Omistettu Ninalle, Amyn alteregolle, ja Villelle, Kallelle ja Matti-Pekalle, joiden ansiosta tiedän enemmän lasten vahtimisesta kuin kenties haluaisin… ;)
Rankka keikka
Spoilerit: Pieni jaksoon "The Camp"
A/N:Vastaus Millan antamaan ficcihaasteeseen. Tapahtumat sijoittuvat "Flash to Bangin" jälkeiseen aikaan. Luke Roger on väännös opettajastani Roger Lukesta, mutta nimiä lukuun ottamatta miehillä ei kyllä tietääkseni ole mitään yhteistä. :)
"Kuinka?"
"Anteeksi?"
Darien Fawkes ja Bobby Hobbes vilkaisivat nopeasti toisiaan ja kääntyivät sitten uudestaan heidän edessään istuvan paksun miehen puoleen kohottaen hämmästyneinä kulmiaan.
Virkailija hymyili. Hän rakasti työtään, mutta tällaisina hetkinä hän rakasti sitä erityisen paljon. "Etteköhän te kuulleet jo ensimmäisellä kerralla. Muistakaa, että lapsille ei sitten sanota sanaakaan siitä, miksi olette oikeasti siellä. Ei minkäänlaisia vihjailuja salaisista agenteista eikä kidnappaajista, tuliko selväksi?"
"Sir, jos saan sanoa…" Hobbes nosti oikean etusormensa pystyyn ja selvitti kurkkuaan. "Me taidamme olla vähän liian vanhoja lapsenvahdeiksi."
Darien nyökytteli kiivaasti päätään ilmaistakseen olevansa samaa mieltä työparinsa kanssa. "Aivan. Vähintään viidellätoista vuodella."
"Ja minä sain jonkinlaisia traumoja edellisestä…"
"Ei hätää, Hobbes", Virkailija naurahti. "Ainoastaan toinen teistä saa lapsenvahdin homman. Toinen jää talon ulkopuolelle vartioon."
Darien nousi pystympään tuolillaan. "Hobbes ei pysty olemaan yhtä huomaamaton kuin minä."
Vanhempi mies tuhahti hyväntuulisesti. "Miten paljon Elohopeaa sinä oikein suunnittelet kuluttavasi yhdellä ainoalla keikalla, Fawkes? Siellä kuluu todennäköisesti koko ilta. Sitä paitsi sinulla on enemmän kokemusta lapsista ja minulla taas lapsia kidnappaavista ääliöistä, joten johtopäätöksenä…"
"No niin, riittää. Päätös on jo tehty."
Hobbes hiljeni ja molemmat miehet katsoivat työnantajaansa odottaen tuomiota.
"Fawkes, sinä saat vahtia lapsia, ja Hobbes, sinä vahdit taloa ulkopuolelta käsin. Jos näet epäilyttävien henkilöiden menevän sisälle taloon, odota siksi kunnes he ovat tulleet ulos. Kidnappaajat halutaan saada kiinni itse teossa. Mutta korostan sitä, että lapsille ei missään nimessä saa sattua mitään, onko selvä?"
"Annammeko me Chrysaliksen napata lapset?" Darien kysyi kulmat kurtussa.
Virkailija nyökkäsi. "Vain heidän ulko-ovelleen asti. Ja siihenkin sai suostutella vanhempia pienen ikuisuuden."
"Sen jälkeen minä puutun asiaan", Hobbes lisäsi taputtaen asevyötään tyytyväisenä osakseen langenneesta tehtävästä.
"Tiedättekö millaisia traumoja siitä voi koitua lapselle?" Darien tiedusteli ympärillään olevilta ihmisiltä. Virkailijan takana seisova Eberts laski nopeasti katseensa käsissään olevaan paperinippuun miettien, miksi Darienin piti katsoa häntäkin niin pettyneen syyttävästi, vaikka hän ei ollut vielä sanallakaan ottanut osaa keskusteluun. Hänhän oli täällä ainoastaan töissä, ja vaikka hän olikin itse asiassa samaa mieltä pidemmän miehen kanssa, ei hänellä kuitenkaan ollut henkilökohtaisesti mitään tekemistä tehtävän yksityiskohtien laatimisen kanssa.
Virkailijan apulainen nosti jälleen katseensa vaistotessaan pomonsa silmät harvenevassa hiusrajassaan. Kyseessä oli jonkinlainen kuudes aisti, joka oli kehittynyt hänelle automaattisesti niinä vuosina, joiden ajan hän oli työskennellyt Charlie Bordenille. Nyt hän esimerkiksi tiesi vaistonvaraisesti Virkailijan pyytävän häneltä homman yksityiskohtia ja taustatietoja, ja heti vaiennettuaan Darienin hänen työnantajansa murahtikin hänelle hänen odottamansa käskyn.
"Lapsia on kaksi", Eberts aloitti ojentaessaan Darienille ja Hobbesille kummallekin oman kansionsa, joihin oli kirjoitettu vielä toistamiseen työn yksityiskohdat, aivan siltä varalta, että miehet eivät olisikaan olleet ihan täysillä mukana tässä tapaamisessa. "Vanhempi, Amy, on seitsemänvuotias, ja hänen pikkuveljensä Will on neljä vuotta. Te menette paikan päälle vähän ennen kuutta tänä iltana. Herra Roger ottaa teidät vastaan auton luona, minkä jälkeen sinä, Darien, seuraat häntä sisälle taloon, jotta hän voi esitellä sinut lapsille."
"Ja lapsille sinä olet sitten aivan tavallinen lapsenvahti", Virkailija muistutti, ja Darien nyökkäsi silmäillen Ebertsiltä saamaansa kansiota.
"Hobbes ottaa samanaikaisesti paikkansa tien toisella puolella", Eberts selitti.
"Kysyttävää? Hyvä", Virkailija jatkoi samaan hengenvetoon antamatta agenteilleen tilaisuutta tiedustella sen enempää tulevasta tehtävästään. "Eli tapaatte herra Rogerin vähän ennen kuutta tänään. Osoite on 1809 Park Boulevard."
Klo 18:10
"Hei, sinä olet varmaankin Amy…"
Darienin edessä seisova ruskeatukkainen tyttö nyökkäsi hänelle. Tyttö oli sen verran pitkä, että häntä olisi helposti voinut erehtyä luulemaan vanhemmaksikin kuin seitsemänvuotiaaksi, mutta lähempi tarkastelu paljasti hänen oikean ikänsä. Näyttäköön ikäistään vanhemmalta niin kauan kuin se on mahdollista, Darien mietti synkästi katsellen lasta, joka ei, kiitos Chrysaliksen, tulisi koskaan näennäisesti vanhenemaan yli 30-vuotiaaksi.
Darien tunsi olonsa epämukavaksi kahden aikuisen ja kahden lapsen tutkivan katseen alla. Hän hymyili tytölle ja suuntasi sen jälkeen silmänsä pienempään poikaan, joka seisoi isänsä vieressä.
"Ja tässä on Will." Luke Roger yritti irrottaa poikaansa jalastaan ja työntää häntä kohti lapsenvahtia esittävää salaista agenttia. "Lapset, sanokaa hei herra Fawkesille. Hän on täällä teidän kanssanne sillä aikaa kun me käymme äidin kanssa teatterissa."
Klo 18:20
"Herra Fawkes…"
Darien kääntyi katsomaan portaita alas juoksevaa Willia hiukan ihmeissään. Tämä oli vetäytynyt isosiskonsa kanssa omaan huoneeseensa ainoastaan viisi minuuttia aiemmin. " Niin?" Muutaman sekunnin mietittyään hän lisäsi: "Ja kutsu minua Darieniksi."
Poika räpytteli silmiään hämmästyneenä ja yritti rauhoittaa hengitystään. "Ai miksikä?"
"Se on etunimeni." Darien kohautti olkapäitään ja virnisti. "Darien."
"Dahrien…" Will nauroi. "Daharien!"
"Okei…"
"Dahaaarien…"
"Mitä asiaa sinulla oli?"
"Tule katsomaan meidän lemmikkiämme!"
"Lemmikkiä? Missä se on?" Darien vilkaisi haikeasti edessään TV-pöydällä lojuvaa San Diego Chroniclea, johon oli juuri suunnitellut käyvänsä käsiksi.
"Yläkerrassa." Poika osoitti rappusiin ja yritti sitten kiskoa lapsenvahtiaan ylös sohvalta. "Tule jo!"
"Okei, okei, hyvä on…"
Darien lähti kiipeämään portaita toiseen kerrokseen Will kantapäillään. Poika toisteli vielä hänen etunimeään itsekseen. "Oletko sinä kotoisin jostain toisesta maasta, niin kuin Brasiliasta? Minulla on serkkuja Brasiliassa."
Klo 18:23
"Dahrien…"
"Ei! Viekää se kauemmas minusta!"
"Ei se tee mitään!" Amy nauroi ja nosti lemmikkiään kohti Darienin kalpeita, säikähtäneitä kasvoja. "Se ei ole yhtään myrkyllinen, ihan oikeasti. Iskä sanoi että sen purema tuntuu vähän samalta kuin ampiaisenpistos."
Darien kompuroi sydän hakaten kohti kauimmaista seinää yrittäen olla katsomatta Amyn kädellä kokeilunhaluisesti karvaisia raajojaan liikuttelevaa otusta. "Ihan sama. Älä tuo sitä enää lähemmäs, Amy, olen tosissani!"
Tyttö naurahti ilkikurisesti ja otti leveästi virnistellen muutaman askelen kohti kirjahyllyn edustalle peruuttanutta Darienia. "Miksi sinä olet noin valkoinen, herra Fawkes?"
"Sen nimi on Daharien", Will pisti väliin ja kikatti. "Niin, miksi sinä olet noin valkoinen, Daharien?"
Darien nielaisi ja lähti kaartamaan kohti viereisellä seinällä olevaa ikkunaa. "Minä en ole parhaita mahdollisia kavereita hämähäkkien kanssa."
"Sinä pelkäät niitä!"
Darien tunsi kalpeiden poskiensa saavan jälleen väriä kahden lapsen nauraessa hänelle huvittuneen kuuloisesti. Hän sohi tukkaansa hermostuneena. "Minulla on araknofobia", hän yritti selittää rauhallisesti ja säilyttää samalla jonkinlaiset arvokkuuden ja itsekunnioituksen rippeet.
"Mitä se tarkoittaa?"
Amyn kikatus kaksinkertaistui. "Se tarkoittaa, että se pelkää hämähäkkejä! Tyhmä."
Ennen kuin Darien kerkesi edes tajuta, mitä oli tapahtumassa, Will oli jo heittäytynyt kohti sisartaan huutaen "Itse olet!" Seuraavassa hetkessä Amy horjahti taaksepäin ja hämähäkki lensi kaaressa lattialle.
Darienin silmät levisivät kauhusta ja ääneen huudahtaen hän loikkasi sängyn päälle turvaan tytön kamalalta lemmikiltä. Hän sai vain hädin tuskin estettyä Elohopeaa vyörymästä ihonsa pinnalle pelkoreaktion seurauksena.
"Willy!" Amy kiljui saavutettuaan jälleen tasapainon. "Katso nyt mitä teit, pentu! Näittekö te mihin Ricky meni?"
"Se hävisi tuon kaapin alle", Will osoitti posket punoittaen, yrittäen vältellä sisarensa katsetta.
Amy kumartui lattialle ja kurkisti vaatekaappinsa alle vilkaistuaan ensin sänkynsä päällä jalat koukussa istuvaa lapsenvahtiaan. "Herra Fawkes, ota edes kengät pois jos aiot olla sängyssäni päivävaatteet päällä." Tämän sanottuaan tyttö asettui lattialle makuulle ja ojenteli käsivarttaan kaapin alle. "Tänne, Ricky. Tule tänne, poika…"
"Ricky?" Darien tiedusteli jo hieman rauhoittuneena potkiessaan kenkiä jalastaan.
"Amy antoi sille sen nimeksi, kun se on ihastunut Ricky Martiniin", Will virnisti.
Lattian tasolta kuului suuttunutta kiljuntaa. "Willy! Turpa kiinni!"
Darien virnisti huvittuneena, mutta hymy hävisi hänen kasvoiltaan kun Amy sai houkuteltua karvaisen lemmikkinsä pois kaapin alta ja nappasi sen pieniin käsiinsä. "Sainpas… Säikyttikö tyhmä Willy sinut?"
Darien hengähti syvään ja uskaltautui viimein lähtemään turvapaikastaan. "Laita se takaisin terraarioon, Amy", hän sanoi noustessaan sängyltä.
"Mu…"
"Laita. Se. Takaisin. Terraarioon. Nyt."
"Mutta miksi?"
"Koska minä käsken."
Klo 18:50
"Darien! Tule jo esille, me emme jaksa enää etsiä." Tämän huokaistuaan Amy lysähti sohvalle ja sulki silmänsä.
Komeron oven narahtaessa tyttö avasi kuitenkin silmänsä salamannopeasti ja tuijotti sieltä ulos astunutta lapsenvahtiaan typertyneenä. "Mi… Et sinä ollut…"
"Me katsoimme jo komerosta", Will totesi silmät hämmästyksestä auki rävähtäneinä. "Kahteen kertaan. Me katsoimme joka paikasta, Daharien! Missä sinä oikein olit?"
Darien naurahti. "Tuolla komerossa."
"Niin, mutta…"
"Olisitte vain etsineet vielä vähän tarkemmin."
Amy tuijotti Darienia ja ravisti päätään niin että hiukset valahtivat hänen silmilleen korvien takaa. "No, nyt on joka tapauksessa Willin vuoro etsiä."
Poika nyökkäsi ja kääntyi päin seinää peittäen silmänsä kädellään.
"Etkä sitten kurki!" Amy varoitti ottaen jo askelia poispäin. "Ja laske hitaasti!"
"Joo joo, menkää jo!" Will heilutti toista kättään kärsimättömästi ilmassa ennen kuin nosti sen takaisin silmiensä suojaksi. "Yksi, kaksi, kolme, neljä…"
Amy ryntäsi keittiön suuntaan, ja varmistuttuaan että tyttö oli varmasti poissa näköpiiristä Darien lähetti alitajuisen käskyn Elohopearauhaselleen ja virnisti, kun tunsi kylmän kalvon leviävän hänen ympärilleen ja tekevän hänestä näkymättömän paljaalle silmälle.
"…kahdeksan, yhdeksän, kymmenen!" Will kailotti ja kääntyi katsomaan olohuonetta, joka vaikutti tyhjältä. "Minä tulen nyt!"
Hymyillen Darien lähti seuraamaan poikaa hänen kannoillaan.
Klo 19:28
"Ääneni?"
"Just niin, kulta. Ei enää puhetta, laulua – zip!"
Darien nosti vaivihkaa katseensa sanomalehdestä juuri ajoissa nähdäkseen valtavankokoisen piirretyn mustekalan aloittavan televisioruudussa laulun siitä, kuinka miehet valloitetaan. Hetken kuunneltuaan hän yritti jälleen – ties kuinka monennen kerran sen jälkeen, kun Will oli alkanut katsoa Pientä merenneitoa – keskittyä lukemaansa.
"Siis keskustelusta ei miehet tykkää", Will lauloi antaumuksella mukana sohvalta, "ja puhua ne tahtoo yksin vaan. Herrat häntä metsästää, joka aivan mykäks jää. Siis jos on hiljaa miehen kyllä saa…"
Sarjakuvassa Lassi pakoili häntä vainoavaa psykopaattista polkupyörää. Darien rypisti otsaansa.
"Siitä vaan, päätäs jo!" Will kiljui kimeästi hänen vierellään jäljitellen merennoita-Ursulan uhkaavan kehottavaa ääntä. "Olen kiireinen mä nainen, koko päivää tuhlaa en. Tahdon sulta äänes vain!"
"Hei, Darien?"
Darien repi katseensa irti Ursulasta ja Arielista ja kääntyi katsomaan sohvan viereen ilmestynyttä tyttöä. "Mitä nyt, Amy?"
Sanaakaan sanomatta Amy tyhjensi käsissään roikottamansa meikkilaukun sisällön Darienin viereen sohvalle ja hymyili. Hänen lapsenvahtinsa katsoi laimean kiinnostuneesti ulos ryöpynnyttä hiuslenkkien, pantojen, nauhojen ja pinnien sekamelskaa.
"Voitko letittää tukkani?" tyttö pyysi väläyttäen Darienille ilmeensä, jolla oli saanut lyhyen elämänsä aikana anteeksi muun muassa uuden sänkynsä rikkomisen ja kissan tukehduttamisen muovisella rannerenkaalla. Molemmat olivat totta kai täysiä vahinkoja.
Darien epäröi. "Öh…" Televisiossa Ariel oli juuri saanut itselleen jalat pyrstönsä tilalle ja yritti parhaansa mukaan räpiköidä pinnalle kalan ja ravun avustuksella. Tajuttuaan, että hävisi huomiossa TV-ruudulle, Amy asettui suoraan Darienin ja TV:n väliin.
"Minä luen lehteä, Amy." Darien kurkotti sivulle nähdäkseen jälleen, mitä TV:ssä tapahtui.
"Niin näkyy."
"Luen."
"Sinä olet lukenut samoja sarjakuvia pian puoli tuntia!"
Darien kohautti olkiaan. "Mihin tähtäät?"
Tyttö nappasi sanomalehden ripeästi hänen käsistään ja virnisti. "Nyt et ainakaan lue enää. Letitä minun hiukseni."
"En minä osaa", Darien yritti.
"Osaatpas. Jaat hiukset kolmeen osaan ja tuot aina vuorotellen vasemman ja oikean puoleisen osan keskelle." Amy istahti Darienin eteen lattialle ja heilautti tukkansa taakse.
"Siis…" Darien tuijotti edessään olevaa päätä epävarmasti. Mitä hän muka tiesi hiusten letityksestä? Ei hän ollut ikinä letittänyt kenenkään tukkaa! Asia olisi ehkä toinen, jos hänellä olisi ollut sisko, mutta hänellä oli ollut ainoastaan isoveli, eivätkä he Kevinin kanssa olleet aivan letittäneet toistensa hiuksia. Itse asiassa he eivät olleet tehneet keskenään paljon mitään. Kevin oli aina saanut kohtauksen, kun Darien oli pilannut järjestelmällisesti hänen joka ainoan kemiallisen kokeensa kaatamalla erilaisia nesteitä yhteen pelkästään niiden värien perusteella.
Kohauttaen olkiaan Darien tarttui vaaleansiniseen hiuslenkkiin ja pujotti sen ranteensa ympärille, niin kuin muisti joskus nähneensä tyttöjen tekevän. Tämän jälkeen mies yritti koota Amyn hiukset ensin yhteen ja jakaa ne sitten kolmeen osaan pitäen kaikkia osia käsissään ja samalla erillään toisistaan. Tästä oli tulossa pitkä ilta.
Klo 19:32
Bobby Hobbes venytteli raukeasti kankeita raajojaan. Hän oli istunut ratin takana noin puolitoista tuntia, mutta aika tuntui kuluvan paljon hitaammin, kun istui yksin. Tavallisesti Fawkes oli mukana näillä kyttäyskeikoilla, valittamassa joka asiasta. Ainakin se oli pitänyt aina Hobbesin hereillä ja pirteänä – kenties ärtyneenä, mutta hereillä ja pirteänä. Nyt ulkona oli tullut pimeää ja Hobbes huomasi kaipaavansa tuon valituksen piristävää vaikutusta.
Hänen radiosta kuuntelemansa jääkiekko-ottelu oli parhaillaan erätauolla ja tällä hetkellä kaiuttimista pauhasi kantrimusiikkia, johon kanavan DJ tuntui olevan erityisen ihastunut. Hobbes harkitsi vaihtavansa asemaa, mutta koska hän oletti ottelun jatkuvan pian, hän tyytyi ainoastaan kääntämään äänenvoimakkuuden mahdollisimman pienelle.
Mies nosti jälleen infrapunakiikarit silmilleen ja suuntasi ne kohti tarkkailemaansa taloa pohtien, mitä seinien toisella puolella parhaillaan tapahtui.
Klo 19:35
Amy tunnusteli käsillään päätänsä. "Etkö sinä saanut näitä yhtään sileämmäksi?" hän tiedusteli Darienilta, joka ravisteli käsivarsiaan yrittäen lievittää jännitystä olkapäistään. Tytön kädet myötäilivät omaa päätänsä yrittäen silitellä jokaista hiusten muodostamaa möykkyä suoraksi.
Darien kohautti olkiaan. "En." Hän oli kiitollinen siitä, että Amy oli huolissaan ainoastaan hiustensa sileydestä. Tämä ei ollut nähnyt vielä lettiään. Ensimmäistä lettiä, jonka Darien Fawkes oli omin käsin tehnyt.
Letti lähti suurin piirtein Amyn takaraivon keskivaiheilta, joskin se oli hiukan vasemmalle viettävä. Osa suortuvista oli karannut heti alkuvaiheessa, mutta Darien oli yrittänyt ottaa ne mukaan lettiyritelmäänsä myöhemmin. Tästä syystä letin yläosassa oli omituisen näköisiä solmuja, jotka peittivät letin melkein kokonaan. Keskivaiheilla Darien oli huomannut, että hänen käsissään pitelemänsä hiukset olikin jaettu enää vain kahteen osioon, joten hän oli yrittänyt tasata jäljellä olevan tukan uudestaan kolmeen osaan. Tämän prosessin aikana osa hiuksista oli jälleen karannut. Loppujen lopuksi letti loppui paljon ennen kuin Amyn hiukset olisivat loppuneet, ja monta suortuvaa oli jäänyt sen ulkopuolelle.
Tyttö hymyili kuitenkin tyytyväisesti Darienille ja nousi lattialta sohvalle. Willin silmät olivat vieläkin liimautuneet TV-ruutuun. "Les poissons, les poissons, rakastan les poissons", poika lauleskeli ranskaa sössöttävän paksun kokin tahdissa huojuen sohvalla puolelta toiselle. "Hakata kaloja palasiks! Ensin katkon sen pään, ruodon kiskaisen pois…"
"Nyt on sinun vuoro."
Darien katsoa tapitti Amya. "Minun vuoro mitä?"
"Mene lattialle istumaan, niin minä laitan sinun hiukset."
Darien naurahti. "Enpä taida."
"Mene nyt vaan."
"Amy, ei minun hiuksiin saa mitään…"
"Kyllä minä saan!" Amy intti ja upotti pienet kätensä Darienin hiuspehkoon. "Näistä saa vaikka mitä. Miksi sinulla on näin pitkät hiukset? Kasvatatko niitä pitkiksi?"
Darien veti päätään kauemmas tytön sormista. "En, eivätkä ne nyt niin pitkät ole. Jätetäänkö vaan minun tukkani rauhaan, okei?"
Amy ravisti päätään niin tomerasti, että letin tekele heilui puolelta toiselle ja lisää suortuvia pääsi karkuteille. "Ehei, Darien. Nyt on sinun vuorosi."
"Eipä…"
"Darien, lattialle. Nyt!" tyttö komensi napakasti matkien erittäin lahjakkaasti vanhemmiltaan oppimiansa käskyjä ja äänensävyjä.
Darien nosti hieman leukaansa. Häntä eivät seitsemänvuotiaat lapset alkaneet komennella. "Amy, minä sanoin ei."
Amy risti käsivartensa ja nousi jälleen estämään tehokkaasti näkyvyyden televisioon. "Miksi ei?"
"Koska minä sanoin niin."
"Se ei ole mikään syy!"
Darien siirtyi keskemmälle sohvaa nähdäkseen TV:n, mutta Amy siirtyi heti perässä.
"Darien, minä haluan vaan laittaa sinun hiuksiasi."
Darien huokasi ja siirsi katseensa vanhempaan vahdittavistaan. "Minä en halua että tukkaani sotketaan."
Amyn silmät kapenivat ja nyt hän mulkoili Darienia. "Herra Fawkes, minä olen pettynyt sinuun." Toteamus tuli niin vakavalla ja – todellakin – pettyneellä äänellä, että Darien sai purra huultansa kovaa pitääkseen ilmeensä peruslukemilla. Tyttö matki vanhempiansa todella hyvin, ja ilmeisesti tuo muodollisempi nimitys – herra Fawkes – apinoi sitä koko nimeä, jota vanhemmat käyttävät aina lapsistaan ollessaan todella vihaisia. "Minä en sotkisi sinun tukkaasi!" Amy kivahti ja polkaisi jalallaan lattiaa.
"Amy, ole hiljaa, minä en kuule mitään", Will mutisi sohvan toiselta laidalta.
Darien huokasi. "Amy, en minä tarkoittanut… okei, hyvä on. Tee sitten ihan mitä haluat. Ihan miten vaan."
Amyn kasvot kirkastuivat välittömästi hänen kuullessaan Darienin sanat. Hän nyökkäsi ja hymyili jälleen iloisesti. "Okei. Istu alas tähän sohvan eteen, missä minäkin istuin äsken."
Vielä hetken mietittyään Darien nousi viimeinkin ylös sohvalta ja asettui istumaan lattialle kiroten mielessään Hobbesia, joka varmasti istui tälläkin hetkellä tyytyväisenä autossaan mutustellen donitseja ja kuunnellen radiota. Mies kääntyi vielä kerran sohvalle päin tarkastaakseen, ettei Amy piilotellut saksia missään.
"Pää eteenpäin, Darien", tyttö komensi, ja hetken päästä Darien tunsi pienten ja lämpimien käsien vetävän hänen tukkaansa otsalta taaksepäin. Hän suunnitteli pyytävänsä palkankorotusta heti, kun näkisi Virkailijan seuraavan kerran.
Klo 19:48
"Selittäkää yksi juttu", Darien pyysi vierellään istuvilta lapsilta. "Siis tuo Ariel ei pysty puhumaan, vai mitä?"
Will nyökkäsi.
"Taivuta päätä alaspäin", Amy pyysi Darienin takaa, ja tehtyään niin Darien tunsi tytön alkavan väkertää jotain hänen niskansa lähettyvillä. Hetken kuluttua pinni työnnettiin pitkin hänen päänahkaansa ja napsautettiin kiinni.
"Mutta minkä takia hän ei voi vaan kirjoittaa tuolle prinssille ja kertoa koko juttua sillä lailla?" Darien ihmetteli.
"No höh!" Will nauroi. "Miten se osaisi kirjoittaa?"
"Miksei osaisi?" Darien tiedusteli.
"Eihän se ole ihminen, se on merenneito!"
"Niin, mutta allekirjoittihan hän sen Ursulan sopimuksenkin!"
Will katsoi Darienia vähän aikaa ja ravisti lopulta päätään. "Älä ajattele liikaa, tämä on vain piirretty."
"Okei, Darien, valmisti tuli!" Amy ilmoitti tyytyväisen kuuloisena sohvalta ja nousi lopulta seisomaan ihaillakseen kättensä jälkeä eri kulmasta.
Darien tunnusteli päätänsä samalla lailla kuin Amy oli tehnyt aikaisemmin, mutta päätti lopulta että halusi nähdä tämän taideteoksen peilistä. Kerrottuaan aikeistaan hän käveli ripeästi aulaan, jossa muisti nähneensä isohkon kokovartalopeilin.
Darien ensimmäinen reaktio oli huutaa ja repiä kaikki irti hänen tukastaan mahdollisimman nopeasti. Hänen otsatukkaansa oli sidottu paksu, punainen hiuslenkki, josta hänen tukkansa sojotti pystyssä muodostaen melkoisen töyhdön, ja hänen kääntyessä sivuttain hän huomasi, että jäljelle jäänyt tukka oli kärsinyt samanlaisen kohtalon. Hänen vasemmalle ohimolleen oli työnnetty pinni, josta roikkui valkoisia nauhoja. Oikean korvan yläpuolella oli sininen pinni, jossa koreili iso muovinen pingviini. Darienin mieleen hiipi epäilys siitä, että hän oli saattanut joutua loukkaantuneen 7-vuotiaan kostonhimon kohteeksi.
"Miltä näyttää?"
Darien käännähti kannoillaan ja näki Amyn seisovan takanaan nojaten ovenpieleen. Mies nosti peukalonsa pystyyn ja hymähti. "Hienolta."
Klo 20:15
Jääkiekko-ottelusta oli kehkeytynyt todellinen jännitysnäytelmä. Kolmas erä oli loppumaisillaan, ja vieraileva, maalin häviöllä oleva joukkue, pelasi ylivoimaa viidellä kolmea vastaan. Yleisö mylvi ja metelöi taustalla.
Bobby Hobbes toivoi olevansa paikan päällä.
Hän venytteli kokeilunhaluisesti jalkojaan ja huokasi helpotuksesta kun vasemmanpuoleinen nilkka päästi naksahduksen.
Hänen autonsa ohi ajoi toinen auto ja Hobbes seurasi sitä hetken katseellaan. "Ja se oli kymmenes…" hän mutisi vilkaisten kelloaan ja virnisti. Kyllä hän oli kuin olikin ollut oikeassa arvioidessaan, että hän saisi täyden kympin täyteen ennen kuin kello tulisi puoli yhdeksän!
Pitäen katseensa edelleen talossa hän nosti puhelimen korvalleen ja valitsi numeron. Sivistyneeltä kuulostava naisenääni vastasi muutaman hälytysäänen jälkeen. "Haloo?"
"Hei, Claire."
"Bobby?"
"Miten menee?"
Seurasi hetken hiljaisuus. "Ihan samalla lailla kuin viisitoista minuuttia sittenkin."
"Mitä sinä teet?"
"Luen edelleenkin."
"Humisevaa harjuako vieläkin?"
"Aina vain."
"Mitä siinä tapahtuu?"
Huokaus langan toisesta päästä. "Bobby…"
"Luetko minulle vähän aikaa ääneen?"
"En."
"Ole kiltti?"
"En! Hei hei, Bobby."
Hobbes huokasi. Vuosien kokemuksella ja vaistolla hän tiesi kyllä, milloin oli viisasta antaa periksi. "Hei hei, Hoitsu."
Viiden minuutin päästä hän tarttui uudestaan puhelimeen. "Haloo?" asiallisen viileä naisen ääni sanoi kyllästyneen kuuloisesti luuriin heti ensimmäisen soittokerran jälkeen.
Hobbes pyöritteli nilkkojaan ilmassa. "Hei, Alex. Miten menee?"
Klo 20:30
"Mutta miksen minä voi mennä nukkumaan nyt, Daharien?"
"Niin. Willin nukkumaanmenoaika oli ja meni. Hänen pitäisi olla jo sängyssä."
"Öö…" Darien yritti sohia tukkaansa mutta huomasi sen mahdottomaksi hänen kätensä törmätessä jatkuvasti pinneihin ja pompuloihin. Kaksi lasta katsoa tapitti ylös häneen odottaen järkevän kuuloista selitystä, mutta mitä hän sanoisi heille? 'Ei Will, et sinä voi mennä nukkumaan, koska makuuhuoneesi on talon takapuolella josta joku voisi tunkeutua sisälle ikkunan kautta Hobbesin huomaamatta'? Ehkäpä ei. Ja koska Willia ei voinut lähettää sänkyyn, oli turha yrittääkään ehdottaa nukkumista hänen vanhemmalle sisarukselleen.
"Teidän vanhempanne haluavat nähdä teidät kun tulevat kotiin", Darien sanoi lopulta. "Siihen ei pitäisi mennä enää kauaa. Esityksen pitäisi loppua yhdeksän maissa."
Se oli hätävalhe. Vanhempien oli määrä pysyä poissa niin kauan että Chrysalis yrittäisi siepata heidän kynsistään aiemmin vapautuneet lapset takaisin itselleen. Amy ja Will olivat joskus kuuluneet Chrysaliksen Teanastaye-leiriin, jossa heistä olisi vanhimmiten koulutettu Yhdysvaltain hallitusta vastaan taistelevia sotilaita. He olivat keinohedelmöitettyjä, eikä Darien uskonut heidän olevan oikeasti sisaruksia, mutta sitä lapset tuskin tiesivät. Darienin Toimisto, joka oli silloin toiminut Terveysministeriön alaisena, oli vapauttanut lapset ja purkanut ehdollistamisen. Tämän jälkeen lapset oli palautettu oikeille äideilleen – tai niin oikeille kuin oli mahdollista, nimittäin heidät synnyttäneille naisille. Näiden perheiden kanssa lapset olivat eläneet normaalia elämää siihen asti kunnes Chrysalis oli alkanut napata "kokeitaan" takaisin.
Darien ei luonnollisesti voinut eikä halunnutkaan kertoa tätä lapsille, joten valkoinen valhe saisi riittää. Hän ei tosin tahtonut kuvitellakaan, mitä sanoisi lapsille, jos hommaan kuluisi vielä useampia tunteja eikä vanhempia kuuluisikaan kotiin.
Amy nyökkäsi ja hymyili ilmeisen tyytyväisenä siitä, että saisikin valvoa kauemmin kuin normaalisti. "Voidaanko me sitten kuitenkin tehdä niitä suklaakeksejä, jos ei tarvitsekaan mennä nukkumaan?"
Willin väsymys hävisi hetkessä ja poika suoristautui sohvalla. "Joo! Siihen ei mene kauaa!"
"En tiedä…" Darien empi vilkuillen sohvaa, josta Will parhaillaan vääntäytyi pystyasentoon. Hän oli jo aikaisemmin kieltänyt lasten leipomissuunnitelmat ja oli suunnitellut viettävänsä vihdoinkin aikaa niiden sarjakuvien parissa, jotka olivat vieläkin lukematta, mutta ehkä jos Amy ja Will saisivat jotain tekemistä, he pysyisivät paremmin hereillä.
"Ole kiltti, Darien", Amy pyysi. "Me osataan kyllä, me ollaan leivottu niitä viisi miljoona kertaa! Keittiössä on reseptikin, jos haluat katsoa ja auttaa."
Darien hymyili uupumuksestaan huolimatta. "Leivotaan sitten, mutta ihan ensiksi näytätte tosiaan sitä reseptiä."
"Jee!" Will kiljaisi ja otti jo juoksuaskelia kohti keittiötä. "Minä sekoitan taikinan!"
Klo 20:42
"1 dl kaakaojauhetta…" Darien mutisi nostamatta päätään ohjeesta. "Missä teillä on kaakaojauhetta?"
"Tuolla kaapin päällä", Amy osoitti sormellaan ylös keskeyttäen hetkeksi pienien paperisten vuokien levittämisen pellille.
Darien huokasi ja nousi ylös pöydän äärestä suunnaten kohti Amyn osoittamaa kaappia. Darien Fawkes – Yhdysvaltain hallituksen äärimmäisen kallis ja äärimmäisen salainen ase – leipomassa pikkuleipiä. Leipomassa pikkuleipiä työaikanaan.
"Ota samalla vehnäjauhotkin", Will sanoi keikkuen tuolillaan ja hypistellen käsissään edessään pöydällä olevia purkkeja ja kulhoja.
"Ovatko nekin täällä?"
"Joo, siinä ihan vieressä."
Darien nyökkäsi ja nosti alas sekä kaakaojauheen että vehnäjauhot tuoden nekin pöydälle Willin nenän eteen. Poika oli ilmoittanut haluavansa sekoittaa taikinan, ja Amyn vakuutettua että hänen pikkuveljensä pystyi siihen, Darien oli antanut luvan.
"Okei, ensin kananmunat…" Will höpötti, ja ennen kuin Darien ehti sanoa mitään, hän oli jo kopauttanut ensimmäisen munan rikki kulhoa vasten. Darien huokasi syvään ja turhautuneena nähdessään kun noin puolet valkuaisesta valui leveänä norona kulhoa pitkin pöydälle.
"Hups…"
"Jospa minä rikkoisin ne munat?" Darien ehdotti.
"Ei, kun kyllä minä osaan, tuo oli vaan vahinko."
"Ei se mitään, mutta minä rikon nämä loput. Kävisitkö hakemassa rätin, niin voidaan pyyhkiä tuo valkuainen pois pöydältä?"
"Minä tuon!" Amy hihkaisi ennen kuin hänen veljensä ehti kieltäytyä ja vaatia itselleen kananmunia rikottavaksi.
"Lisää sinä sokeri", Darien ehdotti Willille nähdessään pojan kulmien kurtistuvan kun hän rikkoi munan toisensa jälkeen. Poika nyökkäsi ja tarttui desilitramittaan.
"No niin, siinä oli viimeinen." Darien antoi koko kananmunan sisällön valua kulhoon ja nappasi sitten kuoret käsiinsä lähtien kävelemään kohti lavuaarin alla sijaitsevaa roskakoria.
Tällä välin Amy oli metsästänyt käsiinsä upouuden tiskirätin ja oli myös matkalla kohti lavuaaria kastellakseen sen. Tyttö kerkesi ensin hanalle, ja Darienin ehdittyä hänen vierelleen hän tarttui vesihanaan ja kiskaisi sen ylös. Vesi tuli ulos täydellä paineella ja roiskui tytön ja miehen päälle osuessaan lavuaarissa oleviin likaisiin lautasiin ja ruokailuvälineisiin.
Darien hätkähti ja tiputti häkeltyneenä munankuoret lattialle nostaessaan käsivartensa kasvojensa eteen suojaksi vedeltä ja räpytteli silmiään kun jääkylmää vettä lensi hänen kasvoilleen ja kasteli hänen T-paitansa läikikkääksi. Amy kiljui puoliksi hämmästyneenä ja puoliksi ilahtuneena ennen kuin sai viimeinkin pienennettyä veden painetta.
Darien kuuli Willin kimeän naurun ja mutisi jotain lasten korville sopimatonta etsiessään käsipyyhettä, jonka Amy lopulta ojensi hänelle kuivattuaan siihen ensin omat märät käsivartensa. Darienin katse hoputtajanaan tyttö kiiruhti takaisin tiskialtaan luo kastellakseen rätin ja suuntasi sitten nopeasti kohti pöytää, jonka ääressä Will oli parhaansa mukaan toipumassa äkillisestä hilpeydestään.
"Nyt sinun kampaus meni pilalle, Amy", hän huomautti hymyillen leveästi ja kurkotti eteenpäin täyttääkseen desilitramitan vehnäjauholla.
Amy irvisti veljelleen hyväntuulisesti ja läimäisi märän tiskirätin päin tämän kasvoja. "Pää kiinni, painajainen."
Willin suu aukeni hämmästyksestä ja hän veti suoraan henkeen vehnäjauhoja edessään pitelemästään kukkuraisesta desilitramitasta. "Aa… aah…"
Darien sulki hetkeksi silmänsä.
"Aatshiih!"
Pärskinnän jatkuessa useita kertoja ja Amyn kikatuksen voimistuessa jokaisella kerralla Darien päätti pitää silmiään kiinni vielä hetken kauemmin.
"Atshiii…"
Kikatusta.
Niiskaus.
Pärskähdys.
Ulvovaa naurua.
Aivastus.
Lopulta Darien avasi silmänsä ja joutui itsekin tukahduttamaan virnistyksen nähdessään pöydän ääressä nikottelevan pojan yltä päältä vehnäjauhoissa. Kaikki aivastuksen voima oli mennyt suoraan Willin vehnäjauhoja täynnä olevaan mittaan, joka oli nyt alle puolillaan. Loput jauhoista löytyivät pöydältä ja Willistä, joka mulkoili hysteerisen naurukohtauksen kourissa hytkyvää sisartaan. "Ei ole noin hauskaa!"
Amy haukkoi henkeään ja piteli kylkiään. "O-onpas…"
Paria sekuntia myöhemmin Amyn nauru juuttui hänen kurkkuunsa kun päin hänen kasvojaan lennähti uusi kukkurainen desilitramitta täynnä jauhoja. Tällä kertaa keittiön täytti Willin raikuva nauru Amyn kakistellessa jauhoja pois kurkustaan.
"Onko vieläkin hauskaa?" poika naureskeli.
Karistellen jauhoja silmistään Amy hyökkäsi sokeasti päin vehnäjauhopussia ja kahmaisi mitan jälleen nopeasti täyteen ennen kuin lennätti sen päin pikkuveljeään.
Darien katseli äkillisesti valkoisen kuorrutuksen saanutta keittiön pöytää ja lattiaa hetken sanattomana ennen kuin sai taas äänihuulensa toimintakuntoon. "No niin, lapset…" Hän vaikeni tajutessaan masentuneena kuulostavansa aivan vanhalta kemian opettajaltaan, jolle kaikki olivat irvailleet hänen selkänsä takana ja myös päin naamaa. "Lopettakaa."
Tietenkään he eivät lopettaneet. Ärsyyntyneenä Darien otti kiireesti muutaman askeleen kohti kurittomia vahdittaviaan ja sai välittömästi oman annoksensa jauhoja päin näköä.
Täysin häkeltyneenä Darien perääntyi takaisin kohti tiskiallasta pärskien nyt itsekin. Kuivat jauhot tuntuivat takertuvan hänen kurkkuunsa ja vielä kosteaan ihoonsa, puhumattakaan hänen märästä T-paidastaan.
"Okei, nyt lopetatte!" hän huusi yrittämättäkään enää säilyttää malttiaan. "Nyt riittää!"
Kuin uhmaten hänen sanojaan Amy kahmaisi vielä yhden mitallisen jauhoja ja heitti sen kikattaen Darienin suuntaan. Valkoinen pölypilvi levisi ympäri keittiötä ja laskeutui hitaasti kolmen siellä olevan ihmisen päälle.
Puhelin soi.
Darien räpytteli hetken silmiään ja yski ennen kuin alkoi etsiä katseellaan kovaäänisesti mutisten metelin aiheuttajaa. "Mitä?" hän kivahti luuriin.
Langan toisessa päässä oli hetken hiljaista ennen kuin sieltä kuului epävarmasti: "Fawkes?"
"Hobbes?"
"Terve, partneri. Ajattelin vain soittaa ja kysyä miten menee…"
"Miten menee? Miten menee?"
"… mutta jos nyt on huono hetki…"
"Meillä on täällä pienoinen tilanne", Darien sanoi kuivasti. "Jauhoja."
"Jauhoja?"
"Joka puolella."
"Fawkes, mistä…?"
"Niin että jos sinulla ei ollut mitään muuta asiaa, niin minun pitää mennä. Siivoamaan jauhoja."
"Fawk…"
"Hei hei." Darien asetti luurin takaisin paikalleen ja suuntasi kaikista epäystävällisimmän katseensa kahteen pöydän ääressä istuvaan lapseen, jotka molemmat ponnahtivat sillä sekunnilla ylös ja alkoivat sanattomina koota pöydällä olevia jauhoja yhteen isoon kasaan.
Puhelin soi uudestaan, ja hetkeä myöhemmin myös ovikello pirahti. Darien vilkuili epätietoisesti molempiin suuntiin ja lähti lopulta puhelimen suuntaan.
"Minä käyn avaamassa oven!" Will ilmoitti ja nousi tuoliltaan.
"Ei, älä!" Darien huudahti nopeasti. "Pysy paikallasi. Minä avaan oven, mutta vastaan ensin puhelimeen."
"Mutta…"
"Ei muttia! Istu paikallasi!" Darien nosti uudestaan puhelimen luurin varmana siitä, että langan toisessa päässä oli jälleen hänen työparinsa. "Haloo?"
"Fawkes, senkin untuva-aivo latvakakkonen, älä ikinä lyö Bobby Hobbesille luuria korvaan ennen kuin olet kuullut mitä minulla on sanottavana!"
"Sori", Darien mutisi. "No mitä?"
"Minun piti sanomani ennen kuin puheluni niin tylysti katkaistiin, että sinne on juuri tulossa ihmisiä. Seisovat oven takana."
Darien huokasi äänekkäästi ja ravisteli jauhoja paidastaan. "Kiitos tiedosta, Bobby. Tulin itsekin samaan johtopäätökseen, kun ovikello soi."
"Älä viisastele. Olisin voinut kertoa sen jo aikaisemmin jos et olisi katkaissut puhelua, ja miten minä olisin voinut tietää, että he soittavat…"
"Hobbes, keskustellaanko käytöstavoistani puhelimessa sitten myöhemmin? Minun pitää varmaan mennä nyt ovelle."
"Ole varovainen."
"Aina." Darien sulki jälleen luurin ja lähti kohti ulko-ovea ovikellon soidessa uudestaan, tällä kertaa kauemmin.
"Kuka se oli?" Amy tiedusteli nostaen katseensa jauhoista, joita oli parhaillaan nostelemassa kämmenillään takaisin pussiin.
"Hobbes", Darien sanoi.
"Kuka Hobbes?"
"Bobby Hobbes. Pysykää nyt täällä keittiössä, okei?"
Klo 20:55
Hobbes istui Goldassa ja tuijotti hetken puhelintaan sanattomana. Fawkes oli puhunut jotain sekavaa jauhoista. Fawkes oli lyönyt luurin häneen korvaansa!
Mitä ihmettä tuolla tapahtui? Eivätkö vehnäjauhot olleet ainoastaan pölysokeria halvempi keino löytää näkymättömiä ihmisiä?
Hobbesilla ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä sitä, sillä Rogereiden ulko-ovea lähestyi parhaillaan kaksi ihmistä, toinen kantaen mustaa salkkua, ja Hobbesin täytyi soittaa uudestaan työparilleen varoittaakseen tätä mahdollisista vaikeuksista.
"Haloo?" kuului langan toisesta päästä. Tällä kertaa ääni ei ollut aivan yhtä kärsimätön kuin edellisellä kerralla, mutta ärtynyt se oli vieläkin. Hobbes sulki silmänsä itsekin ärtyneenä. Eihän hänen mikään pakko ollut soittaa Fawkesille, mutta kuuliko hän kiitosta tuolta näkymättömältä amatööriltä? Ei. Hän sai ainoastaan luurin korvaansa!
"Fawkes, senkin untuva-aivo latvakakkonen", hän murahti, "älä ikinä lyö Bobby Hobbesille luuria korvaan ennen kuin olet kuullut mitä minulla on sanottavana!"
"Sori", hänen partnerinsa mutisi tehden täysin selväksi, ettei itse asiassa ollut tippaakaan pahoillaan. "No mitä?"
Hobbes hieroi vapaalla kädellään vasemmanpuoleista ohimoaan, jota alkoi yhtäkkiä särkeä. Mikä hitto sitä Rauhaspoikaa nyt oikein potutti? Miehen äänensävystä päätellen hän tuntui itse odottavan Hobbesilta jonkinlaista anteeksipyyntöä siitä, että tämä oli keskeyttänyt heidän jauhoprojektinsa! Hobbesia ärsytti. "Minun piti sanomani ennen kuin puheluni niin tylysti katkaistiin, että sinne on juuri tulossa ihmisiä. Seisovat oven takana."
Hänen korvaansa kantautui johtoa pitkin äänekäs huokaus. "Kiitos tiedosta, Bobby. Tulin itsekin samaan johtopäätökseen, kun ovikello soi."
Näsäviisas suurisuu… "Älä viisastele. Olisin voinut kertoa sen jo aikaisemmin jos et olisi katkaissut puhelua, ja miten minä olisin voinut tietää että he soittavat…"
"Hobbes." Darienin äänestä kuulsi jälleen hillitty kärsimättömyys. "Keskustellaanko käytöstavoistani puhelimessa sitten myöhemmin? Minun pitää varmaan mennä nyt ovelle."
Hobbes nojasi autonsa selkänojaan ja nyökkäsi vaikka tiesikin, ettei hänen ystävänsä näkisi elettä. Darien oli oikeassa. Heidän suunsoitolleen oli oma aikansa, eikä se aika ollut nyt. "Ole varovainen."
"Aina", Darien lupasi.
Hobbes lopetti puhelun ja veti aseensa esiin vyöltään. Darienin lupauksien pitäminen ei ollut aina yksistään miehestä itsestään kiinni.
Klo 20:58
Kurkattuaan ensin varovasti ovisilmästä ja nähtyään oven toisella puolella siististi pukeutuneen keski-ikäisen miehen ja naisen Darien asetti hitaasti ja empivästi kätensä oven kahvalle. Hän vilkaisi vielä kerran taakseen varmistuakseen siitä, että Amy ja Will olivat todellakin keittiössä eivätkä hänen selkänsä takana kurkkimassa. Eteinen oli tyhjä. "Okei sitten…" Darien mutisi hiljaa ja avasi oven pysyen itse niin kaukana oven suusta kuin mahdollista. Ei mitään hätää, Hobbes on tien toisella puolella.
Kynnyksellä seisova pari ei näyttänyt Darienista tippaakaan uhkaavalta. Päinvastoin. Darien oli harvoin nähnyt ihmisiä, jotka olisivat näyttäneet enemmän siivoilta ja kunnollisilta mallikansalaisilta.
Siivo ja kunnollinen mallikansalaispari mittaili häntä varpaista töyhtöön hetken sanattomina, ja vasta silloin Darien muisti hänen sen hetkisen ulkonäkönsä. Hymyillen vaisusti hän yritti jälleen ravistella jauhoja vieläkin kosteasta T-paidastaan ennen kuin kysyi mahdollisimman kohteliaasti: "Voinko olla jotenkin avuksi?"
Häntä reilusti lyhyempi mies tuntui nolostuvan tajuttuaan tuijottaneensa häntä. "Öh, niin, hyvää iltaa…"
"Hyvää iltaa", nainenkin pisti väliin.
"Olisiko teillä hetki aikaa?" mies kysyi vuorostaan.
Nainen hymyili ja kohotti kädessään olevaa lehtistä. "Haluaisimme puhua vähän uskostanne."
No niin… Darienin silmät pyörähtivät hetkeksi kattoon hänen yrittäessään pitää ilmeensä peruslukemilla. Tämä tästä vielä puuttuikin. Nyt iltani on täydellinen.
Hän otti askeleen lähemmäs ovensuuta ja nojasi ovenpieleen asettaen käsivartensa puuskaan. "Mitä uskostani?"
"Tuota, niin…" mies tarjosi Darienille lehtistä räpyteltyään hetken silmiään. "Tästä vihosta voitte lukea…"
Darien huokasi ja ravisti päätään yrittäen loihtia kasvoilleen jotain hymyn tapaista. "Kiitos, mutta ei kiitos."
"Mutta jos…"
"Näkemiin, ja hyvää illanjatkoa." Darien tarttui oveen sulkeakseen sen, mutta jokin pidätteli häntä – ovi jäi noin viisitoista senttiä raolleen. Mies vilkaisi alas katsoakseen, olivatko Jumalan sanansaattajat todellakin turvautuneet ikivanhaan jalka oven väliin -temppuun, jonka nimeen kaikki hänen sarjakuviensa myyntitykit vannoivat, mutta oven välissä ei ollut mitään.
Työlästyneenä Darien kiskaisi ovea tällä kertaa voimakkaammin, mutta vieläkään hän ei onnistunut sulkemaan sitä. Jokin piti ovea auki. Hän nosti katseensa takaisin ei-toivottuihin vieraisiinsa, joiden kasvoilta kuvastui utelias hämmästyneisyys.
Ennen kuin Darien kerkesi sanoa yhtään mitään, ovi tempaistiin voimakkaasti selälleen, ja hän enemmänkin vaistosi kuin tunsi jonkin kulkevan hänen ohitseen.
"Mitä helvettiä…?" nainen mutisi tyrmistyneenä unohtaen täysin millä asialla hän oli sinä iltana.
Darienilta kesti hetken toipua yllätyksestä, mutta sitten hämmästys uhkasi vaihtua paniikiksi. "Kiitos ja hei hei", hän sanoi kiireesti ovensuussa seisovalle parille ja vetäisi oven kiinni.
Arnaud! Arnaud oli päässyt yllättämään hänet, ja nyt hän oli sisällä talossa!
Keittiöstä kuuluva Amyn pelästynyt kiljahdus hoputtajanaan Darien ryntäsi paikan päälle antaen samalla Elohopean muuttaa hänen silmänsä näkymättömiksi nähdäkseen vastustajansa.
Keskellä keittiön kaaosta seisoi Will katsellen säikähtäneesti sisartaan, joka yritti päästä vapaaksi Arnaud'n voimakkaasta – ja näkymättömästä – otteesta. Lopulta poikaan tuli eloa ja hän syöksähti keittiön pöydän luo tarttuen edelleen avonaiseen vehnäjauhopussiin ja heitti sen koko sisällön kamppailevan kaksikon päälle.
"Merde…" kuului jauhopilven keskeltä juuri ennen hillitöntä yskimistä ja köhimistä. Jauhojen asetuttua Darien huomasi ilokseen, ettei tarvinnut enää Elohopean apua nähdäkseen Arnaud'n, joka oli yltä päältä jauhoissa.
"Fiksusti tehty, Will", hän kehaisi ennen kuin iski nyrkkinsä suunnilleen sinne, missä uskoi toisen miehen kasvojen olevan. Siltä suunnalta kuuluva voihkaisu vahvisti arvelut. Arnaud'n otteesta vapautunut Amy ryntäsi niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi toiselle puolelle keittiötä.
"Daharien!" Will huudahti. "Auta meitä!"
"Se oli aikomuksena." Darien iski uudestaan, tällä kertaa Arnaud'n alavatsaan.
"Varo!"
Darien kuuli Amyn varoituksen, mutta liian myöhään. Hän katsoi lasten suuntaan ja näki tytön osoittavan hänen taakseen, mutta ennen kuin hän ehti kääntyä ympäri, hänen selkäänsä suunnattu terävä potku lennätti hänet suoraan lattialle.
Niitä olikin kaksi… hän mietti tokkuraisesti.
"Darien!" Amy kiljaisi jälleen kerran hätääntyneen kuuloisesti.
Kaksi yhtä vastaan…Darien mietti vieläkin leuka lattiassa. Ei ole reilua… Missä hitossa Hobbes on?
"Darien, auta!" Amy kiljui, mutta Darien makasi vieläkin liikkumattomana lattialla.
Sori, muksu, mutta minusta ei ole sinulle nyt avuksi. Kaikkein järkevintä on nyt vain odottaa. Jos nousen ylös, saan molemmat tyypit kimppuuni, mutta jos he pitävät minua tajuttomana, voin päästä ehkä yllättämään heidät.
Darienin ajatukset tekivät 180-asteisen käännöksen, kun hän kuuli jonkun naksauttavan aseen varmistimen pois päältä jossain hänen päänsä yläpuolella.
Voi räkä…
Hän kierähti nopeasti sivuun kampaten hänen vierellään seisovan miehen. Tämä lensi lattialle huudahtaen ällistyneesti, mutta ei kuitenkaan menettänyt tajuntaansa vaan nousi saman tien pystyyn etsien asettaan. Darien oli kuitenkin jo miehen ilmalennon aikana pannut tyytyväisenä merkille, että kyseinen ase oli liukunut suoraan keittiön työtason alle, aina takaseinälle asti. Sitä ei saisi sieltä pois ilman kättä pidempää.
Darienin kimppuun hyökännyt mies ei kuitenkaan ollut nähnyt tilannetta Darienin tavoin lattian tasolta, joten hän yritti tavoittaa asetta kädellään. Darien kierähti selälleen ja syöksähti kohti miestä, mutta ikävä kyllä hän ei muistanut Arnaud'n läsnäoloa ennen kuin sai voimakkaan iskun päähänsä. Hän tuupertui jälleen kerran lattialle iskien leukansa parkettiin. Hän puri kieleensä yrittäen parhaansa mukaan estää tuskanparahduksensa. Ehkä kannatti teeskennellä vielä kerran tajutonta, nyt kun asekin oli turvallisesti poissa näköpiiristä.
"Anna sen olla", hän kuuli Arnaud'n sanovan toiselle miehelle. "Minulla on lapset. Mennään jo. Ota sinä toin… aaauh! Pikku perhana puri minua! Ota sittenkin tämä poika."
Darien avasi silmänsä kuullessaan askeleiden loittonevan ja nousi voihkaisten ylös samaan aikaan kun kuuli ulko-oven aukenevan. Hän kiirehti eteiseen ja huokasi helpotuksesta kuullessaan ulko-ovelta tutun äänen: "Okei, luonnonoikut, päästäkää lapset kiltisti menemään tai tulee rumaa jälkeä."
Darien pysähtyi hetkeksi oven toiselle puolelle miettien, olisiko hänestä enemmän apua Hobbesille sisällä vai ulkona. Joskus hänen läsnäolonsa tuntui ainoastaan pahentavan asioita, ja sitten hänen työparillaan olisikin yhtäkkiä kolme ihmistä suojeltavana kahden sijasta. Ulkoa alkoi kuulua huutoa ja mätkimistä, ja vielä muutaman hetken mietittyään hänen uteliaisuutensa voitti ja Darien kurkisti ovensuusta ulos muututtuaan ensin näkymättömäksi.
Amy ja Will kyyhöttivät sivumpana, ja vaikutti siltä, että Hobbes potki näkymätöntä ilmaa. Toinen mies seisoi lasten takana pidellen heitä molemmin käsin aloillaan.
"Hei, Fawkes, koska tahansa olisi hyvä aika…" Hobbes huudahti, ja virnistäen Darien suuntasi kovan iskun miehen takaraivoon. Kiroten mies kaatui maahan ja Darien upotti nyrkkinsä hänen leukaansa. "Siivoa suusi, täällä on pieniä lapsia." Hän potkaisi miestä vielä vatsaan varmistuakseen että mies oli tällä kertaa tajuton ja antoi sitten Elohopean pudota päältään kääntyessään päin äsken mainitsemiaan lapsia, jotka molemmat tuijottivat häntä suu auki.
"Tulkaa takaisin sisälle, nopeasti nyt!" Darien huusi ottaessaan jo itsekin juoksuaskelia kohti ovensuuta. "Lukitkaa ovi älkääkä avatko sitä ennen kuin minä sanon. Okei?"
Amy ja Will tottelivat mielihyvin. Darien kääntyi taas kohti pihaa ja huomasi Hobbesin makaavan maassa pidellen kylkeään. Arnaud ei vaikuttanut olevan enää paikan päällä, ja silmien elohopeoiminen ainoastaan vahvisti asian.
"Hobbes!" Darien juoksi työparinsa luo. "Mihin hän meni?"
"Minä voin ihan hyvin, kiitos kysymästä…" Hobbes mutisi nousten istualleen.
Darien toisti kysymyksensä, mutta Hobbes ainoastaan ravisti päätään. "Fawkes, unohda nyt hetkeksi Arnaud ja käy laittamassa tuo toinen mäntti rautoihin ennen kuin molemmat pääsevät karkuun."
Napattuaan käsiraudat partneriltaan Darien juoksi tyrmäämänsä miehen luo, napsautti hänet rautoihin ja alkoi raahata tokkuraista miestä kohti pakua. Pihatien päässä Hobbeskin selvisi auttamaan, ja yhdessä miehet sysäsivät hänet Goldan takaosaan ja lukitsivat oven.
"Okei", Darien hengähti. "Mennään hakemaan lapset."
"Hei, Fawkes?" Hobbes kysyi miesten lähtiessä ylittämään katua.
"Hmm?"
"Nätti kampaus."
"Hobbes…"
"Eikä minulla ole ikinä kameraa mukana kun sitä tarvittaisiin."
"Okei…"
"Sitä minä vaan, että Mona kyllä pettyy, kun kuulee että olet vaihtanut kempparia…"
"Hauska tyyppi", Darien mutisi irrottaessaan pingviinipinnin. Hänen olkapäälleen tippui jauhoja. "Missä hitossa sinä oikein viivyit, Hobbes?"
"Hei, käsky kuului että heidän pitää ensin tulla ulos asti, muistatko?"
"Ai… No, sellaiset ohjeet tahtovat unohtua, kun joutuu melkein ammutuksi."
"Puhutaan siitä myöhemmin. Mennään nyt sisälle ja tehdään muutama puhelu…"
Klo 8:45
Toukokuisessa San Diegossa oli alkamassa jälleen yksi hellepäivä, joka oli tällä kertaa harvinaisen kuuma jopa Etelä-Kalifornian mittapuun mukaan. Balboa Parkin monenlaiset kukat olivat puhjenneet täyteen kukoistukseen ja ihmiset, joilla oli vapaapäivä, alkoivat heräillä ja suunnitella päivää rannalla tai ehkä Sea Worldissa.
Darien Fawkesilla ja Bobby Hobbesilla ei ollut vapaapäivää. He istuivat kuumimmassa keskustassa sijaitsevan Harding Buildingin toisen kerroksen työhuoneessa ja hikoilivat.
"Miten niin palkankorotuksen?"
Darien katsoi hämmästyneenä vieressään istuvaa partneriaan, joka riisui parhaillaan takkiaan. "Sinun jos kenen olisin luullut tietävän, mitä 'palkankorotus' tarkoittaa."
"Nyt loppuu se suunsoitto. Tarkoitin vain, että miksi sinun pitäisi saada palkankorotus. Minä olen vanhempi ja kokeneempi agentti, minä jos kuka ansaitsen…"
"Riittää", Virkailija keskeytti. "Kummallekaan teistä ei ole tiedossa palkankorotusta, ei ainakaan ennen kuin Chrysalis saadaan kiinni."
"Koko Chrysalisko? Tiedättekö yhtään, kuinka laaja järjestö se on, pomo?" Hobbes kysyi. "Voin sanoa että laaja."
"Tosi iso", Darien nyökkäsi.
"Ja kuinka laaja joukko teidän kimppuunne hyökkäsi eilen?"
Hobbes yskähti.
"Mitä sanoit, agentti Hobbes?"
"Kaksi, sir."
"Kaksi joukkoa?"
"Ei, kaksi ihmistä. Miksi te kysytte, kun kuitenkin tiedätte…?"
"Kaksi ihmistä", Virkailija sanoi merkitsevään äänensävyyn.
"Mutta toinen niistä oli Arnaud!"
"Joka pääsi karkuun."
"Niin pääsi. Mutta hän oli näkymätön…"
"Aivan niin, näkymätön", Virkailija nyökkäsi Hobbesille. "Mistähän olen saanut päähäni, että osaisit käsitellä näkymättömiä ihmisiä."
"Lopetitteko jo?" Darien kysyi ärtyneenä.
"Niin, ja Fawkes…" Virkailija kohdisti huomionsa toiseen mieheen. "Näkymättömästä puheen ollen, pitääkö paikkansa, että lapset näkivät sinun muuttuvan jälleen näkyväksi aivan heidän vieressään?"
"Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Raahata heidät takaisin taloon näkymättömänä? Varsinkin, kun yksi näkymätön henkilö oli juuri kiskonut heidät ulos?"
"Hyvä huomio", Hobbes nyökkäsi.
"Sanoivatko he sitten jotain siitä?" Darien tiedusteli.
"He ovat lapsia", Virkailija murahti. "Tietenkin he sanoivat."
"Ja vanhemmat?"
"No… lapsillahan on tunnetusti vilkas mielikuvitus, vai mitä?" Virkailija hymähti.
"Mitä nyt sitten tapahtuu?" Darien kysyi. "Kun me emme saaneet kuin yhden tyypin kiinni, niin lapset ovat vieläkin…"
"He ovat nyt vanhempineen turvatalossa", Virkailija sanoi nojaten taaksepäin tuolillaan. "Heillä on jatkuvasti kaksi agenttia turvanaan, ja he pysyvät siellä kunnes… kunnes saamme Chrysalisin kiinni. Ne tärkeät tyypit", hän lisäsi ennen kuin Darien ja Hobbes kerkeäisivät jälleen kertoa hänelle organisaation laajuudesta.
Darien nyökkäsi. "Kuten Starkin?"
"Kuten Starkin."
"Jos saisin sen tyypin käsiini…" Darien mutisi synkästi. "Olen ihan muistavinani, että hän lupasi jättää lapset rauhaan heidän aikuisikäänsä asti."
Virkailija kohotti kulmiaan. "Mistä lähtien sinä olet luottanut Jared Starkin sanaan?"
Darien kohautti olkapäitään.
"Ehkä tämä ei ollutkaan Starkin idea", Hobbes ehdotti. "Mistä sitä tietää vaikka Starkillakin olisi omat esimiehensä Chrysalisissa. Vielä suurempi mäntti."
"Hmm", Virkailija murahti. "No, sillä ei ole loppujen lopuksi suurtakaan väliä kenen idea tämä oli. Mutta te kaksi, te voitte mennä nyt."
"Kuinka?"
"Häh?"
"Lähtekää. Saatte loppupäivän vapaaksi."
Darien ja Hobbes vilkaisivat toisiaan ja kohottivat sitten olkapäitään.
"Oletteko te kunnossa, pomo?" Hobbes tiedusteli kohteliaaseen äänensävyyn.
"Kutsunko Hoitajan?" Darien kysyi.
"Äh…" Virkailija heilautti kättään. "Olittehan te sentään eilen ylitöissä… Mutta Hobbes, sinä menet turvatalolle illalla kuuden aikaan."
Hymy hyytyi Hobbesin kasvoilta nopeasti. "Anteeksi? Turvatalolle?"
Virkailija nyökkäsi. "Vapautat siellä olevat agentit ja varmistat, että Rogerit ovat turvassa yön ajan."
"Ja Fawkes?"
"Mitä Fawkesista?"
Hobbes kurtisti kulmiaan. "Eikö hän tule mukaan?"
"Ei tällä kertaa." Virkailija ravisti päätään. "Tulimme siihen lopputulokseen, että jos haluamme lapsien unohtavan, mitä he näkivät, Darienin pitää pysyä kaukana heistä."
"Hei, sehän käy minulle", Darien virnisti. "Siis älkää ymmärtäkö väärin, mukavia lapsiahan he olivat, mutta pidän kuitenkin enemmän vapaapäivistä."
Virkailija nyökkäsi ja viittasi sitten miehiä poistumaan huoneestaan. "Nyt voitte lähteä viettämään vapaapäiväänne. Menkää vaikka eläintarhaan. Näkemiin."
Darien ja Hobbes nousivat tuoleiltaan ja alkoivat ottaa askeleita kohti ovia. "Äh…" Hobbes mutisi. "En minä ole mikään lapsenvahti."
Darien huokasi tarttuessaan ovenkahvaan. "Hobbes, nyt sentään vanhemmatkin ovat paikalla. Eikä sinun tarvitse olla ainakaan huolissasi siitä, että Amy haluaisi tehdä sinunkin tukkaasi kampauksia", hän lisäsi virnistäen ja katsoi merkitsevästi Hobbesin kaljuuntuvaa päälakea.
Virkailijan huoneen ovi paukahti kiinni, ja huoneen omistajalta jäi kuulematta Hobbesin pisteliäs vastaus. Hän viittasi vierellään seisovalle Ebertsille ja pyysi tätä valitsemaan hänelle Alexin puhelinnumeron miettien samalla, miten kertoisi naiselle, että hän tulisi viettämään illan ja yön Hobbesin seurassa.