kaktuksen ja meni WC:seen. Hänellä oli vakaana aikomuksenaan - kuten aina muulloinkin herättyään ja kasteltuaan kaktuksensa - trimmata partansa. Mutta suuri oli hänen yllätyksensä ja riemunsa, kun hän sai huomata peilikuvansa muuttuneen orangiksi. Varmistuttuaan vielä siitä, ettei kyseessä ollut naapuripoikien ilkeämielinen temppu maalata peiliin oranki Timo-oranki syöksähti ulos talostaan ja katosi läheisen metsikön siimekseen, mistä vielä näinäkin päivinä aina joskus kuuluu innokasta riemumetakkaa.
 Myöhemmin, toivuttuaan ensi-ihastuksesta Timo-oranki lähti katsomaan kavereitaan, jotka olivat aina naureskelleet hänelle. Tämä päivä oli heille huono päivä, eikä siitä sen enempää. Onhan turhan masentavaa kertoa henkilökohtaisista nöyryytyksistä, joita he joutuivat kohtaamaan.
 Suoritettuaan tämän kloorinkatkuisen urakkansa oranki, joka oli päättänyt luopua täysin entisestä etunimestään lähti vetämään valokaapelia keskelle korpimetsikköä. Kiskottuaan runsaat 14 kilometriä kuitupiuhaa Tampere-nimisen metsikön keskelle hän ison, punertavan apinan raivolla suoritti asennusoperaation, jossa ei tarvittu valokuitu->rj45-liitintä tai verkkokorttia. Integroituaan näin kiinteän verkkoyhteyden kannettavaan iBananaansa oranki hyppi ja pomppi kuusien tervan- ja pihkantuoksuisilla oksilla päästäkseen eroon takalistoonsa pureutuneesta chihuahuasta. Eihän se hurtta ollut moksiskaan moisesta, joten ei muuta kuin apinanleipää siivuiksi ja koiraa väliin.
 Nam nam.
 Saatuaan vatsansa täyteen oranki venytteli rattoisasti ja istahti iBananansa äärelle idlatakseen loppuelämänsä onnellisena kuin mikä tahansa keskivertokädellinen, mitä nyt ehkä vähemmän kädettäen, mistä ei sen enempää myöskään. Idlattuaan riemuiten joitakin vuosia orangin kuitenkin yllätti äkillinen pariutumisenhalu, jota yleisemmin myös sukukypsyydeksi kutsutaan. Käteensä kyllästyneenä oranki ryhtyi chattaamaan kuin keskikokoinen eläin ja lopulta löysikin chatista miltei itsensä tavoin kieroutuneen chateläimen, kissapossun, joka mieluusti ryhtyikin idlaamaan IRCissä, ellei sitten muusta syystä niin nähdäkseen, kuinka monta typoa oranki pystyi tuottamaan suurilla, karvaisilla käsillään painamatta poistonäppäintä.
 Tämä suhdehan oli tietysti tuhoon tuomittu, sillä arvaamattoman ajan jälkeen kissapossu vaati orangin avioon ja näin olivat orangin rattoisat idlepäivät menneisyyttä. Sanotaan, että jos joku oikein syvästi rakastuneena kulkee Tampereeksi kutsutun metsikön ohi, voi hän kuulla, kuinka orangin idlenhimoinen zombieprosessi suoltaa syntaksivirheilmoituksia hämärässä korvessa.