Etusivu  » Pelit  » Turnaukset  » NSUT 2003 Jyväskylä Tokio - All night long

NSUT 2003

Jyväskylä Tokio - All Night Long, kapteenin raportti

Joukkue: M. Jokiranta (c), T. Wiik, M. Eneberg, T. Leino, M. Rautiainen, M. Havu ja R. Kumagai.

Ensimmäinen pelimme oli Vaasan lukioita vastaan. Vastassa olivat siis mm. "Mini-Teemu" Kalliokoski (joka ei todellakaan ole enää mikään "mini", vaan esim. allekirjoittanutta päätä pitempi), veljensä Sami ym. Saintsin nuorempaa kalustoa. Meidät oli sijoitettu lohkossa kakkoseksi ja vaasalaiset neloseksi, joten ennakkoasetelmien perusteella voitto oli meidän kannaltamme ainoa hyväksyttävissä oleva lopputulos. Turnauksen ensimmäinen peli ja samalla koko kauden ensimmäinen peli ... ja vieläpä ensimmäistä kertaa yhdessä kentällä kyseisellä kokoonpanolla. Tämä kyllä näkyi pelissämme. Hyökkäys ei lähtenyt kulkemaan juuri mitenkään, vaikka liikettä oli ihan mukavasti. Haut menivät päällekkäin ja roolitus oli aika sekaisin. Positiivista tässä pelissä oli se, että puolustuksemme toimi heti alusta lähtien varsin mallikkaasti, eikä meitä vastaan tehty juurikaan ns. henppoja maaleja. Meillä oli sovittuna puolustuksena tässä ottelussa, kuten koko turnauksessa, pakottaminen back-handiin, mikä tuntui tuovan tiettyä selkeyttä muiden puolustajien sijoittumiseen. Peli oli kohtuullisen tiukkaa vääntöä, vaikka lopussa ehkä pääsimmekin hieman kaunistelemaan tulostaulua. Asenteella otettu pakkovoitto, jossa tyylipisteitä ei juurikaan jaettu. Lopputulos oli 11-8 tai 11-7 ...?

Päivän toisessa matsissa vastaan asettui Lahti, jonka kanssa kohtasimme NSUT:ssa myös viime vuonna. Viimeksi saimme tehdä hartiavoimin töitä voittomme eteen ja samoin kävi tälläkin kertaa. Taisimme olla pelin alussa jo 3-0 tappiolla, mutta jälleen kaivoimme asenteen treenikassin pohjalta mukaan pelaamiseemme ja veimme tiukan väännön nimiimme lukemin 11-9. Väittäisin, että joka jätkällä oli paita kohtuullisen märkänä tuon väännön jälkeen. Peli pelattiin Rollerin matalassa salissa, joten varsinaisia pitkillä heitoilla tehtyjä nopeita pisteissä ei nähty, vaan joka pisteen eteen juostiin niin saatanasti. Kyseisessä ottelussa ratkaisiin samalla se, että voittomme nosti meidät varmasti vähintään lohkokakkoseksi. Aikataulullisesti tämä tarkoitti sitä, että säästyimme sunnuntaina aamupeleiltä, joten tehokasta juopotteluaikaa vapautui lauantai-illalle rutkasti lisää ... Tämä koitos osoitti hyvin, että sarjassakaan emme todellakaan voi lähteä takki auki lahtelaisia vastaan. Jätkät ovat nuoria, mutta saaneet viime vuodesta fyysisyyttä mukaan peliin ja ovat kehittyneet muutenkin roimasti. Kohtaamamme kokoonpano vahvistettuna vielä T. Lempisellä on varteenotettava vastus kenelle tahansa divariporukalle.

Kolmannessa pelissä otettiin tuntumaa todellisten pelimiesten tasoon. Lähtöasetelma oli varsin selvä, vastassa oli POLI, joka koostui Discuksen SM-joukkueen rungolle rakennetusta yhdistelmästä entisiä ja nykyisiä maajoukkuepelureita (A. Rantalainen, O. Kontiainen, A. Elonheimo ...), joten kaikki meille irtoavat pisteet olisivat voittoja jo sinällään. Emme kuitenkaan kumarrelleet kuvia, vaan laitoimme ihan tosissaan kampoihin turnauksen parhaalla pelillämme. Hyökkäyksessä käytimme ne paikat, joita meille tarjottiin ja puolustuksessa tukimme eläimellisellä asenteella kaikki ns. helpot maalipaikat. Yleensä tuon tason kaverit napsivat pitkillä heitoilla helppoja pisteitä lähes ketä vastaan tahansa, mutta meitä vastaan taisi onnistua vain yksi "koko kentän upside-down". POLI otti vastuksemme jopa sen verran vakavasti, että tiukassa paikassa joutuivat puhumalla ottamaan meiltä selvän maalin pois pistetaululta muka "viivalleastuttuna". Tiukimmillaan tulostaululla oli lukemat POLI 7 - JKL 6, mutta sen jälkeen meidän otteemme hieman repsahti ja POLI sai kaunisteltua loppulukemat 11-6. Peli ratkesi puoliajan jälkeen, jolloin klassisesti juoksimme itseltämme "jalat alta" ja väsyneenä sorruimme muutamiin kiekonmenetyksiin. Rutinoitunut vastustaja sai siinä vaiheessa kelattua antamansa siiman sisään. "After game" -ringissä vastustaja kertoi olleensa ihan oikeasti huolestunut vastuksestamme, kun piste-eroa ei syntynyt millään, vaan me vastasimme heidän tekemäänsä maaliin aina maalilla ja tilanne säilyi tasaisena. Liekö ollut sitten pelkkää kohteliaisuutta, mutta hetkittäin kyllä (ehkä lievästi JSW-lasien läpi katsottuna) tuntui, että jopa hallitsimme pelitapahtumia. Joka tapauksessa ko. vääntö oli osoitus siitä, että hyvällä fyysisellä peruspelaamisella ja erityisesti hyvällä terveen itsetuntoisella asenteella pystymme antamaan tiukan vastuksen ihan mille tahansa joukkueelle.

Hyvät otteemme jatkuivat seuraavassakin pelissä. Vastassa oli Turku ja panoksena pelaaminen sunnuntaina joko sijasta 5 tai sijasta 7. Voitolla siis turnauksessa kuuden parhaan joukkoon ja aikataulullisesti puoli tuntia lisää elpymisaikaa aamulle. Myöskään Turku ei ollut liikenteessä millään kevyellä kokoonpanolla, vaan vastassa oli pelkkiä SM-tason pelureita (M. Kaakinen, A. Grym, E. Lunden ...). Jos edellisen ottelun kommentaarissa joutui ottelun hallintaa katselemaan hieman JSW-värittyneesti, ei tässä matsissa ollut mitään epäselvää siitä, kummanko tahdissa mentiin. Ihan pelin alkua lukuunottamatta olimme koko ajan pisteen pari edellä ja hallitsimme täysin tilannetta. Turku ei saanut millään Kaakisen tai Alexin toimesta pitkiä heittoja menemään perille, koska emme yksinkertaisesti antaneet tilaa heittää. Kärkipuolustuksemme oli tiukkaa ja myös markkerimme saivat suljettua sovitun puolen erittäin hyvin pois. Hyökkäyksessä saimme loppuun asti tehdyillä juoksuilla raivattua riittävästi tilaa tarvittavien maalien tekemiseen. Tässä ottelussa meille ei juurikaan tullut kiekonmenetyksiä, mutta me saimme sen sijaan muutamia ilmaisia tilanteita vastustajalta. Loistavaa asennetta, joka piti loppuun saakka ja tuotti meille 11-9 voiton ... vai olisiko ollut 11-8? Vaikka panos ei ehkä ollutkaan ihan hirvittävän suuri tässä pelissä, niin turkulaisten ilmeistä kyllä näki, että heitä vitutti tappio ihan oikeasti. Periaatteessa heillä kuitenkin oli materiaali, jolla olisi voinut pelata jopa turnauksen finaalissa, mutta jääminen alkulohkon kakkoseksi söi ehkä heiltä ihan parhaan terän pelifiiliksestä. Käytimme tilaisuuden hyväksi, käänsimme puukkoa haavassa ja saimme varsin hyvän päänahan turnausmuistoksi.

Jokaiseen turnaukseen mahtuu sitten näemmä The official "kaikki menee päin vittua" -peli. Sen vuoro oli sunnuntain ensimmäisessä ja ainoassa pelissä. Vastustajana oli Tampere, joka oli koostumukseltaan suunnilleen sama kuin heidän SM-sarjaan osallistuva joukkueensa (J. Rouhiainen, A. Pirttilahti, V. Pämppi ...). Panoksena pelissä oli turnauksen sija 5. Selkeänä etuna vastustajaamme nähden meillä oli huomattavasti lievempi krapula- / humalatila. Silminnäkijähavaintojen mukaan tamperelaisten "pukukopissa" oli tyhjennetty minttuviinapullo ennen yhteenottoamme. Joka tapauksessa ... hetkittäin pelaamisemme näytti enemmän kiekon pudottamis- / seinäänheittokisailulta kuin ultimatelta. Tässä pelissä tuli sitten ihan empiirisesti osoitettua, että mistä tahansa tilanteesta kiekon saa heitettyä seinään tai hassussa asennossa lentäen jopa lattiaan. Hieman noloa myöntää, mutta merkittävä osa näistä heitoista lähti allekirjoittaneen kädestä. Pelin tempo oli huomattavasti kevyempi kuin aikaisemmissa peleissämme ja se oli ehkäpä myös syynä sille, että mitään muutakaan intensiteettiä ei pelaamiseemme löytynyt. Tampere pelasi aluepuolustusta, jossa oli kaksi lähipuolustajaa ja kolme ylempänä olevaa kaveria peittämässä keskikentälle ja maalialueelle tulevia heittoja. Rakentamiseen oli siis tilaa jopa erittäinkin hyvin, mutta emme oikein osanneet hyödyntää sitä, vaan liikkumisemme oli aika passiivista. Lukuisat poisheitot ja pudotukset käänsivät pelin pikku hiljaa tamperelaisille, jotka ottivat kohtuullisen uneliaan peliesityksen jälkeen itselleen turnauksen 5. sijan ... muistaakseni lukemin 11 - 6 ... tai jotain.

Turnauksen viimeisestä pelistä jäi siis aika karvas maku suuhun, mutta se ei onneksi kuitenkaan himmennä muuten loistavaa peliesitystämme. Käsittääkseni saavuttamamme sija 6 on NSUT-historiamme paras esitys ... vai olenko väärässä? Väittäisin, että viimevuotiseen verrattuna meillä on parempi valmius lähteä pelaamaan hyvää sisäkautta ... ja tarkoitan molempia joukkueitamme. Toisaalta tämänvuotinen NSUT:n taso osoitti, että muuallakin on menty eteenpäin. Turnauksessa oli tällä kertaa enemmän uusia kasvoja kuin ainakaan itse koskaan aikaisemmin muistan nähneeni. Ja uudet kasvot eivät olleet mitään vastaantulijoita, vaan monilla osa-alueilla pystyivät ainakin haastamaan ja jopa päihittämään kokeneempaa kaartia. NSUT osoitti jälleen kerran olevansa ehdottomasti ultimateturnausten aatelia - sekä pelillisesti että oheisaktiviteeteiltaan / järjestelyiltään. Ilman NSUT:a sisäkausi ei vaan oikein lähde liikkeelle. Kiitokset kaikille ... hauskaa oli sekä kentällä että kentän ulkopuolella.

Tulevia sarjakoitoksia odotellessa,

t. Mika