AUTOILIJAN KOOTUT SELITYKSET

AUTOILIJAN KOOTUT SELITYKSET

Seuraavassa tosikertomuksia vahinkoilmoituslomakkeista, joissa autoilija
on pyrkinyt lyhimmällä mahdollisimmalla tavalla kertomaan vahingosta.
Virheellinen kielenkäyttö vahvistaa, että epäpätevä kirjoitus voi olla
erittäin viihdyttävää.

Lähde: Vakuutussanomat

 - Tullessani kotiin ajoin väärään taloon ja törmäsin puuhun jota
minulla ei ole.

 - Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta
aikomuksistaan.

 - Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli ylhäällä
kun pistin pääni sen läpi.

 - Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.

 - Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasini vaimoni kasvoihin.

 - Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle.

 - Kaveri oli joka paikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa
ennen kuin osuin häneen.

 - Lähdin tien reunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.

 - Yrityksessä tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen.

 - Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin
risteykseen, ja yksi pensas hyppäsi eteen, estäen näkökenttäni ja en
nähnyt toista autoa.

 - Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen.

 - Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksien kanssa kun kuningas
pulttini antoi periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden.

 - Kun lähestyin risteyttä niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa
paikassa missä koskaan ennen ei pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En
voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta.

 - Välttääkseni osumasta edessäni olevan auton puskuriin osuin
jalankulkijaan.

 - Autoni oli laillisesti pysäköity kun se peruutti toiseen autoon.

 - Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.

 - Kerroin poliisille, että en ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun
päästäni totesin, että minulla oli kallonmurtuma.

 - Olin vakuuttunut, että vanha herra ei ehtisi kadun yli kun osuin
häneen.

 - Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä joten aion hänen yli.

 - Näin hitaasti liikkuvan, surullisen vanhan herrasmiehen kun hän
pompahti autoni katolta.

 - Epäsuora syy onnettomuuteen oli pieni kaveri pienessä autossa jolla
oli suuri suu.

 - Lensin autostani kun se jätti tien, myöhemmin minut löysi ojasta pari
eksynyttä lehmää.

 - Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoitukseni oli kurvata kun osuin toiseen
autoon.

Hosted by www.Geocities.ws

1