News of Today - 1.5.1985
|
Cucuta on huolestunut Shaban valtioiden kasvavasta kriisitilanteesta ja toivoo, että eteläiset valtiot pystyisivät sopimaan erimielisyytensä rauhanomaisen kanssakäymisen keinoin.
Cucutan pohjoispuolelta on löydetty merihirviö! Cucutalainen kalastaja Nikelos Auroppos oli saanut verkkoihinsa hirvittävän olennon, jolla oli yhdeksän silmää, purppurasuomuinen torso ja useita epämuodostuneita lonkeroita. Onneksi hirviö oli jo kuollut löydettäessä. Cucutan virallinen kanta on, että merihirviö on saattanut saada alkunsa modernien torjunta-aineiden ja lannoitteiden liikakäytöstä, joita merivirrat kuljettavat Shaban saariston edustalle. Cucuta aikoo vedota Valkoiseen Taloon, jotta USA hillitsisi päästöjään ja toivoo, että muutkin valtiot harjoittaisivat painostusta ympäristöasioissa Shaban säilymiseksi puhtaana.
|
|
Sota!
Kryylin ja Traagian tulehtuneet suhteet leimahtivat liekkeihin, kun
molemmat maat julistivat sotatilan toisiaan vastaan.
Muun Shaban katsellessa sivusta sotilaamme käyvät urhoollisesti
taistoon ylivoimaiselta tuntuvaa vihollistamme, suurta pahuuden pesäkettä
nimeltä Traagia vastaan.
Haastattelimme Kryylin äskettäin nimettyä sotaministeriä, kenraali
Järvelää. |
|
Dominian Hallitsija toivoo sotien laantuvan Shaban joka kolkassa, ja ilmoittaa olevansa mahdollisimman puolueeton jokaisessa konfliktissa, ja myös olevansa iloinen jos voi jotenkin auttaa rauhan solmimisessa. Haluaisimme myös korjata Baijerin virheellistä näkemystä viime lehdessä: "kohoten näin ässäksi ensimmäisenä baijerilaisena ja tiettävästi myös ensimmäisenä lentäjänä koko Shaban alueella". Tähän mielipiteeseen voimme kertoa Dominialaisesta lento-ässästä joka palveli viisi vuotta sitten Carpathiassa Trostojan riveissä Dominialais-lentueen kapteenina, voittaen peräti 27 ilmataistelua ennen kuin hän laskeutui erehdyksessä Dominican päälentokentälle ja Etelä-Trumpethialaiset repivät hänet kappaleiksi.
[Dominia] |
|
Sateenkaarikonglomeraation kunniakas armeija on saavuttanut suuria voittoja omenialaisia rosvopäälliköitä vastaan käydyissä taisteluissa.
Crowleyn kaupungin ja Laveyn maakunnan vapautus osoittaa koko
maailmalle,
että kannibalistisen hallinnon päivät ovat luetut. Vapautetuille
alueille
on lähetetty kymmeniä ihmisoikeustarkkastajia, joiden tehtävänä on
löytää
lisätodisteita Omeniaa aiemmin hallinneen kiihkouskonnollisen eliitin
suorittamasta kannibalismista ja kuvainraastosta.
|
|
Traagian valtajärjestys muuttui
Viimekuun toinen päivä, Tragian suursataman satamapäällikkö ei voinut uskoa silmiään kolmen trostojalaisen taistelulaivan ilmaantuessa näköpiiriin horisontissa. Nämä kolme viimeisen teknologian sotakonetta osoittautuivat Tasavallan Presidentti Sterppowin henkilökohtaisen saattojoukkueen jäseniksi.
Yksi laivoista pysähtyi vasta satamassa, jolloin henkivartioiden ympäröimä presidentti matkusti laivasta nostetulla limusiinilla kohti senaattirakennusta kaupungin keskustassa. Paikalle kiiruhtaneet lehdistön edustajat seurasivat presidenttiä aina senaattirakennuksen ulko-oville, yrittäen turhaan saada presidenttiä avaamaan sanaista arkkuaan. Senaattirakennuksen ulko-oville asettuneet vartijat pysäyttivät lehdistön niille sijoilleen, ja antoivat täten presidentille rauhan päästä senaatin puheille yksinään.
Trostojan asevoimat vahvistavat asemiaan Trostojalaiset ammattisotilaat saapuivat pian Presidentti Sterppowin saapumisen jälkeen kuljetuslaivoilla Traagian satamaan. Lukuisat joukko-osastot nousivat maihin ja marssivat jo kaupungissa sijainneille sotilastukikohdille, joissa täydennysjoukot otettiin vastaan ilmeisen tyytyväisinä. Onhan Shaban tilanne kärjistynyt huomattavasti sitten niiden päivien jolloin alkuperäiset joukkoyksiköt oli saarelle sijoitettu. Pitkään palvelleet ja osa veteraaneista koottiin kuljetusaluksille, ja lähetettiin takaisin emämaahan, koteihinsa ja perheidensä luokse. Kaksi etäämmällä ollutta taistelulaivaa lähtivät saattamaan kuljetusaluksia horisontin tuolle puolen. Kryyli kieltäytyi korvausvaatimuksista ja julisti sodan.
Tasavallan presidentin tiedottajien mukaan, Kryyliin lähetetty korvausvaatimus terroriteoista ei odottanut edes harkintaa, vaan välitön sotatila julistettiin olemassa olevaksi. Presidentin tiedottajat ilmoittivat Sterppowin vastanneen tuleen tulella ja vahvistaneen virallisen sotatilan, mikä näkyy katukuvassa trostojalaisten sotilaiden puuttumisena. Armeijan liikekannallepano ei liene yllättänyt yhtäkään traagialaista, ja useat ovat jo ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi asevoimien palvelukseen.
Kryylin suorittaman terrori-iskun uhrit laskettu
Helmikuun 25 päivä tapahtuneen terroriteon uhrien määrä on viimein saatu laskettua, viimeisten raunioiden viimein poistuessa Tragian katukuvasta. Suoraan räjähdyksiin kuolleiden määrä jäi vajaaseen kahteen sataan, kun sortuneiden rakennusten aiheuttamat kuolonuhrit nousivat yhteensä lähemmäs kahdeksaan sataan. Sairaaloissa vammoihinsa kuolleet nostivat kokonaisuuden lähelle tuhatta kuolonuhria. 972 On laskettu kuolleiksi ja 21 uhria on edelleen kriittisessä tilassa sairaalahoidossa. |
|
Baijerin Sosialistinen Neuvostotasavalta esittää syvimmät pahoittelunsa Kryylin ja Traagian välille syttyneen sotatilan johdosta. Toivomme molemmilta osapuolilta malttia ja harkintaa, jotta tilanne voitaisiin vielä ratkaista rauhanomaisesti. Samalla haluamme esittää lievän paheksuntamme molemmille valtioille näiden epädiplomaattisesta käytöksestä, joka tuskin oli omiaan lievittämään jännitystä. Pyydämme myöskin Traagiaa tuomaan julki konkreettisia todisteita Kryylin syyllisyydestä Tragian valitettaviin terrori-iskuihin, joilla esitetyt korvausvaatimukset olisi voitu perustella.
Puhemies Eppin nimenomaisesta käskystä on Puna-armeijamme
vapauttamilla alueilla aloitettu erillisten sotarikostuomioistuinten
perustaminen, joissa kannibalismiin, raiskauksiin, ja muihin sotarikoksiin
syyllistyneitä omenialaisia ryöväreitä ja roistoja tullaan tuomitsemaan
ansaitsemiinsa rangaistuksiin. Puolueettomuuden ja oikeudenmukaisuuden
takaamiseksi oikeudenkäyntejä johtavat Puna-armeijan poliittiset
upseerit.
|
|
Suru kohtasi jälleen kerran Omenian kansaa
Varhain aamulla tuli tieto, että ylipappi Daemus III ja ylimmät piispat suorittivat joukkoitsemurhan bunkkerissaan Oshossa. He ilmoittivat viimeisessä viestissään seuraavaa: Teimme mitä teimme, koska olemme vakuuttuneet ettei ihmiskunta ole valmis rauhaan. Emme tiedä onko se koskaan valmis, sillä niin kauan kun Baijerin ja Sateenkaarikonglomeraation kaltaisia imperialistisia öykkäreitä on olemassa on myös sotia, onnettomuutta ja kurjuutta. Toivomme näiden roistovaltioiden johdolle pitkää ja tuskaista rangaistusta useiden kurjien uudelleensyntymien muodossa.
Emme kyenneet suojelemaan teitä tässä maailmassa, ehkä onnistumme paremmin seuraavassa."
|
22.11.2002