Spoilerit: Ei kai mitään muuta kuin pieni spoileri jaksoon The Other Invisible Man
A/N: Unettomuus on jotain josta kärsin itse aika ajoin, ja yhden tällaisen kauden aikana aloin miettiä, että mitä jos *Darien* kärsisikin unettomuudesta... Taisin alkaa ficin kirjoituksen heti samana yönä.
Tieteelliset selostukset ovat sitten täysin science fictionia. Mutta aikaisemmista jaksoista saatujen tietojen pohjalta tämän pitäisi toimia. Jos olette eri mieltä, menkää valittamaan Craig Silversteinille. :P
Niin... ja Paluu tulevaisuuteen. Minä vain *tiedän* että Darien ja Bobby pitävät siitä. ;)
2:48
Huokaisten hän kääntyi uudestaan kohti seinää, poispäin kelloradion punaisina hohtavista numeroista, jotka tuntuivat ilkkuvan hänelle. Ilmeisesti tästä oli tulossa jälleen kerran yksi valvottu yö lisää.
Hän kääntyi vatsalleen ja työnsi käsivartensa tyynyn alle miettien, miten on mahdollista pysyä hereillä, vaikka on niin väsynyt, että päätä ja silmiä särkee. Ehkä se tässä onkin vikana, Darien mietti tokkuraisesti. Olen liian väsynyt. Kolmantena unettomana yönä nukahtamisesta tapaa tavallisesti jo ottaa paineita.
Hänen suustaan karkasi haukotus, ja hän kääntyi jälleen hermostuneena toiselle kyljelleen vilkaisten samalla kelloa. 3:10. Ei mitään hätää siis. Ehdin nukkua vielä neljä tuntia jos nukahdan… nyt. Hän sulki päättäväisesti silmänsä.
Viiden minuutin päästä hän avasi silmänsä ja oikaisi lakanaa, joka oli epämukavassa rutussa hänen kylkensä alla. Hän kierähti selälleen ja sulki uudestaan silmänsä. Ja avasi ne uudestaan hetken päästä. ”Menee mahdottomaksi…” hän mutisi karkealla äänellä ja hieroi kirveleviä silmiään. ”Olen rättiväsynyt. Olen sängyssä. Miksi en nukahda? Häh? Missä mättää?! Ja nyt puhelen jo itsekseni. Ilmeisesti unenpuute saa tosiaankin ihmisen sekaisin.”
Darien naurahti väsyneesti ja haukotteli uudestaan. Sen jälkeen hän kääntyi taas päin seinää, veti sitten paitansa suoraksi, koska se oli kierteellä ja painoi hänen kylkeään, ja sulki silmänsä tuntien vihdoinkin alkavansa valua siihen syvään tiedottomuuden tilaan, joka edeltää unta. Muutaman minuutin päästä peiton kulma tuntui kuitenkin kuristavan hänen kaulaansa ja hän laski sitä alemmas. Hetken kuluttua hänelle tuli kylmä, ja hän kiskoi peiton uudestaan korville, mutta hän ei onnistunut enää löytämään sitä asentoa, jossa oli ollut aikaisemmin.
Hän nousi istumaan ja pakotti itsensä katsomaan kelloa. 3:52. Päästäen turhautuneen huudon hän rojahti uudestaan sänkyyn päättäen olla avaamatta enää silmiään, vaikka mikä olisi. Okei, okei, nyt nukutaan, ja nyt olen tosissani!
Hän heitti peiton sivuun kahden minuutin päästä ja nousi horjuen seisomaan sängyn viereen. ”Ei tästä mitään tule!”
Haukotellen mies alkoi ottaa töksähteleviä askeleita kohti keittiötä. Hänen jalkojaankin särki. Itse asiassa hänen joka ikistä lihastaan särki, vaikka hän ei mielestään ollut tehnyt mitään kovin fyysistä. Kaksi viimeistä päivää he olivat olleet Hobbesin kanssa kyttäyskeikoilla, joihin ei sisältynyt paljon muuta kuin pysäköidyssä Goldassa istumista. Joskus Darien ihmetteli, tarvitsiko hallitus todellakin niin kipeästi Näkymätöntä miestä kuin mitä Virkailijan puheista saattoi ymmärtää. Viime aikoina kaikki heidän tehtävänsä olivat tuntuneet lähinnä vitseiltä.
Viimein Darien saavutti tavoitteensa – jääkaapin – ja avasi sen oven siristellen silmiään lampun häikäistessä hänen silmiään. Hän veti ulos majoneesin, pekonin, juuston ja paprikan, teki itselleen kunnon voileivän ja laahusti TV:n eteen lysähtäen kuluneeseen nahkaiseen nojatuoliinsa. Neljän jälkeen TV:stä ei kuitenkaan tullut mitään katsomisen arvoista, ja pohdittuaan hetken, jaksaisiko nousta, Darien raahautui DVD-kokoelmansa luo.
Matrix, X-Men, Hollow Man (Hobbesin idea hauskasta joululahjasta), The Truman Show, Forrest Gump… Viimein hän päätyi vanhaan suosikkiinsa, jonka oli ostanut keräilypakkauksena pari viikkoa aikaisemmin. Darien konttasi takaisin tuolilleen ja painoi playta. Paluu tulevaisuuteen -trilogian ensimmäisen osan alkutekstit ilmestyivät ruutuun, ja väsymyksestään huolimatta hänen oli pakko hymyillä. Siitä olikin aikaa kun hän oli viimeksi nähnyt Paluun tulevaisuuteen.
Hän oli myös unohtanut alkutekstien lukuisat kellot, jotka tikityksellään tuntuivat muistuttavan häntä siitä, että aika kului koko ajan ja aamu lähestyi. Vajaan neljän tunnin päästä hänen pitäisi olla Virkailijan huoneessa kuuntelemassa heidän sen päivän ohjelmaansa. Hän ei jaksaisi kuunnella, ja sitten hänen pitäisi myöhemmin kysyä Hobbesilta, mistä koko tapaamisessa oli kyse, minkä takia hän saisi jälleen kerran ärsyyntyneeltä työpariltaan tiukkasanaisen läksytyksen siitä, miten tärkeää tässä työssä oli olla koko ajan täysillä mukana.
Hän haukkasi ison palan voileivästään ja sulki hetkeksi silmänsä nojaten raskaasti tuolin selkänojaan.
”Muista, mitä Doc aina sanoo”, Jennifer muistutti Martya TV:ssä.
”Niin joo, tiedän”, Marty mutisi vuorostaan. ”Jos todella yrität, voit onnistua missä tahansa.”
Darien naurahti. ”Totta kai… Yrittäkää sanoa tuo miehelle, jonka aivoihin on istutettu keinotekoinen rauhanen ja jota hallitus orjuuttaa kiristyksellä.”
Ehkä hän oli katkera, mutta hän oli joutunut pettymään liian monta kertaa. Katen kvanttitietokone hajosi, hänen setänsä muistiinpanoista ei käynytkään selville mitään muuta kuin miten tehtäisiin toinen rauhanen, Kevin tunsi voivansa päättää veljensä elämästä hänen puolestaan eikä kertonutkaan, miten rauhasen saa pois. Ja kun he viimeinkin löysivät Augustin Gaitherin, joka oli työskennellyt Kevinin kanssa, mies kärsi muistinmenetyksestä.
Darien katseli, miten Marty kurvaili DeLoreanilla öisellä parkkipaikalla ja mietti, miten haluaisi itsekin oman aikakoneen, jolla voisi mennä kertomaan muutaman vuoden takaiselle itselleen, että jättäisi ryöstämättä sen vanhuksen lukaalin.
Hän söi voileipänsä loppuun ja jatkoi elokuvan katselua. Doc selitti parhaillaan Martylle, miten hänet voitaisiin ehkä lähettää takaisin tulevaisuuteen käyttämällä salamasta saatavaa voimaa. ”Jos voisimme jotenkin valjastaa salaman… kanavoida sen kondensaattoriin…” Darien hymähti ja mutisi haukotusten välissä: ”Vai valjastaa salaman? No, toivottavasti Docilla on tuttuja Chrysaliksessa.”
Hän vilkaisi nopeasti kelloa ja hätkähti, kun näki sen lähestyvän viittä aamulla. Vastahakoisesti hän sammutti TV:n ja laahusti takaisin sänkyyn melkein pelokkaasti. Hän ehtisi nukkua vielä kaksi tuntia, jos nukahtaisi juuri nyt.
”Darien!” Claire juoksi huolissaan hoidettavansa luokse, kun näki tämän työparin ja jonkun tuntemattoman agentin raahaavan häntä labraan. ”Mitä tapahtui?”
Hobbes kohautti olkapäitään laskettuaan Darienin Clairen tutkimuspöydälle. ”En minä tiedä. Fawkesin piti vain nauhoittaa muutaman aseiden salakuljettajan keskustelua, mutta hän muuttuikin yhtäkkiä näkyväksi heidän vieressään.”
Claire näytti hämmästyneeltä. ”Mitä – vahingossako?”
”Siltä se näytti. Yritin pelastaa tilanteen, mutta ne tyypit pääsivät karkuun. Eivät kuitenkaan ennen kuin olivat iskeneet Fawkesilta tajun kankaalle. Kaveri kaatui suoraan maahan, ja taisi lyödä päänsä melko kovaa.”
Claire siirtyi Darienin viereen ja kumartui koskettamaan varovasti tämän päätä. Miehen suusta karkasi tuskainen voihkaisu.
”Miltä tuntuu?” Claire kysyi hiljaa.
”Päätä särkee”, Darien mutisi.
Claire nyökkäsi myötätuntoisesti. ”Sinulla on luultavasti aivotärähdys. Lepää nyt vain paikallasi.”
”Okei.”
”Darien, Bobby sanoi että muutuit näkyväksi keskellä salakuljettajien tapaamista. Voitko kertoa, mitä tapahtui?”
Darien huokasi, ja hänen silmänsä pysyivät kiinni hänen muistellessaan tapahtumia, jotka jostain syystä tuntuivat hänestä enemmänkin kaukaiselta unelta kuin todellisuudelta. ”En ole varma. Se ei vaan toiminut.”
Claire katsoi Hobbesiin, joka kohautti olkapäitään. ”Hmm…”
Yhtäkkiä Darienin silmät rävähtivät auki ja hän katsoi Hoitajaansa silmin nähden huolestuneena. ”Et kai luule, että rauhasessa on jotain vikaa?”
”Darien, ota ihan rauhallisesti. Juuri nyt sinun on tärkeää levätä”, Claire muistutti ja jatkoi sitten: ”En usko, että rauhasessa on mitään vikaa. Onhan sinulla aikaisemminkin ollut vaikeuksia hallita sitä.”
”Niin, mutta siitä on jo aikaa. Silloin kun olin vasta saanut sen.”
”Darien, kyllähän sinä muistat, että jos haluat hallita rauhasta, sinun pitää hallita myös tunteesi. Koitko voimakkaita tunteita, kun olit näkymättömänä?”
Darien huokaisi ärtyneen kuuloisena. ”En.”
”Oletko harjoitellut biopalautetta?”
”Olen.”
”Entä oletko kärsinyt viime aikoina ylimääräisestä stressistä tai rasitteista?”
Darien oli hetken aikaa hiljaa.
”Darien?”
”Niin… lasketaanko unettomuus siihen mukaan?”
Claire katsoi Darienia hämmästyneenä. ”Totta kai! Muista ennenaikainen näkyvyys. Et pysy näkymättömänä, jos et keskity siihen, mitä teet, ja unettomuus aiheuttaa tunnetusti keskittymiskyvyn puutetta. Darien, kärsitkö sinä unettomuudesta?”
Darien nyökkäsi ja näytti yhtäkkiä entistä väsyneemmältä. ”Silloin tällöin. Nyt en ole nukkunut kolmeen yöhön pätkääkään.”
”Etkä ole sanonut mitään.”
”No, tavallisesti se menee ohi nopeasti, ja olen tavallaan tottunut siihen. En vaan uskonut, että sinä voisit tehdä mitään sille, koska en mielellään ota unilääkkeitä.”
”Unettomuuden parantamiseen on paljon muitakin keinoja kuin lääkkeet”, Claire muistutti ja käveli tietokoneelleen. Hetken naputeltuaan hän alkoi lukea ääneen: ”Miten nukut hyvin: Nuku vain, kun nukuttaa. Tämä vähentää aikaa, minkä vietät sängyssä valveilla. Jos et nukahda 20 minuutin sisällä, nouse ylös sängystä ja tee jotain tylsää, kunnes sinua alkaa nukuttaa…”
Darien tuhahti kovaäänisesti keskeyttäen Clairen. ”20 minuutin? Kuka muka ikinä nukahtaa 20 minuutissa?”
Välittämättä Darienista Claire jatkoi: ”Älä ota päiväunia. Mene nukkumaan ja nouse ylös aina samaan kellonaikaan. Älä harrasta mitään fyysistä ainakaan neljään tuntiin ennen nukkumaanmenoa. Kehitä omat unirituaalisi. Vältä kofeiinia, nikotiinia ja alkoholia ennen nukkumaanmenoa. Ota kuuma kylpy 90 minuuttia ennen nukkumaanmenoa.”
”Claire. Anna olla.”
Claire nosti katseensa tietokoneen ruudulta ja katsoi Darienia vakavasti. ”Minusta voisit kokeilla ainakin jotain näistä ohjeista. Esimerkiksi tämä kuuma kylpy on hyvä neuvo. Se nostaa ruumiinlämpöä, ja kun lämpötila alkaa sen jälkeen laskea, ihmistä alkaa nukuttaa. Se on itse asiassa hyvin mielenkiintoista, luin tästä aiheesta tehdyn tutkimuksen ihan vähän aikaa…”
”Ei minulla ole kylpyammetta”, Darien keskeytti surkeana.
Claire pyöräytti silmiään. ”Eiköhän kuuma suihku aja saman asian, Darien.” Hän kuulosti huvittuneelta.
Hobbes, joka seisoi vähän sivummassa, virnisti myös huvittuneena. ”Ja mukavan lämpimän suihkun jälkeen pikku Fawkesy voikin siemailla kupin lämmintä maitoa…”
”Hobbes…” Darien varoitti. ”Olen valvonut kolme yötä putkeen, huumorintajuni on aika lailla pohjalukemissa.”
”Itse asiassa lämmin maito on todella hyvä ajatus, Bobby”, Claire sanoi hymyillen.
Molemmat miehet katsoivat Clairea hetken ilmeettömästi. ”Häh?”
”Se on tieteellinen tosiasia. Lämmin maito sisältää kemikaaleja, jotka edistävät unta.”
”Okei, ihan miten vaan”, Darien myöntyi. ”Olen valmis kokeilemaan melkein mitä tahansa, kunhan siitä on hyötyä. Voisinko nyt lähteä kotiin?”
Claire nyökkäsi. ”Minä selitän Virkailijalle, mitä tapahtui. Ja Darien… muista mitä sanoin. Älä mene nukkumaan keskellä päivää, vaikka sinua kuinka väsyttäisikin.”
”Ihan totta, ystäväiseni”, Hobbes yhtyi Claireen vakavan näköisenä. ”Setäni meni nukkumaan, kun hänellä oli aivotärähdys, eikä hän herännyt enää koskaan. Juo vain paljon kahvia.”
”Okei.” Darien alkoi nousta pöydältä, mutta hänen liikahtaessaan hänen huuliltaan purkautui voihkaisu. ”Ai…”
Claire ja Hobbes katsoivat ensin toisiinsa ja sitten Darieniin.
”Toisaalta…” Darien mutisi, ”voisin kai ihan hyvin levätä tässäkin pari tuntia ennen kuin lähden mihinkään.” Häntä huimasi ja lisäksi hänen aamuyöllä syömänsä voileipä tuntui etsivän reittiä takaisin ylös.
”Hyvä idea, Fawkesy”, Hobbes sanoi. ”Lepäile täällä ihan rauhassa ja minä haen sinulle kahvia. Voin heittää sinut kotiin myöhemmin, et näytä olevan ihan ajokunnossa.”
”Lievästi sanottuna”, Claire hymähti. ”Jo yhden vuorokauden valvominen vastaa noin yhden promillen humalatilaa.”
”Eikä kieli sammalla yhtään vielä kolmenkaan vuorokauden jälkeen. Wuhuu”, Darien mutisi surkean kuuloisesti Clairen selän takaa ja teki vielä surkeamman näköisen pienimuotoisen tuuletuksen.
Darien seisoi keskellä olohuoneensa lattiaa ja silmäili sänkyään pelokkaasti. Juuri vaihdettuine petivaatteineen sänky näytti kutsuvalta, mutta hän viivytteli peiton alle menemistä, vaikka olikin muuten – kuten hänen Celia-tädillään oli ollut tapana sanoa – kuin nukkuneen rukous.
Kello oli 23:15, joten vielä ei ollut mitään hätää. Hän tassutteli horjahdellen keittiöön ja laski tyhjän mukinsa tiskipöydälle. Hän oli ollut täysin tosissaan sanoessaan, että oli valmis kokeilemaan melkein mitä tahansa nukahtaakseen, joten hän oli ottanut hetki sitten kuuman suihkun, jonka jälkeen hän oli juonut mukillisen lämmintä maitoa. Ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla, hän oli kertonut itselleen kohauttaen olkapäitään.
Lisäksi hän oli pitänyt huolta siitä, että ilma oli viileähkö, koska Clairen mukaan liian lämpimässä huoneessa on vaikea saada unen päästä kiinni.
Nyt hänen pitäisi vain rentoutua.
Hän ei saisi ajatella nukahtamista, ettei ottaisi siitä paineita.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Hän huokasi syvään, vilkaisi kelloa – 23:23 – ja kömpi raikkaantuoksuisen peiton alle sulkien silmänsä.
”Huomenta Fawkes”, Hobbes tervehti työpariaan tämän laahustaessa pitkin Toimiston käytäviä sen näköisenä, että voisi hetkenä minä hyvänsä törmätä seinään. ”Minne matka? Hoitsun luoko?”
Darien nyökkäsi äänettömästi.
”Minä tulen mukaan. Hei, Fawkes… älä nyt loukkaannu, mutta näytät hirveältä. Miten sinä nukuit viime yönä?”
Darien haukotteli leveästi ja hieroi silmiään, jotka punoittivat tällä kertaa aivan muista syistä kuin Elohopeahulluudesta. ”En minä nukkunut. Taaskaan.”
Hobbes äännähti myötätuntoisesti heidän astuessaan sisälle labraan. Claire kääntyi tuolillaan kuullessaan oven kolahtavan ja hymyili nähdessään, ketkä olivat tulleet siitä sisälle.
”Huomenta, pojat”, hän tervehti, mutta hänen hymynsä hyytyi, kun hän näki Darienin. ”Darien… miten viime yö sujui?”
Darien nosti katseensa lattiasta ärtyneenä. ”Minkä takia kaikki kysyvät sitä?”
”Koska sanoit kärsiväsi unettomuudesta”, Claire muistutti asiallisesti ja lisäsi sitten: ”Ja näytät siltä, että olet viettänyt taas yhden yön valvoen.”
”Hei, uni on yliarvostettua”, Darien mutisi synkästi ja lysähti alas tuolille.
”Kävitkö kuumassa suihkussa ennen nukkumaanmenoa?” Claire tiedusteli kävellessään Darienin luo.
”Kävin.”
”Ja joit lämmintä maitoa?” Hobbes kysyi.
”Join.”
”Entä söitkö vain kevyesti illalla?”
Darien sulki silmänsä ja hieroi särkeviä ohimoitaan. ”Anteeksi, en tiennyt tulevani kolmannen asteen kuulusteluun. Pidättekö te minua ihan typeränä? Tietenkin minä koitin kaikkia neuvoja ja vinkkejä, mutta niistä ei ollut mitään hyötyä!” Hän tuijotti surkeana edessään olevaan kirkkaaseen lamppuun ja nielaisi. ”Olen unohtanut, miten nukutaan.”
”Darien.” Claire yritti kaikin voimin olla hymyilemättä, koska tiesi asian todella stressaavan hoidettavaansa. ”Kyllähän sinä nyt käsität, että se ei ole mahdollista. Ei kukaan ole loputtomiin valvonut. Sinä et luultavasti saa nukuttua, koska sanot itsellesi jo ennen nukkumaanmenoa, että et kuitenkaan nukahda. Ohjelmoit itsesi…”
”Claire”, Darien sanoi niin painokkaasti, että nainen hiljeni. ”Sano, miten voisin mitenkään olla ajattelematta nukahtamista tässä vaiheessa? En ole idiootti, tajuan kyllä ottavani turhia paineita, mutta niitä on tässä vaiheessa vähän vaikea välttää vaikka haluaisikin.”
Claire nyökkäsi ymmärtävänsä. ”Se on varmasti vaikeaa. Yrität pakottaa unen tulemaan, eikä se onnistu siten. Yritä ensi yönä nousta välillä pois sängystä ja tehdä jotain muuta, jos et nukahda vähään aikaan.”
”Sitäkin on tullut kokeiltua. Ensi yönä on vuorossa jo kolmas osa Paluusta tulevaisuuteen, jos en nukahda.”
”Paluu tulevaisuuteen?” Hobbes kysyi virnistäen. ”Pyhä pamaus, 1, 21 gigawattia! Se on hyvä leffa… Kakkososa varsinkin. Siinä kun ollaan tulevaisuudessa.”
Darien nyökkäsi ja haukotteli jälleen leveästi ennen kuin katsoi Claireen toiveikkaasti. ”Katsoin eilen kakkososan, ja Doc nukutti Jenniferin alfa-aalloilla…”
”Science fictionia.” Claire ravisti päätään ja hymyili Darienista melkein säälivän näköisesti.
”Claire, sinun on pakko keksiä jotain! En kestä enää jatkuvaa valvomista, päätä särkee ja kaikki tuntuu koko ajan hirveän epätodelliselta. Tulen hulluksi jos en saa nukuttua pian.”
”Se on hyvin yleinen tunne insomniasta kärsivillä ihmisillä, mutta voin vakuuttaa, että kyse on pelkästä tuntemuksesta, ei muusta.”
”Mutta onhan jatkuvasta valvomisesta pakko olla jotain haittaa?” Hobbes kysyi.
Claire nyökkäsi. ”On kyllä. Jos unettomuus jatkuu useita päiviä tai viikkoja, koko elimistön säätelyjärjestelmät alkavat muuttua. Tyypillistä on esimerkiksi sympaattisen hermoston yliaktiivisuus.”
”Sympaattisen?” Hobbes tuijotti Clairea epävarma ilme kasvoillaan.
”Sympaattinen hermosto aktivoituu tavallisesti jonkin kriisin yhteydessä – se nostaa esimerkiksi sydämen sykettä. Unen aikana toimivaa hermostoamme kutsutaan parasympaattiseksi hermostoksi. Se saa aikaan elimistön rentoutumisen, sykkeen hidastumisen ja hengitystiheyden laskun.”
Rypyt sulivat molempien miesten kasvoilta, Darienin hieman jälkijunassa. ”Ja minun sympaattinen hermostoni on yliaktiivinen?” hän tiedusteli.
Claire nyökkäsi taas. ”Aivan. Unettomuus johtuu siitä, että mieli ja keho käyvät ylikierroksilla. Kun ihminen ei saa unta, aivojen unikeskus ei pysty voittamaan ydinjatkoksessa olevaa niinsanotun valvekeskuksen yliaktiivisuutta.”
”Niin olen huomannut”, Darien nyökkäsi happamesti.
”Eli ymmärrät varmaan itsekin, että nukahtaaksesi sinun täytyy olla täysin rentoutunut?”
Darien nyökkäsi ja haukotteli. Hobbes mietti, ettei hänen työparinsa saanut pidettyä suutansa kiinni kovin pitkään vaikka olisi hiljaisellakin tuulella. Aina miehen oli oltava aukomassa suutaan – tavalla tai toisella.
”Hyvä”, Claire sanoi Darienille. ”Siispä annan sinulle tämän.”
Claire asetti Darienin kädelle pienen, ehkä puolen kämmenen kokoisen, valkoisen kivisydämen, joka roikkui pienestä lenkistä. Darien nosti kulmiaan kysyvästi ja tuijotti sydänriipusta sanattomana.
”Mikä tuo on, Claire?” Hobbes kysyi lopulta molempien puolesta.
”Tuoksukivi.” Claire hymyili. ”Tiputat siihen ennen nukkumaanmenoa 5–10 tippaa eteeristä laventeliöljyä, joka rauhoittaa. Laita se johonkin sänkysi lähelle.”
”Ei minulla ole eteerisiä öljyjä.”
Claire ojensi hänelle ohuen lasisen purkin. ”Siinä. Se on sataprosenttisen puhdas eteerinen laventeliöljy.”
”Okei…” Darien mutisi ja ojensi kätensä napatakseen öljyn. ”Kiitos.”
”Eipä kestä.”
Darien istui sänkynsä reunalla takki päällä ja kengät jalassa tuijottaen silmät ristissä vastapäistä seinää. Hän oli istunut samassa asennossa siitä lähtien kun oli tullut kotiin, ja vaikka huoneessa oli jo hämärää, hän ei saanut ojennettua kättään sytyttääkseen lukulamppunsa.
Puhelin soi.
Hän siirsi hitaasti väsyneen katseen rauhansa häiritsijään ja tuijotti sitä hetken tajuamatta, miksi se piti niin kamalaa meteliä. Kesti vielä toisenkin hetken, ennen kun hän tarttui luuriin. ”Fawkes.”
”Fawkes”, ääni langan toisesta päästä toisti.
Darien huokasi syvään tunnistaessaan soittajan. ”Pomo. Mitä nyt?”
Miten säälittävää on elämä, jossa ainut ihminen, joka on soittanut moneen viikkoon on oma työnantaja?
Säälittävää, Darien päätti.
”Sinähän kärsit unettomuudesta.” Ääni ei ollut kysyvä eikä välttämättä edes toteava, ennemminkin syyttävä. Miten uskallat kärsiä unettomuudesta, Darien, etkö tiedä, että maamme turvallisuus riippuu sinusta? Miten voit olla nukkumatta, kun tiedät, ettet pysty sen takia käyttämään rauhasta normaalisti? Höyhensaarille siitä, pinnari!
Darien potkaisi kengät pois jalastaan. ”Hyvät uutiset leviävät nopeasti.”
”Olen puhunut Hoitajan kanssa”, Virkailija sanoi. ”Älä tule aamulla Toimistolle.”
Darienin kulmakarvat kohosivat lähelle otsan hiusrajaa. ”Et kai tarkoita, että saan vapaapäivän?”
”En. Menet huomenna psykiatrin vastaanotolle.”
Seurasi hiljaisuus, kun Darienin aivot käsittelivät edellistä lausetta. Hänen päätänsä särki. ”Psykiatrin?”
”Psykiatrin”, Virkailija vahvisti. ”Claire suositteli jo ystäväänsä, jolla on tarvittava turvaluok…”
”Ja mistähän syystä minun pitäisi mennä psykiatrin luo?” Darien keskeytti. ”Kärsin unettomuudesta, en vainoharhaisuudesta, dementiasta enkä skitsofreniasta. Etkö ole lukenut, että meitä yökukkujia pidetään nykyään jo melkein normaaleina ihmisinä?”
”Fawkes, minulla ei ole aika sarkastisiin kommentteihin, haluan päästä nukkumaan. Päivä on ollut pitkä ja raskas. Olen niin poikki, että nukahdan varmasti ennen kuin pääni osuu tyynyyn.”
Isku vyön alle. Halpamaista. Halpamaista jopa Charlie Bordenilta.
”Anteeksi kovasti. Kerro ihmeessä, miksi minä en selviä tästä kovasta elämästä ilman opastusta viisaammilta ihmisiltä?”
Lyhyen tauon jälkeen Virkailija päätti olla kiinnittämättä Darieniin mitään huomiota. Hän sanoisi vain nopeasti sanottavansa ja lopettaisi puhelun. ”Hyvä on. Sen sijaan että olisimme pohtineet keinoja unettomuutesi parantamiseen, mietimme syytä itse unettomuuteen. Clairen mukaan yleisin syy on masennus, joten sinä menet psykiatrille keskustelemaan asioistasi. Clairen pitäisi soittaa sinulle vielä tänään ja kertoa, minkä ajan hän sai varattua.”
Darien pyöritteli puhelimen johtoa sormiensa välissä. ”En minä…”
”Kyllä menet, Fawkes, se on käsky. Hyvää yötä.”
”Öitä…” Darien mutisi luurista kuuluvalle hälytysäänelle. Vai käsky? Hän ei pitänyt käskyistä, ei varsinkaan kun ne tulivat Virkailijan suusta, mistä ne tietysti useimmiten tulivat. Varkaana eläessään hän oli saanut päättää itse kaikesta, ja muutamista huonoista kokemuksista huolimatta hänellä oli usein ikävä vanhaa elämäänsä.
Hän nosti kirjastosta edellisellä viikolla lainaamansa sitaattikirjan yöpöydältään ja alkoi selailla sitä. Se tuoksui vahvasti laventelilta. Pitäisi kai katsoa, minkä päälle tuoksukivensä laskee.
Hän nosti katseensa kirjasta, kun oveen koputettiin. Hän tuijotti sitä miettien, maksaisiko vaivan laahustaa sinne asti. Kuka siellä voisi olla? Claire mukanaan lista psykiatriystävistään?
Ovelle koputettiin uudestaan ja Darien pakotti lopulta itsensä liikkeelle. Hänen päänsärkynsä oli pahentunut entisestään ja hän hieroi takaraivoaan laahustaessaan avaamaan ovea. Jos en tietäisi saaneeni piikkiä maanantaina…
”Eberts?” Darien yritti olla näyttämättä kovin hämmästyneeltä nähdessään Virkailijan apulaisen ovensa takana.
”Hyvää iltaa, Darien”, Eberts tervehti omaan kohteliaaseen tapaansa. ”Kuulin, että sinulla on vaikeuksia nukahtamisen kanssa.”
”Uutisissako siitä kerrotaan vai kaupungillako kuulit?”
Eberts hymyili hermostuneen oloisesti. ”Claire kertoi. Minäkin olen toisinaan kärsinyt unettomuudesta, ja tästä on ollut silloin paljon apua.” Mies kohotti oikeassa kädessään olevaa lasista purkkia. ”Se on yrttiteetä”, hän selitti ennen kuin Darien kerkesi kysyä. ”Kamomillaa, humalaa ja kanervaa.”
”Vai niin”, Darien nyökkäsi tietämättä mitä sanoa. Häntä alkoi ärsyttää se, miten kaikki olivat tuputtamassa hänelle hyviä neuvoja ja vakuuttivat tietävänsä, mikä oli hänelle parasta.
”Niin.” Eberts vaihtoi jalkaa.
Darien katsoi purkkia lähempää. ”Kuivat lehdetkö minut saavat nukahtamaan?”
”Ne pitää hauduttaa kuumassa vedessä. Nämä yrtit rentouttavat ja edesauttavat…”
Darien keskeytti Ebertsin selostuksen päästämällä yllättyneen huudon ja tarttumalla kaksin käsin takaraivoonsa lähellä niskaa. Eberts sulki suunsa ja tuijotti säikähtäneesti tuota liiankin tuttua elettä. Hän otti varovasti askeleen kauemmas.
Darien takoi raivokkaasti päätään ja ääntelehti tuskaisen kuuloisesti. Kun hän lopulta nosti katseensa takaisin Ebertsiin, tämä pelkäsi katsoa takaisin. Darienin silmät punersivat, mutta siinä ei sinänsä ollut mitään uutta: ne olivat punertaneet jo kun hän oli tullut avaamaan oven. Mutta hänen ilmeensä oli erilainen – arvioiva, huvittunut.
”Ja miten kauan niitä pitää sitten hauduttaa?” Darien tiedusteli hymyillen aavistuksen verran.
Eberts puristi tiukasti lasipurkkia kädessään ja tukahdutti halunsa rynnätä juoksuun. Tässä tilassa Darien ei ollut enää Darien. Hän oli kuin petoeläin, joka käy kimppuun vaistotessaan pelon.
”Öh… viidestä kymmeneen minuuttia.”
”Entä kuinka paljon näitä kuolleita lehtiä pitää laittaa sinne veteen, Al?”
Ebertsin ajatukset myllersivät hänen päänsä sisällä. Miten tämä voi olla mahdollista? Hän tiesi, että Darien oli saanut vasta-ainepiikin vasta muutama päivä sitten, ja sen jälkeen hän oli ollut ainoastaan yhdellä keikalla. ”Noin kaksi ruokalusikallista”, hän sanoi pakottaen äänensä rauhalliseksi.
Darien puri alahuultaan mietteliään näköisenä. ”Kaksi ruokalusikallista… niin miten paljoon veteen? Nyt, nyt, nyt… tämä menee liian monimutkaiseksi.”
Eberts nielaisi.
”Tule näyttämään, miten se tehdään.” Darien astui sivuun ja piti ovea auki.
Eberts silmäili sitä hermostuneena miettien, miten saisi soitettua jollekin.
”Sisälle, Eberts.” Darienin äänensävy ilmaisi, että hänen vähäinen itsehillintänsä oli loppumaisillaan. ”Nyt heti.”
Alistuneesti Eberts laahusti sisään aukinaisesta ovesta pohtien, saisiko hän Darienin tajuttomaksi kolauttamalla miestä teepurkillaan. Hän ei kuitenkaan toteuttanut suunnitelmaansa, sillä hän ei uskaltanut edes ajatella, mitä tapahtuisi, jos Darien pysyisikin tajuissaan. Niin kuin todennäköisesti pysyisikin, Eberts mietti huumorintajuttomasti. Onhan se tullut jo todistettua, etten kuulu kentälle vaan kirjapitoarkistoihin.
Darien potkaisi oven kiinni ja hänen kasvoilleen levisi hitaasti hymy. ”Ikävä kyllä vedenkeitin on rikki, mutta etköhän voi lämmittää vettä ihan vanhanaikaisestikin. Tuolta löytyy kahvipannu.”
Eberts käveli Darienin osoittamaan suuntaan pidempi mies kannoillaan.
Oveen koputettiin vaativasti.
”Oho, olenpa minä suosittu tänään”, Darien sanoi huvittuneen kuuloisesti ja kääntyi katsomaan Ebertsiin ottaessaan askelia takaisin ovelle. ”Toitko sinä leikkikavereita mukanasi, Ebes?”
”E-en…”
Darien nauroi ja laski käden ovenkahvalle mietteliään näköisenä. ”Hmm, se voi olla Claire, se voi olla Hobbes, se voi olla kaupparatsu, se voi olla rahankerjääjä, se voi olla Jehovan todistaja, se…”
”Ja oikea vastaus on B!” kuului oven toiselta puolelta. ”Avaahan nyt tämä ovi kiltisti ja päästä työparisi sisälle ennen kuin joudun potkaisemaan oven sisään.”
”Taas?” Darien mutisi ja työnsi oven auki. ”Se ei olisi kilttiä, Hobbesy.”
Hobbes tunkeutui Darienin ohi sisälle asuntoon kohottaen kulmiaan. ”Ja miten kilttiä on pelotella Eberts-raukkaa?”
”Pelotella?” Darien kysyi rauhallisesti. ”Mehän vain nautitaan hieman teetä ja sympatiaa, eikö niin, Al?”
Eberts kohotti olkapäitään sanattomana. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut niin tyytyväinen nähdessään Hobbesin kuin nyt. Mies tuntui osaavan käsitellä myös työparinsa psykopaattista alteregoa.
”Vai niin.” Hobbes tarttui Darienia oikeasta ranteesta ja väänsi sitä omia silmiään päin. ”Näytäpäs sitä tatuointia, Fawkes.”
”Punaista näyttää”, Darien ilmoitti asiallisesti ja virnisti sitten leveästi. ”Sopii hyvin silmieni väriin, vai mitä?”
”No niin näkyy”, Hobbes huokasi. ”Ei mitään hätää, kaveri. Soitin Clairelle heti, kun näin sinun ahdistelevan Ebertsiä ulko-ovella. Hän tuo sinulle vasta-ainetta.”
”Ai kun kiva.” Darien kääntyi takaisin Ebertsiin päin ja katsoi mieheen kysyvästi. ”En taida kuulla vielä veden kiehuvan.”
”Ah, aivan niin…” Eberts hätkähti hereille mietteistään selvittäen kurkkuaan ja laski kädet täristen vettä tyhjään kahvipannuun.
Hobbes siirsi katseensa huolestuneena Virkailijan apulaisesta takaisin työpariinsa. ”Luulin että sait piikin maanantaina.”
Darien nyökkäsi ja katsoi jälleen kerran täysin punaista käärmetatuointia oikeassa ranteessaan. ”Pitää paikkansa.”
Hobbes oli vähän aikaa hiljaa. ”Fawkes.”
”Niin, Hobbes?”
”Nyt on keskiviikko.”
Darien nauroi. ”Pitää myöskin paikkansa. Olet terävällä päällä tänään, Hobbesy ystäväiseni.”
Hobbes nielaisi. ”Miksi Elohopeaa on kulunut noin paljon? Mitä sinä olet tehnyt?”
”En yhtikäs mitään lukuun ottamatta sitä keikkaa, jolla olimme eilen.” Darien puhui vakavasti, mutta hetken päästä hänen kasvoilleen levisi Hobbesista melko mielipuolinen hymy. ”Ehkä nyt on tilinteon hetki. Niin kuin Scarlett O’Hara sanoi Rhettille siinä jatko-osassa, ’olen tanssinut hirvittävän pitkään ja nyt minun on vihdoinkin aika maksaa pelimannille’.”
Eberts oli tyhjentänyt toisen ruokalusikallisen teesekoitustaan tyhjän pannun pohjalle odotellessaan veden alkavan kiehua, ja nyt hänen kätensä pysähtyi ilmaan kesken liikettä hänen tajutessaan Darienin sanojen merkityksen. Tilinteon hetki.
Darien nauroi. ”Tiesin aina, ettei Claire ole tarpeeksi fiksu keksiäkseen, miten tämän helkkarin rauhasen saa pois päästäni ennen kuin on liian myöhäistä. On inhottavaa olla oikeassa.” Mies nauroi uudestaan melkein huvittuneena. ”Ja nyt on liian myöhäistä. Olen alkanut jo tulla immuuniksi vasta-aineelle.”
Hobbes huomasi vasemman kätensä ja jalkansa alkavan täristä hänen tahtomattaan. ”Fawkes…”
”Hei, pakko sen oli joskus tapahtua.”
”Fawkes. Darien.” Hobbes yritti pysyä rauhallisena. Kun Darien sekosi tällä lailla, ei auttanut menettää malttiaan. ”Kuuntele minua. Tähän voi olla miljoona syytä. Älä tee hätiköityjä johtopäätöksiä, ennen kuin olet kuullut Hoitajan mielipiteen.”
Darien ravisti päätään. ”Et tajua. Vaikka tämä johtuisikin jostain muusta syystä, niin siltikin rauhasessa olisi jotain vikana. Se on menoa nyt.”
”Älä sano noin.”
Darien hymähti. ”Varovasti, Hobbesy. Luulen pian että välität.”
Hobbes nielaisi. Hänen takanaan Eberts kaatoi parhaillaan kiehuvan kuumaa vettä teelehtiensä päälle sydän takoen. Hänen silmänsä etsivät jostain teemyssyä lehtien hauduttamiseen, mutta sitä ei näkynyt missään, eikä hän todellakaan uskaltanut kysyä asunnon omistajalta, mahtoiko häneltä löytyä sellaista. Tällä hetkellä Hobbes vaikutti pystyvän pitämään Darienin aisoissa, eikä hän halunnut mitenkään vaarantaa asianlaitaa.
”Tietenkin minä välitän”, Hobbes sanoi epävarmasti. ”Olet työparini. Olemme kokeneet paljon yhdessä.”
Darien vaistosi ystävänsä epäröinnin ja hymähti ottaen askeleen lähemmäs. ”Kaikki välittävät labrarotasta. Mukavaa. Entä sinä, Ebes?”
Eberts hätkähti kuullessaan lempinimensä, jota ilman hän itse asiassa olisi paljon mieluummin ollut. Hän katsoi Darienia ja perääntyi hätäisesti vasten keittiön työtasoa huomatessaan toisen ottavan askelia häntä kohti. ”Mitä, Darien? Mitä?”
Darien silmäili miestä huvittuneesti. ”Välitätkö sinä Rauhaspojasta?”
Eberts alkoi joutua pakokauhun valtaan. ”Onko sinulla teemyssyä?” hän sopersi painautuen entistä tiukemmin seinää vasten. Mies hyppäsi hätkähtäen ilmaan, kun oveen koputettiin.
”Darien? Bobby?” naisen ääni huusi hengästyneesti asunnon ulkopuolelta, ja jälleen oveen koputettuun vaativasti. ”Avatkaa!”
Darien käytti hetkellisen hämmennyksen hyödykseen ja syöksähti kohti Ebertsiä. Virkailijan apulainen päästi pelästyneen huudon ja kyyristyi nopeasti kyykkyyn väistääkseen hyökkäyksen. Hän yritti ryömiä sivuun päästäkseen nopeasti taas jaloilleen, mutta Darien oli nopeampi. Hän heittäytyi Ebertsin päälle asettaen kätensä toisen miehen kurkulle.
Oveen koputettiin jälleen. ”Bobby! Mitä siellä tapahtuu? Avatkaa ovi!”
Hobbes seisoi lamaantuneena oven ja lattialla kamppailevien miesten välissä tietämättä hetkeen, mitä tehdä. Eberts yritti repiä Darienin käsiä pois kurkultaan. Claire tuntui tulevan pian oven läpi. ”Bobby!”
Lopulta Hobbes hätkähti hereille ja juoksi nopeasti ovelle päästämään Darienin lääkärin sisälle. Seuraavaksi hän kiirehti Darienin ja Ebertsin luo. Toinen mies oli muuttunut punaiseksi kasvoiltaan ja hänen suustaan tuli ulos ainoastaan pihinää.
Hobbes tarttui Darienia olkapäistä ja yritti kiskoa miestä ylös onnistumatta aikeissaan. ”Fawkes. Irti!” Hän yritti irrottaa Darienin käsiä pois Ebertsin kaulalta, mutta ennen kuin hän kerkesi kunnolla edes tarttua kiinni ranteisiin, hän huomasi Clairen juoksevan Darienin toiselle puolelle.
”Yritä pitää häntä paikoillaan”, nainen komensi. Hobbes huomasi ruiskeen hänen kädessään ja nyökkäsi ottaen tukevan otteen työparinsa hartioista. Hetkeäkään aikailematta Claire työnsi kokeneesti neulan hoidettavansa kaulaan ja lähetti sinisen vasta-aineen miehen verisuoniin.
Melkein välittömästi Darienin suu vääntyi tuskaiseen ilmeeseen ja hänen kätensä irtosivat Ebertsin kaulalta. Hän antoi Hobbesin työntää itsensä selälleen, pois Ebertsin päältä, ja alkoi vääntelehtiä lattialla tuntiessaan tutun polton sisällään.
Hobbes tuijotti sanattomana lattialla henkeään haukkovia miehiä ja siirsi sitten katseensa vieressään seisovaan Claireen, jonka kasvoilta paistoi sama huolestuneisuus, joka näkyi hänen omilla kasvoillaankin. Nainen viittasi Darieniin sydän villisti takoen. ”Mitä tapahtui?”
”Darien, rauhoitu!” Claire katseli epätoivoisena hänen ympäri asuntoa ravaavaa hoidettavaansa.
Darien katsoi häntä epäuskoisena. ”Rauhoitu? Tämä päässäni asuva kaveri on tekemässä minusta pysyvästi raivohullua psykopaattia, ja sinä haluat että minä rauhoitun? No, miksipäs ei, onhan tätä jo odotettukin. Miksi kiihtyä turhaan?”
Hobbes kulautti kurkkuunsa loput jäähtyneestä yrttiteestä, jonka Eberts oli keittänyt ennen kun mies oli kiiruhtanut takaisin kotiinsa pelko ja järkytys silmissään. Konttorirotta mikä konttorirotta, hän ajatteli päätään puistellen. Käyttäytyi niin kuin hänen kimppuunsa ei olisi koskaan ennen hyökätty. Ei kuulu kentälle.
”Darien, kuuntele nyt!” Claire vilkaisi Hobbesiin työlästyneen näköisenä, pyytäen äänettömästi apua.
”Fawkes, kuuntele mitä Clairella on sanottavana.”
Darien pysähtyi ja istahti alas sohvalle kädet puuskassa. ”Kerro.”
Claire nyökkäsi. ”Älä luule, että olet sekoamassa juuri tällä minuutilla. Vaikka tämä johtuisikin kasvavasta vastustuskyvystä – mistä en sano sen johtuvan – vasta-aine tehoaa sinuun kuitenkin vielä tällä hetkellä. Hätä ei ole tämän näköinen.” Hän yritti kuulostaa vakuuttavalta, mutta tosiasiassa häntä itseäänkin pelotti aika tavalla. ”En tiedä mitään varmasti ennen kuin olemme tehneet kokeita. Tule heti aamulla labraan.”
”Tämä kai tarkoittaa, ettei minun tarvitsekaan mennä psykiatrin luo huomenna?” Darien tiedusteli.
Claire hymyili väsyneesti. ”Eiköhän Virkailija ole samaa mieltä, kun sanon, että rauhasessa voi olla jotain vikaa.”
Hobbes naurahti. ”Aivan varmasti. Minä tulen sitten hakemaan sinut aamulla ja vien sinut labraan. Herääkin ajoissa.”
Darien katsoi häntä merkitsevästi ja Hobbes nyökkäsi hämillään. ”Ai niin, sinulla oli se… ai niin. Siitä muistankin… miksi tulin käymään…” Mies alkoi kaivella taskujaan ja veti lopulta vasemman puoleisesta takintaskustaan esille kasetin, jonka ojensi Darienille.
Hänen työparinsa käänteli sitä hetken käsissään kulmat kurtussa ja luki lopulta kannesta: ”Rentoutuskasetti – vapauta alitajunnan voimat käyttöösi.”
Hobbes hymyili osoittaen kasettia. ”Toimii hyvin nukahtamiseen. Käytin sitä itse paljon juuri kun olin eronnut. Psykiatrini antoi sen minulle.”
Darienkin hymyili, vaikka hänen teki mieli huomauttaa, että hänellä oli nyt paljon tärkeämpiäkin huolenaiheita kuin unettomuus. ”Kiitos. Kaikilla tuntuu olevan omat niksinsä unettomuuteen. Katsokaa mitä Alexkin kävi tuomassa…” Hän nousi seisomaan sohvalta ja yritti olla välittämättä äkillisestä huimauksesta kävellessään yöpöytänsä luo.
Hobbes ja Claire seurasivat hänen kannoillaan, ja lopulta heidän ystävänsä löysi etsimänsä. Hän roikotti virnistäen ilmassa kylmää geeliä täynnä olevaa naamiota. ”Tämä oli kuulemma auttanut häntä nukahtamaan.”
”Hmm”, Hobbes hymähti mietteliäästi. ”Vai on Monroestakin tullut ystävällinen. No, oli miten oli, nyt minun täytyy kyllä…” Hän alkoi puhuessaan ottaa askelia kohti ovea, mutta Claire keskeytti hänet.
”Bobby, tuota… Itse asiassa olisi parempi jos jäisit tänne yöksi pitämään Darienia silmällä.”
”En minä tarvitse lapsenvahtia, Claire!” Darien ehti protestoida ennen kuin Hobbes kerkesi sanoa yhtään mitään.
”Ei ole kysymys lapsenvahdista. Rauhasessa on jotain vikaa, emmekä tiedä, mikä sen aiheuttaa. Tilanne on epänormaali, ja mielestäni sinä tarvitset tänne jonkun tarkkailemaan sinua. Meillä ei ole tästä aikaisempia kokemuksia.”
Hobbes nyökkäsi. ”Minä jään.”
Darien ravisti päätään. ”Hobbes, ei ole tarvis.”
”Minä jään”, Hobbes toisti itsepintaisesti. ”Ei tarvitse ajaa erikseen tätä kautta aamulla.”
Torstaiaamuna Clairen labraan laahusti kaksi väsynyttä miestä. Toinen lysähti sanaakaan sanomatta hoitopöydälle toisen huojuessa tuolin vieressä pysyen vain hädin tuskin seisaallaan.
”Darien, Bobby, hyvä kun tulitte ajoissa.” Claire siirtyi nopeasti Darienin viereen tarttuen tutkimusvälineisiinsä. ”Ensimmäisenä tarvitsen tuoreen verinäytteen. Vedätkö hihasi ylös?”
Raskaasti huokaisten Darien alkoi kääriä oikeaa hihaansa rullalle Clairen puhdistaessa neulojaan. ”Viime yönä ei sitten ilmeisesti tapahtunut enää mitään?” nainen tiedusteli.
”No ei”, Hobbes haukotteli ja lysähti lopulta istumaan lattialle. ”Fawkes valvotti minuakin. Kyllähän Paluu tulevaisuuteen on hyvä, ja siitä on kulunut ihan liian kauan kun olen viimeksi nähnyt kolmannen osan, mutta olisin kuitenkin pärjännyt mainiosti ilman sitä aamuviideltä, kiitos vain.”
Darien näytti ärtyneeltä. ”En minä sinua kylään kutsunut. Itsepä halusit jäädä.”
”Oletko kuullut koskaan vieraanvaraisuudesta?”
”Olet kamala yövieras, Hobbes.”
”Yritin vain olla ystävällinen, ja tässä on…”
”Hobbes, tee meille kaikille palvelus ja mene nukkumaan.”
”Pojat!”
Darien irvisti Clairen työntäessä terävän neulan hänen käsivarteensa.
2 tuntia myöhemmin…
”Hei, Hoitsu.”
Claire tuijotti tietokoneensa ruutua nostamatta katsettaan mieheen, joka oli tullut sisään labraan. ”Hei, Bobby. Luulin että menit huoneeseesi nukkumaan.”
Jos Claire ei olisi tuijottanut niin syventyneesti tutkimustensa tuloksia, hän olisi nähnyt Hobbesin kasvoilla nyrpeän ilmeen. Mies huokasi syvään ja painoi peukalolla ja etusormella nenänvarttaan silmien välistä yrittäen siten lievittää päänsärkyä, jonka huoneen kirkkaat kohdevalaisimet tuntuivat kolminkertaistavan. ”En saanut nukuttua.”
Claire hymähti ja nousi ylös tuoliltaan selaillen kädessään olevaa paperinippua. ”Tarttuva tauti, vai?”
”Tuolilla on vaikea nukkua. Ehkä jos Paksukainen suostuisi vihdoinkin hankkimaan sen sohvan…”
”Hmm…” Claire tutki papereitansa otsa rypyssä.
”Hei, mitä nuo paperit ovat?” Hobbes kysyi. ”Oletko saanut jo tutkimuksesi päätökseen? Tiedätkö mikä Fawkesia vaivaa?”
Claire vilkaisi ovelle. ”Missä Darien on?” Hän halusi kertoa tuloksista ensimmäisenä Darienille.
”Hakemassa kahvia. Älä huoli, eiköhän hän tule tänne ihan muutamassa hetkessä. Nämä tulokset sattuvat olemaan hänelle melkoisen tärkeitä.” Hobbes istahti Clairen hoitopöydälle ja yritti vastustaa halua käydä makuulle. ”Miten niin? Tiedätkö sitten mikä häntä vaivaa?”
Claire nyökkäsi. ”Tiedän.”
Hobbesin kulmakarvat kohosivat ylös ja hän unohti hetkeksi oman väsymyksensä. ”No?”
”Odotetaan Darienia.”
”Sano edes, onko tiedossa hyviä vai huonoja uutisia.”
”Bobby…”
Ennen kuin Hobbes ehti urkkia sen enempää tietoja, ovi suhahti auki ja sisään astui Darien kannatellen käsissään tarjotinta, jolla oli kolme Starbucksin pahvista mukia. ”Kahvilähetys saapuu.” Hän laski tarjottimen Clairen työpöydälle ja katsoi naiseen odottaen tuomiotaan. ”No?”
Hobbes raahautui ylös tuoliltaan ja laahusti tarjottimen luo napaten höyryävän mukin käsiinsä. ”Niin, Claire, nyt kun Rauhaspoikakin on paikalla… Kerro jo.”
Claire nyökkäsi ja istui alas tuolilleen ottaen oman kahvimukinsa tarjottimelta. Darien oli näyttänyt jo unohtaneen kahvitarjoilun ja tuijotti nyt Clairea epätietoisesti varautuen pahimpaan. Hän ei halunnut kuulla tuloksia, mutta hänen oli pakko. Hän ei tahtonut, mutta tahtoi kuitenkin. Mies tunsi vatsansa kipristyvän jännityksestä ja hän yritti rauhoittaa hermojaan keskittymällä hengitykseen. Jostain syystä syvään hengittäminen tällä hetkellä tuntui kuitenkin ainoastaan lisäävän hänen äkillistä pahoinvointiaan.
”Darien, ihan näin aluksi… rauhoitu.” Claire hymyili rohkaisevasti. ”Et ole kuolemassa tähän paikkaan.”
Hobbesin ilme kirkastui. ”Siis hyviä uutisia? Mitäs minä sanoin, partneri? Enkö sanonutkin, että kannattaa odottaa Clairen tutkimuksia ennen kuin aletaan tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä?”
Darien ei ollut vielä yhtään sen helpottuneempi, rauhallisempi tai vakuuttuneempi kuin minuutti sitten. ”Claire. Sano ihan suoraan. Mitä minulle on tapahtumassa?”
”Ei mitään, mitä et olisi jo kokenut aikaisemminkin, mutta tällä kertaa hieman erilaisilla tuloksilla. Tarkistin tulokset monta kertaa, ja olen aivan varma…”
”Claire…” molemmat miehet keskeyttivät hänet ennen kuin Claire uppoutuisi tieteelliseen pohdintaan oman itsensä kanssa.
Claire rypisti kulmiaan. ”Olin vain sanomassa, että tiedän paitsi syyn Darienin nopeaan Elohopean kulutukseen, myös hänen unettomuuteensa. Kieltämättä minua harmittaa etten suhtautunut vakavammin Darienin unettomuuteen heti alusta lähtien, sillä jos olisin ottanut verinäytteen jo aikaisemmin, olisin osannut varautua…”
”Claire!”
”Hyvä on”, Hoitaja huokasi. ”Yritän ainoastaan selittää tätä loogisesti. Darien… tutkin verinäytteesi moneen kertaan, ja veresi melatoniinimäärä oli erittäin alhainen. Se ei ole sinänsä kovin yllättävää, koska kärsit unettomuudesta, mutta ottaen huomioon historiasi tutkin tietysti myös…”
”Hei, hetkinen!” Darien keskeytti jälleen. Claire katsoi häneen kärsivällisesti. ”Melatoniini? Siis se käpyrauhashormoni?”
”Aa, unihormoni?” Hobbes tiedusteli.
Claire nyökkäsi. ”Koska Elohopearauhanen on ennenkin alkanut toimia yhdessä käpyrauhasen kanssa, tarkastin asian, ja Darien… siitä on kyse tässäkin tapauksessa. Mutta sen sijaan että Elohopearauhanen olisi saanut käpyrauhasen tuottamaan suuret määrät melatoniinia, niin kuin aikaisemmin on käynyt… nyt kävikin päinvastoin.”
”Eli?”
”Eli käpyrauhanen saikin Elohopearauhasen tuottamaan ylimääräistä Elohopeaa.”
Darien ja Hobbes vilkaisivat toisiaan. ”Eli en olekaan vielä tulossa immuuniksi vasta-aineelle?” Darien kysyi lopulta varovasti.
”Et”, Claire hymyili. ”Käpyrauhasen ja Elohopearauhasen yhteys vaikutti myös melatoniinin tuotantoon. Elohopearauhanen otti käpyrauhasen haltuunsa, jolloin käpyrauhanen ei voinut tuottaa normaalisti melatoniinia.”
Darien hieroi ohimojaan. ”Ja siksikö en saanut nukuttua?”
”Se on ainakin osasyy. Siksi annankin sinulle ylimääräisen pistoksen melatoniinia.”
”Onkohan se ihan viisasta, Claire?” Darien katsoi naiseen epäröivästi. ”Muista, miten viimeksi kävi, kun…”
Claire ravisti päätään keskeyttäen Darienin hymyillen leveästi. ”Darien, ei pelkkä melatoniini mitään tee. Sinussa ei ole nyt kenenkään muun muisti-RNA:ta kuin omaasi, joten sinä pysyt ihan omana itsenäsi, mutta sinua alkaa väsyttää.”
”Alkaa väsyttää?”
Claire naurahti katsoessaan Darienin uupunutta olemusta ja mustia silmänalusia. ”Vielä enemmän, ja nukahtamisen pitäisi olla helppoa.”
”Mutta entä se ylimääräinen Elohopea?”
Claire näytti mietteliäältä. ”Darien, en voi katkaista rauhasten yhteyttä, mutta toivottavasti ylimääräinen melatoniini auttaa asiaa ja molemmat rauhasesi alkaisivat toimia jälleen normaalisti. Sinun täytyy vaan muistaa pitää tatuointiasi erityisen tarkasti silmällä.”
Darien kompuroi kohti stereoitaan tokkuraisesti. Hän oli saanut melatoniinipistoksensa pari tuntia aikaisemmin, ja Hobbes oli heittänyt hänet jälleen kotiin. Hänestä tuntui niin kuin hän kävelisi unissaan, mutta hän pelkäsi siltikin, että hänen veressään olisi vielä liikaa adrenaliinia tulosten jännittämisestä ja että hän ei sen takia pystyisi nukahtamaan. Yliväsynyt mies saattoi vain toivoa, että Hobbesin rentoutuskasetti auttaisi asiaa. Hän painoi playta ja jäi seisomaan hetkeksi stereoidensa viereen varmistuakseen, että kasetti oli varmasti oikea.
Hetken kuluttua kaiuttimista alkoi kuulua lintujen sirkutusta. Darien hymähti ja lähti laahustamaan kohti sänkyään. Mitä ilmeisimmin rentoutuskasetti…
Darienin kömmittyä sänkyyn kasetilta kuului matala naisenääni: ”Tervetuloa viettämään seuraava puolituntinen miellyttävästi rentoutuen.”
Darien veti peiton päälleen ja haukotteli. ”Kiitos.”
”Tällä kasetin a-puolella teemme yhdessä antoisan mielikuvamatkan sisäisen äänesi lähteelle”, nainen jatkoi venyttäen joka ikistä sanaa suussaan. ”Menemme tapaamaan viisasta opastasi. Matkaat syvästi rentoutuneena veneellä ihanalle saarelle joka on sielusi lepopaikka.”
Kivaa. Darien asetteli Alexin viileän geelinaamion silmilleen ja alkoi etsiä mukavaa asentoa. Nyt hänen maailmansa oli vasta-aineen sininen suljettujen luomienkin alla.
”Jokaisessa meissä on sisällä rakastava ja todella viisas opas.”
Ja joissain meissä on sisällä myös psykopaattinen sosiopaatti. Vive la difference!
“Tämä opas on valmis antamaan arvokkaita neuvoja kaikissa elämän tilanteissa”, nainen selitti.
Pelkkänä korvana…
”Nyt alkava mielikuvamatka on ehdottoman turvallinen”, ääni vakuutti samaan ylirauhalliseen tapaansa. ”Voit tehdä sen vaikka joka päivä.”
Tai yö? Darien tajusi samassa, että jos hän halusi todellakin rentoutua, hänen olisi parasta heittää sarkasmi kerrankin menemään.
”Se virkistää ja tervehdyttää kehoasi ja…”
Darienin silmät rävähtivät auki hänen naamionsa alla ja hän kohotti sitä ylös mulkaistessaan stereoitansa. ”Virkistää?”
”Kun kuuntelet tätä kasettia juuri ennen nukahtamista”, nainen kiirehti jatkamaan, ja Darien sulki jälleen silmänsä rauhoittuneena, ”se myös parantaa yöunesi laatua merkittävästi.”
”Sitä minäkin”, Darien mutisi haukotellen ja keskittyi kuuntelemaan, miten nainen antoi hengitysohjeita meren kohinan säestäessä hänen raukeita sanojaan.
”Hengitä nenän kautta sisään oikein syvään niin että tunnet vatsasi pullistuvan ilmapallon lailla”, ääni neuvoi. Darien veti henkeä ja odotti lisäohjeita.
”Pidätä hengitystäsi hetken verran ja sitten päästä ilma suun kautta ulos pitkään puhaltaen.”
Darien puhalsi ilman pihalle ja tunsi vihdoinkin alkavansa rentoutua. Hän toisti hengitysharjoituksen naisen kehotuksesta kolme kertaa kuunnellen taustalla soivaa viulumusiikkia.
”Aah…” naisen ääni huokasi syvään, ja Darienin oli pakko rentoutumisestaan huolimatta kääntyä katsomaan stereoitaan hämmästyneenä.
”Tunnet, kuinka alat miellyttävästi rentoutua…” ääni kertoi vakuuttavan kuuloisesti, ja viulumusiikki voimistui. ”Ihana miellyttävän lämmin rentoutuksen aalto huuhtoo ylitsesi.”
Darien asettui jälleen paikoilleen ja oppi olemaan välittämättä satunnaisista huokauksista naisen laskiessa hitaasti kymmenestä yhteen selittäen siinä samalla, mitkä osat Darienin vartalosta olivat milloinkin rentoutumisvuorossa. Hän väitti, että ehdittyään yhteen Darien olisi täysin rento ja voisi ottaa vastaan viisaita neuvoja sisäiseltä oppaaltaan.
Haukotellen Darien kierähti kyljelleen naisen pyytäessä häntä kuvittelemaan, että hänen rintakehästään paistoi kirkas, kullankeltainen aurinko. Viimeksi hän muisti naisen mutisseen numeron viisi, joten hän päätteli olevansa rentoutumisensa puolessa välissä. Toisaalta hän ei voinut kuvitella tulevansa enää yhtään rennommaksi. Ehkä osa naisen lähtölaskennasta oli mennyt häneltä ohi korvien.
Darien venytteli raukeasti ja tunki käsivartensa tyynyn alle. Hänestä tuntui, että voisi nukahtaa hetkenä minä hyvänsä ja että naisen itsepintaisen rauhallinen ääni oli juuri se asia, joka valvotti häntä. Hän toivoi, että kasetti loppuisi jo ja kerkesi vielä juuri ennen nukahtamistaan miettiä tokkuraisesti, havahtuisiko hän siihen naksahdukseen, kun kasetti loppuisi.
Nainen ja hänen äänensä matkasivat tyynyjä täynnä olevalla pienellä veneellä kauniille, rauhalliselle saarelle, mutta siitä uupunut näkymätön mies ei ollut enää tietoinen.
Klo 3:10…
Kop, kop, kop.
Hiljaisuus.
Kop, kop, kop, kop.
Hiljaisuus jatkui tällä kertaa vähemmän aikaa.
Kop, kop… Pam, pam!
Darien oli lähellä tippua sängystä. Hän heräsi hätkähtäen ja kuunteli hetken sydän pamppaillen täydellistä hiljaisuutta, joka vallitsi hämärässä hänen ympärillään. Hän räpytteli silmiään katsellen hämmentyneenä vastapäistä seinää.
Pam! Pam! Pam! Pam!
Darien hätkähti ja siirsi katseensa kohti ovea kasvoillaan epätietoinen ilme. Sillä hetkellä hän ei olisi osannut kertoa edes omaa nimeään, jos sitä olisi häneltä jostain syystä kysytty.
Hänen naapuristaan kuului vihaista huutoa, ja jossain haukkui koira. Hänen oveaan hakattiin jälleen vaativasti. Pieni tauko, jota seurasi uusi, äänekäs sarja koputuksia.
Darien raapi päätään haukotellen.
Oven takaa alkoi kuulua mutinaa, joka voimistui lopulta huudoksi: ”Fawkes! Hei, Fawkes, herää!”
Ääni selkeytti Darienin ajatuksia. Hän vilkaisi sängyn vieressä olevaa kelloradiota ja päästi syvän huokauksen.
”Päästä minut sisään!” Jokin hänen oveaan pahoinpitelevän ystävänsä äänessä sai Darienin ylös sängystä. Hänen työparinsa kuulosti ahdistuneelta. Hobbesilla ei ollut tapana herätellä ihmisiä keskellä yötä ilman hyvää syytä, varsinkin kun mies varsin hyvin tiesi Darienin nukahtamisongelmista.
Darien sai vihdoinkin laahustettua ovelle, ja seinään raskaasti nojaten hän avasi sen. Hän oli lähellä saada nyrkistä päin näköä.
”Toinen kerta parin päivän sisällä kun yrität rikkoa oveni”, Darien sai sanottua karhella äänellä. ”Mitä ihmettä sinä täällä toimitat tähän aikaan, Hobbes?”
Hobbes hieroi silmiään ja katseli villisti ympärilleen. ”Fawkes. Anna minun kasettini takaisin.”
”Anteeksi?”
”Kasetti. Anna se takaisin.”
”Hobbes, mitä…?”
”Fawkes, anna minun rentoutuskasettini takaisin. Nyt heti.”
Darien katsoi työpariaan epäuskoisesti. ”Mitä ihmettä sinä sillä teet tähän aikaan?”
Hobbes tuijotti häntä, ja Darien huomasi, että hänen työparinsa silmät punoittivat. Nyt mies hieroikin niitä nyrkillään melko lapsellisen näköisesti. ”Fawkes. Minä en saa nukuttua!”
Johonkin toiseen kellonaikaan Darien olisi saattanut nauraa. ”Ja päätit sitten tulla tänne herättämään minutkin?”
Hobbes vaihtoi jalkaa. ”Siitä kasetista on aina ollut apua.”
”Kyllä minä sen tiedän!”
”Ja kun minä en saa nukuttua, minusta tulee hyvin kärttyisä, ja…”
”Hobbes…”
”Vihainen…”
”Hobbes!”
”Ja ärtynyt…”
Bobby Hobbesille ei ainakaan sinä yönä täysin selvinnyt, miten sekuntia aikaisemmin oven suussa horjunut Fawkes löysi yhtäkkiä sellaiset voimat, että hän sai raahattua partnerinsa ulko-ovelle asti mutisten samalla jotain siitä, miten soittaisi seuraavalla kerralla poliisille.
Istuttuaan hetken jalkakäytävällä Hobbes raahautui seisoalleen ja päätti lähteä Hoitajan luo pyytämään itselleen ylimääräistä melatoniinpistosta, sillä ei hän uskaltanut mennä enää uudestaan Ebertsinkään luo. Kumma kyllä Virkailijan apulainen oli osoittautunut melkoisen vahvaksi, kun häneltä oli puoli kolmelta pyydetty yrttejä teetä varten. Hobbes oli varma, että se johtui ainoastaan siitä, että hän itse oli niin heikossa kunnossa valvottuaan toista yötä putkeen.
Hobbes nyökkäsi itsekseen suoristaessaan mustia housujaan. Ihan takuulla syy oli siinä.
