
"Heips. Min� olen Ibn Isaac ox, ja kannan kutsumanimea Ike. En kyll� tied� miksi omistajani on minua Ikeksi ruvennut kutsumaan, mutta h�ll� v�li�, ihan kivaltahan tuo kuulostaa, jopa n�in hevosen n�k�kulmasta. Sukupuoleltani olen (kuten moni on jo varmasti osuvasti huomannutkin) ori, t�llainen 3-vuotias hurmuripoika. Rotuni on arabialainen t�ysiverinen ja verilinjani polveutuvat suoraan Egyptist�. Egyptil�ist� verilinjaa edustan siis. V�rilt�ni olen s�ihkyv� kimo, vaikkakin noita tummia painttauksia onkin siell� t��ll�. Jotain ihmeen sukkiakin olen kuullut minulla olevan, kuulemma kolmessa jalassa, molemmissa takajaloissa ja oikeassa etujalassa. Kaikkea ne ihmiset keksiv�tkin, hevosella muka sukkia! Erityisesti minua h�iritsee se, ett� vasemman etujalkani kavio on musta. Mik�p� siin� jos nuo muutkin olisivat mustia, mutta ett� muut ovat valkoisia! Kauhea v�rivirhe.. S�k�korkeutta minulle on kertynyt huimat 152cm, vaikka ik�� onkin vasta 3 vuotta. Synnyin 26.6.06 Egyptiss�, El Fayer Farmilla, josta sitten l�hdin Suomeen melkein heti vieroituksen j�lkeen. Juokseminen on aina ollut intohimoni, kuten kaikilla sukuni hevosilla. Onneksi minusta ei edes yritetty tehd� sellaista koulukiemuroita v��nt�v�� pelle�, luojalle kiitos siit�. Ihmiset kutsuvat minua stayeriksi, koska juoksen pitki� matkoja laukkakisoissa. Rekisteritunnusta minulla ei viel� ole, mutta onneksi minut rekister�id��n pian, joten sit� odotellessa taidan lopettaa t�m�n turhan jauhamisen ja p��st�� sinut tutustumaan sivuihini tarkemmin, ja sit� kautta tietenkin itseeni. N�in lopuksi viel� sellainen pikku huomautus, ett� s�p�t tammavieraat ovat aina tervetulleita..."
� Omistajani Yumen'n saat kiinni osoitteesta: [email protected]
� Vieraile ihmeess� my�s upeassa kotitallissani Le Ch�teau d'Escaillonissa.
� Hoitajanani toimii: Mague (:
IKE VALITTIIN LAUKKA-ARABIEN LIITON TAMMIKUUN ~07 ARABIKSI!
"P��timme yhteistoimin valita ox-orisi Ibn Isaac:n ensimm�iseksi LAL:n kuukauden hevoseksi, onnea!
P��t�kseemme vaikutti hevosen komean kisauran ja siistien sivujen lis�ksi linkitetty LAL:n banneri, johon olemme muutenkin t�rm�nneet vain harvoilla sivuilla (;"




i. Ibn Assad ox (evm) (stayer)
|
ii. Dun All Shaq ox (evm)
|
iii. Ibn Huzull ox (evm)
|
|
iie. Bint Takwa ox (evm)
|
|
ie. Haziz Hall ox (evm)
|
iei. Shams All Favev ox (evm)
|
|
iee. Lakib Bazall ox (evm)
|
e. Niuw Ell Bazall ox (evm) (stayer)
|
ei. Bijon Ell Zur ox (evm)
|
eii. Ell Sharoukh ox (evm)
|
|
eie. Shams All Favev ox (evm)
|
|
ee. Ibn Amon Ra ox (evm)
|
eei. Duz Halim ox (evm)
|
|
eee. Shams Gambleh ox (evm)
|


� i. Ox-ori Ibn Assad ox-2.6.1998
Iken is� Ibn Assad ox on erinomainen laukkahevonen, ja kuuluukin Egyptin laukkaurheilun k�rkiluokkaan. Kuten poikansakin, on t�m� ori v�rilt��n kimo tummin painttauksin. Sen tasainen luonne ja loppumaton k�rsiv�llisyys on saanut sen pysym��n t�ysp�isen� juoksijana, jolla on silti voitonhalua ja omanarvontuntoa vaikka muille jakaa. T�m� onkin yksi ominaisuus, jonka se on periytt�nyt monille j�lkel�isist��n. Upeiden juoksijanlahjojensa lis�ksi sill� on erityisen hyv� runko, ja sek� kiitosta ett� menestyst� on tullut my�s n�yttelykehist�. Ori on periytt�nyt paljon hienoja j�lkel�isi�, joista monet ovat p�rj�nneet laukkaradoilla, toiset paremmin, toiset huonommin.
x pic
pic
pic
© Michael Byatt Arabians (luvat kysytty ja saatu!)
� e. Ox-tamma Niuw El Bazall ox-8.2.1996
Iken em� Niuw Ell Bazall tunnetaan Egyptiss� erityisen hyv�n� periytt�j�n�, eik� suotta. Melkein kaikille j�lkel�isilleen se on periytt�nyt hyv�n luonteensa lis�ksi my�s kest�v�n kunnon sek� erinomaisen kilpailuvietin. T�m� kimo tamma on menestynyt laukkaradoilla kohtalaisesti, mutta sen tiedet��n olevan hieman hermostunut juoksija ja osa l�hd�ist� onkin keskeytynyt tamman oikutellessa. Voittoja se on haalinut jonkin verran, vaikkei ehk� aivan k�rkijuoksijoihin kuulukaan. N�yttelykehiss� tamma on saanut paljon kiitosta sek� hyv�n k�yt�ksen, ett� erinomaisen rakenteensa ansiosta. Vaikka t�m� tamma onkin laukkaradalla hieman hermostunut ja holtiton, niin radan ulkopuolella se on oikea tasaisen luonteen perikuva.
x pic
pic
pic
© Whitebrook Arabians (luvat kysytty ja saatu!)


Ike l�hti Egyptist� mukaani taysin sattuman kaupalla. Olimme yst�vieni kanssa lomalla Egyptiss�, ja loman puoliv�liss� p��timme menn� vierailemaan er��seen paikalliseen laukkahevosia kasvattavaan siittolaan nimelt� Ell Fayer. Farmi oli kuuluisa hyvin laukkauralla menestyneist� arabialaisistaan, ja koska olen aina ollut hyvin innokas laukkaurheilu-fani ja jopa jockey er��ll� siittolalla kotimaassani, odotin k�rsim�tt�m�sti p��sy� tilalle ja hevosten n�kemist�. Farmilla oli samaan aikaan avoimien ovien-p�iv�t, joissa farmin omistajat ja ty�ntekij�t esitteliv�t hevosiaan, koulutusmenetelmi��n ja pitiv�t huutokaupan uusista laukkalupauksistaan. Saapuessamme tilalle meid�t otti vastaan hyvin miellytt�v�, tummatukkainen nainen joka tervehti meit� englanniksi ja l�hti kierr�tt�m��n ymp�ri tallialuetta. Alue oli valtava, valkoisen p��rakennuksen takaa avautui esiin hehtaarettain vihre�� laidunta, jossa laidunsi monta hurmaavan kaunista arabialaista t�ysiverist�. Tuota maisemaa olisi voinut tuijottaa i�isyyden, mutta samassa meid�t jo komennettiinkin sis�lle tallirakennukseen, jossa oli k�ynniss� tilan hevosten esittely. Hevosia esiteltiin my�s maneesissa, mutta osa hevosista oli omissa karsinoissaan, n�it� olivat suurimmaksi osaksi kantavat tammat ja tammat joilla oli maitovarsoja. Tilan omistaja joutui menem��n auttamaan talliapulaisiaan hevosten esittelyss�, joten saimme j��d� katselemaan itseksemme tallissa olevia hevosia. Hevoset olivat toinen toistakin upeampia, kiilt�vine karvoineen ja hulmuavine harjoineen. Samassa katseeni osui kuitenkin tallin nurkassa olevaan karsinaan, jossa oven yli kurkki tallin ainoa kimo tamma. Kun k�velin l�hemm�s katsoakseni tammaa tarkemmin, huomasin, ett� t�ll� oli vieress��n pieni varsa. Varsa oli tummakarvainen, ehk� jopa hieman sinert�v�, tosin t�m�n tummassa karvapeitteess� oli siell� t��ll� valkoisia karvoja, joten varsasta tulisi oletettavasti aikuisena kimo, kuten em�st��nkin. Tarkemmin tiirattuani huomasin varsan olevan ori. Sill� oli suuret tummat silm�t, jotka tuijottelivat uteliaasti karsinan l�helle tulleita ihmisi�. V�h�n v�list� se k�vi imem�ss� em�ns� utareita, ja tullen sitten takaisin tiiraamaan karsinan l�hell� olevia ilmestyksi�. Rakastuin varsaan heti, ja p��tinkin menn� juttelemaan tarkemmin sen syntyper�st� omistajan kanssa. Farmin omistaja l�ytyi tallin toimistosta puhumassa puhelimeen, joten odotin kohteliaasti puhelun loppua ennen kuin esitt�isin kysymykseni. Puhelun loputtua omistaja kysyi minulta yst�v�llisesti mit� asiani koski. Selitetty�ni omistaja kertoi varsan tulevan hyv�st� laukkasuvusta, varsinkin varsan is� oli hyvin kuuluisa ja suosittu siitosori Egyptiss�. Varsan em� oli h�nen omansa, ehk� hiukan lainen pettymys noin laukkauraa ajetellen, mutta oikea aarre hyviin j�lkel�isiin katsoen. Ennen kuin ehdin hillit� itseni, kysyin oliko varsa myt�v�n�. Omistaja naurahti innokkaalle ilmeelleni ja kertoi varsan olevan myynniss�, kunhan hinnasta sovitaan. Siltik��n ihan pilkkahintaan tuo varsa ei l�htisi, sill� se oli oikea tulevaisuuden lupaus, helmi simpukassa. Juttelimme omistajan kanssa viel� pitk��n omasta taustastani ja varsan kasvatuksesta, ja lopulta omistaja tuli siihen lopputulokseen ett� olisin sovelias ihminen varsan uudeksi omistajaksi ja kasvattajaksi. Seuraavana p�iv�n� myyntipaperit oli jo kirjoitettu, ja el�inl��k�ri oli k�ynyt tutkimassa varsan ja todetakseen sen terveeksi. Valitettavasti varsa ei voinut l�hte� viel� mukaani kotimaahani, sill� se ei ollut viel� vieroitettu em�st��n, joten palasin kotimaahani ilman varsaa. Kun sitten vieroituksen aika koitti ja kaikki oli sujunut hyvin, tuli varsa lentokoneella kotimaahani, jossa aloin kouluttaa siit� uutta laukkahevosta itselleni. Nyt ollaankin sitten jo nykyp�iv�ss�, kaikki on sujunut hyvin ja pian oriini kisakausi alkaa. Pit�k��h�n peukkuja!


x pic
pic
© McDonald Arabians (luvat kysytty ja saatu!)


yleisesti:
Ike on charmikas ja elegantti ori, jolta l�ytyy temperamenttia ja luonnetta moneen l�ht��n. Se on juuri niin ori, kuin vain voi kuvitella. Kiivas ja tulinen, sek� usein my�s dominoiva, joskin ei mahdoton hallita. Se suhtautuu varautuneesti vieraisiin, ja uhittelee jokaiselle, joka uskaltaa tunkeutua sen reviirille, esim. laitumelle tai sen omaan karsinaan. Ike ei omaa erityisi� "pahoja tapoja", mutta huomauttaa kyll� jos joku asia ei ole sen mieleen. Tyytym�tt�myytens� se osoittaa yleisesti napakalla n�ykk�isyll� tai kohottamalla takakaviotaan.
hoitaessa:
Ike on karsinassaan usein hyvin levoton, vaikka sill� ei olisi mit��n erityist� h�t��. Harjatessa se kannattaakin sitoa riimun ja riimunnarun avulla kiinni, sill� muuten harjaamisesta ei tule oikein mit��n. Se nauttii kyll� harjauksesta, mutta kiivaan luonteensa takia se ei oikein jaksa seist� paikallaan ja rentoutua. Mahan alta Ike on eritt�in herkk� ja vatsanalusta voidaankin j�tt�� harjaamatta, ja pyyhki� pehme�ll� r�till� enimm�t liat pois. Kavioiden puhdistaminen voi olla melko hankalaa, sill� se ei jaksa pit�� kaviota tarpeeksi kauaa ylh��ll�, vaan polkaisee sen takaisin maahan. Varusteita puettaessa Ike on vastoin luonnettaan melko rauhallinen. Kuolaimet se ottaa suuhunsa ilman ongelmia, ja pit�� p��ns� alhaalla suitsia puettaessa. Satulan laitto on helppoa satulavy�n kirist�miseen asti. Silloin Ike alkaa pullistelemaan ja luimii pahaenteisesti. Lopulta se kuitenkin luovuttaa ja antaa kirist�� satulavy�n. Pinteleiden tai muiden suojien laitto ei ole mink��nlainen ongelma. Loimittaessa Ike seisoo yleens� rauhallisesti paikallaan, joskin pient� steppausta saattaa ilmet�. P��tt�v�isell� ja k�rsiv�llisell� ty�skentelyll� saa tuloksia aikaan!
taluttaessa:
Ike k�ytt�ytyy yleens� kunnolla taluttaessa, joskin joskus se saattaa kokeilla taluttajaansa, esim. jumittumalla paikalleen kielt�ytyen liikkumasta, tai tehden �kkipikaisen hypyn sivulle, tai pahimmassa tapauksessa hypp��m�ll� pystyyn. Ike� pit�� taluttaa aina orikuolaimen kanssa, jotta siihen saisi edes jonkinlaista tuntumaa. Se riist�ytyy harvoin k�sist�, tai rupeaa rynnim��n, mutta laitumelle menness� n�in voi hyvinkin tapahtua.
laukkaradalla:
Ike on laukkaradalla elementiss��n. Sen jokainen lihas keskittyy t�ydellisesti juoksuun, mutta sill� on paha tapa meinata juosta itsens� heti alussa loppuun. Siksi jockeyn on oltava tarkkana, ettei anna orin p��st� niskan p��lle. Iken vahvuutena on, ett� mik�li sit� saa pidelty� juoksun alkumatkassa k�rjen tuntumassa, se nousee helposti k�rkeen viimeisest� kaarteesta. Juoksuhalunsa ori on ilmiselv�sti perinyt is�lt��n! Se inhoaa katsoa muita juoksevia hevosia edess��n, t�ss� on varmaan p��syy siihen, miksi se haluaa heti alussa k�rkeen. Jos Iken kanssa aikoo k�ytt�� raippaa, saa olla eritt�in varovainen. Se on hyvin herkk� kyljist��n ja huomauttaa kyll� liian kovak�tisest� raipan k�yt�st�. Raippaakin kohtuudella siis!
trailerissa:
Ike on luonteestaan poiketen melko rauhallinen kuljettamisen aikana, eik� juuri vastustele traileriin menoa, eik� kuljetusta. Yleens� se nuokkuu p�� alhaalla silm�t puoliummessa, kun ollaan esim. v�h�n pidemm�ll� matkalla. Trailerin seiniin on laitettu silti kumimatot, varmuuden vuoksi. Pari kertaa on k�ynyt niinkin, ett� jos esim. auto tekee liian pikaisen jarrutuksen, tai ennalta arvaamattoman k��nn�ksen, se saattaa n�rk�styksiss��n potkaista trailerin sein��, ihan vain huomauttaakseen. Trailerista poistumisenkin ori hoitaa kunnialla.
laitumella:
Ike on laitumella melkein aina johtajaoriin asemassa, sill� herra tuppaa olemaan hieman dominoiva persoona. Varsat se laittaa ensit�ikseen j�rjestykseen, heti kun vain laitumelle p��see, eik� hyv�ksy itse��n vanhempia oriita laitumella ollenkaan. Mik�li ori on laitumella samaan aikaan tammojen kanssa, se pit�� tammoja tiukasti silm�ns� alla, eik� hyv�ksy, jos joku tammoista yritt�� l�hte� harhailemaan. Juomapaikalla se tahtoo olla aina ensimm�isen�, jokainen laitumen hevosista voi odottaa napakkaa puraisua, mik�li alkaa etuilemaan, tai muuten panemaan hanttiin. Ike ei varsinaisesti koskaan vahingoita ket��n lajikumppaneistaan laitumella, mutta pit�� kyll� huolen ett� varmasti saa haluamansa.
treeneiss�:
Treenit ovat tammojen ohella Iken intohimo. Se rakastaa aikaisia aamutreenej�, mik�li ruoka on jo tarjoiltu. Treeniradalla Ike k�ytt�ytyy kuin oltaisiin valmistautumassa suureenkin kisaan, joten ratsastajan pit�� olla tarkkaavainen, ettei ori yht�kki� l�hde viem��n. Joskus Ike tymp��ntyy pid�ttelyst� niin paljon, ett� hypp�� pystyyn, tai rupeaa pukittelemaan yritt�en pudottaa ratsastajansa. T�m� ei kuitenkaan ole jokap�iv�ist�. Yleens� Ike rauhoittuu alkuhuuman j�lkeen ja kuuntelee ratsastajansa ohjeita. Rauhallisella ja ymm�rt�v�isell� k�ytt�ytymisell� t�st�kin selvit��n!
maastossa:
Ike on maastossa t�ydellinen hermokimppu. Pienikin rasahdus tai oksan katkeaminen saa sen s�ihk�ht�m��n pahanp�iv�isesti ja juoksemaan pakoon. T�m�n takia Iken kanssa voi l�hte� maastoon vain ja ainoastaan jonkun toisen hevosen, tai tutun ja eritt�in rauhallisen ratsastajan kanssa. Toisen hevosen kannattaa olla t�ydellisen maastovarma, koska k�yt�ksell��n se rauhoittaa Ike� huomattavasti. Maastossa saa kuitenkin olla todella tarkka Iken kanssa, jos ei halua l�yt�� itse��n ojanpohjalta.
tammojen l�hell�:
Kuten kaikki varmaan ymm�rt�v�t, ovat tammat Iken rakkaus ja intohimo. Niiden l�hell� sill� on kova tarve p��st� esittelem��n parhaita puoliaan. Yleens� ori kulkee kaula kaarella, h�nt� korkealla ilmassa viuhtoen ja hirnuen kime�sti tammojen suuntaan. Taluttajalle voi olla hieman ongelmallista taluttaa oria tammojen l�helt� pois, niin hanakasti se niiden luo haluaa. Mutta tutun ihmisen kanssa t�m�kin yleens� onnistuu.
Huomattavaa k�yt�ksess�:
Iken kanssa on huomattava, ettei se sied� lapsia ollenkaan. Lapsille se luimistelee, n�ykkii, potkii, tai pahimmassa tapauksessa hy�kk�� p��lle. En tied� mist� t�m� tapa on tullut, mutta kunnioittakaamme oria, ja antakaamme sen pysy� lapsista kaukana, niin on kaikille parasta.


Ei viel� j�lkel�isi�..
Ori siirtyy jalostusk�ytt��n kunhan saadaan ensin v�h�n noita kisatuloksia haalittua, mahdollisesti kolmivuotiskautensa loputtua. Astutusvarauksia voi mailata jo nyt etuk�teen, mik�li ori kiinnostaa.
Vaatimuksia tammalle:
-tamman t�ytyy olla v�h. 4-vuotias
-tammalla t�ytyy olla v�h. 10 kisatulosta, mielell��n ainakin 3 sijoittumista
-Olisi hyv�, jos tamma edustaisi samaa rotua, ja samaa suuntausta (ei pakko, k�yt�ss� my�s risteytyksiin)
-Tammalla t�ytyy olla suht. koht. hyv�t ja selv�t kuvat, ori ei astu kuvattomia/piirretyill� kuvilla olevia tammoja.
-Tamman sivujen t�ytyy olla valmiit, eiv�tk� ne saa olla expagessa, firmalassa, tai tehty valmisleiskaan.


Sile�laukka, stayeri
44: 8-6-3-4
vs. 146 400v�
Kolmivuotiskausi:
3/8 5000v� - Ghazi Arabians (20.7.06): 2000m LJ Kutsu
6/8 - Donovan Thorougbreds (3.8.06): 2000m LJ Kutsu
5/9 - Winston Thoroughbreds (8.8.06): 3200m LJ Kutsu
1/10 7000v� - Sid�ral (2.8.06): 3200m LJ Kutsu
1/9 5000v� - Sid�ral (5.8.06): 3200m LJ Kutsu
3/7 2000v� - Sid�ral (8.8.06): 3200m LJ Kutsu
1/9 5000v� - Sid�ral (11.8.06): 3200m LJ Kutsu
6/10 - Bartian Quarterhorse (1.9.06): 2000m LJ Kutsu
4/9 3000v� - Agave Park (3.9.06): 1800m LJ Kutsu
5/9 - Agave Park (30.8.06): 2000m LJ Kutsu
6/15 - Donovan Thoroughbreds (14.9.06): 2400m LJ Kutsu
5/15 1000v� - Donovan Thoroughbreds (6.9.06): 2000m LJ Kutsu
4/9 3000v� - Agave Park (3.9.06): 1800m LJ Kutsu
4/7 2000v� - Ninja (20.10.06): 3500m LJ Kutsu
1/20 5000v� - Southern E Arabs (8.10.06): 2300m LJ Kutsu
2/15 8000v� - Ninja (28.11.06): 2400m LJ Kutsu
5/14 500v� - Elgwir Arabians (15.01.06): 2300m LJ Kutsu
8/15 - Southern E Arabs (11.01.06): 2500m LJ Kutsu
2/13 5000v� - Elgwir Arabians (10.01.06): 2300m LJ Kutsu
5/14 - Southern E Arabs (12.01.06): 2500m LJ Kutsu
2/13 5000v� - Elgwir Arabians (11.01.06): 2300m LJ Kutsu
7/15 - Southern E Arabs (10.01.06): 2500m LJ Kutsu
7/15 - Southern E Arabs (08.01.06): 2500m LJ Kutsu
5/14 500v� - Elgwir Arabians (15.01.06): 2300m LJ Kutsu
1/15 6000v� - Shadiya Arabians (17.01.06): 1800m LJ Kutsu
2/9 4000v� - Shadiya Arabians (15.01.06): 1800m LJ Kutsu
1/17 8000v� - Kisakeskus Arcana (14.01.06): 1609m LJ Kutsu
1/18 7000v� - Katrin Talli (25.03.06): 2500m LJ Kutsu
11/15 - Minnan Tila (11.03.06): 2500m LJ Kutsu
10/12 - Elgwir Arabians (07.03.06): 2500m LJ Kutsu
3/10 6000v� - Allu Express (04.04.06): 2100m LJ Kutsu
2/11 8000v� - Allu Express (06.04.06): 2100m LJ Kutsu
9/12 - Aymin (26.04.06): 2600m LJ Kutsu
2/12 36 000v� - Minan Tila (22.04.06): 2100m LJ Kutsu
6/15 - Bountifull Shade (28.05.07): 2500m LJ Kutsu
4/14 6000v� - Bountifull Shade (18.05.07): 2500m LJ Kutsu
6/14 - Bountifull Shade (14.05.07): 2500m LJ Kutsu
1/4 6000v� - Katrin Talli (20.05.07): 2500m LJ Kutsu
? - Allu Express (17.01.08): G3 LJ Kutsu
? - Allu Express (23.01.08): G3 LJ Kutsu
? - Allu Express (28.01.08): G3 LJ Kutsu
? - Minnan Tila (30.01.08): G3 LJ Kutsu
? - Minnan Tila (31.01.08): G2 LJ Kutsu
? - Minnan Tila (01.02.08): G1 LJ Kutsu
Nelivuotiskausi:
-
Ori kisaa aktiivisesti ainakin kolmivuotiskautensa loppuun, jonka j�lkeen siirtyy mahdollisesti pienimuotoiseen siitosk�ytt��n, jonka aikana kisailu jatkuu, mutta harvemmin. Ikell� kisataan suurimmaksi osaksi vain LJ:n alaisissa laukkakisoissa, mutta jonkin verran osallistumisia my�s villeihin laukkakisoihin saattaa tulla. Riippuu aivan tilanteesta ja tarjonnasta, ja kuten sanottu, vaihtelu virkist��.
Valmennukset:
ei viel� valmennuksia..


Ikell� on hyvin tarkat ruokinta-ajat, eik� niist� pid� luistaa. Ori on raskaassa kisa- ja treenik�yt�ss�, ja ruokitaan nelj� kertaa p�iv�ss� (aamu/p�iv�/iltap�iv�/ilta). Siitos- ja laidunkaudella erityisruokinta. Ruokinta suoritetaan seuraavan kaavan mukaan.
aamulla: 2kg kuivaa hein��, 2l kauraa, �kg melassileikett� (hyvin turvotettua), 1l kivenn�isi� (kauran sekaan), 1dl ohraa (kauran sekaan)
p�iv�ll�: 2kg kuivaa hein��, 2l kauraa, �kg melassileikett� (hyvin turvotettua), �l kivenn�isi� (kauran sekaan)
iltap�iv�ll�: 2kg kuivaa hein��, 1l kauraa, �l kivenn�isi� (kauran sekaan)
illalla: 2kg kuivaa hein��, 1l kauraa
T�m�n ruokinnan lis�ksi aamu-, p�iv�- ja iltap�iv�ruokintaan lis�t��n pari omenaa (yhteens� kg/p�iv�ss�). Iltaruokintaan lis�t��n 5kpl tuoreita, kuorimattomia porkkanoita, mutta mik�li ori n�ytt�� turhan energiselt�, voidaan porkkanat j�tt�� pois.


maanantai: aamulla laukkatreenit 1h, p�iv�ll� juoksutusta 3h (liinassa ja ilman, 1h jaksoissa)
tiistai: laukkatreenit 2h (1h jaksoissa), j��hdyttely �h maastossa ;
keskiviikko:aamulla laukkatreenit 1h, p�iv�ll� irtohypytyst� 2h (1h jaksoissa), juoksutusta 1h (�h jaksoissa)
torstai: laukkatreenit 2h (1h jaksoissa), j��hdyttely �h maastossa
perjantai:aamulla starttiharjoitus �h, p�iv�ll� maastoilua 2h (1h jaksoissa)
lauantai: aamulla 4h tarhassa (tarhaan ruuat), loppup�iv� laitumella
sunnuntai: 1h rauhallista maastoilua, 1h irtohypytyst�
Liikuntasuunnitelmaa voidaan muuttaa esim. l�hestyvien kisojen, tai hevosen kunnon mukaan. My�s pitk�n laidunkauden j�lkeen aloitetaan harjoittelu hyvin rauhallisesti. Orin mahdolliset sairastumiset/loukkaantumiset otetaan my�s huomioon liikuntasuunnitelmassa.


Perustarvikkeet:
Satulat:
� 2kpl Laukka/jockey satula (musta, hopeaiset soljet)
Suitset:
� 2kpl Py�reiksi muokatut muovisuitset (mustat, hopeiset soljet, D-kuolaimet)
Satulahuovat:
�Viisi neli�satulahuopaa (synteettisi�, kaikki valkoisia, nimi kirjailtu jokaisen oikeaan alanurkkaan hopeanv�risell� langalla)
Loimet:
� Tummansininen sadeloimi
� Tummansini/valkoinen talliloimi
� Musta hikiloimi
� Hopeinen verkkoloimi
� Musta/valkoinen toppaloimi
� Tummanpunainen fleeceloimi
� Beige/musta villaloimi
� Musta puoliloimi (kylm�ll� ilmalla ratsastukseen)
� Tummansininen kuljetusloimi
Pintelit/suojat:
�; Viidet normaalit pintelit (3xvalkoinen, 2xmusta, kaikkiin mustat patjat)
� Kahdet fleecepintelit (valkoiset)
� Kolmet valkoiset kumibootsit (tarrakiinnitys)<;br>
� Tummansiniset kuljetussuojat+h�nt�suoja
Riimut/riimunvarret:
� Viisi Cushion Web riimua (kaikki tummansini/valkoisia, kolmessa orikuolain)
� Viisi tummansinist� riimunvartta (hopeinen pistoolilukko)
Juoksutus/ohjasajo:
� 2kpl Musta juoksutusliina (8m, hopeiset soljet)
� Ohjasajo- juoksutusvy� ja kapson (mustia, kaikissa hopeiset soljet)
Harjat/kaviokoukut:
� Juuriharja (vuohen harjasta)
� Yleisharja (vuohen harjasta)
� Pehme� harja (vuohen harjasta)
� P�lyharja (Meksikolaista kuitua)
� P��harja (aitoa, erityisen pehme�� harjasta)
� Harja- h�nt�harja
� Hierontaharja
� Kolme kaviokoukkua (kaikissa mukana kavioharja)
� Kaksi kumisukaa
� Kaksi piikkisukaa, hikiviila
Muuta:
� Sininen lapasuojus
� Nelj� valkoista turpapehmustetta (suitsiin/riimuun)
Hevosenhoitotarvikkeet:
Shampoot/suihkeet:
� Hevosshampoo- ja hoitoaine (Rosmariini)
� Karvankiillotussuihke
� H�nn�nselvityssuihke
Linimentit/geelit:
� Kaksiteholinimentti
� Kylm�geeli/l�mp�geeli
Muuta:
� Kaviorasva-, terva ja �ljy
� Valkosipulirouhe (toisinaan sekoitetaan rehuun)
� Biotin (kavioita vahvistavaa, jauhe lis�t��n kauran sekaan)
� Haavasalva
� Ensiapusuihke
� Sidetarpeita
Nahan- ja tavaroidenhoitotarvikkeet:
� Satulasaippua
� Nahkasaippua
� Nahkabalsami
� Kyll�ste (sopii kaikille ulko- ja sis�loimille), kiillotussuihke
Tarvikkeet karsinassa/tarhassa:
� Hein�verkko (valkoinen, tilavuus: n.8kg), ruokakuppi (musta, kulmamalli, iskunkest�v�� muovia, hopeiset helat), suolakiviteline+suolakivi (musta, hopeiset helat), karsinanver�j� (Nailonia), rehukulho (tarhaan, autonrenkaaseen istuva, v�kirehulle), hankausmatto (musta, koko 60cm x 50cm), karsinaverho (tummansininen, k�ytet��n �isin jotta hevonen saa nukkua h�iri�itt�)
Erikoistarvikkeet karsinassa:
� Happy Snacker (Mukavaa puuhaa helposti ik�vystyville hevosille. Auttaa ehk�isem��n pahoja tapoja, joita syntyy helposti hevosen ollessa paljon karsinassaan, esim. syksyisin ja talvisin. Happy Snacker on yhdistetty herkkupala ja pehme� kest�v� pallo, jonka parissa hevonen viihtyy pitk�t tovit.)
� Manger Mate (Hyv�nmakuinen nuolukivi antaa hevoselle kivaa tekemist� tuntikausiksi. Auttaa ehk�isem��n huonoja tapoja, kuten puunpuremista ja ik�vystymisest� johtuvaa kutomista. 650g, minttu, yhdistet��n Happy Snackeriin.)


Ibn Isaac ox kyll� onnistuu tekem��n vaikutuksen joka kerta kun sen n�kee. Rodun ja sukupuolen suhteen ei ole mit��n ep�ilyksi� mist� on kyse, hullukin huomaa t�m�n hevosen olevan puhdasverinen arabiori. Eniten Ikessa ihastuttaa sen v�ritys, upeat jouhet ja tempperamenttinen luonne. Ilman sivulta otettua kuvaa on vaikea sanoa paljoa Iken rakenteesta, mutta n�iden kuvien perusteella voin sanoa sen olevan hyvin sopusuhtainen ja hyv�jalkainen.
~Terhi N.
Hevonen on varsin kaunis. Tyypillinen arabi jolla on varsin kaunis p��. Turpa on kivan v�rinen ja sieraimet suuret. Silmiss� on samaan aikaan rohkea ja viisas katse. V�ritys on kaunis, ei niin tavallinen. Sukupuolileima on kodallaan. Rakennetta itsess��n on vaikea arvioida, koska orin runko ei n�y kokonaan miss��n kuvassa. H�nt� on ehk� hieman lyhyt, mutta vaikutelman saattaa tehd� se, ett� ori kantaa sit� korkealla.
Sukutaulu on harvinainen. Sukuselvitys hyvin kirjoitettu.
Ulkoasu on rauhallisen v�rinen, tosin teksti voisi olla hieman isompaa. Varsinkin kursivoidut alueet ovat ep�selvi�. Sivuilta l�ytyy kaikki tarvittava ja v�h�n ylim��r�ist�kin, n�kee ett� erityisesti teksteihin on panostettu.
~Ros.
Eritt�in tyypillinen Arabin rakenne. Tuota hevosta vain ei voi vastustaa, se vie kielen menness��n <3 Oriilla on hyv� ja vahva luusto. Rynt��t ovat leve�t ja vahvat, karva ja jouhet hyvin hoidettuja, sek� kiilt�vi�. Rakenne on vahva, mutta todella kevyt ja kaunis. Kaula n�ytt�isi olevan hiukan paksumpi, mutta silti eritt�in kaunis. P�� on jalonmuotoinen, ja kiinnittynyt hyvin kaulaan. Hyv�t korvat, eritt�in tilavat, lennokkaat, sek� komeat liikkeet. Oriin silm�t pursuavat el�m�nhalua ja vahvuutta. Jalat ovat hyv�t. Suorat, vahvat, sek� t�ysin kuivan n�k�iset. Hyv�t ja hyvin hoidetut kaviot. Kerrassaan upea hevonen!
Yleisarvosana: 10-
~Luru
Ensivaikutelma, jonka hevosesta sain on upea. P�� on rodulle tyypillinen, kaunis, kovera, selv�piirteinen ja siro. Silm�t ja sieraimet ovat isot, niin kuin niiden kuuluukin. Korvat ovat ehk� hiukan liian isot. Kaula on korkealle kiinnittynyt, pitk� ja kaartuva. S�k� on selv�piirteinen ja pitk�. Selk� on suora ja lyhyt. Lautanen on tasainen ja etuosa lihaksikas. Jalat ovat sirot, vahvat ja selv�piirteiset. Kaviot ovat pienet ja kovat. Runko on kokonaisuudessaan eritt�in lihaksikas, mik� on laukkaratsulle ominaista. Luonne on arabille tyypillinen tulinen. Karvapeite ja jouhet ovat eritt�in hyvinvoivat ja kiilt�v�t. V�ri on aika erikoinen, mutta kaunis. Rotu- ja sukupuolileimat ovat selv�t. Kokonaiskuva eritt�in hyv�, hevonen on hyvin tyypillinen rotunsa edustaja. Arvosana: 10
~Tankki
(mik�li oriin arvosteleminen kiinnostaa, voi arvosteluja l�hett�� mailiini, tai kirjoittaa suoraan vieraskirjaan.)


Iken ik��ntyminen ei noudata VRL:n mukaista kaavaa, vaan ik��ntyy seuraavan kaavan mukaan..
Syntym�st� kolme ensimm�ist� viikkoa: 1vk/a (1viikko/vuosi, ik��ntyy 3-vuotiaaksi)
Loput el�m�st��n: a/a (vuosi/vuosi)
Tamman astumisesta: tamma kantaa varsaa 2vk, jonka j�lkeen varsa vieroitetaan viikon kuluessa.



Nappaa mukaasi Iken oma banneri ja linkit� vaikkapa hevosesi/tallisi sivuille. Banneria voi k�ytt�� vaikka hevosesi sukutaulussa, mik�li Ike on hevosesi is�. Pienent�minen on mahdollista. Mik�li linkit�t Iken sivuillesi, olisi suotavaa ilmoittaa siit� minulle joko vieraskirjan tai mailin kautta.
Kiitos kaikille linkitt�neille!
-------------------------------------------------------------------------------
K�yk�� my�s kaikki, jotka pid�tte tai omistatte laukka-arabin, LAL:in (Laukka-arabien liitto) sivuilla ja linkitt�k�� sivuston banneri, kuten mekin. Autetaan nyt n�it� ihanaisia ihmisi�, jotka viitsiv�t jotain t�ll�ista tehd�! ;)



© Kaikki sivulta l�ytyv� materiaali on Yumenin k�sialaa.
© Kuvien copyt l�ytyv�t niiden alta.
Lyhytosoitteesta kiitos urli.net:lle.
KOPIOINTI SUOMEN TEKIJ�NOIKEUSLAIN NOJALLA KIELLETTY!
(Sivut on suunniteltu Operalle, resolle 1024 x 768, toimivuus testattu my�s Mozilla Firefoxilla ja IE:lla)
|