Kääpiösnautseri on saksalainen rotu ja se on syntynyt risteyttämällä keskikokoisia snautsereita ja
affenpinsereitä sekä myös muita pienempiä ns. pihakoiria. Aikoinaan Saksasta löytyi "karkeakarvaisia
kääpiö- ja apinapinsereitä". Nykyisessä muodossaan kääpiösnautsereita on ollut Saksassa vuodesta 1910.
Alkujaan väritys oli hyvin kirjavaa: keltainen, ruskea, black&tan, musta, harmaa ja bicolour. Nykyään
Saksassa hyväksytyt värit ovat musta, pippuri&suola (harmaa), musta-hopea ja valkoinen. Kääpiösnautserista
on tullut suosittu rotu monissa maissa ja sitä löytyy kaikista maanosista.
Ensimmäiset kääpiösnautserit tuotiin Suomeen 1950-luvulla. Viime vuosiin saakka rodun kehitys on ollut
tasaista, mutta nykyään rodun suosio on selvästi kasvussa. Sama trendi on havaittavissa myös monissa
muissa maissa.
Kääpiösnautserin rotumääritelmä on kokoa lukuunottamatta sama kuin snautserin. Se on vahva, mutta silti elegantti,
neliömäinen, temperamenttinen, karkeakarvainen koira. Sillä on jalo pitkänomainen pää, tuuheat kulmakarvat ja
parta. Ilme on tarkkaavainen ja jopa röyhkeä. Runko on syvä ja tiivis, selkälinja aavistuksen laskeva,
kulmaukset normaalit ja liikkeet maatavoittavat. Kääpiösnautserin värit Suomessa ovat musta,
pippuri&suola (harmaa), musta-hopea ja valkoinen. Koko on 30-35 cm.
Kääpiösnautseri on älykäs ja temperamenttinen, reipas pieni koira, joka kaipaa tekemistä ja viihtyy
lenkkipoluilla. "Sylikoiraksi" siitä ei ole, vaan ennemminkin aktiivisen ihmisen hyväksi toveriksi niin
ulkoiluun kuin tottelevaisuus- ja agilitykilpailuihinkin. Pienestä koostaan huolimatta se on hyvä vahti,
joka ei pelkää puolustaa isäntäänsä ja omaa reviiriään. Kokonsa ja luonteensa puolesta ihanteellinen
seuralainen, joka on omistajalleen uskollinen.
Kääpiösnautseri kuuluu trimmattaviin rotuihin ja sen turkki on nypittävä kahdesti vuodessa. Lisäksi
"siistiminen" noin kahden kuukauden välein edesauttaa pitämään koiran ulkonäön rotumääritelmän mukaisena.
Lisäksi näyttelyyn osallistuva koira on syytä "siistiä" noin viikkoa ennen näyttelyä. Trimmauksen pystyy
oppimaan itsekin, mutta ainakin aluksi on parempi kääntyä kasvattajan tai ammattitaitoisen trimmaajan
puoleen. Oikein trimmattu turkki on helppohoitoinen eikä siitä lähde karvoja.
Muut hoitotoimenpiteet supistuvat mahdolliseen pohjavillan kampaukseen sekä normaaliin turkinhoitoon
(kampaus ja pesu tarvittaessa), hampaiden, silmien ja korvien puhdistukseen, kynsien leikkuuseen sekä
tasapainoisesta ruokinnasta ja riittävästä liikunnasta huolehtimiseen.
