Prinssi Hotarun kirjeess� luki:
"On tosin turha sanoa en�� mit��n, ja mit� sanoisinkaan, mutta
Bambupensaani, vaikka sait n�hd� aamuauringon s�teet,
muistathan lehdill�si hetken viipyneen kuuran.
Minua lohduttaa jo pelkk� ajatus ett� tied�t mit� tunnen sinua kohtaan."
Kirje oli kiinnitetty lakastuneeseen bambunoksaan, jonka lehdilt� ei kuura ollut matkalla karissut - taitavaa sanansaattajaa my�ten juuri Hotarun tapaista.
[---]
Jokainen kirje oli omalla tavallaan taideteos tuoksua, paperin v�ri� ja musteen s�vy� my�ten. Kirjeet n�hdess��n palvelusneidot surkuttelivat yhteen ��neen: "Kun h�n on hovissa, ei kukaan heist� en�� kaipaa h�nt�. Miten ik�v��!"
Mit� Tamakazura sitten ajattelikin, h�n vastasi vain Hotarun kirjeeseen, ja hyvin lyhyesti siihenkin:
"Malvakaan, joka itse k��nt�� kukkansa auringon valoon,
ei halua sulattaa muistoistaan aamun kuuraa."
"Miten yll�tt�v��", ajatteli Hotaru lukiessaan hennoin piirroin kirjoitettua runoa. Vaikka viesti oli niukka, h�n ilahtui suuresti: Tamakazura ilmaisi selv�sti ett� ymm�rsi h�nen tunteitaan.
(Genjin tarina 4: Luumupuun oksa. Luku 30: Punalatvoja, s 45-46)