1960- luvulle tultaessa olivat television Suomen elokuvaelämälle aiheuttaman vakavan kriisin vaikutukset jo osittain takanapäin, mutta Kuhmossa ne antoivat vielä odottaa itseään.
Elokuvateattereiden kokonaiskatsojamäärä hupeni kuitenkin edelleen: vuonna 1960 lipun osti 27,6 miljoonaa henkeä ja 1962 vain 20,3 miljoonaa henkeä. Vuonna 1968 kävijöitä oli hieman yli 10 miljoonaa. 1950-luvun lopulla alkanut alamäki elokuvayleisön ja elokuvateattereiden lukumäärässä jatkui siis edelleen, mutta 1960- luvun lopulle tultaessa huomattavasti loivempana kuin 1960-luvun alussa. Elokuvateatterien määrä, joka vuonna 1958 oli ennätyskorkeudessaan 618:ssa, oli vuoteen 1968 tultaessa pudonnut 349:ään. Lukumääräinen vähennys oli siis 269 kappaletta eli peräti 43,5 %. Pääsylippujen hintasäännöstely jatkui: rahanuudistuksen vuoksi joulukuusta 1962 elokuuhun 1963, kunnes taas vuoden 1967 lokakuun devalvaation jälkeen koko 1960- luvun lopun. Pääsylippujen keskihinta jäi voimakkaasti jälkeen yleisestä hintakehityksestä eikä lyhyinä säännöstelemättöminä kausina lipunhintoja uskallettu korottaa, koska se olisi vaikuttanut vierottavasti elokuvayleisöön.
Teatteri Korpilinnan paras vuosi oli 1961, jolloin liikevaihto kohosi yli 4 miljoonaan Myytyjä lippuja oli vuonna 1960 26962 ja vuonna 1962 26747.
Korpilinnan hirsirakenteet olivat vuosien saatossa kuivuneet ja salin seinä alkoi pullistua ulospäin. Ongelmaa yritettiin ratkaista pulttaamalla korkean salin seiniin pystyhirret ja ullakolla vedettiin seinästä seinään paksu rauta, jossa oli kiristysmutterit. Raskaan tiilikaton alla leviävien seinien rasitusta oli jo 1950- luvun alussa pyritty rajoittamaan uusimalla vesikatto peltikatoksi.Kiinteistön ikääntymisen ja pääosin elokuvateatteritoimintaan keskittymisen vuoksi oli johtokunnassa kuitenkin herännyt esiin ajatus kokonaan uuden elokuvateatterikiinteistön rakentamisesta Korpilinnan tontille.
Tulevaisuutta ennakoiden muutettiin 15.3.1960 yhtiöjärjestystä:
"Yhtiön toimialana on harjoittaa elokuvateatteritoimintaa ja hankkia sekä kunnossapitää kiinteistöjä huvitilaisuuksia varten, vuokrata niitä sellaisille yhdistyksille ja muille yhteisöille, joiden tarkoituksena on edistää ruumiinkulttuuria, kansansivistystä sekä elinkeinoelämää."
Pinta-alaltaan 434 neliömetrin elokuvateatterirakennuksen piirustukset laati P. Komulainen. Rakennuslupakin ehdittiin vuodenvaihteessa 1960 - 1961 hankkia, mutta elokuvamaailmasta kantautuneiden uhkakuvien säikäyttämät osakkeenomistajat eivät olleet valmiita ottamaan riskejä.
Rahoitus tuotti muutenkin ongelmia eikä vuonna 1962 aloitettu uusien osakkeiden merkintä sujunut johtokunnan toivomalla tavalla.
Vuonna 1962 yhtiöjärjestystä vielä yksinkertaistettiin:
"Toimiala on elokuvateatterin ja huvitilaisuuskiinteistöjen ylläpito ja vuokraus sekä ruumiinkulttuurin, kansansivistyksen ja elinkeinoelämän edistäminen."
Joulun alla, 15.-19.12.1962 kävivät Akseli Riihonen ja koneenhoitajana toistakymmentä vuotta toiminut Eero Heikkinen Helsingissä mm. Oy Aga Ab:ssä suunnittelemassa uusien laitteiden hankintaa sekä perehtymässä alan viimeisiin uutuuksiin.
Uuden elokuvateatterisuunnitelman kariuduttua päätettiin kiinteistöä remontoida.
Puukeskuslämmitys vaihdettiin öljylämmitykseen.
Saliin takaosaan hankittiin punaisia, pehmustettuja putkijalkatuoleja ja konehuoneessa toteutettiin koneenhoitajien pitkään ja hartaasti odottamat uudistukset.-
Vuonna 1956 uutena ostettu Bauer B 5- projektori sai elokuun lopussa vuonna 1963 parikseen toisen, käytettynä Sorsakosken Kinosta hankitun Bauer B 11- projektorin (numero 6R7). Hankintahinta oli 7950 markkaa. .
Äänilaitteetkin uusittiin. Aga-Balticin vahvistimessa oli lisähienoutena varayksikkö, joka voitiin vian sattuessa kytkeä nopeasti toimintaan.
Kelauskoneesta huomautti tarkastaja Strunck toukokuussa 1960 ja 1961 pitämissään tarkastuksissa. Edelleen kävi käry osien liittämisestä ja tarkastaja huomautti: "Filmikeloille oli kelattu niin paljon filmiä osia liittämällä, etteivät kelat mahtuneet filminsäilytyslaatikkoon."
Entisten normaaliobjektiivien lisäksi hankittiin laajakuva- ja CinemaScope- optiikat sekä kuvaportit. Valkokangas korvattiin noin 6 metriä leveällä "postiluukkumaisella" laajakankaalla.(Klikkaa kuvaa - CinemaScopen fanfaari!)
Kaarilampuille virran syöttävä Agan tasasuuntaaja antoi 2 x 50 ampeerin virralla suurtehohiiliä käytettäessä noin 2500 watin tehon eli yli kaksinkertaisesti entiseen Aktinoon verrattuna.
Raskaimman työn tekivät kesätauolla 1963 Eero ja Olavi Heikkinen. Konehuoneen etuseinään täytyi piikata uudet projisointi- ja tähystysaukot. Toinen kone haettiin Sorsakoskelta ja asennustöitä tehtiin yömyöhään. Elokuun lopulla 1963 syttyi Korpilinnaa vastapäätä sijainneessa Aug. Korhosen liikkeen tiloissa suurpalo, joka ei onneksi levinnyt tien toiselle puolelle. Asennustöissä ollut Olavi Heikkinen selvisi säikähdyksellä.
Sähkötyöt teki Kyllönen & Merentie, saaden työstään 746,37 markan korvauksen.
Elokuun lopussa 1963 - kymmenen vuotta ensimmäisten CinemaScope- laajakangaselokuvien esittämisestä - pääsi Teatteri Korpilinnakin viimein mukaan kehityksen kelkkaan (
Eräs - ehkä tietämättömyyteen perustuva - virhe ilmoitukseen sisältyi: "Ensimmäinen CinemaScope- värikuva Kuhmossa" oli esitetty Kuhmossa jo puolitoista vuotta aikaisemmin, helmikuussa 1962. Helsinkiläisen Filmihankkijan kiertue oli tuolloin esittänyt elokuvat "Sinuhe egyptiläinen" (The Egyptian, Michael Curtiz 1954) ja "Erämaan laki" (The Last Wagon, Delmer Daves, 1956) 16 mm CinemaScope-kopiona Ala-Vieksin Mäntypirtillä ja Yli-Vieksillä Vesan talossa. Mauno Uran ja Pauli Salakarin Maaseudun kiertue oli esittänyt ensimmäistä suomalaista CinemaScope-elokuvaa, Toivo Särkän vuonna 1956 ohjaamaa "Juhaa" kiertueella jo vuodesta 1957!
Korpilinnan koneenhoitajat Eero ja Olavi Heikkinen tervehtivät uudistuksia ilolla: nyt päästiin viimeinkin esittämään elokuvia oikealla tavalla ilman väliaikoja ja oikeassa kuvakoossa. Tosin toisen koneen CinemaScope- optiikalla oli vaikea saada kuvaa kauttaaltaan teräväksi valkokankaalle. Asiasta soitettiin optiikat toimittaneelle Aga Oy:lle, mutta ainoaksi ohjeeksi liike antoi vain optiikoiden vaihdon keskenään - sillä seurauksella, että epäterävyys siirtyi toisen koneen projisoimaan kuvaan!
KLIKKAA KUVIA ISOMMAKSI!
Kaksi työkuvaa vuodelta 1966 on säilynyt. Kolmantena upouusi Bauer B 11.
Vasemmalla Eero Heikkinen kelauspöydän ääressä. Kinohiilipaketit kelauspöydällä ja filmiliimapullot seinätelineessä. Seinällä Heikkiset Oy:n kautta saadun kalenterin lisäksi elokuvakoneiden tarkastustodistukset ja niiden päällä teksti: "TUPAKOINTI, AVOTULEN TEKO SEKÄ ASIATON OLESKELU KONEHUONEESSA KIELLETTY". Oikealla Eero Heikkinen oikeanpuoleisen Bauerin ääressä. Yläkasetin oikealla puolella valokatkaisimien rivi. Valohimmennintä ei Korpilinnassa käytetty.
Heikkisten "vapaalla kädellä" luonnosteltuja työ- ja kytkentäpiirustuksia on myös tallella.(klikkaa tästä)
Yleisömäärää eivät liian myöhään toteutetut uudistukset kyenneet enää lisäämään. Vuonna 1962 oli lippuja myyty 26747 ja remontista huolimatta katsojamäärä putosi vuonna 1963 edellisvuodesta 12 prosenttia eli yli 3000 katsojaa vähemmäksi. Lippuja Teatteri Korpilinnaan myytiin 23559 ja lasku jatkui seuraavina vuosina.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen levitetyt neuvostoliittolaiset elokuvat alkoivat ilmaantua Korpilinnan ohjelmistoon vasta kevätnäytäntökaudella 1962. Altti Riihonen oli Helsingissä voinut tutustua neuvostoelokuviin jo 1950- luvulla, mutta muutamien elokuvien erinomaisesta yleisömenestyksestä huolimatta Korpilinnan ohjelmistoon pääsyn tiellä oli ylitettävä korkea paikallinen ennakkoluulojen muuri. Parhaiten ennakkoluuloja kuvannee Korpilinnan vuosien 1956 - 1969 ohjelmavihkon marginaaliin kirjoitettu kommentti Kosmos-Filmin vuokraamien elokuvien kohdalle: "Ryssän kuva".
Tietämättömyys elokuvien alkuperästä saattoi olla jälkikäteen tarkasteltuna hupaisaakin: Kosmos-Filmin maahantuomaksi "ryssän kuvaksi" leimautui myös 2. ja 3. lokakuuta 1962 esitetty, DDR:läisen Konrad Wolfin ja bulgarialaisen Rangel Vulchanovin ohjaama herkkä keskitysleirikuvaus, saksalais-bulgarialainen yhteistuotantoelokuva "Poljettu tähti", jonka Allotria-filmi oli tuonut maahan. Saksalaisen sotilaan ja bulgarialaisen juutalaistytön rakkaustarina kiinnosti kuitenkin yli kahtasataa kuhmolaiskatsojaa.
Kuvat elokuvista "Poljettu tähti" ja "Kurjet lentävät".
Elokuvaveroltaan ja esityskorvauksiltaan huokeista mutta jopa neljä vuotta Helsingin ensi-illan jälkeen Kuhmossa esitetyistä neuvostoelokuvista nettosi Korpilinna yleensä niin paljon, että elokuviin liittyneet kommentit jäivät vain syksyn 1962 ohimeneväksi ilmiöksi. Esimerkiksi sota-aiheiset rakkauselokuvat "Kurjet lentävät" ja "Tyttö ja vanki" saivat Kuhmossa liikkeelle yhteensä yli 900 katsojaa ja toukokuussa 1962 esitetty kaksiosainen kasakkaeepos "Hiljaa virtaa Don" yhteensä yli 850 katsojaa. Ennakkoluulojen muurin ylitettyään neuvostoelokuvat saattoivat tuottaa Korpilinnalle jopa moninverroin enemmän kuin eräät 1960- luvun alun uudet "kokeilevat" kotimaiset elokuvat. Esimerkiksi Eino Ruutsalon "Hetkiä yössä" keräsi Kuhmossa vain 156 katsojaa. Elokuvateatteria hoitaneiden Ahti ja Akseli Riihosen realiteettien tajuaminen johti ilmeisesti siihen, että elokuvia katsottiin parhaaksi olla kommentoimatta ja annettiin valinnan vapaus katsojille.
Elokuvien suosiossa vuorottelivat tietyntyyppiset lajit. Joskus ohjelmisto oli komediapainotteista, joskus toimintapainotteista. Kuhmolaisten elokuvamaku seurasi suuren maailman linjoja, joskin kotimaisen elokuvan suosio säilyi pidempään. 1960- luvun jälkipuoliskolla hilpeät, eroottissävytteiset tanskalaiskomediat "Pukki paratiisissa" ja "Seitsemäntoistavuotias eli viattomuus paratiisissa" olivat erittäin suosittuja. Amerikkalainen "kova" ("hardcore") porno ei läpäissyt sensuuria ja jäi sen vuoksi Suomen valkokankailla näkemättä. Korpilinnan viimeisinä vuosina suosittuja olivat Spede-hassuttelut "X-paroni" (1964), "Millipilleri" (1966), "Pähkähullu Suomi" (1967), "Noin 7 veljestä" (1968) ja "Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut" (1969).
Television elokuvaohjelmistoon sisältyi luonnollisesti runsaasti "koko perheen" katsottavaksi soveltuneita elokuvia, joiden osuus normaalista elokuvateatteriohjelmistosta alkoi huveta. Elokuvateattereiden ohjelmistoon sisältyi 1960- luvulla entistä enemmän väkivalta- ja erotiikka-aiheisia elokuvia. Erityisesti jälkimmäisiä pyrittiin myymään vetävillä nimillä, sillä elokuvatarkastamo piti edelleenkin huolen siitä, että sukupuolisivellisyyttä loukkaavia kohtauksia ei teattereihin asti tullut. Kopioista leikattiin pois liian "uskalletut" kohtaukset ja osan lyhennysleikkauksista tekivät elokuvateattereiden koneenhoitajat poistaessaan kuvaruutuja omaan diakokoelmaansa. Tämä konehuoneissa tapahtuva lyhentely on valitettavan tuttua vielä 2000- luvullakin kiertäneissä elokuvakopioissa.
Elokuvateattereiden ohjelmistolle nyrpistivät nenäänsä kaikki "oikean" taiteen ystävät ja pilapiirtäjä Kari Suomalainenkin otti kantaa
elokuvamainontaan vuonna 1963 (klikkaa piirrosta isommaksi)
Yleisradion TV- lähetykset alkoivat näkyä Kainuussa vuonna 1962. Jo 1961 oli Neuvostoliitosta lähetettyä TV- kuvaa voitu satunnaisesti seurata pitäjän itärajalla, mutta Neuvostoliiton televisiolähetysten Suomen normeista poikkeava äänivälitaajuus aiheutti sen, ettei ääntä ilman lisälaitteita voitu Kuhmossakaan seurata. Kuhmossa voitiin marraskuusta 1962 alkaen seurata Jonkerin alueella Kolin lähetyksiä ja Paloniemi ja Ontojoki kuuluivat vuonna 1963 avatun Vuokatin aseman lievealueisiin.
Paikallislehti Kuhmolainen julkaisi 16.11.1962 televisioasiaa koskevan kuvallisen uutisen:
Uhkana televisio 
Vuosikymmenen lopun kassamagneetteja olivat Spede Pasasen ideoimat elokuvat (klikkaa julistetta isommaksi!)
Kuhmon perukan etäisimmistä osista Teatteri Korpilinnassa käyminen alkoi kuihtua. Syynä oli myös television elokuvapolitiikka, jonka mukaisesti paahdettiin huippunopeasti läpi kaikki vähänkin esittämisen arvoiset kotimaiset elokuvat, minkä jälkeen alkoi vertaansa vailla oleva uusintakaruselli. Kun kotimainen elokuva kuului Kuhmossakin Teatteri Korpilinnan suosituimpiin ohjelmiin ja nyt ohjelmaa nähtiin kotona pääsymaksutta, ei elokuviin lähtemistä koettu tarpeelliseksi. Samaten alkoi huveta iltamissa ja tansseissa käyvien luku. Näin suurta suoneniskua ei Korpilinna Oy:n talous kestänyt.
1960- luvun alussa johtokunnan toimintaan mukaan tuli Akseli Riihosen poika Ahti Riihonen. Vuoden 1960 yhtiökokous valitsi johtokunnan puheenjohtajaksi Paavo Keitasen ja uusina mukaan tulivat varsinaiseksi Matti Määttä ja varajäseneksi Jussi Tervo. Akseli Riihosen kuoltua toimitusjohtajan tehtäviä hoiti Ahti Riihonen.
Uusi osakeanti ja sijoitukset menivät tavallaan hukkaan. Vaikka yhtiöjärjestyksestä olikin poistunut siihen alunperin kuulunut rajoitus osinkojen jakamisesta, ei osinkoja kyetty jakamaan ainakaan vuosina 1965, 1967 ja 1968.
Elokuvien kannatuksen heikennyttyä kasvoi vuokrien ja muiden oheistoimintojen osuus Korpilinnan ylläpitokustannusten kattamisessa. Asevellvollisten kutsuntoja, iltamia, käräjiä, kuorolauluesiintymisiä, missikilpailuja, pienoisröntgenkuvauksia, puoluetilaisuuksia, tansseja ja tuote-esittelyjä pidettiin talossa edelleenkin. Myös Kuhmon Jehovan todistajien vuonna 1961 perustettu seurakunta löysi Korpilinnasta kokoontumistilat Tiloja vuokrattiin varastoiksi ja pienkoneita korjattiin talon kellaritiloissa.
Korpilinnan sähköistystä aikoinaan palvellut moottori ja generaattori myytiin lokakuussa 1964 Voitto Haveriselle 450 markan kauppahinnalla.
Rapistuminen jatkui. Tarkastuskäyntinsä salinkin puolelle ulottanut Bertil Strunck esitti 21.9.1966 päivätyssä tarkastusmuistiinpanossa:
"Osa katsomon tuoleista huonokuntoisia ja korjauksen tarpeessa."
Kuvia vuonna 1966 pidetystä Kuhmon Kansallisten Nuorten juhlasta ja 17.3.1969 pidetystä Kuhmon Metsänhoitoyhdistyksen kokouksesta. Paikkanumerot helpottivat ainakin pimeässä oikean paikan löytymistä, mutta siistimminkin ne olisi toki voinut maalata! Kirjavien verhojen alla mustat pimennysverhot, jotka vedettiin ikkunoiden eteen elokuvanäytäntöjen ajaksi. Valoisana aikana pimennys ei ollut riittävä. Myös Kainuuntien liikenteen melu saattoi kantautua saliin.
Yhdyspankin tilaisuus ja missi!
Pohjoismaiden Yhdyspankki ja Area järjestivät vuonna 1965 Korpilinnassa matkailuillan, jossa mukana oli kolmisensataa kuhmolaista.Miss Suomi 1963, Marja-Liisa Ståhlberg, esitteli Arola Oy:n matkailumuotia. Vasemmalla yleisöä salin takaosan putkijalkatuoleilla ja oikealla Marja-Liisa Ståhlberg valkokankaan edessä.
Ajatus Korpilinna Oy:n toiminnan lopettamisesta alkoi itää johtokunnan ja osakkaiden mielissä. Korpilinnan elokuvatoiminnan ja muiden oheistoimintojen tuotto oli osoittautunut niin vähäiseksi, ettei osakkailla enää riittänyt kiinnostusta toiminnan jatkamiseen. Myöskin toimitusjohtajaksi isänsä jälkeen tullut Ahti Riihonen alkoi väsyä ja turhautua, samoin alkoivat koneenhoitajat Eero ja Olavi Heikkinen harventaa käyntejään konehuoneessa 1960- luvun puolivälissä. Eräässä vaiheessa koneenhoitajia haalittiin Sotkamosta saakka (mm. Eljas Tervonen), mutta toiminnassa oli jo mukana hiljaisen luopumisen henki.
Kunnan tuesta esimerkiksi elokuvatoiminnan ylläpitämiseksi ei 1960- luvulla osattu edes haaveilla. Kunnanvaltuustossakin istuneen Paavo Keitasen tuomat viestit olivat synkät: määrärahoja ei ollut. Valtion taidehallinto aloitti kyllä 1960- luvun lopulla määrätietoisen taiteen edistämispolitiikan, mutta Kuhmoon asti eivät mainingit ehtineet ulottua.
Ajan henki oli muutenkin kypsä: osakkaiden mielipidettä kysellyt Ahti Riihonen sai kuulla useammaltakin taholta: "Mitäpä sitä kun ei se tuota mittään - myyvään pois!"
Toukokuussa 1968 tiedusteli johtokunta talossa asuvan ja ruokala-kahvilaa pitäneen Tauno Karppisen sekä Kajaanissa tuolloin asuneiden, Otavassa ja Kino Kainuussa koneenhoitajina työskennelleiden Niilo ja Martta Pääkkösen mahdollisuuksia vuokrata Korpilinna sillä tavoin, että vuokraajat olisivat ottaneet huolekseen elokuvateatterin hoitamisen ja talon muut toiminnot. Niilo Pääkkönen oli aikanaan käynyt koulua Altti Riihosen luokkakaverina ja ilmeisesti tämän tuttavuuden perusteella Pääkkösiä osattiin toimiin tiedustella.
Pääkkösille ei ajankohta ollut sopiva - he olisivat voineet ottaa vastuun Korpilinnasta vasta syksyllä. Vuokraustie oli näin kuljettu loppuun.
Korpilinna Oy:n tappiollisiin vuosiin turhautuneet osakkeenomistajat odottivat tilanteen lopullista ratkaisua. Ensisijaisesti haettiin ostajaa ja kesällä 1968 koolle kutsutut osakkaat valtuuttivat johtokunnan toimimaan tilan ja kiinteistön myyntiasiassa. Kiinnostusta Korpilinna Oy:n tarjoukseen osoittivat Kuhmon Säästöpankki ja Viljo Meriläinen, jonka liikkeen (Aug. Korhonen Oy) maatalouskoneiden myyntiä oli kaavailtu vastapäiselle tontille.
Torin reunalla sijainnut Kuhmon Säästöpankki ei puolestaan ahtaaksi käyneessä toimitalossaan ollut kyennyt tyydyttämään lisääntyneiden työtilojen ja palvelumahdollisuuksien tarvetta. Näin ollen pankin oli pitänyt ryhtyä ajattelemaan uuden liiketontin ostamista. Esille tullut, hyvällä paikalla sijainnut Korpilinna Oy:n tontti sopi erittäin hyvin pankin suunnitelmiin.
Ostotarjoukset tuli jättää 10.8.1968 mennessä ja Kuhmon Säästöpankin puolesta asiasta neuvottelivat hallituksen puheenjohtaja Heikki Pura ja toimitusjohtaja Kauko Huusko. Hallituksen neuvottelijoille antama valtuutus oli tarjota Korpilinnasta "neuvottelun tuloksesta riippuen 150 000,- - 200 000 markkaan. Mahdollisesta kaupanteosta päätetään erikseen hallituksen kokouksessa ja tehdään esitys isännistölle, joka tarvittaessa kutsutaan ylimääräiseen kokoukseen, mikäli varsinaista kokousta ei samaan aikaan voida pitää."
16.8.1968 Korpilinna Oy:n osakkeet päätettiin myydä pankin tarjousta korkeamman tarjouksen tehneelle Viljo Meriläiselle, joka kuitenkin pian ilmoitti yhtiölle luopuvansa kaupasta ja yhtiön johtokunta tiedusteli pankin suhtautumista kauppaan uudelleen. 30.8.1968 päätti Kuhmon Säästöpankin hallitus (114 §) neuvotella Korpilinna Oy:n johtokunnan kanssa ja "mikäli hinta on hyväksyttävä, ryhtyä kauppaa koskeviin toimenpiteisiin"
Kuhmon Säästöpankin isäntien 28.9.1968 pitämä varsinainen syyskokous (isännistä paikalla Kauko Ahtonen, Taimi Huotari, Toivo Huotari, Juho Jauhonen, Aulis Kemppainen, Kalle Kinnunen, Juho Kovala, Urho Kähkönen, Roobert Määttä, Kalle Piirainen, Martti Piirainen, Matti Piirainen, Santeri Piirainen, Teemu Polvinen, Eino Pulkkinen, Matti Pulkkinen, Gunnar Pääkkönen, Veikko Seppänen, Vilho Seppänen, Leevi Sirviö, Tapani Suutari, Jorma Tiikkainen, Paula Tuominen, Heikki Väisänen, kunniaisännistä Matti Huotari, Kalle Immonen ja Antti Polvinen, hallituksen edustajina Olavi Manninen, Heikki Määttä, Heikki Pura, Matti Romppanen, pöytäkirjan kirjoittajana toimitusjohtaja Kauko Huusko ja vieraana Kainuun Säästöpankkiyhdistyksen toiminnanjohtaja Pentti Pekkala) päätti asiasta Kalle Piiraisen johtamassa kokouksessa, jonka avauspuheenvuorossa hallituksen puheenjohtaja Heikki Pura viittasi "pankin toiminnan kehittämiseen sekä kokouksessa käsiteltävänä olevaan kiinteistön ostoesitykseen, jolla tulee olemaan historiallinen ja samalla ratkaiseva merkitys pankin tulevaa toimintaa ajatellen."
Pöytäkirjaan päätös kirjautui seuraavasti:
"10 § Otettiin käsiteltäväksi hallituksen esitys, joka koski Korpilinna nimisen tilan RN:o 140 74 ostoa. Toimitusjohtaja Kauko Huuskon selostuksen ja asiasta käytettyjen puheenvuorojen jälkeen päätettiin yksimielisesti ostaa mainittu tila pankille. Samalla annettiin hallitukselle valtuudet kaupantekoon ja rakennussuunnitelman toteuttamiseen sekä muiden sen yhteydessä esille tulevien asioiden hoitamiseen. Tilan kauppahinnaksi hyväksyttiin hallituksen esittämä 200 000 markkaa ilman irtaimistoa."
Lokakuun 2. päivänä pidetyssä Kuhmon Säästöpankin hallituksen kokouksessa (paikalla Antti Immonen, Mikko Kampman, Olavi Manninen, August Matero, Heikki Määttä, Heikki Pura, V. Pääkkönen)
"päätettiin panna täytäntöön isännistön kokouksessa 28.9.1968 tehty päätös, joka koskee Kuhmon kunnan Korpisalmen kylässä olevan Korpilinna nimisen tilan RN:o 140 74 ostoa. Pankin puolesta valtuutettiin kauppakirjan allekirjoittajiksi hallituksen puheenjohtaja Heikki Pura ja toimitusjohtaja Kauko Huusko."Korpilinna Oy hyväksyi isännistön päätöksen ja 31.10.1968 allekirjoitetulla kauppakirjalla siirtyi yhtiön koko osakekanta Kuhmon Säästöpankille.
Pankin yhtenä eränä suorittama 200 000 markan kauppasumma jaettiin n. 50 osakkeenomistajan (Aarne Eskelinen, Viljo Haataja, Eero Heikkinen, Hannes Heikkisen perikunta, Olavi Heikkinen, Reino Heikkinen, Erkki Heinonen, Hanni Hyöky, Kalle Immonen, Paavo Immonen, Heljo Julkunen, Veijo Julkunen, Eero Karikko, Lauri Karikko, Paavo Keitanen, Eetu Kemppainen, Antero Ketola, Yrjö Ketola, Yrjö Komulainen, Anja Korteniemi, Lauri Korteniemi, Kuhmon Urheilun Tuki r.y., Antti Kyllönen, Toivo A. Kyllönen, Martta Lukkari, Raimo Merentie, Viljo Meriläinen, Martti Männikkö, Eino Määtän perikunta, Otto Määttä, Pekka Määttä, Tuomas Määttä, A. V. Niskasen perikunta, Uuno Niskanen, Veli Parma, Laila Pekkola, Maija Pelkonen, Impi Peltonen, Tauno Pitäjämäki, Kalle Pulkkinen, Matti Pääkkönen, Mauri Pääkkönen, Ahti Riihonen, Altti Riihonen, Laina Riihonen, Elli Ruha, Heikki Ruuskanen, Hanna Salmia, Vilho Suhonen, Jussi Tervo) kesken hallussa olleiden osakemäärien suhteessa. Osuudet vaihtelivat 300 markasta 26 400 markkaan: suurimpia omistajia olivat Ahti Riihonen (88 osaketta), Viljo Meriläinen (66 osaketta) Kuhmon Urheilun Tuki r.y. (60 osaketta) sekä Paavo Keitanen ja Martta Lukkari (molemmilla 59 osaketta).Korpilinna Oy:n johtokunta sai valtuudet hoitaa kiinteistön luovutukseen ja irtaimiston realisointiin liittyneet toimet ja nimismies Lauri Korteniemi valtuutettiin hoitamaan yhtiön lopettamiseen liittyvät juridiset kiemurat.
Kuhmon Säästöpankin uuden liiketalon suunnittelu- ja rakennustoimikuntaan valittiin Kauko Huusko (sihteeri), Olavi Manninen, August Matero (puheenjohtaja), Heikki Pura ja Niilo Pussinen Kuningasajatuksena oli palvelumahdollisuuksiensa puolesta mahdollisimman paljon koko pitäjää hyödyttävän toimitalon saaminen ja myöskin kunnan kehitystä pohdittiin. Kuhmon palveluista puuttui nykyajan vaatimukset täyttävä hotelli, ja hallitus päätyi yhdistetyn pankki-hotelli-ravintolakiinteistön rakentamiseen. Suunnittelutyö annettiin Oy Suunnittelukeskus MKR:n huoleksi. Pääsuunnittelijana oli arkkitehti Juhani Nylund.
Korpilinnan vuosi 1969 kului lopun odotuksen merkeissä. Kajaanin elokuvateattereissa pitkään työskennelleet Martta ja Niilo Pääkkönen alkoivat vuorotella konehuoneessa elokuun alussa 1968. Martta Pääkkönen oli tullut töihin jo helmikuussa 1968.
Martta ja Niilo Pääkkönen 
Pääkköset saivat työskennellä varsin hyvätasoisessa Korpilinnan konehuoneessa, mutta jopa puolesta tunnista tuntiin kestäneet sähkökatkokset häiritsivät näytöksiä. Perukan sähköistys oli meneillään ja Kainuun Valo kytki uusia muuntajia verkkoon. Virta oli sen vuoksi usein katkaistava. Vasta Korkeamäelle valmistunut uusi jakelumuuntamo lopetti sähköhäiriöt.
Martta Pääkkösen muisteleman mukaan oli erään kerran elokuvan lopusta esittämättä vain pieni pätkä, kun virta katkesi. Vahtimestari Tauno Karppinen oli kysynyt, voidaanko elokuvan loppu selvittää kertomalla. Yleisö oli sitä mieltä, ettei kerrota, ja tunnin pimeässä salissa istuttuaan sai yleisö katsoa elokuvan lopun!
Kun Korpilinnan myynti tuli yleiseen tietoisuuteen, ei spontaaneja mielenilmaisuja syntynyt. Minkäänlaista esimerkiksi hyvinkääläisen Arena-teatterin suojeluun johtanutta, Pro Arena- liikkeen kaltaista Pro Korpilinna- liikettä ei Kuhmossa syntynyt.
Ikäänkuin vanhan omenapuun viimeisenä vihantana ja kaikuna menneiltä ajoilta pidettiin Korpilinnassa sunnuntaina 16.11.1969 maanpuolustusjuhla. Kuhmon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Lehtomäki totesi tervetulotoivotuksessaan juhlan olevan ikäänkuin jäähyväiskäynti Korpilinnassa. Kuhmolaisen 21.11.1969 mukaan
"Hän mainitsi, että nykyajan ihmisen tulisi suorastaan mykistyä, kun ajattelemme sitä aikaa 20- luvun lopulla, jolloin kyseinen rakennus alkoi hahmottumaan sen ajan voimakkaan yhteishengen tuloksena."
Viimeisiä kuvia Korpilinnasta: Juhlayleisöä 16.11.1969 ja Korpilinna 24.12.1969
Säästöpankin hallituksen tuolloinen puheenjohtaja, opettaja Olavi Manninen ei muista Säästöpankin hallitukselle innostuksen huumassa lainkaan tulleen mieleen Korpilinnan säilyttäminen ja saneeraaminen pankin uudeksi toimitaloksi. Maassa elettiin tuolloin voimakasta kehitysoptimismia ja pankit kilpailivat asiakkaista. Myöskään ei tullut mieleen, että kaupasta vääjäämättä seuraisi elokuvateatteritoiminnan päättyminen. Jonkinlaisia suunnitelmia elokuvatoiminnan jatkamiseksi uudessa Säästöpankin kiinteistössä oli Niilo Pääkkösen mukaan kyllä olemassa, mutta Kuhmosta ei kertakaikkiaan tuolloin löytynyt tarpeeksi uskaliasta yrittäjää, joka olisi ammattitaitonsa tai varallisuutensa puolesta ollut valmis investoimaan uuteen elokuvateatteriin. Elokuvatoiminnan jatkaminen Hotelli Kainuun kiinteistössä olisi ollut mahdollista, mutta liiketilojen vuokrat olisivat olleet kohtuuttomat - jopa 8000 mk/kk.
Elokuvatoiminta jatkui käytännössä vuoden 1969 lopulle, mutta nyt jo selvästi hiipuen. Korpilinnan viimeisinä elinkuukausina elokuvateatterin hoidosta vastasi Tauno Karppinen. Jo useita vuosia oli Karppinen perheineen asunut Korpilinnassa, hoitanut sen vahtimestarin tehtäviä ja ja toiminut yrittäjänä Korpilinnan kahvila-ravintolassa.
Säästöpankin kanssa allekirjoitetun kauppakirjan ehtoihin kuului rakennuksen purku. Kuhmon säästöpankki tarjosi lehti-ilmoituksella 10.10.1969 Korpilinnan rakennuksen purettavaksi ja pois siirrettäväksi vuoden 1970 tammi-maaliskuussa.
Talon tyhjentämiseksi johtokunta valtuutettiin myymään irtaimisto. 31.10.1969 pidettiin huutokauppa, ja maineikkaan Korpilinnan irtaimisto levisi maailman tuuliin.
Korpilinna Oy tarjosi käytettyjä elokuvakoneita Kuhmon sos.-dem. Työväenyhdistykselle.
Asiaa käsiteltiinkin pöytäkirjan mukaan 11. joulukuuta 1969 pidetyssä kokouksessa, jossa saapuvilla olivat tuolloinen puheenjohtaja Matti Huotari, sihteeri Artturi Kyllönen, Veli Pääkkönen, Unto Ahtonen, Mikko Saarinen, Martti Piirainen, Onni Kärki ja nuorisojaoston 7 jäsentä sekä piirisihteeri Leevi Kovalainen ja Pohjolan Työn levikkipäällikkö Martti Arvola Oulusta
Elokuvateatteritoiminnan päättymisen Kuhmossa sinetöi johtokunnan 2 §:n kohdalle kirjautunut päätös:
"Elokuvakoneiden ostotarjous yhdistykselle.
Korpilinna Oy tarjoaa yhdistyksellemme käytöstä poistettuja elokuvakoneita. Tarjouksesta keskusteltiin ja tultiin siihen tulokseen, että meillä ei ole käytettävissämme mahdollisuuksia aloittaa elokuvateatteritoimintaa talollamme ilman suuria ennakkoinvestointeja ja -muutoksia. Näihin ei tuoton pienuuden takia voida mennä, joten ostosta päätettiin yksimielisesti luopua."
Korpilinnan viimeinen elokuva "Likainen tusina" esitettiin uudenvuodenaattona 31.12.1969. Niilo Pääkkönen toimi koneenhoitajana.
Pitkäaikaisten Korpilinnan koneenhoitajien ja vuonna 1963 konehuoneen uudestaan rakentaneiden veljesten, Eero ja Olavi Heikkisen puoleen ei Korpilinna Oy:n ja Kuhmon Urheilun Tuki r.y:n johto jostain syystä kääntynyt ja kajaanilaisten kanssa halvalla - hädin tuskin vahvistimen hankintahinnalla - tehty kauppa harmitti pitkään. Elokuvateatterin ensimmäisen Bauer M 5- elokuvakoneen jalustan ja projektoriosan sekä Aktinon ääniprojektorin ja putkitasasuuntaajan Eero Heikkinen ehti ottamaan talteen, mutta kasetit ja lamppukammio ovat vuosien saatossa huvenneet jonnekin. Suuntauspöydästä tehtiin Heikkisen korjaamolle sorvin alusta.
Korpilinnaa puretaan 
Korpilinnaa jo purettaessa joutui vahtimestari Tauno Karppinen perheineen muuttamaan muutaman kevättalven kuukauden ajaksi Sylväjälle, Niilo Pääkkösen kesämökille. Asuntopula Kuhmon keskustassa oli huutava.
Muistojen ja valokuvien ohella Korpilinnasta jäi varsin vähän jäljelle. Yhtiön viimeisen toimitusjohtajan, Ahti Riihosen hallussa Kuhmon Sylväjässä on talon flyygeli ja joitakin huonekaluja, samoin kuin Korpilinnan tornin ikkunat sekä kiinteistöyhtiön asiakirjoja. Asiakirja-aineistoa on myös Kansallisarkiston kokoelmissa, Sota-arkiston suojeluskuntakokoelmissa ja kirjanpitoaineistoa, elokuvatoimintaan liittyneitä asiapapereita sekä kirjeenvaihtoa myös Kuhmossa muutama mapillinen vuosilta 1945 - 1968. Korpilinnan kirjelomakkeita ja kirjekuoria ovat Riihoset luovuttaneet Res. Upseerien Jyrkänkosken majan (Korpilinnan) käyttöön. Kääntyväistuimisia elokuvateatterituoleja on myös pitkin pitäjää, jopa Kuhmon lentokentän sadekatoksessa.
Koko kiinteistö oli olemassaolonsa aikana osakeyhtiö ja irtaimistoineen osakkeenomistajien omaisuutta. Kuhmon kunta ei aikanaan millään tavoin ilmaissut mielenkiintoaan kiinteistön säilyttämiseen esimerkiksi rahallisen tuen muodossa. Säästöpankilla olisi ollut talon ylläpitoon resurssit, mutta Korpilinnan säilyttäminen ei tullut mieleenkään.
Jälkiviisaus on tietysti parasta viisautta: Korpilinna olisi varmaankin pystyssä, jos se olisi rakennettu hieman aikaisemmin eri paikkaan ja hallittu eri omistuspohjalta. Se olisi 1970- luvulla todennäköisesti osoittautunut suojelua vaativaksi kohteeksi. Mikäli talo olisi ollut puhtaasti suojeluskunnan omaisuutta, se olisi takavarikon ja suojeluskunnan lakkauttamisen jälkeen todennäköisesti siirtynyt kunnan tai valtion haltuun eli "sosialisoitu". Talon säilyminen ja kunnossa pito olisi kysynyt verovaroja.
Elokuvateatterin kohennustoimet, joihin Akseli Riihonen ja johtokunta lopulta suostuivat, tulivat liian myöhäisessä vaiheessa: laajakangasvärielokuvat ja tauottomat näytökset eivät enää kyenneet kilpailemaan television kanssa.
Korpilinna purettiin kevättalvelle 1970. Sylväjäläiset Kalle Heikkinen, Veikko Komulainen ja Oskari Kuvaja saivat purku-urakan ja rakennusliike Veikko Tamminen aloitti uuden liiketalon rakennustyöt heinäkuun 10. päivänä 1970 ja uusi rakennus valmistui 15.4.1971 mennessä. Pankki avattiin uusissa tiloissa 3.5.1971 - ilman elokuvateatteria.
