News of Today - 1.10.1985
|
Cucutan sotaponnistelut ovat herättäneet kansainvälistä huomiota Hollywoodissa asti. Cucutan maisemat ovat ainutlaatuinen kuvauspaikka Warner Brosin uudelle Troija-elokuvalle. Muuan varsin kuuluisa miesnäyttelijä joutui syrjäytetyksi, kun elokuvan ohjaaja näki arkontti Solonin ja totesi ihastuneena "Tässä on meidän sankarimme, ilmielävänä!"
Elokuvastudion rahat ovat suureksi hyödyksi Cucutan varusteluissa.
Arkontti Solonin karhea karisma on ihastuttanut elokuvan ystäviä ympäri
maailmaa niin paljon, että ennakkokuvien päästyä julkiseen levitykseen
Cucuta on joutunut asettamaan matkustusrajoituksia rajoilleen
estääkseen ihastuneiden naisten tulvan saarelle. Pyrimme kaikin tavoin
tarjoamaan Arkontti Solonille mahdollisuuden keskittyä
sotavalmistelujen jatkamiseen kukoistavasta valkokangasurasta
huolimatta, ja siksi pyydämme ihailijapostin lähetettäväksi suoraan
Warner Brosille Cucutan hallituksen sijaan.
|
|
Baijeri muodostaa Kansainvälisiä Prikaateja Sen jälkeen, kun tieto Baijerin Sosialistisen Neuvostotasavallan käynnistämästä Dominian avustusoperaatiosta levisi maailmalle, on maahamme saapunut tuhansittain ulkomaalaisia vapaaehtoisia kymmenistä eri maista liittyäkseen taisteluun Sateenkaarikonglomeraatiota, ja tämän kuvien perusteella julkisillakin paikoilla pelkkään kylpytakkiin pukeutuvaa johtajaa, Pahuuden Ruumiillistumaa, Rehtori Soinia vastaan. Tästä suuresta ja alati kasvavasta määrästä johtuen on Puna-armeijan pääesikunta päättänyt perustaa erillisiä Kansainvälisiä Prikaateja, joissa maahamme tulleet vapaaehtoiset voivat toteuttaa unelmansa taistella oikean asian puolesta. Puhemies Epp:in nimenomaisesta määräyksestä nämä prikaatit tullaan nimeämään ulkomaalaisten sosialismin marttyyrien ja merkkihenkilöiden mukaan. Ensimmäisenä perustettu 1. Kansainvälinen Panssariprikaati "Salvador Allende" on juuri saanut koulutuksensa päätökseen ja on tätä raporttia laadittaessa siirtymässä rintamalle, kirjoittaakseen kunniakkaasti nimensä ikuisiksi ajoiksi Shaban historiaan.
[Baijeri] |
|
Otsikko Forssan lehdessä 18.9.1985 : Sateenkaarikonglomeraation edustajat allekirjoittivat tiistaina rauhansopimuksen ja Kannibalismin vastaisen koalition perustamiseen tähtäävän aiesopimuksen. Forssan lehti kävi haastattelemassa Rehtoria Rehtori Soini on pahoitellut, ettei päässyt tapaamaan henkilökohtaisesti Traagian itsehallintoalueen johtoon jälleen astunutta puhenainen Sharia Mandesia. Forssan esikaupunkialueita lähestyvät BSNT:n puna-armeijan joukot ovat pakottaneet Rehtorin jäämään kaupunkiin valamaan uskoa puolustustaisteluun valmistautuville sotilaille. Rehtorin mukaan kannibalismin vastaisen koalition syntymä tulee muodostumaan sodan käännekohdaksi, enteille BSNT:n kannibalistisen keskuskomitean valtakauden loppua. Rehtori toivottaa myös muut ei-kannibalistiset maat tervetulleeksi liittymään kannibalismin vastaiseen taisteluun Sateenkaarikonglomeraation ja Traagian rinnalla.
Kysyttäessä Dominian tilanteen lopullisesta ratkaisusta Rehtori
vastasi,
että mikäli Dominian todellinen hallitsija ei kitke maansa hallintoon
pesiytyneitä kannibalistisia aineksia ja hyväksy
Sateenkaarikonglomeraation tukemaa oppositiota mukaan hallitukseen,
Sateenkaarikonglomeraation on vapautettava dominian kansa voimatoimin.
|
|
Arkontti Solonin haastattelu Cosmopoliksessa (Shaba edition) Olen saapunut Cucutan kauniille saarelle tarkoituksenani haastatella uutta Troija-elokuvan päätähteä, Arkontti Solonia, joka on yksi Cucutan kolmesta hallitsijasta. Tämä julkisuutta kartteleva mies on vasta hiljattain noussut valtionpäämiesten sankasta joukosta aivan toisenlaiseen kuuluisuuteen: Hänen kuvansa on tuhansien naisten seinällä ja hän voitti Cosmopoliksen "Vuoden seksikkäin mies"-äänestyksen 12 431 äänen vyöryllä.
Saavun sovittuun aikaan tapaamispaikalle, jossa minut ystävällisesti ohjataan patiolle odottamaan arkontin saapumista. Olen kuullut että hän on kiireinen mies eikä myönnä kovin monia haastatteluja.
- Arkontti Solon Arkontti Solon pyytää anteeksi että olen joutunut odottamaan. Hyväksyn anteeksipyynnön hymyillen ja aloitamme haastattelun. Arkontti vastaa kysymyksiini sotilaallisen täsmällisesti äänellä, joka on selvästi tottunut johtamaan mutta sulavuudella, joka kielii pitkästä kokemuksesta diplomatian kiemuraisilla poluilla. SK: "Tällä lyhyellä vierailulla olen huomannut, että Cucuta on hyvin poikkeuksellinen maa. Millä tavalla luonnehtisitte kotimaatanne lukijoillemme?" Solon: "Cucuta on onnistunut säilyttämään omaleimaisen kulttuurinsa vuosituhansien ajan. Olemme suosineet syrjäänvetäytyvää politiikkaa Shabassa, mutta tämä ei johdu siitä etteikö cucutalaisilla olisi myötätuntoa ja aitoa kiinnostusta naapureitaan kohtaan, vaan siitä että olemme halunneet pysytellä poliittisten kiistojen ulkopuolella. Tämän päivän Cucuta muistuttaa paljon sitä Cucutaa, johon Poseidon johdatti kapteeni Koren, ja toivon maamme pysyvän tällaisena vielä pitkään." SK: "Olinkin melko yllättynyt nähdessäni, että Cucutassa palvotaan vielä jumalaa, jota useimmat ovat tottuneet pitämään tarujen olentona. Muutenkin elämäntapanne vaikuttaa varsin poikkeukselliselta."
Solon: [heilauttaa rennosti kättään] "Monet pitävät Jeesustakin tarujen olentona, puhumattakaan eräästä Opettajasta. Ihmisellä täytyy olla uskoa, muuten hänellä ei ole mitään." SK: "Puhutaanpa hieman elokuvaurastanne. Teillähän ei ole aiempaa kokemusta valkokankaalla?" Solon: "Ei todellakaan. Kun tuotantoyhtiö otti yhteyttä Cucutaan ja halusi tehdä koekuvauksen maassamme, olimme ensin epäilevällä kannalla. Cucutassa ei ole aiemmin tehty elokuvia. Mutta kun Warner Bros antoi meille takeet siitä, ettei saaren elämää häirittäisi tarpeettomilla ulkokuvauksilla ja elokuvan tuotosta 2% luvattiin antaa sodanvastaiseen työhön, päätimme aloittaa yhteistyön. Oma palkkioni tästä elokuvasta menee täysin ihmisoikeusjärjestöille humanitaarista työtä varten, erityisesti Konglomeraation kourissa kärsineen etelän sodan uhrien auttamiseen Lääkärit ilman rajoja-yhdistykselle sekä ihmissyönnistä syytettyjen mielipidevankien vapauttamiseen tähtäävän kampanjan rahoittamiseen Amnesty Internationalille." SK: "Elokuvassa on monia hienoja taistelukohtauksia. Oliko niiden tekeminen vaikeaa?" Solon: "Ei oikeastaan. Minulla on hopliittikoulutus kuten kaikilla kansalaisillamme ja olen nuorukaisena toiminut jonkin aikaa kolmisoudun komentajana. Romanssit ovat ehkä se osa-alue, jossa en ollut niin kokenut." SK: "Niin, tehän ette ole naimisissa." Solon: "Naisen rakkaus on hehku, joka valaisee miehen sydämen synkeinäkin hetkinä jolloin kaikki toivo on kadonnut. Toivoisin, että minullakin olisi jonain päivänä onni saada kokea suuri onni, mutta niin kauan kuin sota Konglomeraation kanssa jatkuu, joudun unohtamaan henkilökohtaiset toiveeni ja taistelemaan maani puolesta." SK: "Se on kovin ylevä mutta surullinen kohtalo teidän kaltaisellenne miehelle." Solon: "En koe olevani mitenkään erityinen henkilö. Kuka tahansa cucutalainen mies tekisi sen mitä minä teen." SK: "Onko teillä jotain, mitä haluaisitte erityisesti sanoa Cosmopoliksen lukijoille?" Solon: "Älkää unohtako meitä. Sota ja kuolema eivät ole vain elokuvaa. Ne ovat todellisuutta monissa Shaban osissa ja saattavat olla myös täällä. Tämä aika vaatii urheita sydämiä ja rohkeutta tehdä se, mikä on oikein." Haastattelumme lopuksi arkontti kumarsi minulle syvään ja painoi kädelleni polttavan suudelman. Jäin paikoilleni katselemaan tuon urhean miehen lähtöä vaikuttuneena hänen sanoistaan.
Cosmopolis on aloittanut kirjekampanjan Sateenkaarikonglomeraation hallitusta kohtaan, jotta tämä aloittaisi rauhanneuvottelut eikä enää pyrkisi painostamaan Cucutaa.
|
|
Kulmbacher Zeitung 24.9.1985 Varhain eilisaamuna rakkaan naapurikaupunkimme Kurt-Eisner-Stadtin asukkaan kohtasivat satamassaan hyvin epätavallisen näyn, kun kaksi suurta kuunaria kiinnittäytyi kaupungin satamaan tuoden mukanaan lähes kuusisataa amishia Yhdysvaltojen Pennsylvaniasta. Maahantulomuodollisuuksien läpikäymisen jälkeen toimittajamme pääsi haastattelemaan joukon johtajaa, pastori Konrad Fahrenheittia. Hän kertoi saaneensa Jumalalta ilmoituksen, jonka mukaan maailmaa olisi uhkaava suuri vaara, ja koko läntistä sivilisaatiota hirvittävä tuho, mikäli hän ei seurakuntalaisineen toimisi nopeasti. Aikaansa seuraavana miehenä hän oli välittömästi käsittänyt uhan tarkoittavan Sateenkaarikonglomeraation tekemisiä, ja saanut saarnoillaan uskonveljensä pian käsittämään, että heidän olisi nopeasti lähdettävä Shabaan taistelemaan Pyhään Sotaan. "Tunnistan kyllä Saatanan ja hänen tekonsa, ja näen, että hän itse on nyt vallassa Sateenkaarikonglomeraatiossa. Uskomme avulla tulemme kuitenkin hänet voittamaan ja karkoittamaan takaisin Helvetin syövereihin", hän julisti satamalaiturilla paikalle kerääntyneille ihmisille, heiluttaen suurta Raamattua päänsä yläpuolella.
Kaupungin varuskunta sai puoliltapäivin järjestettyä joukkiolle
kuljetuksen kaupungin kasarmeille, jossa heille tarjottiin maittava ateria ennen ohjaamista Kansainvälisten Prikaatien värväyspisteeseen.
Saamiemme tietojen mukaan amishit tulevat palvelemaan pioneeriosastoissa saatuaan ensin koulutuksen sähköopin perusteista.
|
20.1.2004