Iron Fist: Hyökkääminen

"Tuuli puhaltaa - ruoho taipuu."
- Kiinalainen sananlasku

4. Hyökkääminen

Hyökätessään valtio tunkeutuu väkivaltaisesti toisen valtion hallitsemalle alueelle. Hyökkääminen on vertaansa vailla oleva keino lisätä valtion valtaa ja vaurautta, mutta se on myös aina riskialtista.
Vahva puolustautuminen, ja puolustautumiseen liittyvän strategian hallinta on tärkeää myös hyökkäykseen siirryttäessä. Tämän takia luettaessa strategiaoppaan tätä osaa, oletetaan että osaan 3. "Puolustautuminen", on jo tutustuttu aiemmin. Siellä kerrotuista keinoista suuri osa toimii joko suoraan tai hyökkääjän suhteen käänteisesti myös tutkittaessa hyökkäyksen strategiaa. Varsinkin näin on kohdan 3.1. "Puolustukseen vaikuttavat tekijät" osalta, jota ei sellaisenaan täällä kannata toistaa.

4.1. Hyökkäys yksittäiselle alueelle

Kun suunnitellaan hyökkäystä, yllätyksen tulee olla kaiken lähtökohtana. Vihollinen joka ei aavista joutuvansa hyökkäyksen kohteeksi on huomattavasti mieluisampi vastustaja kuin sellainen joka tietää aikeesi ennalta. Aina yllätyselementtiä ei ole mahdollista saavuttaa, mutta siihen kannattaa pyrkiä jos mahdollista. Yllätyksellisyyteen voi pyrkiä esimerkiksi tekemällä kieroja, mutta ah niin kannattavia selkäänpuukotuksia hetkinä jolloin naapurimaasi ei odota hyökkäystä. Yllätyksellistä voi niinikään olla hyökkäys alueelle jolle vihollinen ei hyökkäystäsi odota.

Yllätyksen kanssa käsi kädessä kulkee myös yksi hyökkääjän tärkeimmistä tehtävistä, vihollistiedustelun hämääminen. Jos siirrät rintamalle yhdelle alueelle 10JV ja 5PA yksiköt, idioottikin tajuaa että jotakin on tekeillä. Yleensä joukkojen siirtoa rintamalle kannattaakin jakaa useamman vuoron ajalle, ja joukot jakaa niin monelle alueelle kuin mahdollista - kuitenkin siten että ne voidaan kaikilta näiltä alueilta kohdistaa hyökkäämään yhdelle vihollisalueelle. Tilanne on hiukan toinen jos olet jo sodassa naapurisi kanssa. Tällöin voit olla siirroissasi avoimempi, mutta edes tuolloinkaan epätietoisuus kylvettynä vihollisleiriin ei ole pahasta.

Varsinaisessa hyökkäyksessä, yleissääntönä on keskittää yhdelle alueelle niin paljon yksiköitä kuin on mahdollista. Vaikka sama pätee tietysti puolustajaankin, hyökkääjä käyttää joukkoja hyökkäykseen määrätessään ainoaa todellista etua joka hänellä on taistelussa puolustajaan nähden - aloitetta. Vain hyökkääjä voi täydellisen varmasti tietää minne ja milloin hyökkää, ja siksi hänen on ehdottomasti kyettävä tekemään tuo iskunsa voimakkaimmin ja runsaimmin käytettävissä olevin yksikkömäärin. Puolustajan edut, jotka sotivat hyökkääjää vastaan, ovat sekä voimakkaat että lukuisat. Prosenttibonukset kotimaan puolustuksesta tai linnoitteista, ja varsinkin hyökkääjälle asetettu valloitusraja KTA-arvojen erotuksissa, joka tulee ylittää jotta alue vaihtaa omistajaa, pelaavat kaikki puolustuksen pussiin. Hyökkääjän ase tätä vastaan on voiman keskittämisessä puolustajan rintaman yhteen pisteeseen.

Vaikka molemmat voivat laskelmia tehdä, hyökkääjä on se osapuoli, joka saa enemmän hyötyä matematiikasta pelatessaan Iron Fist:iä. Epävarmuustekijöitä on toki paljon, tiedustelun epätarkkuudesta, säästä ja sattuman merkityksestä alkaen, mutta paljaan tiedon arvoa siitä kuinka suuri omien aseiden KTA-arvo on, se ei silti vähennä. Jalkaväki 1 piste, panssari 4-3 säästä riippuen, tai 1 maastosta riippuen, ja ilmavoimat 3-1 sään mukaisesti. Laskutoimet noilla luvuilla osaa suorittaa kuka tahansa, ja jo pienellä vaivalla voidaan laskea millaisen KTA-arvon valtiosi saa kasattua hyökkäykseen millekin alueelle. Suuri KTA taas tarkoittaa suuria tuloksia.

Hyökkäys on teoriassa vahvemman osapuolen ase. Käytännössä tämä pitää paikkansa vain osittain, varsinkin kun vihollisen vahvuudesta on vaikeaa saada varmaa tietoa. Totta kuitenkin on, että ennakolta ylivoimaiseksi tietämäänsä vihollista vastaan on harvoin hyödyllistä lähteä hyökkäykseen (tosin poikkeuksiakin on, esim. aiemmin strategiaoppaassa mainostetut "rosvoretket" vihollisen teollisuuden tuhoamiseksi). Jos hyökkääjä on heikko, hän ei voi toivoa kovin suuria tuloksia aluevaltausten muodossa, ja mahdollisuudet hävitä taistelu - ja kärsiä puolustajaa suuremmat yksikkötappiot - kasvavat sitä mukaa kun hyökkäävä joukko kutistuu.
Hyökkäys on vahvemman ase myös sikäli, että pyrittäessä voittamaan taisteluita ja alueita, ei ole kannattavaa hyökätä pelkällä jalkaväellä. Mekanisoidut yksiköt, tankit ja ilmavoimat siis, ovat elleivät ehdoton, niin kuitenkin yksi suurimpia edellytyksiä onnistuneelle offensiiviselle sodankäynnille. Tähän ei ole poikkeuksia maastoon tai säähän liittyen, sillä mikäli aluevalloituksiin pyritään, ei hyökkääjällä ole varaa antaa puolustajalle mahdollisuutta tuplata minkään aselajinsa taistelukentälle tuomaan KTA-arvoa "Ylivertainen aseistus"-säännön mukaisesti, olivat olosuhteet mitkä tahansa.

Erikoistaistelutapaukset - kohtaamistaistelu ja yhteishyökkäys - ovat seikkoja joita ei kannata jättää huomioimatta hyökkäyssodankäynnin yhteydessä. Kahden keskenään liittoutuneen valtion yhteishyökkäyksellä jollekin tietylle alueelle voidaan keskittää musertava sotavoima, jollaista kumpikaan ei itse saisi millään kootuksi.
Kohtaamistaistelutkin ovat merkityksellisiä vaikka niiden luonne onkin usein vähemmän suunnitelmallinen kuin yhteishyökkäyksillä. Erityisesti vastahyökkäyksellisenä tekijänä säännön merkitys on kuitenkin oikein käytettynä huomattava. Hyvin ajoitettu ja suunnattu, kohtaamistaistelulla vihollisjoukkojen etenemisen pysäyttämiseen pyrkivä vastahyökkäys aluerajalle voi parhaassa tapauksessa muussata vihollisesi suunnitelman tämän joukkojen keskittämiseksi hyökkäykseen monelta alueelta yhdelle omallesi. Vaikeutena tämän taktisen kikkailun toteuttamisessa on kuitenkin ainainen epävarmuus siitä mitä hyökkääjä todella ja ihan oikeasti aikoo tehdä.

4.2. Hyökkäysstrategiat

Hyökkäyksellä uhkaaminen
Ensin käsitellään hyökkäysuhkaa. Oli valtiosi sitten heikko tai vahva, sen sotavoimia voidaan käyttää pelotteena joko sitomaan vihollisen joukkoja rajoillesi - ja kenties pois muilta rintamilta - tai puhtaasti voimakeinona diplomaattisen uhkailun hyväksi. Sodalla ja hyökkäyksellä uhkailu on tehokas tapa ajaa poliittisia päämääriään, ja erityisesti se tietenkin on sitä jos voit samalla marssittaa rajallesi, naapuriesi tiedustelun nähtäviksi, runsaan määrän sotavoimia. Uhkailu on sitä tehokkaampaa mitä uskottavammin näyttää että olet tosissasi. Sodanuhan ja todellisen sodan erot ovat samat kuin varjonyrkkeilyssä oikeaan verrattuna. Teet kaiken juuri kuten kuin suunnittelisit hyökkäystä, paitsi ettet todellisuudessa hyökkää. Muista silti uhkailun olevan diplomatiassa teko jonka voit löytää myös edestäsi. Valtionjohtajilla on tunnetusti pitkä muisti, eikä tätä poliittista korttia tulisi käyttää kevein perustein.

Hyökkäysuhka toimii myös sodan liekkien jo roihutessa, ja kenties jopa tehokkaammin kuin rauhan aikana. Mikä onkaan parempi keino pakottaa vihollinen sinulle suotuisaan rauhaan kuin armeija tämän pääkaupungin porteilla?

Tuhoamistaistelut
Tuhoamistaisteluihin pyrkiminen on suuren/rikkaan valtion helpohko, mutta kallis keino tuhota sotilaallisesti vahva, mutta pienempi/köyhempi naapurinsa. Se tarkoittaa suoraan 1. maailmansodan strategiaoppaiden mukaisesti jatkuvia hyökkäyksiä, joilla pyritään tuhoamaan likimain yksi vihollisyksikkö jokaista omaasi kohden. Ennemmin tai myöhemmin maa jolla on heikompi kyky tuottaa lisää yksiköitä heikkenee suhteessa vahvempaan, kunnes sen rintama lopulta romahtaa yhdessä tai useammassa pisteessä. Strategia on yllättävän toimiva jos maasi todella on kilpailijaasi vahvempi, ja tuottaa tulosta sitä pikaisemmin mitä enemmän yksiköitä tuleen joka vuoro heitetään. Ainoa heikko puoli on, että lopun mahdollisesta voitosta huolimatta myös vahvemmalle valtiolle tällainen sota tulee kalliiksi - tuhoamissotaan juuttuneet maat heikkenevät hyvinkin nopeasti otollisiksi kohteiksi vallanhaluisille kolmansille valtioille.

Salamasota
Vaihteeksi 2. maailmansodan hämystä nostettu termi kuvaa hyvin tuhoamistaistelulle vastakkaista tapaa yrittää voittaa sota. Salamasodan periaatteena on viedä sota nopeasti vihollisen alueelle - mieluiten kaupunkeihin - jopa oman puolustautumisen kustannuksella ja vallata tämän alueet, samalla tuhoten vihollisen mahdollisuudet tuottaa uusia joukkoja tai edes ylläpitää vanhoja. Vihollisen heiketessä nopeasti sodasta tulee lyhyempi kuin käytäessä pitkää ja väsyttävää näännytyssotaa, eikä tule siksi niin kalliiksi ja ulkoiselle uhalle altistavaksi. Sanottakoon heti seuraavaksi, että mahdollisuuksia ratkaista sodat vuorossa tai kahdessa tulee harvoin - ja välttämättä niitä ei tule lainkaan. Pystyäkseen onnistumaan salamasodassa, on valtion oltava hyvin varustautunut, ja lisäksi hyökkäyksen kohteeksi joutuvan valtion tulee olla sotilaallisesti heikentynyt tai sen armeijan huonosti sijoiteltu. Mahdollisuutta myöskään tällaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan pidä sulkea pois suunnitellessa hyökkäyssotaa.

Todellisessa pelitilanteessa yhteenotot valtioiden välillä todennäköisesti eivät lopulta noudata yksi yhteen kumpaakaan edellämainituista ääripäistä, vaan jotakin niiden välillä olevaa. Moni kenties pyrkii nopeisiin ratkaisuihin, juuttuen pitkiin paikallaan seisoviin rintamasotiin ja toisaalta joskus vihollisrintama voi murtua nopeammin kuin valtionjohto etukäteen kuvittelikaan.

Kahden rintaman sota
Vaarallisin tilanne johon mikä tahansa maa voi joutua on kahden rintaman sota (tosin kolmen tai neljän rintaman sota voi olla vielä tuhoisampaa *g*). Karkeasti sanottuna tämä tarkoittaa tilannetta jossa yhden valtion kimpussa on kaksi tai useampia valtiota, jotka pahimmassa tapauksessa vielä voivat ahdistaa sodan kohteeksi joutunutta maata kahdelta eri suunnalta. Vaikka harva valtio haluaa tällaisen kohteeksi joutua, useimmiten juuri kahden rintaman sotaan ajautuminen tuottaa nopeita ratkaisuja taistelukentillä. Hyökkääjän kannalta liittolaisten saaminen jakamaan sodan riskit on tietysti edullista, olkoonkin että yleensä myös sotavoitot - tässä tapauksessa alueet - tällöin jaetaan. Diplomatian rintamalla suunnitellut yhteiset hyökkäykset ovat nekin hieno asia, mutta yleisemmin, jos vain voit, on turvallisempaa liittyä jo käynnissä olevaan sotaan toiselle puolelle - tällöin puolellasi on jo liittolainen tai ainakin vihollisesi vihollinen ja mahdollisuutesi menestyä hyökkäyssodassa kohentuvat huomattavasti kun vastapuolesi sotilaallinen voima ei ole yksin sinua vastassa. Vastaavasti jo sodassa olevan maan kannattaa harkita tarkkaan ennen minkäänlaista uutta vapaaehtoista sotaanlähtöä. Vahvakin valtio voi huomata joutuneensa ongelmiin vihollisten ympäröimänä.

Palaa strategiahakemistoon

21.08.2002