Olipa kerran pienen pieni poika, jolla oli vain erivärisiä sukkia. Joskus, legendan mukaan, oli ollut myös sukkapareja: tarunhohtoisia ilmestyksiä, joita palvottiin ja pidettiin, ellei nyt jumalina, niin ainakin jumalten sanansaattajina. Ja tämä poika oli nähnyt unen, jossa hän pääsi eriväristen sukkien maahan; siellä oli muuan yksiraitainen johtajasukka, mikä antoi tälle pojalle kaikki hänen tarvitsemansa asiat. Joten poika kuului heihin, jotka vielä palvoivat sukkia.
Valtakunnan rajoilta oli kiirinyt hälyttäviä uutisia; paikalliset kerettiläiset uhmasivat ikiaikaisia tottumuksia ja käyttivät sukkia _jaloissaan_, erottaen luodut parit toisistaan ja käyttäen toisiaan muistuttavia sukkia, kuin ne olisivat pareja. Tämä hullu tottumus levisi erittäin nopeaa myös muuallekkin sukkien maahan, ja raitasukka-johtaja päätti kerätä armeijan ja hyökätä kapinallisia kerettiläisiä vastaan. Vastus olisi kuulemma kova, mutta mitäs johtaja-sukka ei tekisikään pelastaakseen viimeisimmätkin eriparisukat.
Tultuaan siihen tulokseen, että johtajasukka oli tullut hulluksi, päätti poika pistää vallankumouksen alulle. "Ei Roomaakaan poltettu päivässä", tuumaili poika, onnellisen tietämättömänä siitä, että oli väärässä. Myös pahimpia eriparisukka-vihollisia olivat nuo rumat, pelottavat ja hetkessä hajuun tappavat kengät, jotka myös halusivat hieman hygieniaa elämäänsä. "Legendat eivät synny ilman tekoja!", kannusti poika itseään matkalla kivuliaaseen ja noloon itsetuhoon. Kyseenalaiseksi onneksi pojan päätä ei pakottanut liiallinen äly, olihan hänet jo pienenä pudotettu pää edellä lattiaan.
Mutta yhtäkkiä, poika tunsikin (vähä-älyisessä ja ontossa päässään), että ehkä hänestä tulisikin kaikkien sukkien valtias, ja tekisi kaikista samannäköisistä sukista pakola parit. Mietittyään hetken oliko viimeöinen uni, jossa jääkiekkoilija rakasteli kaunista neitoa, millään tavoin relevantti tässä yhteydessä, lähti poika ristiretkelleen. Tosin kauaa hän ei ehtinyt seikkailla, kun jo meteori iski hänet maahan. Mutta oli joku, johon pojan ponnekas yritys oli jättänyt jälkensä: jääkiekkoilijan ja sukan risteytys, Kondomi!
Kondomi läksi pojan puolesta valtaamaan sukkamaailmaa. Tuntien syvää inhoa sukkia kohtaa, se puhui myös kengät puolelleen, luvaten näille ikuisen paratiisin ja ainiaan puhtaat sukat. Saatuaan kengät sotajalalle ja murskaamaan vanhakantaisten sukkien linnakkeen, Fort Socksin, vaihtoi Kondomi valtakuntaa ja paljasti kerettiläisille salaisuuden: sukat olivat kerettiläisten iänikuisten vihollisten haamuja, jotka olivat raiskanneet ja tappaneet heidän vaimonsa. Ja kaiken lisäksi sukat olivat keinokuitua!
Tämän synkeän salaisuuden paljastuttua jopa niin ymmärtäväiset ja käytännönläheiset kerettiläiset raivostuivat. Olivatko epäpyhän tekokuidut pitäneet pilkkanaan heitä ja heidän naapurikansojaan aikakausia? Kerettiläiset ryntäsivät suurin joukoin rukoilemaan jumalaansa, Kaunista naista rakastelevaa jääkiekkoilijaa, saadakseen voimaa murskata nuo nailonista tehdyt epämuodostuneet pussit. Jääkiekkoilija tunnisti valitettavasti kondomin heti omakseen ja otti sen pikimmiten käyttöönsä. Mutta kengät ja kerettiläiset jatkoivat urheasti matkaansa puolustamaan ylpeyttänsä, Kaunista neitoa 20, jota heidän jumalansa olisi mieluusti hässinyt. Kerettiläisten jumal-ylpeys-suhde ei ollut sen maailmanpiirin mielikuvituksettomimpia tai yksinkertaisimpia; teologeilla ei ollut sinne asiaa.
Aurinko kohosi läheisen kukkulan takaa ja paljasti aamulle kerettiläisten kolmannen armeijakunnan. Ilmassa oli lintuja, jotka olivat varustautuneet paksuihin haarniskoihin ja suurin aseisiin. Heitä johti suuri yliluutnantti Harmaalokki. Hän oli erittäin arvostettu seurapiireissä ja hyvin menestynyt sodissa. Tosin, kuten kaikilla 3. armeijakunnan komentajilla, oli hänelläkin luurankonsa kaapissa. Mutta toisin kuin muilla, hänellä oli niitä myös sängyn alla, laatikossa ja keittiön hyllyllä. Voi että hänellä olikin luurankoja! Pahat kielet väittivät hänen olevan lisäksi erittäin hyvää pataa villasukkien kanssa, mikä tietysti vaikeutti sodankäyntiä. Mutta kerettiläiset olivat uhkailleet ja kiristäneet häntä käymään sotaa villasukkien serkkuja vastaan ja niin oli hänen nieltävä kaikki villasukkien vihat.
Yö ei ollut ollut niitä lämpimimpiä, minkä yliluutnantin tottunut silmä huomasi hänen katsellessaan aamukankeaa armeijaansa. Häntä hieman säälitti sotilaiden kohmeloinen olemus, mutta hänelle oli määrätty ensi-isku sukkien viimeiseen suureen tukikohtaan, eikä sitä saanut pieni jäykkyys estää. Harmaalokki pohdiskeli kylän polttamista, jotta kaikki kuolisi varmasti. Mutta pienen pieni epäilys kuitenkin vaivasi hänen mieltään, sillä kerettiläiset ja kengät halusivat sukat elävinä. Niinpä hän päätyi yksinkertaiseen ratkaisuun, ja antoi käskyn tappaa naiset ja lapset sekä raiskata miehet. Vahvoista mutta nöyryytetyistä sukista tulisi hyvää orjatyövoimaa.
Yliluutnantti valmistautui antamaan mahtikäskyn, kun sotilaiden sekavan joukon valtasi yllättäen paniikki. "Taivas putoaa!" kuuli Harmaalokki panikoivan väkijoukon huutavan. "Taivas kaatuu päällemme!" Kuultuaan tuon Harmaalokki havaitsi vain toisen puolen taivaastaa putoavan, ja yritti viimeisillä voimillaan johtaa joukkonsa toiselle puolen turvaan, mutta pakokauhuisten sotilaiden pelastaminen oli mahdotonta. Suurin osa heistä silpoutui mitä epämiellyttävimmillä tavoilla taivaan laskeuduttua kaikkea muuta kuin hellävaraisesti armeijakunnan päälle. Harmistuneena kokemastaan takaiskusta yliluutnantti Harmaalokki keräsi harvat selviytyneet yhteen ja unohti kuka on. Silloin taivaanrannasta kajahtivat hurjat sotahuudot. Kerettiläiset ja kengät olivat nähneet kaiken ja myös aavistaneet Harmaalokin pakoaikeet. Joten Harmaalokillakaan ei ollut mahdollisuuksia jäädä eloon.
Mutta yhtäkkiä maa tuntuikin tärähtelevän heidän jalkojensa alla ja lähelle selviytyneiden vaatimatonta ryhmää avautui madonreikä. Yliluutnantti oli kuullut näistä pedoista, jotka söivät maata ja kaivoivat maailmojen kokoisia tunneliverkostoja. Ilman tietoa pelastuksesta yliluutnantti komensi uskollista armeijakuntaansa astumaan pimeyteen, ja olemaan varuillaan. Kukaan ei ollut palannut madonreiästä, mutta Harmaalokki päätti selviytyä. heidän harmikseen se ei vaan onnistunut ja kerettiläiset ja kengät säilyivät elossa. mutta takanaan he havaitsivatkin matojen kuninkaan, suuren suuren Dragonikuksen, matojen lohikäärme-johtajan. "Tämä voi tietää vain pornokohtausta", pohti yliluutnantti katsoessaan julmaa hävitystä, kun Dragonikus kärvensi kerettiläisiä, kenkiä ja kerettiläisiä kenkiä. Pian oli verilöyly ohitse ja Dragonikus pohti syntyjä syviä. Viitsimättä kärventää 3. armeijakunnan rippeitä se uppoutui takaisin maahan.
Jostain korkealta, taivaanlaen kieppeiltä, kuului kiihkeä naisen huohotus. Harmaalokki havaitsi itsensä, kuten myös lajitoveriensakin, muuttuneen ihmisiksi. Harmaalokki oudoksui tuota pullottavaa esinettä joka hänen haarniskansa alla painoi. Hän päätti ottaa selvää siitä myöhemmin, sillä nyt hänet valtasi atavistinen vimma lisääntyä. Valitettavasti lähistöllä ei esiintynyt vastakkaista sukupuolta ja kärvennetyt raadot olivat vielä liian kuumia. 3. armeijakunnan rippeet hajaantuivat ympäristöön etsimään vastakkaisen sukupuolen edustajia. Alkoi aikakausia kestänyt Naisjahti, johon myös pimeän keskosajan nimellä viitattiin.