News of Today - 1.7.1981
|
CNN-uutislähetys
..."Suuri osa Carpathian maa-alasta on julistettu sotilaslain
alaisuuteen,
lukuisten kapinoiden repiessä Trostojan tasavaltaa kappaleiksi. John,
minkälaiseksi kuvailisit tilannetta?" Kuvaruutuun avautuu uutiskuvaa
Trostoja-Citystä, sekä erikoistoimittaja John Sullivan. |
|
Voimatyhjiöt vaarallisia
Etelä-Trumpethiassa on nähty ristiriitaisin tuntein maan läntisen naapurin DDR:n aseistariisunta tämän alueilla Etelä-Trumpethian rajojen tuntumassa. Toisaalta Etelä-Trumpethia ilmaisee tyytyväisyytensä siihen että DDR on kansoista ensimmäisenä valmis alasajamaan armeijansa ja siirtymään demilitarisoidun Carpathian aikaan, mutta toisaalta Havannan alueelle syntyvää voimatyhjiötä silmäillään huolestuneena. |
|
DDR:n demilitarisointi etenee hyvää vauhtia. Työ
saataneen loppuun viimeistään vuoden vaihteeseen mennessä.
|
|
Rauhantila palautettu!
Iloksemme voimme todeta, että Pohjois-Trumpethiassa suoritetut sotilasoperaatiot on saatettu onnistuneesti päätökseen ja Pohjois-Trumpethian kansa on vapautettu. Näin ollen ei ole enää mitään syytä ryhtyä aggressioihin ja jälleenrakennustyöt voidaan käynnistää. |
11.03.2003