Jukka Lankinen

"Merkun Urho" ja "AMPRO- elokuvat"

Urho Immonen

Erinomaisena osoituksena omaperäisestä elokuvayritteliäisyydestä olkoon 1930- luvun jälkipuoliskolta "Merkun Urhon" (oik. Urho Paavali Immosen, 11.02.1915 - 05.06.1977) "Ampro-elokuvat".

Muisti- ja asiakirjatietoon on ollut turvauduttava jäämistön hukkaan menon vuoksi.

Urho oli nykyisen Saarikosken asuntoalueen lähellä sijainneen Merkun talon energinen, näppäräsorminen ja teknisesti lahjakas nuorukainen, joka jo poikana "älysi konneijen päälle". Urhon mielenkiinto suuntautui jo varhain tekniikkaan ja koneisiin, eikä maanviljelys erikoisemmin kiinnostanut. Hän puhui jo poikasena "bisneshommista" ja kokeili kaikenlaista pientä ja Kuhmon oloissa uutta. Suurimman osan Urhon elämää varjosti kuitenkin pian sodan jälkeen iskenyt aivoperäinen sairaus, joka aiheutti usein uusiutuvia rajuja kohtauksia. Punaisen Ristin sairaalassa Helsingissä suoritettu aivoleikkaus lopetti kohtaukset, mutta hoito oli muuten melko tehotonta. Urhon epäsovinnaiselle elämälle tyypillistä oli levottomuus ja lyhytjänteisyys.

"Merkun Urhon" elokuvainnostuksen herääminen on jäänyt selvittämättä. Joka tapauksessa hän hankki joskus 1930- luvun puolivälin jälkeen esityslaitteet ja -teltan.

Elokuvakalusto käsitti Ampro- elokuvaprojektorin ja joukon 16 mm ostettuja tai vuokrattuja mykkäfilmejä. Yhdysvaltain Illinoisin osavaltiossa, Chicagossa valmistettuja projektoreita myi Helsingissä vuonna 1935 toimintansa aloittanut, amerikansuomalaisen William Wilsonin perustama Aurora Filmi. Liike mainosti itseään luetteloissaan:

"AURORA FILMI on 16 mm. elokuvakoneiden, kinolamppujen ja filmien erikoisliike, alallaan ainutlaatuinen Suomessa. AURORA FILMI on AMPRO- elokuvakoneiden pääedustaja Suomessa, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa alaan kuuluvissa asioissa. Erikoisesti opettajat ja muut kasvatuspyrinnöitä harrastavat henkilöt ovat aina tervetulleita tutustumaan liikkeen monipuoliseen palvelukseen."

Projektorin ja filmien lisäksi näytöksiin tarvittiin polttomoottorikäyttöinen generaattori, tai kuten 1930- luvulla sanottiin "dynamo", jota hoiti Urhon nuorempi veli, myöhemmin sodassa kaatunut Eino Immonen (22.01.1920 - 07.09.1941). Ohjelmistoon kuului mm. muutama "Meidän sakkimme"-lyhytfilmi sekä osa Charles Chaplinin vuonna 1936 valmistuneesta "Nykyajasta". Ääntä elokuvissa ei ollut, vaan mykkiä elokuvia säestivät hanurilla itseoppineet musikantit, naapurin sisarukset Viljo ja Tyyne Kunnas.

[Kuva: Urho Immonen] [Kuva: Ampro-elokuvakone] [Kuva: Eino Immonen]

Esityspaikkana oli sammalenvihreä, puuvillakankaasta tehty teltta, joka pystytettiin kirkkopyhien ajaksi joko ns. Topin pihalle tai Moilasen takapihalle. Teltta oli melko kookas, sinne mahtui yli 100 henkeä. Urho oli kylälle levittänyt jo aiemmin painattamansa ja esitysajoilla ja -paikoilla täydentämänsä "Ampro- elokuvien" julisteet. Väkeä tuli yleensä runsaasti. Etupäässä lapsista koostuva yleisö istui kokoontaitettavilla, puisilla penkeillä. Odotusmusiikkia hanurilla soitti teltan nurkassa enimmäkseen Tyyne Kunnas. Urho säilöi teltan ovella perimänsä rahat rahastajanlaukkuun ja aloitti näytöksen.

Elämykset olivat vaikuttavat. Jo esityspaikka loi jännitystä, jota pimeys lisäsi. Elokuviin eläydyttiin ja tapahtumia kommentoitiin. Tekniset puutteet eivät erityisemmin häirinneet, vaikka ilmeisesti filmin rei´itysvikojen takia kuva usein hyppi ja tärisi. Jos kuvan tärinä ja hyppiminen alkoi herättää huomiota, Urho lohdutteli yleisöä huutamalla: "Elkää välittäkö, kyllä tämä tästä paranee!"

Urho esitti elokuvia ilmeisesti vain 1930- luvun lopun parina kesänä, kirkonkylässä suurina kirkkopyhinä ja syksyllä 1939 YH:n aikana. Sota osoittautui tämänkin elokuvayritteliäisyyden kannalta kohtalokkaaksi: Urhon nuorempi veli Eino kaatui ja teltasta teki sisarusten ompelijatäti lähinnä Urhon sisarille hameita ja Sirkalle jopa kävelypuvun. Ampro- projektorin 14. Divisioonan alueella sotapalveluksessa tienhoitokomppaniassa oleva Urho sai syksyn 1941 hyökkäysvaiheen päätyttyä ja asemasodan alettua myydyksi armeijalle, joka pyrki järjestämään sotilailleen vapaa-ajan viihdykettä, "ikäväntorjuntaa". Urho luopui kalustostaan ilmeisesti mielellään, joskin ehtona oli se, että hän itse olisi saanut filmejä näyttää. Aikakirjoista ei käy ilmi, toteutuiko ehto. Urhon näppäryys oli tullut armeijassakin tunnetuksi, koskapa hän erään kerran oli saanut komennuksen Repolaan käynnistämään jotakin moottoria tai muuta voimakonetta. Aikaa oli annettu viikko, ja mikäli kone käynnistyisi ennen määräaikaa, olisi loppuaika lomaa. Koneen tutkimiseen ja käynnistämiseen ei Urho montaa tuntia tarvinnut, joten viikon loma oli ansaittu!

Sodasta palattuaan Urho suunnitteli muiden merkkulaisten kanssa ravintola/matkustajakoti/elokuvateatterikiinteistön rakentamista kirkonkylään, mutta suunnitelmat jäivät haaveeksi, koska rakennustarvikkeista oli pulaa eikä rakennuslupaa hellinnyt. Kiinteistöstä laadittuja piirustuksia ei ole löytynyt.

Kuhmon piirin nimismies Lauri Korteniemi ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Tauno Rautiainen luonnehtivat Immosen elämänlaatua 17. helmikuuta 1959 antamassaan lausunnossa mm. seuraavasti: "Immoselta puuttuu harkintakyky, jota osoittaa...se, että hän jatkuvasti suunnittelee elokuvateatterin rakentamista."

Sairauden pahetessa Urhon holhoojaksi tuli 1960- luvun alussa lankomies Aarne Seilonen. Elantonsa Urho hankki etupäässä maatilan tuotoilla ja hankki rahaa sairaseläkkeen lisäksi myös rihkamakaupalla. Useita kelloja käsivarsissaan ja kyniä puseron rintataskuissa pitävän "kellokauppiaan" kookas, usein reppuselkäinen hahmo oli varsinkin kesäaikaan kirkonkylän Matkahuollossa ja torilla tuttu näky. Hellekausina Urhon nähtiin joskus pyöräilevän henkselien kannattelemiin uimahousuihin verhottuna. Urho puhui eräille kyläläisille muun muassa keksimästään "valomoottorista", jota kukaan ei kuitenkaan saanut nähdä, koska osat olivat "mehtässä". Kotiin ei Urho valomoottoria uskaltanut varkaitten pelosta tuoda. Muuten Urhon mökissä oli monenlaista tavaraa, koska hän kiersi uskollisesti huutokauppoja ja oli hankkinut muun muassa Kämärän vanhainkodin irtaimistosta pinokaupalla lautasia ja muuta "rojua". Omintakeinen elämäntapa saattoi aiheuttaa lähipiirissä ja etenkin sairaudesta tietämättömissä kyläläisissä kummastusta, mutta Urho sai arvostelijansa hiljaiseksi kiteyttämällä asenteensa yhteen lauseeseen:

"Niin vaan kuuleppa kun minä oon tyytyväisempi kun sinä!"

Maalaisisännän kamppeisiin pukeutunut Urho nähtiin silloin tällöin Meijerin baarissa kahvilla tai ruokailemassa. Myös Kuhmon kirkossa Urho kävi ahkerasti. Hän kertoi näkevänsä seurakuntalaisten ja pappien päiden ympärillä sädekehiä, toisilla kirkkaampia ja toisilla tummempia. Eräänä sunnuntaina Urho oli havainnut kirkon erään virsitaulun numeroissa "erreyksen" ja omatoimisesti kesken jumalanpalvelusta hakemiensa suntion tikkaiden avulla korjannut virsitaulun numerot kohdalleen. Eväätkin olivat jumalanpalveluksessa mukana. Urhon puhuessa - ei kuitenkaan kirkossa - monista asioista maan ja taivaan välillä ääni lähti usein melko matalalta, mutta kohosi Urhon innostuttua kimeäksi, melkein falsettiin. Erääseen Tönölän leirintäalueella kesäaikana pidettyyn iltahartauteen Urho oli tuonut omat kommenttinsa Pyhästä Hengestä:"Vaan minäpä sitä vein tohtori Nurmiselle kaloja ja sain palkaksi pullon pirtua. Siinä pullossapa se assuu se pullon henki, Pyhä Henki!"Urhon kohtaloksi koitui hukkuminen. Hän lähti kirkkomatkalle helluntaiaamuna 1977 Merkun rannasta edellisenä päivänä hankitulla, kahden hevosvoiman moottorilla varustetulla lasikuitujollalla, jonka lastina oli mm. narulla kiinni sidottu polkupyörä. Saarikosken ja Pajakkakosken välisessä suvannossa kiikkerä jolla nousi pystyyn ilmeisesti Urhon käynnistäessä moottoria ja kaatui. Tällöin hyvänä uimarina ja sukeltajana tunnettu, veden varaan joutunut Urho sotkeutui pyörään ja sen kiinnitysnaruihin ja hukkui noin 150 metrin päähän kotirannastaan. Kuolinpesän irtaimisto myytiin huutokaupalla 8.10.1977 ja viimeistään tässä yhteydessä katosivat maailman tuuliin mahdollisesti jäljellä olleet, elokuviin liittyvän aineiston rippeet.

Merkun Urho on ollut ilmeisesti aivan omatoiminen ja "villi" yrittäjä, koskapa Valtion Filmiteknillisen Lautakunnan arkisto ei miestä eikä hänen yritystään tunne. Ensimmäisenä äänielokuvakauden paikallisena yrittäjänä Urho Immoselle kuuluu suhteellisen vaatimattomista tuloksista huolimatta keskeinen sija Kuhmon elokuvaperinteessä.

Tietoja antaneet: Olavi Kauppi, Hille Kunnas, Mauri Kuula, Mauno Kuvaja, Artturi Kyllönen, Paavo Piirainen, Matti Piuhola, Leo Pulkkinen, Ahti Riihonen, Aarne Seilonen, Sirkka Seilonen, Matti Seppänen, Raimo Sääski

Kirjallinen aineisto: Kuhmon kirkkoherranvirasto/väestörekisteri, Kuhmon nimismiespiirin arkisto/poliisitutkintapöytäkirjat, Kuhmolainen


Takaisin hakemistoon Lähetä sähköpostia 1

Hosted by www.Geocities.ws